Paasto 17.10 / ?

NonStop

Olen pitkään harkinnut jo tätä paaston aloittamista, ja skarpannut siihen jo kauan. Nyt ajattelin pistää homman pyörimään, monestakin syystä. Sitä en tiedä, että kuinka kauan tämä tulee kestämään, mutta ainakin viikon on pakko. Toisenkin viikon olisin ihan mielelläni, jos onnistun ensimmäisessä.

Eli perustietoa itsestäni, Olen tällä hetkellä 181cm pitkä, painan nyt aamulla yhden murokupin jälkeen 65,0kg, ja olen 14 vuotias (-96). En halua kuulla mitään, että minun ei pitäisi tässä iässä koittaa laihtumista. En kasva enää, joten ei se siihenkään vaikuta negatiivisesti.
Koitan nyt pysyä erossa houkutuksilta, ja selittää ihmisille miksi ei ole juuri silloin nälkä, niin, etteivät epäile mitään.

Ps. En halua tehdä mitään suolihuuhtelua, oksettaa ajatuskin. Onko suolenpuhdistus välttämätöntä vaikkapa, kahden viikon ajan paastolla?

6

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NonStop

      Jees, eli toinen päivä menossa. Ei pahemmin tunnu nälkä missään, mutta silti tekisi mieli syödä. Suussa maistuu kuivalta. Eilen oli kuitenkin pakko ottaa pieni annos maitoperuja, kun äiti oli ne minua varten ihan tehnyt ja en pahemmin voinut kieltäytyä. Pieni annos oli kuitenkin.

      Tämän hetkinen paino 63,4kg. Vitsi, kun saisi nyt vain tän pysymään. Tälläkin hetkellä muutama suklaapatukka on tuolla kaapissa, että näitä kiusauksia riittää. Ja nyt kun on paastolla, tajuaa miten mun ympärillä pyörii kokoajan jotain ruokaan liittyvää? Tuttavat puhuu ruuasta, syö, telkasta tulee ruoka ohjelmaa, lehdissä on, netissä on... kaikkialla on! Pientä itsekuria tää todellakin vaatii. Pääsisinpä 55kg......

      • 19.10.2011 klo 13.30

        Taisi kanan lento katketa suklaapatukoihin =)
        Ai että. Jos niin pääsi käymään niin ei muuta kuin uutta yritystä herkkuaterian jälkeen. Mulla paasto jatkunut 3h 17min ja jatkuu ainakin 27h saakka jos sisua riittää. Kahvia justiin juon ja vettäkin join aiemmin. Kuulemma 3 litraa kannattaa tunkea vettä valvontajakson aikana tai 24h. Riippuu mitä se 3ltr päivässä tarkoittaa. Mä miellän päivän 24h:ksi. Varmaan sillä tarkoitetaan valvontajaksoa eli n. 15h:ta.

        3h 20min paastoa takana kohta.


    • 19.10.2011 klo 13.30

      Aivan. Mä tajusin että nyt on hyvä aloittaa paasto kun ei ole herkkuja kämpillä. Noi suklaapatukat saa sut pian valtaansa. Ai miten hyvältä ne maistuisivatkaan lasin maitoa kanssa.

      Tsemppiä vaan. Sulla on aika kovat toiveet laihtumisen osalta. Jos suhteutettaisiin muhin 110,3kg nyt aloituspaino niin mun pitäisi laihduttaa 20kg mutta mä en aseta muuta tavoitetta kuin selvitä aika kauan syömättä. Aloitin itse kanssa oman kertomukseni miten mun painokamppailuni etenee. Seuraavan kerran laitan kommenttia kun olen paskantanut kerran ison jöötin ja punninnut painoni. Ylensä paskantamisten jälkeen taidan laitaa kommenttia tai sitten muuten vaan muistuttaakseni että olen paastolla.

      Aika menee hitaasti jos kelailee painotavoitetta. Parempi vaan miettiä kuinka olla tunti syömättä ja sen jälkeen taas että kuinka olla tunti syömätä ja samaa uusiksi kun tulee mieleen että nälättäiskin vähän. Vettä vaan suuhun, silleen se etenee.

    • laihaatavoitteleva

      hei itekki oisin alkamassa paastoon syyslomalla!:) paljonkohan paino putois nytten oon 54,2kg ? tavote ois 46kg .. painoa oon pudottanut jo sen vähä päälle pari kiloa:) mut nytte lomalla ois kiva paastota just sen viikon ku ei jaksais tällästä samaan aikaan ku ois koulua ja reenitki vielä kaiken lisäks. Aattelin et pudottaisin syyslomalla paastoamalla jonku verran ja sitte nii yrittäisin sen jälkeen syyä varovaisesti jotaki pilttejä keitettyjä vihanneksia ja vaikkapa pinaattikeittoja ja viikon ainaki tätä sitte toisella viikolla iha pikkusen lisään ruuan määrää mut kuiteski enintään sen 1000kcal rajoilla mut keittoja vihanneksia .. tiiän et saattaa tulla 1-2kiloa takasi mut muut kilot jää pysyvästi pois! mut haluuko kukaan alottaa mun kaa syyslomapaaston? ois kivasaaha joltain motivaatiota ja muutenki katella et miten toisella etenee:D

    • äiteeporaa

      Kuullostaa ihan sairaalta touhulta, hengiltäkö itseäsi meinaat? En haluu alottaa sun kaa syyslomapaastoo äläkä säkään aloita; että niin kuin 10 kiloo pois.....

    • Näin sitä-.....

      Paastosin 30 päivää ja sain 20 kiloa pois.
      Olen 12 vuotta.

      Ottakaa mallia.
      Jatkan huomenna siinä kuukauden paastolla

      On tärkeää että on laiha.
      Silloin on onnellinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      245
      2811
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      3
      1574
    3. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1164
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1141
    5. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1015
    6. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1012
    7. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      64
      974
    8. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      927
    9. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      861
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      132
      858
    Aihe