Minulla oli tuossa kolmisen vuotta sitten alkoholipsykoosi, en ole koskaan ollut mikään uskova, en kyllä sen puoleen ateistikaan.
Oli Juhannus 2008, pari päivää ennen sitä minulla alkoi kuukauden kesäloma. Otin siinä kaljaa muutaman päivän oikein kaksin käsin, sitten tuli juhannus ja vedin kaljaa, viinaa, viiniä ja kaikkea mahdollista oikein kunnolla.
Olin silloin kavereiden kanssa mökillä ja tein aika kamalia asioita. Panin parhaan kaverin naista, vedin jotain äijää turpaan, teloin itseäni, vittuilin kaikille, menin uimaan mutta minut haettiin väkisin pois vedestä(kaverit olivat huomanneet että olin aivan pelti kiinni) ja kaikennäköistä muuta jota en edes muista/halua kertoa näissä yhteyksissä.
Juhannus meni, kaverit lähti ajoissa koska olin kusipää. Jatkoin ryyppäämistä vielä jonkun viikon sen jälkeen. Jossain vaiheessa loppui rahat, enkä saanut enää viinaa... siitä sitten alko se selviäminen, nukuin suht pitkään ja kun heräsin niin alkoi aivan helvetilliset jälkioireet(todellakin helvetilliset)
Heräsin niin oli kauhea kankkunen, tärisin oikein kunnolla, ei meinannut pysyä vesilasi kädessä vaikka kaksin käsin piti kiinni. Heti kun joi vähänkin vettä niin joutui juoksemaan vessaan oksentamaan. Taisi mennä kolmanteen vuorokauteen siitä ennenkuin pystyin syömään varovasti(En pystynyt nukkumaan koko aikana ollenkaan)
Sen jälkeen olin kuoleman väsynyt ja makasin sängyssä, aloin kuulemaan sellaista "hum hum hum hum..." niinkuin jotkut "ihmisen kaltaiset olennot" olisivat äänelleet tuolla tavalla. Aloin näkemään sellaisia täysin tummia n. 30cm pituisia "varjoihmisiä" jotka päästivät tuollaista ääntä. Välillä he hyppivät rintakehäni läpi, ja tunsin sydämessäni voimakkaan kivun tunteen aina kuin näin kävi. Juoksentelin heitä pakoon täällä yksin ja olin aivan kauhuissani.
Lainasin eräältä tutultani yhden hänen unilääkkeistään ja sain sen avulla nukuttua n. 4tuntia, nämä hallusinaatiot alkoivat pikkuhiljaa lieventymään, mutta kaikki muut oireet sen kuin vain paheni. Oloni oli edelleenkin ihan kamala, ja tässä pisteessä aloin olemaan aivan varma siitä että minä tulen kuolemaan kohta.
Aloin kuulemaan sellaista "demonin" ääntä pääni sisällä. Se oli hyvin matala ja pelottava ääni joka kannusti minua itsemurhaan. Se kertoi että minä tulen kuolemaan ja minä tulen joutumaan helvettiin(kertoi tuon yhteensä noin 10000 kertaa)
Minulla on ollut suht kova elämä, olen kestänyt ties mitä paskaa ja pidän itseäni hyvin sietokykyisenä kun kyse on negatiivisista asioista, mutta tämä alkoi olla liikaa. Edelleen kylmä hiki virtasi pitkin kehoani ja kuulin sellaista saatanallista naurua pääni sisällä. Mietin että on vain kaksi vaihtoehtoa, joko haen apua tai lopetan omat kärsimykseni. En tietenkään kyennyt ajattelemaan asioita kovin rationaalisesti sillä olin valvonut ties kuinka paljon, enkä syönyt juuri mitään(en muista tarkalleen kaikkia yksityiskohtia, koska niinkuin huomasitte, olin hyvin hyvin sekavassa tilassa)
Lähdin siinä sitten käymään akutassa, bussissa nämä oireet sitten voimistuivat n. 10kertaiseksi, nyt se demoni mielessäni oli kutsunut kaksi muutakin demonia pääni sisään. Siinä ne möykkäsivät kaikki kuinka minä en selviä tästä ja kuinka ainoa vaihtoehto on että tapan itseni. Sanoivat että tulevat henkilökohtaisesti varmistamaan että minä todellakin kärsin ikuisuuden. Kuvailivat siinä että mitä kaikkea he aikovat minulle tehdä.
