Otanpa nyt puheeksi yhden jutun, johon meitä naisia usein (erityisesti netissä) kehotetaan, nimittäin:
Moni mies on hanakasti neuvomassa, että nimenomaan naisten pitäisi laskea kriteerejään potentiaalisten kumppani-ehdokkaiden suhteen. Kuitenkin kun vähänkään kuikuilee ympärilleen (oletan tässä, että ihmisillä on jonkinmoinen sosiaalinen verkosto reaalimaailmassa, eikä vaan istuta kotona koneen ääressä), niin kylläpä vaan alkaa tulla vastaan runsain määrin sellaisia pariskuntia, joissa nainen ilmiselvästi on todella valinnut vierelleen ainakin ulkoisessa mielessä vähemmän ´tasokkan´ miehen. Väitänkin tässä, että juuri NAISILLA on näissä kumppanin valinta-asioissa huomattavasti enemmän joustavuutta ja sitä realismia, jota miehet usein peräänkuuluttavat. Mutta, joku raja sentään siinä kriteerien laskemisessakin!!!
On varmasti mahdotonta romanttisessa mielessä rakastaa ihmistä, jota ei pysty miltään osin ihailemaan/pitämään erityisenä. Sille linjalle ei siis voi mennä, että kuka tahansa kelpaa ja sillä hyvä. Seuraukset tuollaisesta eivät varmasti olisi hyvät, edes miesten kannalta.
Itse huolin: itseäni rumemman, itseäni köyhemmän, itseäni tyhmemmän (koulutus, lukeneisuus, äo), itseäni huomattavasti vanhemman/nuoremman miehen. Mutta en sellaista, joka on minun mielestäni VAIN ruma, tyhmä, laiska, sivistymätön jne.
Subjektiivisessa mielessä positiivisiksi katsomiani ominaisuuksia on kumppanissani oltava jossain määrin, muutenhan koko suhde olisi silkkaa masokismia.
Moni mies on hanakasti neuvomassa, että nimenomaan naisten pitäisi laskea kriteerejään potentiaalisten kumppani-ehdokkaiden suhteen. Kuitenkin kun vähänkään kuikuilee ympärilleen (oletan tässä, että ihmisillä on jonkinmoinen sosiaalinen verkosto reaalimaailmassa, eikä vaan istuta kotona koneen ääressä), niin kylläpä vaan alkaa tulla vastaan runsain määrin sellaisia pariskuntia, joissa nainen ilmiselvästi on todella valinnut vierelleen ainakin ulkoisessa mielessä vähemmän ´tasokkan´ miehen. Väitänkin tässä, että juuri NAISILLA on näissä kumppanin valinta-asioissa huomattavasti enemmän joustavuutta ja sitä realismia, jota miehet usein peräänkuuluttavat. Mutta, joku raja sentään siinä kriteerien laskemisessakin!!!
On varmasti mahdotonta romanttisessa mielessä rakastaa ihmistä, jota ei pysty miltään osin ihailemaan/pitämään erityisenä. Sille linjalle ei siis voi mennä, että kuka tahansa kelpaa ja sillä hyvä. Seuraukset tuollaisesta eivät varmasti olisi hyvät, edes miesten kannalta.
Itse huolin: itseäni rumemman, itseäni köyhemmän, itseäni tyhmemmän (koulutus, lukeneisuus, äo), itseäni huomattavasti vanhemman/nuoremman miehen. Mutta en sellaista, joka on minun mielestäni VAIN ruma, tyhmä, laiska, sivistymätön jne.
Subjektiivisessa mielessä positiivisiksi katsomiani ominaisuuksia on kumppanissani oltava jossain määrin, muutenhan koko suhde olisi silkkaa masokismia.
Vastaukset 24
Vanhimmat
jos nuo mainitsemasi ominaisuudet kompensoituu jollain muulla tavalla, esim. luonteessa?
Tuskinpa ns. tyhmää ihmistä onkaan...tai rumaakaan. Rumuus vs. kauneuskin on usein ihmisen silmässä, toinen tykkää yhdestä ja toinen toisesta.
Et kuitenkaan tarkoittane tyhmyydellä sitä että jos on "vain" esim. peruskoulun suorittanut että sellainen olisi välttämättä tyhmä...ehkä laiska. Nimittäin kun sitä älyä ei voi aina suorassa suhteessa asettaa mittoihin sillä kuinka lukenut on. Ihminen oppii (tai pitäisi ainakin oppia) koko elämänsä ajan aina jotain uutta.
