Rasistisista junteista selvää!

Typeristä finninaamaisista teinikakaroista jotka täällä yhteen ääneen melskaavat ja yrittävät isotella, tehdään uusimman EU säädöksen perusteella salonkikelpoisia pakkokouluttamalla nämä ihan uudestaan päiväkoti- ajoista lähtien! Uudelleenkoulutus tapahtuu kullakin paikkakunnalla siten että viranomaiset hakevat ennalta ilmoittamatta äidin pienet kullanmurut armeijan Paseilla salaisiin kokoontumispaikkoihin, joista myöhemmin tuota kuona ainesta levitellään tasaisesti ympäri maata ettei minkään paikkakunnan rasitus kävisi ylivoimaiseksi.

Yritys on maata mullistava ja kokemuksia siitä ei mistään ole saatavilla ja mikäli hanke epäonnistuu, noille rasistisille tolvanoille on tarkoitus tehdä siinä tapauksessa lobotomia. Toivotaan parasta.
464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Entäs mitä tehdään aikuisille rasisteille ja Perussuomalaisille kansanedustajille, missä heidät koulutetaan?

Äänestä
  • Mikäli todetaan että heidän kohdallaan on peli menetetty ja heistä ei kyetä mitenkään enään saamaan tavallisia kunnon kansalaisia, niin ikävä kyllä silloin heitä taitaa odottaa pakko lobotomia. Tosin se on kaikkien muiden maapallon ihmisten edun mukaista, yhdestäkään rasistista olkoon kuka ja mistä päin tahansa ei ole yhtään mihinkään ja joutaa "hoitoon".

    Äänestä

  • äläkä räi lattialle kirjoitti:

    Mikäli todetaan että heidän kohdallaan on peli menetetty ja heistä ei kyetä mitenkään enään saamaan tavallisia kunnon kansalaisia, niin ikävä kyllä silloin heitä taitaa odottaa pakko lobotomia. Tosin se on kaikkien muiden maapallon ihmisten edun mukaista, yhdestäkään rasistista olkoon kuka ja mistä päin tahansa ei ole yhtään mihinkään ja joutaa "hoitoon".

    hirvittää nää hyysäreitten vihapuheet ja aivan varmaa on että niitä ei täältä koskaan sensuroida.

    Äänestä

mukaan suomalaiset "typerät finninaamaiset teinikakarat" ovat maailman huippua oppimistuloksia verrattaessa.

Että silleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hattu pois sisällä! kirjoitti:

Typeristä finninaamaisista teinikakaroista jotka täällä yhteen ääneen melskaavat ja yrittävät isotella, tehdään uusimman EU säädöksen perusteella salonkikelpoisia pakkokouluttamalla nämä ihan uudestaan päiväkoti- ajoista lähtien! Uudelleenkoulutus tapahtuu kullakin paikkakunnalla siten että viranomaiset hakevat ennalta ilmoittamatta äidin pienet kullanmurut armeijan Paseilla salaisiin kokoontumispaikkoihin, joista myöhemmin tuota kuona ainesta levitellään tasaisesti ympäri maata ettei minkään paikkakunnan rasitus kävisi ylivoimaiseksi.

Yritys on maata mullistava ja kokemuksia siitä ei mistään ole saatavilla ja mikäli hanke epäonnistuu, noille rasistisille tolvanoille on tarkoitus tehdä siinä tapauksessa lobotomia. Toivotaan parasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu