Rantarock VAASA ´95-´01

Kertokaas hyvät ihmiset muistoja em. tapahtumasta nimen omaan vaasasta! Miksi ajat muuttuu, miksi ei enää järjestetä sellaisia tapahtumia, tai miksi ei edes tehdä sellaista musiikkia mitä siellä oli? Kenties jollaki netissä kuvia tapahtumasta, leirintäalueelta tai jostain?
2385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vanha topikki mutta pakko vastata. Oli kyllä hienot bileet niinä vuosina kun kävin. Leirintä alue oli siistein paikka, mutta mitä lähemmäksi meni aluetta ja se leirialue tivolin vieressä oli sotkunen sen kuivan sorapihan vuoksi.

Kaikkia vuosia en muista mitä kävin mutta ainakin 1997-1998, ehkä 2000 tai 2001? Liput oli kalliita, mutta juhannuksen jälkeen oli aina fiilis että kesä oli ohi. Yhtään tappelua en koskaan nähnyt tai sellaiseen joutunut ja yhden punatukkaisen kanssa sain vahingossa sadetakin alla rannassa. :). Voi niitä muistoja! Tyttökin katosi ajan kuluessa kokonaan....

Äänestä

Minulla on huonoja kokemuksia rantarockista. Olen poika/mies. Olen ollut siellä kerran vaasassa, se on ollut joskus 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Olen ollut noin 16-vuotias silloin. Menin muutaman toisen kanssa. Oli virhe olla niin humalassa siellä vaikka en paljon edes juonut.

Muistan kun "kwan" esiintyi, tämän esityksen aikana olen kyynärpäällä töninyt muita, ehkä olin saanut vaikutteita metalli yhtyeiden mosh pit käyttäytymisestä missä muodostetaan rinki ja tönitään ihmisiä, vaikka tämä "kwan" ei ole metallimusiikkia. Tästä jotkut suuttuivat ja minut nostettiin ylös selälleni ilmaan, samalla kun olin ilmassa, joku kouri minun vyötäröä ja sitten minut tiputettiin alas tylysti maahan. Tätä ennen minua taidettiin lyödä kyynärpäällä takaisin, tai nyrkillä vartaloon. Ehkä siihen taisi vaikuttaa se että tämä naisesiintyjä rohkaisi yleisöä olemaan "hyvä" yleisö koska sitä kuvattiin mtv:lle. Kai halusin jotenkin näkyä tässä ohjelmassa niin pompin ja huusin. Huonoon arvostelukykyyn on myös vaikuttanut varmasti humalatilani.

Jonkinlainlaista homokammoa koin tässä festivaalissa vaikka en ole homo, jotkut piti minua homona. Eräs ehkä sinne tanssimaan pyydetty/palkattu nuori tyttö/nainen sanoi hinttariksi joka kerta kun katsoin häntä. Jostakin syystä kun istuin nurmikolla tai maassa erään tutun kanssa joka on ollut tyttö, suunnilleen samanikäinen, vuotta vanhempi, eräs mies tuli potkimaan polvella päähän. Olen ollut humalassa ja havahtunut siihen että joku potkii polvella päähän. Muistan katsoneeni taaksepäin ja nähneeni tällä potkijalla vaaleat farkut. Hän taisi sanoa hinttariksi. Joku tuntematon nuori/mies taisi mennä väliin ja sanoi "ei se ole homo, joku muija istuu sen vieressä" ja he taisivat painia. Tämä sama taisi hyökätä toisen kerran, järjestyksenvalvoja meni väliin ja sanoi "miksi sä aiheutat kaikki tappelut täällä". Siis minä pelkällä läsnäololla, istuessa nurmikolla aiheutin tappeluja siellä? En usko niin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RantaRock96 kirjoitti:

Kertokaas hyvät ihmiset muistoja em. tapahtumasta nimen omaan vaasasta! Miksi ajat muuttuu, miksi ei enää järjestetä sellaisia tapahtumia, tai miksi ei edes tehdä sellaista musiikkia mitä siellä oli? Kenties jollaki netissä kuvia tapahtumasta, leirintäalueelta tai jostain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu