lapsi tulossa enkä tiedä vieläkään onko hän se oikea??

No lasta ei kyllä kannata ajatella jos ei ole varma suhteesta.

Totuus:

Et voi tietää. Ihmiset muuttuvat, sinä muutut, lapsi muuttaa teitä, maailma muuttuu joka päivä. Vaikka tänään saattaisit tuntea olosi, että haluat olla hänen kanssaan loppuelämän, huomenna saattaa olla jo eri mielipide asiasta.

Elämä ei ole yhtä romantiikkaa ja kukkia.

Koska kuitenkin kyseessä myös lapsi tulossa, mieti enemmänkin jaksatko suhdetta vieläkin sen jälkeen kun tulee ylimääräinen rasite. Oletko sinä ja miehesi hyviä esikuvia lapsille. Pystyttekö näyttämään lapselle hyvän parisuhteen alustan? Ja ylipäätänsä, pystyttekö vetämään yhtä köyttä lapsen kasvatuksen suhteen.

Koska jos yksikin vastaus on ei, niin silloin olet pulassa.

olen miettinyt että vaadinko parisuhteelta liikaa? meillä on ollut iso kasa vaikeuksia joista on selvitty, mutta nyt tuli tämä minun tunteiden viilentyminen.
meidän suhteessa on tällä hetkellä hyvää enemmän kuin huonoa, mutta silti minua vaivaa että en tiedä arvostanko kumppanini persoonaa lainkaan ja ajatukset karkaa siihen, mitä kaikkea muutettavaa hänessä on (kauheaa, tiedän)
en ole oppinut hyväksymään miestä sellaisena kun tämä on, opinko koskaan? esim. kumppani on aika kärkäs arvostelemaan asioitani mm. millä tavoin laitan vaatteita kaappiin, aina teen jotakin "väärin" jossakin osa alueella ja tämä saa minut raivostumaan, en voi ymmärtää tätä piirrettä ylipäätään ihmisissä.

ja sitten kun puhutaan että kumppani on yhtä kuin paras kaveri, niin ei siltä tunnu :s nämä ajatukset saavat minut epäilemään tätä suhdetta.. :(

No eipä kai sitä lopulta tarvitsekaan tietää. Synnytät lapsen ja katsot, mitä arki tuo tullessaan. Minulle arki lapsen kanssa toi eron, vaikka olin tuudittautunut ikuiseen onnelliseen avioliitto-harhaan.
Eli et voi tietää...Ehkä teitä onnistaa vielä...

Jos et aio tehdä aborttia, niin myöhäistä itkeä, kakka on jo pöksyissä. Jos asia olisi ollut sinulle noin tärkeä, olisit huolehtinut ehkäisystä siihen malliin ettei vahinkoja satu. Kyllä, aikuisille ei vahinkoja enää satu. Sinä olet siis kuitenkin katsonut että mies on seksin arvoinen, 3 vuoden suhteen arvoinen ja riskin arvoinen. Lähdetäänpä siis liikenteeseen siitä, että et ole lapsi, et yllätetty, et mikään uhri ja ärsyttäviä piirteitä ehkä miehestä löydät, mutta veikkaisin ettet itsekään ihan täydellinen ole. Mitä jos listaisit myös itsestäsi kaikki muutettavat piirteet?

Et tiedä etkä tule koskaan etukäteen tietämäänkään, ne höpöhöpöprinsessasadut ovat satuja. Aina tulee arki kuvioihin, rakkaus on kasvamista yhteen ja kiintymistä toiseen huonoista puolista huolimatta ja perhe yhteinen yritys. Sitoutuminen on valinta, päätös ja oikeasti kestävät suhteet kestävät tahdon voimalla.
Näistä teidän pitäisi keskustella ja paljon ennen lapsen syntymää: sinä tulet olemaan miehestä täydellisen riippuvainen ensimmäiset kuukaudet, kun vauva on täydellisen riippuvainen sinusta. Muistakaa tämä, se on oikeasti vanhemmille ja perheelle sitoutumisen ja yhteistyön paikka.

