Lista terroristeista Sensuroitu Ratan sivuilt

http://saunalahti.fi/terroristi-iskut/?aid=45558

Lista poistettu Ratan sivuilta. Poliitikkojemme
nimet siivottava ensin?


Rata julkaisi laajan listan epäillyistä
terroristeista
04.10.2001 08:55
Suomen Rahoitustarkastus (Rata) on julkaissut
verkkosivuillaan listan henkilöistä, joilla
epäillään olevan yhteyksiä syyskuun 11. päivän
terrori-iskuihin Yhdysvalloissa.

Listalta löytyy noin 370 nimeä. Useista
henkilöistä kerrotaan myös heidän syntymäaikansa
ja -paikkansa, osoitteensa ja puhelinnumeronsa
sekä sähköpostitiedot.

Rata kertoo verkkosivuillaan, että lista perustuu
Euroopan keskuspankkijärjestelmän alaisen
pankkivalvontakomitean sekä Baselin
pankkivalvontakomitean koordinoimaan listaan
henkilöistä, yhteisöistä ja järjestöistä, joilla
epäillään olevan yhteyksiä Yhdysvaltojen terrori-
iskuihin.

Ratan mukaan lista on koostettu Yhdysvaltojen
liittovaltojen poliisin FBI:n sekä eräiden
Euroopan maiden viranomaisten antamista tiedoista
epäilyttävistä tahoista. Linkki listaan löytyy
tältä sivulta.

Rata kertoo verkkosivuillaan, että EU:n
valvontaviranomaiset ovat päättäneet lähettää
listan valvonnassaan oleville yhteisöille ja
pyytäneet samalla niitä selvittämään, löytyykö
listalla olevia nimiä niiden tiedostoista.

Rata kehottaa lähettämään tiedot mahdollisesta
asiakkuudesta itselleen viimeistään 12.10.

Rahoitustarkastuksen eli Ratan tehtävänä on
valvoa Suomen pankkimarkkinoita. (STT)
6321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä löysin sen RATA:n sivulta Acrobat Reader-
tiedostona noin tunti sitten.

Äänestä

  • lista kirjoitti:

    Todista kopioimalla lista tähän.

    RATA webmaster sanoo sivun olevan poistettu.

    Ei aukea:

    http://www.rata.bof.fi/suomi/julkaisut/lehdistotie
    dotteet/lista_terroriepail
    yista.pdf.

    Se oli siellä ladattavissa vielä noin tunti
    sitten.

    En tallentanut sitä.

    Äänestä

  • Taha Islam kirjoitti:

    Se oli siellä ladattavissa vielä noin tunti
    sitten.

    En tallentanut sitä.

    Totuus kiellettävä aina ja kaikin keinoin!

    Äänestä

  • Ratiritirallaa kirjoitti:

    Totuus kiellettävä aina ja kaikin keinoin!

    Eihän listassa ole mitään ihmeellistä. Miksi
    olisin sen tallentanut?

    Siinä oli henkilöiden täydelliset nimet,
    aliakset, syntymäajat ja -paikat, kansallisuudet,
    osoitteet, sähköpostiosoitteet, puhelin- ja
    faxnumerot, yritykset, joiden palveluksessa
    työskentelee, ja joihenkin
    kohdalla: "oletettavasti kuollut".

    Jos käyt RATA:n sivulla huomaat, että linkki on
    _poistettu_, eli se oli siinä aiemmin, mutta
    poistettiin, ettei se joudu asiattomien käsiin.

    Äänestä

vaan se oli lista epäillyistä, siksi se vedettiin
pois. entäpä jos joku olisi käynnyt tappamassa
yhden epäillyn ja jälkikäteen olisikin havaittu
että tämä oli syytön...

ei homma toimi niin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ratiritirallaa kirjoitti:

http://saunalahti.fi/terroristi-iskut/?aid=45558

Lista poistettu Ratan sivuilta. Poliitikkojemme
nimet siivottava ensin?


Rata julkaisi laajan listan epäillyistä
terroristeista
04.10.2001 08:55
Suomen Rahoitustarkastus (Rata) on julkaissut
verkkosivuillaan listan henkilöistä, joilla
epäillään olevan yhteyksiä syyskuun 11. päivän
terrori-iskuihin Yhdysvalloissa.

Listalta löytyy noin 370 nimeä. Useista
henkilöistä kerrotaan myös heidän syntymäaikansa
ja -paikkansa, osoitteensa ja puhelinnumeronsa
sekä sähköpostitiedot.

Rata kertoo verkkosivuillaan, että lista perustuu
Euroopan keskuspankkijärjestelmän alaisen
pankkivalvontakomitean sekä Baselin
pankkivalvontakomitean koordinoimaan listaan
henkilöistä, yhteisöistä ja järjestöistä, joilla
epäillään olevan yhteyksiä Yhdysvaltojen terrori-
iskuihin.

Ratan mukaan lista on koostettu Yhdysvaltojen
liittovaltojen poliisin FBI:n sekä eräiden
Euroopan maiden viranomaisten antamista tiedoista
epäilyttävistä tahoista. Linkki listaan löytyy
tältä sivulta.

Rata kertoo verkkosivuillaan, että EU:n
valvontaviranomaiset ovat päättäneet lähettää
listan valvonnassaan oleville yhteisöille ja
pyytäneet samalla niitä selvittämään, löytyykö
listalla olevia nimiä niiden tiedostoista.

Rata kehottaa lähettämään tiedot mahdollisesta
asiakkuudesta itselleen viimeistään 12.10.

Rahoitustarkastuksen eli Ratan tehtävänä on
valvoa Suomen pankkimarkkinoita. (STT)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu