Omistatko vai rakastatko?
Roikutko vai pidätkö kiinni?
Muistot vai haaveet?
Menneisyys vai tulevaisuus?
Hyväksyntä vai katkeruus?
Uskottomuus satuttaa petettyä mutta myös pettäjää ja salasuhdetta. Voisiko sen kaiken keskellä yrittää avata silmät ja kohdata asiat niin kuin ne ovat, eikä vain pelkästään niin kuin ne primitiivisimmät tunteet läväyttävät ne esille. Kaikella on syy ja seuraus, myös reaktioilla. Jos on aika mennä, aika päästää irti, aika kohdata uusi vaihe elämässä, anna mennä. Voit yllättyä että kaikki kääntyykin paremmaksi.
Roikutko vai pidätkö kiinni?
Muistot vai haaveet?
Menneisyys vai tulevaisuus?
Hyväksyntä vai katkeruus?
Uskottomuus satuttaa petettyä mutta myös pettäjää ja salasuhdetta. Voisiko sen kaiken keskellä yrittää avata silmät ja kohdata asiat niin kuin ne ovat, eikä vain pelkästään niin kuin ne primitiivisimmät tunteet läväyttävät ne esille. Kaikella on syy ja seuraus, myös reaktioilla. Jos on aika mennä, aika päästää irti, aika kohdata uusi vaihe elämässä, anna mennä. Voit yllättyä että kaikki kääntyykin paremmaksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Totta turiset !
Jälkeenpäin voin sanoa, että omistin enemmän kuin rakastin. Ja taisi olla miehenkin puolelta näin. Ylpeys ei antanut päästää irti. En suostunut häviämään jollekin joka tuli yhtäkkiä keskelle suhdettamme. En suostunut hyväksymään sitä uutta puolta minkä miehessäni näin. Yritin väkisin ajatella menneitä hyviä aikoja, unohtaen tämän hetken. Pidin pitkää yhteistä historiaa syynä pysyä yhdessä. En hyväksynyt todellisuuutta. Olin varma että toinen nainen on huijannut mieheni pettämään. En uskonut että mieheni pystyisi siihen omasta tahdostaan. Joudun siis vastaamaan kysymyksiisi "väärät" vastaukset mitä tulee noihin aikoihin. Silmäni avautuivat vasta kun näin mieheni sähköpostit toiselle naiselle. Silloin oli pakko uskoa, että hän oli joku muu kuin se keneksi olin häntä luullut. Mutta silloin oli myös helpompi luopua. Ei tehnyt mieli enää taistella sellaisesta. Oli vain noloa "omistaa" sellainen mies.
Erosin ja löysin parin vuoden päästä uuden rakkauden jossa asiat ovat monella tavalla toisin. Ensinnäkin keskusteluyhteys toimii. Olemme avoimia toisillemme. Se vahvistaa rakkautta ja luottamusta. Muutenkin moni asia toimii paremmin, sekä henkisellä että fyysisellä puolella.
Täällä toinen irti päässyt. Minullakin meni aivan liianpaljon aikaa hukkaan yritteäessäni pelstaa jotain mikä ei edes ollut pelstamisen arvoista.
Minäkin löysin uuden rakkausden parinvuoden päästä. Ensin en halunnut mitään mutta nyt olen korviani myöten rakastanut enkä ymmärrä että miten olen taistellut tyhjästä. Kaikki on paljon paremmin nyt. Nautin elämästä, seksitäkin aivan eritavalla mitä aikasemmin.
Itse vielä mietin, mikä on todellisuutta. Aikaa on kulunut vähän vajaa vuosi.
Kysymykset tosiaaan ovat samaa kuin tässäkin. Yritänkö pelastaa jotain, jota ei enää ole. Katson nukkuvaa miestäni ja mietin, rakastanko todella häntä, vai olemmeko yhdessä vain sen takia, että "pitää". Jäikö hän luokseni vain sen takia, että niin oli oikein. Pystynkö rakastamaan enää, luulenko vain, että rakastan?
Alussa, paljastumisen jälkeen halusin ja rakastin enemmän varmasti kuin koskaan. Tunne oli mieletön. Olisin halunnut olla hänen kanssaan koko ajan. Olin surullinen ja raivoissani hänen teoistaan, mutta rakastin rajusti samalla. Nyt en enää tiedä. Mies väittää rakastavansa, mutta en tiedä, tietääkö hänkään, rakastaako.