Enkä tosiaan tarkoita sitä että kuka tahansa saisi kelvata, en toki. Pitää vaan oppia hyväksymään se tosiasia että se joka ei ole lukenut, se joka on vain tavis, saattaakin olla älykäs ja luonteeltaan hyvä persoona ja ehkä jotain särmääkin löytyy.
Ulkoisestihan näkyy vain se ulkokuori. Sen kauniin naisen rinnalla saattaa kävellä todella särmikäs 100 kg:n kultalasti ja äo:hän ei lue kenenkään otsassa.
Älykkyydenpuutetta ilmentää enemmän mielestäni se, että suhde perustuu pelkästään ulkonäköön.
Suomesta on siis ilmeisen turhaa yrittää etsiä älykästä vapaata naista ;(
Joo, otin siis tarkoituksella aiheeksi nämä kriteerit, jotka ovat ulkopuolisenkin silmin/aistein havaittavissa.
Alkuperäisessä viestissäni sanoin, etten itse kelpuuttaisi kumppanikseni tyyppiä, jolla olisi minun mielestäni VAIN negatiivisiä piirteitä/ominaisuuksia.
Nyt kun on tosiaan niin, että en henkilökohtaisella tasolla ole todellakaan niin armoton kumppanivalinnoissani, kuin minun ulkonäölläni, koulutuksellani, sosioekonomisella asemallani jne. voisi olla. Silti saan aika usein kuulla näitä kehotuksia kriteerien laskemisesta... Ihmettelen sitä! Eikö siis nainen saisi millään tavalla nauttia & iloita kumppaninsa piirteistä ja ominaisuuksista? Että pitäisi valita mies, joka olisi MAHDOLLISIMMAN kaukana niistä asioista, joihin esim. omassa elämässään panostaa? Eihän siitä mitään tulisi...
Hmh... jokainen tosiaan määrittelee subjektiivisesti sen, ketä pitää fiksuna, ulkoisesti viehättävänä etc. , mutta jonkinlaiset kriteerit noiden asioiden suhteen ihan jokaisella varmasti on! (niin miehillä kuin naisillakin.)
Ja, tarkoitukseni EI TODELLAKAAN ole kritisoida niitä naisia, joilla on esim. itseään rumempi (miten tahansa tuon asian nyt määritteleekin) tai "vain" peruskoulun käynyt kumppani! Sehän on todellakin aivan OK, jos naiset itse ovat tyytyväisiä valintaansa. (Ja, k.o. miehet myös ovat tyytyväisiä.)
Minut ovat saaneet ärsyyntyneeksi ne miehet, jotka ovat sanoneet mulle (niin monta kertaa, ettei jaksa pitää edes lukua), että: "Laske nyt niitä kriteerejä!" Olen kuitenkin seurustellut "vain" peruskoulun käyneen ihmisen kanssa, samoin kuin itseäni paljon vanhemman, paljon nuoremman ja ulkoisesti huomattavasti vähemmän viehättävän ihmisen kanssa. Niinpä siis ihmetten, että MITEN alas minun niitä kriteerejäni pitäisi laskea??
Jotain yhteistä/yhdistävää kumppaneilla TÄYTYY olla. Itselleni esim. hyvä keskusteluseura merkitsee erittäin paljon (Huom! "vain" peruskoulun käynyt VOI olla mielestäni hyvää keskusteluseuraa; tapauskohtaista) ja myös ulkonäön osalta edellytän miellyttävyyttä (ei mallimaista ulkonäköä, mutta MINUN silmääni miellyttävää). Tässä taitaakin olla ne mun ainoat todelliset kriteerit, joista en kyllä mene alaspäin.
Suhteen onnistumisen kannalta on tietenkin tärkeää, että kumpikin osapuoli käyttäytyy hyvin ja huomaavaisesti ja omaa ns. sydämen sivistystä, mutta näitä seikkoja en laske sellaisiksi (ulkopuolisenkin aisten havaittaviksi) kriteereiksi, jollaisista nyt herättelin keskustelua.
että ulkonäkö on kaikki kaikessa. Ekaks katotaa ulkokuori, jos se kiinnostaa niin voi tutustua sisimpään.
sinä oikein ajat takaa?
Seurustelet tietysti vain ja ainoastaan sellais(t)en ihmis(t)en kanssa jonka kanssa on hyvä olla.
Paskat muiden mielipiteistä, yleisistä kriteereistä ja asenteista.
