Viime joulukuun alussa (05.12.10) vanha vamma, olkapää, murtui. Menin päivystykseen, jossa poika, niin sen koin, sanoi, että murtumaa ei ole. Rtg hoitaja tosin sanoi heti, että murtuma on, mutta eihän hoitaja voi sitä sanoa lääkärille... -Vaikka olisi päivystyksessä mimmoinen varsa tahansa.
-Antoipa veijari buranaa ja laittoi kotiin, kyllä se sit siitä. -Niinpä ajattelinkin itsekin, istuin ja valvoin, kaikki liike tuntui kuin veitseniskulta, ehkä pahemmaltakin, en tiedä.
Menin uudelleen omalle pkl.lle, jossa käsi kuvattiin uudelleen, havaittiin, että olkanivelen "pallukka" on murtunut, vaatii pikaista leikkausta/toimenpidettä. Ajattelinpa että huh, se paranee, pääsen laittamaan olkapään kuntoon pian. Särkylääkkeitä määrättiin, vahvempia (Panacod). Sain torkuttua sängynviereen rakennettujen lisäkkeiden kanssa, asettelin ne puoli-istuvaan asentoon. Se tosin edellytti, etten liiku yhtään. Särky oli MIELETÖN!.
-Viimein, 23.12.10 sain leikkaus-ajan, joulun aaton-aattona. Olinhan jo kait valvonut ja kärsinyt särkyjen ja HELVETILLISEN kivun kanssa tarpeeksi kauan. Siispä leikattiin olka. Palahan sieltä oli irti, pantiin paikoilleen kahdella n. 5 cm ruuveilla. Sairaalassa makoilin pistävien kipujen kera miltei uuteenvuoteen tokkuraispäissäni ja pääsin pois. Annettiin kuntouttamisohjelmat.
-Eipä hellittänyt kipu, ei!- Annoin aikaa, vanha mies, jo pitkälti yli neljänkympin. Aina kun vaan nostin vähänkään kättä, äly evakkoon oli lähteä. -Ai perkele, jos otit harjanvarren kuntoutusmielessä, niinkuin käskettiin, ei tullu helevettiäkään. Musteni päässä. -Siis lisää lääkettä, Panacodia 2 tbl x 3 vrk. Oksensin.
Omalääkäri laittoi viimein röntgeniin.
Sain viimein uuden rtg ajan, jonne pitkillä loikilla kiirehdin, olihan kevät jo pitkällä, saan ruodon kesäksi kuntoon!
Uusi leikkaus oli 14.04.2011, jossa todettiin, että aikaisemmin liitetty pala (fragmentti) oli lohlennut ja siinä kiinnioleva (suprspinatusjänne) kirtäjäkalvosin ja lihas olivat vetäytyneet lapaluun väliin, eli yli neljä kuukautta kuuntelin kipuja, jotka olivat välillä niin vittumoiset, että jos Vuoksi olisi ollut lähempänä, sinne olisin juossut. (Nyt sinne on matkaa n. 200 m.)
No, töissähän olen, oikein vakituisena. Palkkaa sain aluksi normaalisti, mutta yhtäkkiä huomasin, etteihän sitä enää saakaan, perkele! Valtion hommissa on valtion lait...
Lokakuun alusta kiemurtelin töihin, väkisin, vuosiloman pidin jo aikaisemmin sen takia, että jotain käteen saisin, sillä menot on suunniteltu sen mukaan, että töissä olisin.
Tänään kävin kipupolilla, olisi laittanu se viisas mies sairauslomalle seuraavaan käyntiin asti. En huolinut.
Oli niin viisas, että kysyi: Tarvitsetko sinä tuota tuota toista kättä?
Tuijotin sitä idioottia (anteeksi, olen ärtyisä, kun en ole nukkunut ja särkee) ja kysyin: Onhan sinullakin kaksi silmää, tohtorismies...
-Miettiköön.
