Uskovaiset tekivät muinoin hienon keksinnön, mutta käyttivät - niin kuin monet uskovaiset ovat elämässään tehneet - ainetta väärin. He polttivat viattomia poloisia noitina vain saastuttaakseen ympäristöä. Tästä keksinnöstä pitää ottaa täysi hyöty irti ja valjastaa alati hirmuisella volyymilla uusiutuva luonnonvara tarpeelliseen käyttöön. Uusiutuvaa luonnonvaraa käyttäen uusi voimala siis perustuisi kestävään kehitykseen ja tarjoaisi myös kotimaisen polttoaineen.
Kyseessä on tietenkin hihhulivoimala. Aion esittää sitä Fortumille vaihtoehtona ydinvoimalle ja fossiilisille polttoaineille. Uusien voimaloiden rakennustyöt lisäksi työllistäisivät merkittävästi suomalaisia, ja samalla maamme ympäristön puhtaus kohotettaisiin kansanvälisesti ylittämättömään huippukuntoon.
Kyseessä on tietenkin hihhulivoimala. Aion esittää sitä Fortumille vaihtoehtona ydinvoimalle ja fossiilisille polttoaineille. Uusien voimaloiden rakennustyöt lisäksi työllistäisivät merkittävästi suomalaisia, ja samalla maamme ympäristön puhtaus kohotettaisiin kansanvälisesti ylittämättömään huippukuntoon.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vaadin, että minut poltetaan ensimmäisenä. Haluan olla jollain tapaa hyödyksi yhteiskunnalle.
Öö... Eikös helvetistä saisi mitenkään toimitettua energiaa paikalliseen kaukolämpöverkkoon? -vai onko helvetin tuli jo varattu taivaan lämmittämiseen?
Entä ovatko hihhulit fossiilista polttoainetta?
"Öö... Eikös helvetistä saisi mitenkään toimitettua energiaa paikalliseen kaukolämpöverkkoon?"
Islantilaisethan toimittavat jo! Reykjavikia lämmitetään geotermisella energialla ja Helvettihän on maan alla. Se tuli todistettua, kun venäläiset porasivat reiän sinne ja sieltää kuului kadotettujen sielujen vaikerrus.
Tässä erinomaisen luotettava dokumentti tapauksesta:
http://amightywind.com/hell/aboutsounds.htm
Tietääkseni krematorioiden tuottamaa lämpöä jotenkin hyödynnetään jo.
Jumala imppaa Taivaassa ne höyryt "Jah man,"
Pari kuukautta ja on joulu. Tuli mieleen yks juttu ku yhelle ateistille annettin joululahja ja se avas sen. Ateisti tuli iloseks ku siellä oli se evoluutiokirja. Mutta... ilo hyyty ku kirjasta ei ollu ku kannet. Lahjan joukosta löytyi lappu jossa luki että sisältö oli poistettu koska evoluutio on todettu paikkansapitämättömäksi. Ensin ateisti suuttu, mutta ku sille selitettiin että ei kannata lukea satuja, niin se tuli iloseks. Sitte me kaikki syötiin hyvää ja juotiin välillä kaffetta. Oli entisellä ateistilla hyvä joulu.
Kristittyä niin vituttaa, kun Jeesuxsella ei ole lehjoja. Savonarolakin vittuilee Jeesukselle ympäri vuosien, hakuue sihä huoraks, ja Jkun Jeesus ei mitään tee.
Jeesus saduilla peloitellaan lapsia, ja pääsiäisenä uskovaiset peloittelevat Jeesusta, ojta sen liha mureituisi. Sitten sitä hakataan hurmuksessa puukolla vatsaan ja Halal-teurastetaan pääsiaäisenä.
Jeesuksen sätkiessä lihakoukusa, me pyydetään sitä olemaan korisematta, ja syötiin hyvää ja juotiin välillä kaffetta.
Sitte mä runkkasi Raamatulle ja Ylistin Jeesusta. jonka liha on niin hyvää.
Myöki muisteltiin kerran luulevaislestapiirissä, mutta me tulimme kauhean murheellisiks, koska me ei muistettuka mittä. Meil oli päät iha tyhjät. Kukaan ei ollu kertaaka nähny vilaustaka Jumalasta tai Jeesuksesta tai kuullu viuhahdustaka Pyhäst Henkest. Mut sitte jollain oli Johnny Walkeria oikein iso pullo muassa, ja sitä ku me ruvetti ryystämä niin johan rupes taas aasitki puhuma ja kaiken maailman ukkelei käveli pitkin veten pinta.
Pari kuukautta ja on joulu. Tuli mieleen yks juttu ku yhelle kretationistille annettin joululahja ja se avas sen.
Kreationisti tuli iloseks ku siellä oli se Pekka Reinikaisen "Unohdettu Genesis". Mutta... ilo hyyty ku kirjasta ei ollu ku kannet. Lahjan joukosta löytyi lappu jossa luki että sisältö oli poistettu koska kreationismi on todettu paikkansapitämättömäksi ja kirja plagiaatiksi. Ensin kreationisti suuttu, mutta ku sille selitettiin että ei kannata lukea satuja, niin se tuli iloseks. Sitte me kaikki syötiin hyvää ja juotiin välillä kaffetta. Oli entisellä kreationistilla hyvä joulu.
Ps Se Reinikaisen "Unohdettu Genesis" paljastui siis pelkäksi plagiaatiksi. Reinikainen oli kopsannut kirjansa tekstin lähes suoraan
Henry M Morrisin and Gary E. Parkerin kirjasta "What is Creation Science?".
"plagiointi on yksi tieteellisen vilpin muoto" wiki
Alla linkkit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Plagiointi
http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/alkulah.html