Jokainen on sellaisen ihmisen kanssa kuin itse haluaa tai on sitten ilman, jos ei sopivaa löydy.
Kuka sinun käski ruveta laskemaan kriteereitäsi, eli pakolla seurustelemaan vaikkei huvittaisi?
Juoksuta perseeseen tuollaiset ihmiset/mielipiteet ja tee juuri niin kuin itsestäsi hyvältä tuntuu.
Asiallista kesää sinullekin.
..takia sinun olisi laskettava kriteereitä? Vain senkö takia, että muut niin sanovat? Ovatko kriteerisi heidän mielestään liian korkeat? Kelpaako heille kaikki mikä liikku?
Minä ainakin myönnän katsovani miehen ulkonäköä, mitä muuta voisin tehdä jos tutustun ihmiseen kasvokkain? ja toisaalta, vaikka tututstuisi ihmiseen muuta kautta, tavatessa ulkonäölläkin on jälleen merkitystä. Toki ihmisen henkisiin ominaisuuksiin ihastuttua, toinen näyttää myös ulkoisesti miellyttävemmältä. Mutta kysymys onkin siitä, mikä kenenkin silmää miellyttää. Mutta jos haluan suhteelta enemmän kuin ystävyyttä on toisen oltava fyysisesti puoleensa vetävä(siis minua miellyttävä).
Myös älykäs on oltava, mutta en halua toisen olevan huomattavasti nerompi kuin minä itse. Enemmänkin samalla tasolla. Ja miksi pitäisi katsella ihmistä, jolla ei ole yhtään saman tyylinen huumorintaju, kun huumoro kerran on elämän suola ja sen avulla voi selvitä kiperistäkin tilanteista.
Mielestäni kysymys on enemmänkin siitä, millaiset kriteerit ovat itseen suhteutettuna. Sain itse vastakysymyksen toisesta aiheesta keskulteltaessa, että vaadinko mieheltä enemmän kuin itse olen. Eli toiselta ei saa vaatia enempää kuin mihin itse kykenee. Kumppanien on oltava tasa-arvoisia!
ja kommenttiin, että olet nähnyt naisia, jotka ovat itseään "huonomman" miehen kanssa.. Jos otan tässä kantaa pelkästään ulkonäköön.. Olen keskustellut monen kanssa siitä, kuinka usein näkee ns ruman miehen kauniin naisen kanssa, mutta harvemmin komealla miehellä on rumaa naista.. Tässä yhteydessä miellän rumaksi henkilön, joka ei pidä itsestään ja hygieniastaan huolta ja käyttäytyy huonosti.
Noista kriteereistä...Totta tuntuu olevan se, että mies on se joka kumppanin valitsee. Jos mies sitten täyttää jotkut yleiset kriteerit, tuntuu olevan naisella velvollisuus ottaa tämä mies...oli sitten kiinnostunut tai ei. Muuten on nirso, bitch tai tuleva vanhapiika.
Viestisi on lyhyesti tämä:
moni mies neuvoo sinkkunaisia että heille pitäisi kelvata myös ruma mies. Kuitenkin kun vähänkin kuikuilee ympärilleen niin monella vaimolla on ruma mies. Niimpä.
Miettikääpä sitä.
Aiheen alullepanija täällä taas:
Niin tosiaan; moni nainen osaa olla suhteessa itseään ulkoisesti vähemmän atraktiivisen henkilön kanssa. (minä mukaan lukien.) Se, että itse olen tällä hetkellä sinkkuna ei siis voi johtua siitä, että nirsoilisin ehdoin tahdoin esim. tuossa ulkonäköasiassa. Mihinkään äärimmäisyyksiin en tosin ole mennyt, eikä sellaista voi mielestäni keneltäkään edellyttää.
Viestini oli, että kun tosiaan naiset ihan oikeasti kykenevät olemaan sen verran realisteja, että valitsevat rinnalleen näitä vähemmän prinssimäisiä hahmoja, niin miksi juuri naisia kehotetaan laskemaan kriteerejä?
MIEHET voisivat laskea omia kriteerejään, edes koetteeksi... (Minulle on siis tätä kriteerejen laskemista suositellut nimenomaan sellaiset miehet, jotka itse kelpuuttavat ainoastaan itseään paremman näköisen, varakkaamman, koulutetumman, hyväkäytöksisemmän jne. naisen.)