Kaiken tämän hel***in jälkeen on vain kysymys - mikä on totta ja mikä todellisuutta?
Aikaisempi todellisuus on menettänyt merkityksensä, onko kaikki ollut vain harhaa?
Entä mitä todellisuutta elän nyt?
Ei se teidän aikaisempikaan elämä ollut harhaa, mutta tilanteet muuttuu. Ja voi että miten helpommalla pääsee, kun sen ymmärtää ja hyväksyy.
Joku viisas on sanonut, ettei ketään pitäisi rakastaa omanaan. Joku toinen puolestaan on laulanut rakkaudesta, ettei pitäisi toisesta kiinni eikä työntäisi pois, vaan ihan pyytämättäkin tahtoisi jäädä... Noissa on aika paljon elämänohjetta kelle vaan.
Samaa taistelua kävin minäkin. Ota rauhallisesti.
Kehotan käymäänn avioliittoneuvolassa, jospa sen jälkeen osaatte kumpikin sanoa mikä on totta ja mikä ei.
Voimia sinulle
Mies, josta jo erosin vuosi sitten (olimme 14 v. yhdessä), halusi takaisin kesän lopulla ja yritimme hieman lämmitellä, mutta vaistosin edelleen jotakin salattavaa. Nyt onkin sitten löytänyt taas jonkun toisen tähän väliin (ehkä vuoden sisällä eromme aikana jo n. 5.), ja kertoi vihdoin asian, (ehkä pakon edessä?)...sanoi, ettei löytänyt tunteitaan takaisin minua kohtaan...
No miten nyt sitten löytäisikään tunteita, kun en minäkään, emme nähneet juurikaan ja aina oli jokin selitys valmiina. Lisäksi äitini sairastui ja kuoli, olin kaikessa muussa henkisesti kiinni...ja erostakin, joka oli minulle kova takaisku, on vasta vuosi.
No mitä tässä oikein pitäisi ajatella? Olisiko minun pitänyt tehdä jotakin toisin? Jos on kokenut kovia suhteessaan ja sitten muussa elämässään, ei vain jaksa lämmitellä mitään yksin. Henkisesti olen ihan loppu ja olisin niin kovasti kaivannut tukea läheiseltä ihmiseltä, jota ei ollutkaan. Hän oli paras ystäväni ja henkinen tuki.
Kaikki yhtä isoa valhetta ja tälläinen vain on saanut minut niin rikki ja epäluuloiseksi. En enää usko rakkauden voimaan ja en luota kehenkään mieheen. Olipa sitten kiva vuosi!
Mielestäni kaiken olisi siis pitänyt vain antaa olla ja menneet unohtaa heti, eikä yrittää mitään jatkoa mihinkään. Ystäviä kun voi mielestäni olla ilman suhdettakin, ex-mieheni mielestä ilmeisesti ei?
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi pitää valehdella ja peitellä, jättää sanomatta? Paljon vähemmän se sattuu, kun toisen pitää ajan tasalla heti.
Pahinta oli tässä kaikessa se, että lapsellemme on jäänyt sellainen käsitys, että valehdellakin voi, jos haluaa säästää toista. Ja oman isän arvostus romahti, kun valhe valheen perään kävi ilmi nämä toiset naiset, yleensä lapsi sai tietää asioista ensin. Ja juuri, kun mies oli sanonut haluavansa olla kanssani enemmän.
Luottamus meni kyllä, en vielä tiedä mitä hyvää tästä seurasi.
Toivoisin niin, että edes joku joskus oppisi näistä tarinoista sen, ettei valheelle jatkettu elämä kanna pitkälle, sairastut vain itse ja sairastutat muut.
Ja mikään uusikaan suhde ei voi toimia, jos kertoo vain puolitotuuksia.
Tämä teksti pompsahti jollain muulla haulla ihan silmille... voi että, juuri nyt tarvitsen tämän herätyksen enemmän kuin ikinä.
En halua omistaa, haluan rakastaa. Mutta koska tässä tilanteessa, kun miehelläni on tunteet jo muualla, en enää saa vastarakkautta, päästän siis irti. Vaalin muistojamme ja rakennan uusia haaveita sitten, kun sydän on hieman toipunut. Katson tulevaisuuteen ja hyväksyn sen, että asiat muuttuvat joskus niinkin kuin mitä ei itse tahtoisi.
Saisinpa vaan vielä jostain voimaa tuohon kaikkeen....