Kipu ja särky on edelleen tosi kova, myös puutumista käden vasemmalla puolella, jotain on siis vikurallaan. Koko niska ja hartiat ovat ihan jumissa.
Kohta kai myös pää.
KIPU ON PAHIN MAHDOLLINEN KAVERI!
-Antoipa veijari buranaa ja laittoi kotiin, kyllä se sit siitä. -Niinpä ajattelinkin itsekin, istuin ja valvoin, kaikki liike tuntui kuin veitseniskulta, ehkä pahemmaltakin, en tiedä.
Menin uudelleen omalle pkl.lle, jossa käsi kuvattiin uudelleen, havaittiin, että olkanivelen "pallukka" on murtunut, vaatii pikaista leikkausta/toimenpidettä. Ajattelinpa että huh, se paranee, pääsen laittamaan olkapään kuntoon pian. Särkylääkkeitä määrättiin, vahvempia (Panacod). Sain torkuttua sängynviereen rakennettujen lisäkkeiden kanssa, asettelin ne puoli-istuvaan asentoon. Se tosin edellytti, etten liiku yhtään. Särky oli MIELETÖN!.
-Viimein, 23.12.10 sain leikkaus-ajan, joulun aaton-aattona. Olinhan jo kait valvonut ja kärsinyt särkyjen ja HELVETILLISEN kivun kanssa tarpeeksi kauan. Siispä leikattiin olka. Palahan sieltä oli irti, pantiin paikoilleen kahdella n. 5 cm ruuveilla. Sairaalassa makoilin pistävien kipujen kera miltei uuteenvuoteen tokkuraispäissäni ja pääsin pois. Annettiin kuntouttamisohjelmat.
-Eipä hellittänyt kipu, ei!- Annoin aikaa, vanha mies, jo pitkälti yli neljänkympin. Aina kun vaan nostin vähänkään kättä, äly evakkoon oli lähteä. -Ai perkele, jos otit harjanvarren kuntoutusmielessä, niinkuin käskettiin, ei tullu helevettiäkään. Musteni päässä. -Siis lisää lääkettä, Panacodia 2 tbl x 3 vrk. Oksensin.
Omalääkäri laittoi viimein röntgeniin.
Sain viimein uuden rtg ajan, jonne pitkillä loikilla kiirehdin, olihan kevät jo pitkällä, saan ruodon kesäksi kuntoon!
Uusi leikkaus oli 14.04.2011, jossa todettiin, että aikaisemmin liitetty pala (fragmentti) oli lohlennut ja siinä kiinnioleva (suprspinatusjänne) kirtäjäkalvosin ja lihas olivat vetäytyneet lapaluun väliin, eli yli neljä kuukautta kuuntelin kipuja, jotka olivat välillä niin vittumoiset, että jos Vuoksi olisi ollut lähempänä, sinne olisin juossut. (Nyt sinne on matkaa n. 200 m.)
No, töissähän olen, oikein vakituisena. Palkkaa sain aluksi normaalisti, mutta yhtäkkiä huomasin, etteihän sitä enää saakaan, perkele! Valtion hommissa on valtion lait...
Lokakuun alusta kiemurtelin töihin, väkisin, vuosiloman pidin jo aikaisemmin sen takia, että jotain käteen saisin, sillä menot on suunniteltu sen mukaan, että töissä olisin.
Tänään kävin kipupolilla, olisi laittanu se viisas mies sairauslomalle seuraavaan käyntiin asti. En huolinut.
Oli niin viisas, että kysyi: Tarvitsetko sinä tuota tuota toista kättä?
Tuijotin sitä idioottia (anteeksi, olen ärtyisä, kun en ole nukkunut ja särkee) ja kysyin: Onhan sinullakin kaksi silmää, tohtorismies...
-Miettiköön.
Kipu ja särky on edelleen tosi kova, myös puutumista käden vasemmalla puolella, jotain on siis vikurallaan. Koko niska ja hartiat ovat ihan jumissa.
Kohta kai myös pää.
KIPU ON PAHIN MAHDOLLINEN KAVERI!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.