Teoriassa olisi ihanteellista, jos voisi ajatella, että olisi naisenakin mahdollista saada/valita mies, joka olisi joidenkin ulkoisten kriteerien valossa ´samalla tasolla´, kuin mitä itse on. Sellaisesta haaveileminen ei kuitenkaan ole mielestäni realistista näissä olosuhteissa (,joissa siis miehet pääsääntöisesti valitsevat itseään paremman).
Yllättyisin todella perusteellisesti, jos joku ikäiseni, ulkoisesti oloiseni, yhtä koulutettu, yhtä varakas, samantyyppisestä taustasta kotoisin oleva mies olisi minusta kiinnostunut seurustelumielessä. (Tai jos edes törmäisin tuollaiseen VAPAASEEN mieheen...)
Mutta, varsinaisesti en ole vuosikausiin elätellyt minkäänlaisa haaveita sellaisesta. Olen siis TODELLAKIN ihan käytännön tasolla laskenut niitä kriteerejä, mutta ihmettelen, jos niitä pitäisi laskea VIELÄ ENEMMÄN!!! Miehet saisivat tulla edes vähän vastaan tässä asiassa.
Viestisi on suomeksi näin:
kun Afrikassa ihmiset on mustaihoisia, niin muuallakin ihmiset on mustaihoisia.
Eli jos ne naiset joilla on ukko ovat tietynlaisia, niin tietysti sinkkunaisetkin on samanlaisia.
Ei ole käynyt mieleen että ukko on niillä naisilla jotka ovat laskeneet ulkonäkökriteeriään, ja ukkoa ei ole niillä naisilla jotka noin eivät ole tehneet.
Perusteet joihin vetoat, ettei sinun tarvitsisi laskea ulkonäkökriteereitäsi, tai muitakaan, niin ovat kuules PER-SEES-TÄ.
Hah.
Tajusitko jo miten hölmö avausviestisi on!?!!!
Ja tajusivatko muut että olivatpa hölmöjä kun eivät ilman SUOMENNOSTANI ja RAUTALANGASTA VÄÄNNETTYÄ SUOMENNOSTA tajunneet miten hölmö avausviesti on?!!!!
Kokeileppa laittaa vaikka ilmoitus tuonne deitti.nettiin. Saat varmasti sen 100 vastausta, ei muuta kun valitsemaan. Olisipa mukava jos saisi itsekin valita, nollasta tai yhdestä sitä on paha tehdä.
Täällä foorumeilla kyllä silitellään päätä minkä keretään, todellisuudessa tilanne on aivan toinen.
Ei kenelläkään (nuorella) tavismiehellä ole todellakaan varaa valita mistään naisarmeijasta sitä omaansa, otettuja ollaan jos edes yksi nainen osoittaa kiinnostuksena.
Naisillahan tilanne on ihan päinvastoin, sitten tosin keksitään miljoona syytä miksei se iskemään tullut mies kelvannut.
Huhuja olen kuullut, että keski-iässä kaikki muuttuisi.Ilmeisesti naiset ovat silloin OIKEASTI JOUTUNEET laskemaan rimaansa, kun ovat todeneet että niitä fiksuja ja komeita miehiä ei kauheasti vapaina ole.
Niin ja biologinen kellokin osalla tikittää.
Karkeasti kait voidaan sanoa keski-ikäiselle sinkku naiselle että "tervetuloa nuorten miesten maailmaan !"
Kuinkahan moni nuori nainen huomaa vanhempana olevansa juuri sellaisen miehen kanssa, jolle nuorena olisi varmasti antanut pakit ?
jäi ihmetyttämään, että onko noilla sinun KRITEEREILLÄSI ylipäänsä yhtään mitään väliä, jos satut törmäämään ihmiseen, jonka kanssa sinulla natsaa.
Tuo tyyppi voi olla kaunis, ruma, atleettinen, mahakas, varakas, työtön, musikaalinen, ääliö, intellektuelli, urheilullinen, viinaanmenevä, uskollinen, huumorintajuinen, uskoton, kaljuuntuva, pitkätukka, tummaihoinen, blondi, silmälasipäinen tai IHAN MITÄ TAHANSA.
Ihmisiä on katsos niin monenlaisia. Niinkuin varmaan itsekin tiedät. Se, että mikä kenellekin sopii, on jokaisen oma asia.
Pointti näistä kriteereistä jää hieman hämärän peittoon.
