Miehelläni on toinen nainen jota hän sanoo rakastavansa enemmän kuin minua ja haluaa eron. Myös nainen on varattu. Itse kuitenkin rakastan miestäni edelleen koko sydämmestäni enkä haluaisisi erota. Vaan toivoisin saada uuden mahdollisuuden liitollemme pelastamiselle. Olemme ollet yhdssä yli 20 vuotta ja tunnen ettei minulla ole tulevaisuutta ilman häntä. Elämässä täytyy taistella asioiden puolesta eikä luovuttaa taistelematta. Rakastan häntä niin...
hämillään
yksinkö ?
15365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jos ja kun rakastat miestä, annat hänelle vapauden. Mies on sanonut rakastavansa toista enemmän kuin sinua ja haluavansa eron. Ei ole enää mitään taisteltavaa.
Karua, mutta avioliitto ja parisuhde ovat kahden kauppa ja yksin et voi liittoa kasassa pitää. Haluaistiko oikeasti jatkossa jakaa elämäsi sellaisen ihmisen kanssa, joka rakastaa toista? Mies tuskin kovin heppoisin perustein on tuntemuksiaan sinulle ääneen kertonut - joten eipä sinulla taida olla, minkä vuoksi taistella...
Vaikka miten eläisi vakiintuneessa parisuhteessa, ikinä ei saisi itseään unohtaa ja elää toisen ihmisen kautta elämäänsä. Ehkä sinun on nyt aika tutustua itseesi, kohdata toiveesi ja pelkosi tulevaisuuden suhteen...
En ymmärrä miinuspisteitä, joita joku tollo aloitukseesi laittanut. Mitä negatiivista muka siinä on, et petoksen uhriksi jäänyt hätääntyy ja on peloissaan. Jos toiseen on perusluottanut, niin eihän se rakkaus siitä sillä samaisella hetkellä mitenkään katoa. Rakastaminen on sitoutumista suhteeseen, vaikkei se kaikki olisi ollut aina rakastamisen arvoista. Lämmin halaus ja voimia sinulle. Samoissa tilanteissa täällä kamppailevat monet muutkin.
"Uskaltaminen tarkoittaa, että kadottaa hetkeksi varman pohjan. Uskaltamatta jättäminen tarkoittaa, että kadottaa itsensä."
Ei ole enää mitään taisteltavaa. Etkä voi pitää miestäsi luovuttajana, jos hän ei sinua rakasta. Tämä kaikki vaatii häneltä valtavasti rohkeutta ja nyt sitä vaaditaan myös sinulta.
Aika ottaa opiksi elämässä, rakkautta on antaa toisen mennä. Miten voisit elää suhteessa, jossa et ole rakastettu? Riippuvuus?
Pitäiskin perustaa noitten valtavan rohkeitten aisan yli loikkareitten
ihailija- / palkitsemisyhdistys.
Sinä voisit ryhtyä puheenjohtajaksi ja ansioprenikkojen myöntäjäksi.
Parhaat, eli useamman kerran valtavaa rohkeutta edellyttävää uskallusta osoittaneet voitaisiin kanonisoida.
Rohkeita uskaltajia on niin tuhottomasti, että ihailun kohteista ei totisesti olisi pulaa.
( jk: "...jota hän sanoo rakastavansa e n e m m ä n kuin minua", kirjoittaa ap.)
Voitaisiin perustaa myös huonojen häviäjien ja katkeroituneiden jätettyjen yhdistys, jotka eivät rohkeutta kestä, eivät missään asiassa. Sinä voisit alkaa sen puheenjohtajaksi.
Rohkeana uskaltajana olen näet jäävi ehdottamaasi hommaan.
Samaa mieltä, laske mies vapaaksi jos kerran ihan rehellisesti sanoo, että rakastaa toista! Sinä olisit äärimmäisen itsekäs, jos haluat pitää miehen siksi että SINÄ rakastat. Hän ei..ainakaan juuri nyt. Laske vapaaksi niin hän palaa luoksesi jos niin on käydäkseen. Itse en tehnyt niin, en saanut miestä koskaan, hän haikaili ja rakasti, toista. Parisuhteessa oli vain kuori ja kumpikin äärimmäisen onnettomia. Nyt on erottu, emme saaneet suhdetta kuntoon enää toiseen rakastumisen jälkeen. Mieheni ei tosin ollut rehellinen asiassa, sinun miehesi on.