Yritin siinä sitten parhaani mukaan näyttää normaalilta ettei muut ihmiset bussissa alkaisi ihmetellä, vaikka en siinä vaiheessa enää miettinyt paskaakaan että miten muut saattavat reagoida tukalaan olooni.
Pääsin sitten tuskalla sinne akutaan ja oikeastaan heti kun astuin ovesta sisään nämä demonit katosivat mystisesti pääni sisältä.
Antoivat diapamia sitten siellä ja kyselivät kaikkea tähän juomiseen liittyvää, vastailin heille sekavasti. Lähettivät sitten erääseen psykiatriseen sairaalaan johon sain eräältä tutultani kyydin.
Siellä anettiin lisää pamia, ja ensimmäisen kerran aikoihin nukuin kunnolla. Seuraava päivä oli taas pamia ja nukkumista. Kolmantena halusin lähteä vaikka he olisivat minua halunneet sielä vielä pitää koska tilanteeni oli ollut sen verran paha.
Kuulin ääniä vielä pari kk sen jälkeen mutta, kun olin päässyt tuolta laitoksesta niin ne olivat jo ihan siedettäviä(tuskin erotettavissa olevia)
Mikä tässä jutussa oli kiinnostavaa kokemuksena näin jälkikäteen ajateltuna, kaikki. Demonit, varjokansa, peikot, ruumiit, Jumala(kyllä, jopa "Jumala" puhui minulle, mutta hänen puheensa oli ennemminkin kannustavaa) Liskot, lohikäärmeet ja ties mitkä.
Siinä sitten mietin että voiko minun mielikuvitus tuottaa nämä kaikki, asiat tuntuivat todellisimmilta kuin mikään aiemmin kokemani, ja ne olivat(en minä tiedä) osa psykoosia.
Ei kai siinä sen kummempia, rupesin vain miettimään että kaikkee sitä kokee. Enää en juo sattuneesta syystä, ja olen saanut sovittua ihmisten kanssa, ja yritän olla nyt parempi ihminen kaikin tavoin.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyvä ja paha henkimaailma on olemassa, useat eivät usko yliluonnolliseen vaikka se on olemassa, et ole ainoa jolla on tällaisia ongelmia, vaan niitä on monia tuhansia muitakin, sitä varten on olemassa jopa järjestökin, jonka nimeä en kyllä nyt muista tässä. Olet oikeassa suunnassa kun et enää juo, ihmiset eivät ole hyviä vaikka tulisivat uskoon, sen takia Jeesus on esimerkkinä ihmisestä joka eli synnittömän elämän, hän maksoi syntivelkamme ja nyt riittää vain että me uskomme Häneen.
Mitä sä selität?
Uskot vaan johonkin, mitä et pysty todistamaan, herää PRKL.
No paskaakos otit sitä viinaa, oletko tyhmä?
Juoppohulluus on juoppohulluus ja se siitä.
Kaikkea pitää kokeilla, kaikkea ihan tyhmääkin. Kiinnostava kokemus, mutta en ottaisi uusiksi sitä.
Aika moni asia perustuu uskomiselle, oikeastaan kaikki. Lähtökohtana voidaan pitää asiaa "olen olemassa ainakin jossain muotoa" kaikki muu on loppupeleissä spekulointia.
En lähde itse agnostikkona ja hieman skeptisenä ihmisenä erittelemään parapsykologisia(jos sellaisia edes on olemassa) ilmiöitä psykologisista ilmiöistä mitä tietyt kemikaaliyhdisteet saavat aikaan aivoissa. Tottakai tuollaisissa tilanteissa on aina se alitajuinen "pelko"
Tässä yhteiskunnassa kun uskonnollisia asioita tosiaan tyrkytetään ihmiselle pienestä lapsesta asti, niin moni asia jää mieleen ilman että niitä sen suuremmin miettii.