Haetko täällä jotain yleistä hyväksyntää sille, että olet itse kovin älykäs, varakas, ja korkeasti koulutettu, vai kenties sitä, että sinua hirvittää jos potentiaalinen miehesi ei mielytäkään sukuasi ja ystäviäsi?
Vai mikä hitto sinua riivaa?
...eli ihan ilman kriteerejä!?
eikö jokaisella kuitenkin mielikuva siitä mistä pitää,mitä haluaa?
mitkäs sitten ne esteet,miksei VOISI ihastua/rakastua?? vai onko niitä sitten lainkaan? edes muiden sanelemia? mihin/kehen itse ET ihastuisi??
Hyvä Hra Älykkö:
Jos kriteerini ovat sillä tasolla (siis niin matalalla), että löydän niiden kanssa liiankin paljon miehiä, jotka haluavat suhteeseen kanssani, niin miksi minun pitäisi joidenkin miesten (vaikkapa sinun) mielestä edelleen laskea kriteerejäni?
Tuon näillä jutuillani esiin vain sitä, että kriteerit eivät välttämättä ole se tärkein juttu toimivan parisuhteen rakentamisessa. Ärsyttää siis se, että jotkut miehet niin kamalasti huolehtivat minun kriteereistäni ja niiden tasosta, kun en itse näe siinä osastossa mitään ongelmaa. Mun seulan läpäisee todellakin ihan riittävän moni mies.
En kuitenkaan pysty seurustelemaan kuin yhden miehen kanssa kerrallaan, joten ihan jokaiselle kriteerini läpäisevälle mulla ei ole ´käyttöä´. Tilanne olisi vielä ruuhkaisempi, jos edelleen laskisin kriteerejäni. Siispä en todellakaan tajua, miksi niin tekisin?
Toivon vain, että läheisyydessäni elävät miehet relaisivat ja lakkasisvat huolehtimasta minun kriteereistäni. Ja, ennemminkin tarkistaisivat omia kriteerejään, jos nyt niin kovasti haluavat kriteereihin keskittyä...
Kirjoitan tästä aiheesta koska uskon, että muillekin naisille höpistään alvariinsa tuosta kriteerien laskemisesta, vaikkei se ihan jokaisen kohdalla varmastikaan ole aiheellista.
Hmh... Nyt olen muuten ollut peräti vajaan viikon sinkkuna ja jo ovat eräät miehet kovin, kovin huolissaan kriteereistäni. (En kuulemma koskaan löydä ketään.) Puuh! Erityisen mielenkiintoista on se, etteivät nuo miehet KOSKAAN halua tietää, mitkä ne mun kriteerit todellisuudessa on - vaan he vain suoralta kädeltä ilmoittavat, että kriteerini ovat aivan liian korkealla...
Mua riivaa se, että monet miehet yksioikoisesti tulevat ilmoittamaan mulle, että kriteerini ovat aivan liian armottomat, kysymättä minulta, että mitkä ne mun kriteerit oikeastaan ovatkaan.
Eli, miehet reaalimaailmassa ovat usein yhtä ennakkoluuloisia kuin täällä netissäkin. Reaalimaailmassa mut määritellään ilmeisesti ulkonäköni perusteella automaattisesti nirsoksi.
Netissä mua myös väitetään nirsoksi, vaikka noista parista ekasta viestistäni kyllä pitäisi pystyä lukemaan mm., että en edes haaveile ´tasoisestani´ miehestä. (Eli olen JO laskenut niitä kriteerejäni.)
Olen edelleen sitä mieltä, että miehet voisivat keskittyä omien kriteeriensä rukkaamiseen, eivätkä minun kuvitellun nirsouteni syynäämiseen.
Mä voin vaikka sitten keskittyä deittailemaan niitä satoja ja tuhansia miehiä, jotka läpäisevät nämä minun todellisuudessa varsin kohtuulliset kriteerini. Siinä mulla riittää hommaa yllin kyllin.
Kirjoitan aiheesta siksi, että luulisin joidenkin miesten suhtautuvan yhtä ennakkoluuloisesti muihinkin naisiin, kuin minuun. Ei ole hauskaa jatkuvasti kuulla olevansa nirso ja liian kriittinen, kun ei sitä todellisuudessa ole.
(Hiton selkä estää taas nukkumisen...)
