vuokrafirmoista? Ainakin omalla kohdallani olen saanut huomata että en saa niitten kautta töitä koska ne eivät ota töihin jos et ole aikaisemmin ollut samalla alalla.Ja sitten kun haluat oman alan täitä tulee vastaus että nyt ei ole tarjolla.Esim hyllyttäjän työ.Ei kait siinä vaadita kovin korkeaa työskentelyä? Yhdenkin kerran mulle sanottiin että mun pitäis mennä työkkäriin kysyy jotta kouluttaisin itseni.Minä joka olen 47v ja seittemän vuotta työttömänä.Mitä sanotte tähän?
mitä mieltä olette
Huuhaatako?
7133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos olet ollut jo seitsemän vuotta työttömänä, sinun olisi aika olennaista kouluttaa itsesi jollekin alalle, vaikka uudelleen, jos sinulla on jokin nuoruudenaikainen koulutus. Oikeasti, ei kukaan palkkaa ihmistä, joka on ollut 7 vuotta kotona, eikä ole vaivautunut hankkimaan mitään täydennyskoulutusta. Ajatellaan, että ihminen on täysin tylsistynyt ja kelvoton yhtään mihinkään. Vaikka työ ei vaatisi koulutusta, se vaatii aina elämänhallintaa eli sitä, että ollaan jossain paikassa joka päivä tiettyyn aikaan ja pystytään hoitamaan annetut tehtävät kunnolla. Jos olet työkykyinen, voit osoittaa sen hankkimalla ammattikoulutuksen.
7 vuotta kotona ei heikennä yhtään työnhakijan kuntoa, päinvaiston silloin ollaan täydessä terässä ainut asia mitä ammattitaitoinen tekijä tarvitsee on kunnon palkka millä tuleen myös toimeen, nykyään ei ole niitä kunnon palkanmaksajia, ainoastaa ilmaisen työn teettäjiä löytyy pilvin pimen, sieltä löytyy myös se syy, että on paljon työttömiä. Kukaan normaalijärkinen ei lähde tekemään kenellekkään hyväntekeväisyyttä, kyllä siinä nopeasti jo pahaan masennukseen vajoaa jos pakotetaan tekemään työtä muutamalla eurolla päivässä karenssin uhalla.
Myös jos vaadit TES:sin noudattamista prikulleen, olet ulkona vuokrafirmoista.
Olen hakenut tämänkin syksyn aikana jo useamman vuokratyöfirman kautta töitä mutta kertaakaan minua ei ole otettu.
No ei kukaan palkkaa 7 vuotta työttömänä olleen henkilön ellei ole ole päivittänyt ammattiataitoaan tai hankkinut koulutusta uuteen ammattiin.Hanki nyt jotain perusteita siihen että työnantaja voisi olla sinusta kiinnostunut.
""Yhdenkin kerran mulle sanottiin että mun pitäis mennä työkkäriin kysyy jotta kouluttaisin itseni."
Harvinaista että minäkin näin sanon mutta työkkäri on täysin oikeassa ja sen olisi sinunkin pitänyt tajuta jo 3-4 työttömyysvuoden jälkeen...
Voisin sanoa että täydellistä huuhaata ja bs!
"
".Esim hyllyttäjän työ.Ei kait siinä vaadita kovin korkeaa työskentelyä?"
Olen työskellyt vuosia tj:na ja hyllyttänyt sopivina aikoina ammattiatietoisia tekijöitä eikä se nyt hirveesti ole työteeskentelyä koskaan vaadinut.