Arvostelemmiseen voisit suhtautua hieman hymähtävämmin: kai sinä itse tiedät, osaatko viikata pyykit kaappiin? Tai osaat olla hiljaa, ojentaa kasan miehelle ja mennä sohvalle lukemaan lehteä? Tajuatko, kai sinä itsekin osaat rajoja vetää, sanoa lempeällä äänellä "Mieheni. Nyt pää kiinni tai teet nämä kaikki työt yksin tästä lähtien, en kaipaa jankutustasi enkä arvosteluasi." Etkä sano MITÄÄN enää sen jälkeen: riitoja ei tule kun et ole "hysteerinen ämmä". Eli älä lähde mukaan, ei se yksin riitele. Itsepäisyyden voi ohittaa isossa osaa asioita imoitusluontoisella asialla ja toisaalta, asioista voit sinäkin opetella keskustelemaan. Voit myös opetella sanomaan asioihin takaisin ilman riitelyä, lempeällä äänellä, tiukasti, asettaa rajat, ilmaista mielipiteesi ja pitää oman maasi, ilman riitelyä.
Sinä todennäköisesti jankkaat itse, alat itse riitelemään ja raivostut liian pienistä ja liian helposti.
Et sinä koskaan tule toisen kaikkia puolia ymmärtämään. Joskus voi vaan olla ymmärtämättä.

Sanot ettet arvosta toista ollenkaan. Että suhteessanne on enemmän hyvää kuin huonoa. Kukahan se lapsellinen on? Et ollenkaan, vaikka suhteessanne on enemmä hyvää kun huonoa? Minkäs se sinusta tekee: kiittämättömän, lapsellisen, vaativan, itsekeskeisen... Sanot, että raivostut heti, eli olet siihen päälle hysteerinen, raivoava ja epäarvostava sekä epäkunnioittava. Joo, kuulostat ihannevaimolta, äidiltä ja ihmiseltä, jolla on todella varaa etsiä vikoja vain toisesta. Huomaatko, on aika helppoa löytää vikoja toisesta?
"ja sitten kun puhutaan että kumppani on yhtä kuin paras kaveri, niin ei siltä tunnu"
No ei varmaan kukaan ole sellaisen paras kaveri, joka ei yhtään arvosta ja etsii vaan muutettavia asioita. Mieti sitä. Jos sinä et ole se paras kaveri, ei sinulle voi olla sitä. Useimmat asiat lähtevät meistä itsestämme.

Ehkä sinun pitäisikin miettiä oletko valmis kasvamaan äidiksi ja miksi. Oletko sinä juuri oikea sille miehelle ja haluaakohan hän elää sinun kanssasi koko lopunelämää... Haluaakohan lapset tuollaisen äidin?
Ja siis, en sano pahalla. Voi olla että huomaat, että arkea on ja että kannattaa hyviä asioita arvostaa, että sinulla on mahdollisuus kasvaa äidiksi, ja teistä tulee ihan hyvä perhe. Ei täydellinen, mutta hyvä. Tajuat että voit ruveta ottamaan rennommin useita juttuja ja muuttaa lähinnä itseäsi ja lopettaa riitelemisen.

Koska, kuten itse kuitenkin sanoit ne tärkeimmät: teillä on enemmän hyvää kuin huonoa. Te olette olleet yhdessä 3 vuotta. Ehkäisy on jätetty huonolle tolalle. Ja seksiäkin siis on. Niin. Mieti ensin niitä.

Niin niille toisille vaan tapahtuu vahinkoja ja kun toiset yrittää vuoskausia eikä tule plussan plussaa, ne vahinkoäidit miettii josko tekis abortin ja kun se toinen vaan ei ole se oikea. Sit ne jotka ei saa lapsia miettii, että mikä kohtuuton epäoikeudenmukaisuus heitä itseään kohtaa kun ei itse saa lasta ja se olis elämän suurin toive.

Älä tule tänne itkeen ettet tiedä mitä teet, älä jumatsuka oikeasti edes viitsi. Jostain kumman syystä sä olet raskaana ja varmastikin se on sulle tarkotettu just että kasvat ihmisenä. Mä en pysty mitenkään muuten kuvittelemaan, että miksi ne saa lapsia jotka niitä ei halua tai jotka ei ole varmoja ja ne jotka sitä todella haluaa ja hyvän kodin ja vanhemmat lapselle tarjoaisivat, niin ei onnistu ei sitten millään.

Kohta olen varmaan adoptiojonossa ja saan jonkun sun kaltaisen lapsen hoiviini, älä siis tee sitä lasta jos et todella halua sitoutua häneen loppuelämäksi. Mies voi vaihtua mennen tullen, mutta lapsi on sinun ikuisesti kunnes itse lähtee pesästä ja sen jälkeen ei tiedäkään haluaako olla missään tekemisissä..

Jos olisin sinä, olisin yltiöonnellinen ja jumalattoman kiitollinen, huolimatta siitä mitä miehestä ajattelisin.

Ei sitä voikkaan tietää, onko se mies lopullinen vai ei.
Itse seurustelin 7 vuotta, mentiin naimisiin ja tehtiin kaksi lasta ja olin mielestäsi sen"oikean" miehen kanssa.
No, miten kävikään?
Mies aloitti kulkemiset, ensin työporukkansa kanssa, sitten alkoivat kapakkaillat, jos vain uskalsin suuni aukaista ja valittaa jostakin..
Tottakai olin väsynyt ja uupunut ja olisin halunnut tukevaa olkapäätä, joka olisi lohduttanut.
No,mitä sain kuulla?
Olin kuulemma märisevä kitisijä, joka oli päästänyt vielä ulkonäkönsäkkin rupsahtamaan, eikä kuulemma kukaan mies voisi minua rakastaa..!
Ja ovi vain paukkui, kun mies häipyi juhlimaan naistensa kanssa.
Kotiin tuli aamuyöstä ja käski minun pitää turpani kiinni.
Joten ei sitä voi koskaan tietää edeltäkäsin, miten asiat menee.
Itse kasvatin lapseni, laihdutin ja opiskelin uuden ammatin ja jätin mieheni, kun sain viran toiselta paikkakunnalta.
Nytkin minulla on ihana mies, mutta olen sanonut hänelle, etten tee hänen kanssaan lapsia, se on nimittäin niin, että se nainen tosiaankin rupsahtaa joksikin aikaa, kun lapsi syntyy. Silloin on aika olla äiti ja moni mies ei tätä ymmärrä, että jää kakkoseksi ja lapsesta tulee se tärkein.
Mutta se seksikäs nainen tulee kyllä takaisin, jos mies vaan malttaa odottaa ja TUKEA naistaan, monesta ei vaan siihen ole..
Turhaan sinäkään mietit, onko mies sulle se oikea, ero tulee kuitenkin suurimmalle osalle pareista ja varsinkin sen lapsen syntymän jälkeen, teitpä niin tai näin.

kannattaa miettiä tarkkaan, että haluatko tuon lapsen ja kuinka oikeasti tulet selviämään lapsen kanssa. Kannattaa miettiä että millainen tukiverkosto sinulla eimerkiksi on, kun tulet tarvitsemaan apua lapsen hoidossa kuitenkin jossakin välissä. Onko tukea ja miten jaksat lapsen kanssa oikeasti. Jos ero tulisikin tulevaisuudessa, kuinka pärjäät yksin lapsen kanssa? tuskin olet niin tyhmä että et osaisi ajatella että se lapsi on ja pysyy sitten, olet siitä vastuussa ja se täyttää elämäsi sisällön. Lapsi sitä ja lapsi tätä aina kunnes lapsi jo osaa itse hieman itsestään huolehtia niin helpottaa hieman vähitellen. Sekin vielä, että lapsi on terve, joskus ei ole niin onnea.

Typerää katkeraa panettelua haukkua ihmistä joka on tullut raskaaksi ja surra kuinka moni muu ei saa lasta joka niitä kuitenkin haluaisi mutta ei vaan kykene saamaan. Elämä on. Jos ei saa lasta niin niin ei ole tarkoitettu tapahtuvaksi ja se on pakko hyväksyä. Silloin voi tehdä hyvän teon. Sen sijaan että osallistuu maailman liikakansoittamiseen, ottaa jonkun kotia vailla olevan lapsen itselleen adobtiossa. Ei se sen vähämerkityksettömämpää ole kuin oman lapsen saaminen. Joillekin se oman lapsen saaminen on ikävä päähänpinttymä "mutkun mä haluan, mä haluaan!!"