Jossain vaiheessa tosiaan miesten ja naisten deittimenestys vaihtuu. Keski-ikää lähestyvät tavalliset naiset alkavat tuntea itsensä näkymättömiksi, kun he eivät enää saa samalla tavalla huomiota kuin nuorempana. Alkuvaiheessa he tappelevat kaikin keinoin vastaan muun muassa laittamalla täysin epärealistisia vaatimuslistoja deitti-ilmoituksiin. Lopulta osa heistä katkeroituu, ja osa yrittää parhaansa mukaan löytää edes likimain kelvollisen miehen.
Loppujen lopuksi miehet lopulta voittavat deittimarkkinoilla. Useimpien miesten kiinnostavuus ei romahda samalla tavalla iän kanssa kuin useimpien naisten. Eri asia on sitten, kuinka paljon epätoivoisesti seuraa etsivää nuorukaista lohduttaa se, että viisikymppisenä sinkkumiehenä hänen ikäisensä naiset kilpailevat estottomasti hänen huomiostaan.
Ymmärrän kyllä, että nuoret naiset haaveilevat 190cm pitkästä raamikkaasta ihannemiehestä, joka vie jalat alta ja saa perhoset lentämään vatsanpohjassa. Se on ihan ok. Jossain vaiheessa nuorten naisten kannattaisi kuitenkin "tyytyä" ihan kelvolliseen kunnolliseen perusmieheen, sillä on ihan varmaa, että ajan kanssa joku muu vie hänet. Parista perusmiehestä voi vielä kieltäytyä, mutta ennemmin tai myöhemmin tulee aika, jolloin seuraava naisesta kiinnostunut mies ei enää olekaan parempi tai edes yhtä hyvä kuin aiemmat kiinnostusta osoittaneet miehet.
Siis, eihän se nyt TODELLAKAAN näin mene!Naisethan etsivät juuri niitä satuprinssejä, kunnes tajuavat, ettei niitä kaikille riitä.
Monet miehet seurustelevat itseään huonompitasoisemman (niin henkisesti kuin fyysisesti) naisen kanssa. Komeiden miesten jämiin tyytyminen taas tallaa rumien miesten tsänssit saada partneri etenkin lyhytkestoiseen, mutta myös pitempikestoiseen suhteeseen.
Erittäin kauniit naiset ja erittäin rumat miehet jäävät ilman seuraa. Näidenkö olettaisit pariutuvan keskenään?
Tjaah... Kun naisia on enemmän kuin miehiä (tilastollisesti, erityisesti keski-ikäisistä ylöspäin), niin miehillä on tosiaan tässä maailmassa jossa minä elän paljon enemmän mahdollisuuksia nirsoilla, kuin naisilla.
Taidat sitten kuljeskella silmät avoinna ihan jossain muualla, tai sitten juuri sun tuttavapiiriin on erityisesti valikoitunut miehiä, jotka kelpuuttavat myös itsään jossain suhteessa ´huonolaatuisempia´ naisia. Propsit vaan niille miehille! :)
Vähistä miehistä suurempi osan kuin naisista on esim. alkoholisteja, väkivaltaisia tms. (jälleen tilastotietoa), joten naisten kannalta parisuhdemarkkinat ovat vieläkin suppeammat, kuin mitä pelkän naiset/miehet väestöjakauman perusteella välttämättä tarvitsisi olla.
Kuriositeettina vielä sellainen seikka, että korkeasti koulutettuja naisia on vuosi vuodelta yhä enemmän suhteessa miehiin - jos nyt tätä koulutusastetta haluaa pitää jonkinlaisena kumppaninvalintakriteerinä, niinkuin sitä useinkin pidetään.
tähän kohtaan, että kun näitä palstoja aikansa lukee, tulee todenneeksi että koulutuksella ja viisaudella ei ole paljonkaan tekemistä keskenään.
Heh, kylläpä pitää olla hankalaa.
Itselläni on vain tämä kriteeri: molemminpuolinen fyysinen ja henkinen vetovoima.
Kaikki muu on samantekevää mulle (ja yhtään tarkempi määrittely tarkoittaisi _muodollisuuksiin_ sitoutumista jo lähtökohtaisesti, nou tänks).
Uskoisin, että tulet kumppanin löytämäänkin, kriteerisi ovat täysin kohtuulliset. Onnea sulle!
Itse en ainakaan kriteerejäni laske!
En varmasti suostu suhteeseen jonkun kanssa ihan vain sen takia että suhde pitää olla vaikka se ei tuntuisikaan oikealta.
Mulla ei ole mitään ongelmaa olla yksin, ja aivan takuulla olen mieluummin yksin kuin suhteessa jossa en viihdy.