Psykoosi on psykoosi, mutta siltikään monia siihen liittyviä asioita ei pystytä selittämään aivan yksityiskohtaisesti. Ihmisen aivot ovat aikamoinen kompleksi. Mm. päihteiden vaikutus mielikuvitukseen on aika kiinnostava aihe.
Noniin. Siitä "kokeilemisesta" lähtee pahimmillaan henki. En alkais mitää kuukausien ryyppyputkia pitämään silleen että olen ihan pihalla jatkuvasti, aivan idioottimaista. No kyllä toisinaan semmoset lärvit tuleekin vedettyä ettei muista mitään mistään, mutta se nyt onkin vähä erijuttu. Päivä tai pari, korkeintaan viikon tai pari (ja silloinkaan ei välttämättä kokoajan ihan päissään). Tuskin saan siitä edes krapulaa kun tulee sitten nukuttua. Eiköhän ne äänet ja hallut olleet mielikuvotuksen tuotetta. Se oli sitä selviytymistä siitä ryyppyputkesta.
Niin ja ne viikon tai parin putket on tosi harvassa. Enempi se on semmosta parin päivän viikonloppu känniä.
Osittain mielikuvitusta ja hermoston virhesignaaleja, lähinnä kai jotain pikkuaivojen toimintahäiriöitä, pään takaosassa oli aika jännä jomotus/värinä joka alkoi aina kun aistiharhat alkoivat, ja loppui kun aistiharhat loppuivat.
Toiset ovat myös alttiimpia tälläisille tapauksille, myös kannabis saattaa aiheuttaa joillekin ihmisille psykooseja, vaikka suurimmalle osalle ei aiheuta vaikka polttelisi oikein kunnolla. Henkilökohtaisesti en kyllä tunne yhtäkään ihmistä joka olisi kertonut että kannabiksesta tuli psykoosi. Itse en polttele niin paha sanoa, mutta alkoholin määrä oli sinänsä SUHTEELLISEN pieni siihen nähden mistä yleensä tulee paha psykoosi, joten oletan että voisin kuulua riskiryhmään.
Voihan siitä psykoosista tosiaan lähteä henki, jos nyt oikein paskaa tuuria on mukana. Harvemmin onneksi fyysisesti/henkisesti melko hyvässä kunnossa olevilta. Kaikkea pitää kokeilla joskus, kunnon dokaamista, ja kaikkea muutakin tyhmää. Voi sitten sanoa että sellaistakin tullut kokeiltua eikä tarvetta ottaa enää uusintoja.
Saatanan tyhmäähän se oli joo, mutta saipahan uutta perspektiiviä moniin asioihin. Myös siihen miksi monet päihteiden käyttäjät tulevat uskoon tälläisten kokemusten jälkeen.
Ei se kyllä niin välttämätöntä ole kaikkea kokeilla. Eikä edes kannata.
Hieno kokemus sinulle, koskapa tuo kokemus antoi sinulle syyn lopettaa hermomyrkyn nieleminen. Hienoa!
Ihmettelen että et hommannut alunpitäen niitä "taivaansinisiä" krapulaasi tasottamaan, olisit nimittäin säästynyt enemmältä tuskalta.
Hallusinaatioita tulee joillain yksilöillä silloin kun hermomyrkyllä sekoitettu aivomassa myrkytystilan helpottuessa alkaa palautua normaaliin olotilaansa.
Se mistä niitä hallusinaatioita tulee on tiety osaltaan selitettävissä ulkoisen ja sisäisen maailmasi kuvioilla, eli menneisyytesi kuvat, pelot ja uskomukset syöksyvät hallitsemattomasti mielessäsi aivokemioiden ollessa vielä sekaisin.
Mihinkään ulkoiseen pahaa en sinänsä usko, siis muuhun kuin muiden tietoisuuksien luomaan pahaan.
Me peloittelemme ja uskottelemme toisillemme j toisiamme kaikenlaisilla kummituksilla ja demoneilla, että myös tuomioilla niin että muistamme ne unissakin.
Jos Jumala ottaa maapallolta jonkun ihmisen kohteekseen, niin hän ei ole tämän jälkeen enää entisensä. Kun Jumala koskettaa, niin se näkyy. Minkälainen olet tänäpäivänä? Mitä olit ennen?