Vähän taustaa:
Minä 23v, mieheni 28v. Asumme yhdessä. Molemmat käyvät koulua, mieheni aloittaa työt elokuun alussa, minulla koulu jatkuu elokuuhun -05. Ja.. Inhottavampaa taustaa..
Mieheni on juonut paljon, siitä olen kärsinyt todella paljon! Käyttänyt joskus huumeita, ei kyllä pitkään aikaan, koskaan ei meidän suhteen aikana! Ollaan tunnettu reilu vuosi. Siitä suurimman ajan yhdessä. Mieheni on istunut linnassakin kännisistä sekoiluistaan tms. Meidän aikana ei kyllä ollenkaan, mutta aikaisemmin. Nyt asiat ok. Ei tuomioita alla ja luottotiedotkin tulossa pian takaisin. Mutta...
Olen kokenut väkivaltaa, kun mieheni on ollut juovuksissa osittain väkivaltainen, ei todellakaan aina, vain kaksi kertaa, toinen oli jouluaatonaattona ja toinen viime viikonloppuna. Olen ollut henkisesti ja fyysisestikin rikki kaikesta pahasta, riidoista ja tappeluista. Jouduin lähtemään viime lauantaina poiskin kotoa, mietin asioita ja jätin mieheni.
Mutta.. eilen tapahtui jotain suurta!! Menimme lääkäriin.. Mieheni halusi rauhoittavia, mielialalääkkeitä ja antabuslääkkeet jotta saa itsensä kuntoon! Lääkäri antoi heti rauhoittavat ja antabuslääkkeet saamme perjantaina, kun saamme rahaa. Sovimme lääkärin kanssa, että minä huolehdin, että mieheni syö lääkkeet ja olen taustatukena. Sovimme että käymme juttelemassa kerran viikossa tai vähän harvemmin lääkärin kanssa tilanteesta ja katsomme, mikä on ratkaisu ongelmaan, ettei enää näin kävisi! Mieliala lääkkeet saa vasta sitten ku lääkäri on päättänyt minkälaisia kannattaa antaa, mikä on ongelman ydin jne. Tämä reissu oli todella hyvä! Mieheni todella haluaa lopettaa kaiken pahan, ja kun yhdessä haemme apua niin musta tuntuu, että tämä voisi auttaa suhteemme sille tasolle missä se on joskus ollut reilu puolivuotta sitten, jolloin juomisongelmaa ei ollut ja väkivaltaisuus oli poissa, viime kesän ongelmat ovat tulleet takaisin pikkuhiljaa. Silloin suhteemme meni karille juuri liian juomisen takia, josta johtui valehtelu ja kieroilu muutenkin.
Mutta kysymys oli siis se että mitä olette mieltä siitä, että onko tästä apua? Jos kumpikin on tosissaan asian suhteen? Kuitenkin mies on halukas ja valmis tekemään asialle jotain, ei pelleile! Tiedostaa tilanteen pahuuden. Vai olisiko vain parempi lähteä pois? Vaikka rakastaa ja apua tilanteeseen olisi luvassa nyt vihdoin ja viimein...
Mielipiteitä otetaan siis vastaan!
Kirjoitinkohan selkeästi.. Mutta se on kysymys, kenelläkään kokemusta, onko tälläisellä avulla tuloksia ja pelastusta suhteeseen, jotta ei tapahdu mitään pahaa enää? Kuitenkin avarilla lyönti poskelle tai lievä kuristus ei ole mukavaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
No ainahan mahdollisuus on, sattuuhan sitä akikennäköisiä ihmeitä... Mutta senverran olen vastaavia tapauksia vierestä seurannut, että yleensä asiat menevät vain huonommaksi. Olet nuori, sulla olis mmahdollisuus parempaankin kuin tuollaiseen. Joku jossain antoi joskus hassun yleisohjeen: "Älä koskaan seurustele ihmisen kanssa, jolla on enemmän ongelmia kuin sinulla itselläsi". Ehkä teidän tapauksen mittakaavassa kannattaiskin harkita eroa.
Ei onnistu. Nisti ja juoppo= AINA nisti ja juoppo.
olla suhteella tulevaisuutta, mutta karu totuushan on että ihmistä on vaikea muuttaa toisenlaiseksi kuin se on,ja muistathan että sun ei tarvitse kestää mitään väkivaltaa jos se vielä tulee tapahtumaan, sen verran kannattaa itseään arvostaa..
Mutta hyvä asia jos miehes todella haluaa muuttua, kaikkee hyvää teille..
Hyvä, että miehesi on tunnustanut ongelman. Mikset voisi tehdä täysin selväksi, että yhtään pahoinpitelyä tai juopottelua et siedä. Ja jos sellainen kaikesta avusta ja tuesta tulee, lähdet heti, siis samalla sekunnilla, yhden kaljapullon jälkeenkin etkä koskaan mene takaisin. Miehesi on vain saatava ymmärtämään, että valinta on hänen, ei kenenkään muun. Uskon, että ihminen voi oppia virheistään ja aikuistua, ainakin jotkut, toiset ovat kyllä toivottomia tapauksia.
Muuten jos vähänkin tuntuu, että teki tuon lääkärijutun, saadakseen sinut takaisin, ei onnistu, sitten nostat kytkintä.