Niin, täytyy ymmärtää ett kaikella on alkunsa ja loppunsa, myös parisuhteessa.
Mitä soopaa täällä kirjoitetaankaan! Nuo huo....tekijät, siis rakkautta, minusta tuossa mielessä hyvin kyseenalainen ilmaus. Onko tällä toisen miehen aviovaimolla lapsia? Entä sinulla ja miehelläsi? Erohan koskee useampia ihmisiä, ei vain miehen tunnetta siitä, että rakastaa toisen miehen aviovaimoa enemmän kuin sinua.
Paljon on äijällä pelissä. Realiteetit pöytään, ja toimita omaisuuden ositus. Itsekäs miehesi on nyt kahden avioliiton särkymiseen osallinen.
En usko, että kielletty hedelmä enää kiinnostaa, kun kaikki on sallittua. Onhan tuo nähty! Saathan sinä edelleen rakastaa miestäsi, eihän sitä kukaan sinulta voi viedä. Minä kyllä sanoisinkin "kiusallanikin" miehelle, ettei tuo toinen nainen voi rakastaa miestä enemmän kuin minä rakastan. Ellei sitten tuon naisen aviomies saisi omalta vaimoltaan super-rakkautta.
Itsekäs on se, joka ei päästä irti, vaan roikkuu kynsin ja hampain kiinni. Väittää kiusallaan rakastavansa miestä enemmän kuin kukaan toinen.
MITÄ ? Jos joku onnenonkija iskisi kyntensä minun mieheeni, iskisin minäkin ässät pöytään. Minä en häviä, mutta voin luovuttaa. Mies oli se joka kumartui edessäni kosiessaan minua. Minä suostuin. Ja avioliittomme on mielestäni suloinen ja täynnä onnistumisia.
Jos hän nyt rakastuisi naapurin muijaan, sanoisin hänelle ettei kukaan tässä maailmassa voi rakastaa häntä enemmän kuin minä, jo ei hänen koiraansa lasketa.
Mitä väliä..jos mies kuvittelee rakastavansa sitä toista naista niin hänellä on oikeus lopettaa avioliitto ja kestää seuraukset.
Eikö idea ole siinä, että vaimo saa rakastaa miten haluaa, mutta jos mies ei enää halua olla juuri vaimon rakkauden kohde niin irtihän silloin on laskettava.
Kuka tässä on itsekäs: mies joka haluaa olla toisen naisen kanssa vai vaimo, joka ei halua laskea irti kun itse niin kovin rakastaa..?
Eroja on tapahtunut aina ja pahimmalta se oma tuntuu, varsinkin kun jää toiseksi jollekin lyhyelle suhteelle..kun tulee hylätyksi. Kun ei rakkaus enää riitä, kun toinen ei enää halua..millainen ihminen haluaa pysyä yhdessä tai jopa jakaa miehensä toisen kanssa, kunhan vain mikään ei muutu tai kun et vain jätä minua..?
Jos mies rakastaa, hän tulee kyllä takaisin muualla käytyään..
mahtaa harmittaa minunkin ex.ää kun kymmenien vuosien parisuhteen lopetti, uuden ihastuksen vuoksi ja kukaan ei vaan voi tuosta vaan aloittaa uutta,jos ei käy läpi vanhaa..
minä "laskin irti"kun niin hinku uutuuden perään ja olen ihan onnellinen nyt yksinkin, aikansa otti toipua,sillä minäkin rakastin..
Minäkin päästin irti, kun mies hinkui toisen miehen vaimon perään. Avioeron jälkeen miehen rakastettu palasikin kiltisti takaisin vanhaan suhteeseensa. Nyt minun eksäni vonkuu takaisin minun luokseni.
Alkoholisoitukoon rauhassa, senkin retale. Onneksi meillä ei ollut lapsia.