lumihiutaleiden synty ja muoto

muotoileeko jehova jokaisen lumihiutaleen vai onko tämä jehovasta riippumaton muodostuma?
13106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

luotiinko lumi ja jää Adamin ja evan paratiisin jälkeen,vai oliko jäätymisprosessi luotu jo ennen Adamia? Paratiisissa ei tiettävästi ole tarvetta jäälle tai lumelle.....
prosessit siis luotiin jälkeenpäin, koska jumala ei tiennyt adamin tekevän syntiä.

???

Äänestä

Herätkää 1985 8/6 kertoo asiasta s.22-23
"Oletko käynyt lumen varastohuoneissa?" seuraavaa:

"Onko jokainen lumihiutale erilainen?
Seuraavat kaksi tilastotietoa saattavat hämmästyttää sinua: yksi kuutiometri lunta saattaa sisältää jopa 350 miljoonaa lumihiutaletta.
On myös arvioitu, että suunnilleen puolet maapallon pinta-alasta ja 10 prosenttia meristä eli noin 124 miljoonaa neliökilometriä on aika ajoin tämän valkoisen peiton alla.
Kun ajatellaan koko tätä lumimäärää, niin onko mahdollista ettei ole kahta samanlaista lumihiutaletta? On!

Ymmärtääksemme syyn tähän tarkastelkaamme vielä yhtä tosiasiaa. Miljoonat vesimolekyylit, jotka voivat järjestäytyä monilla eri tavoilla, muodostavat yhden jääkiteen.
Yhden lumihiutaleen syntymiseen tarvitaan vuorostaan yhdestä yli sataan kidettä. Fyysikko Charles Knight Yhdysvaltain ilmakehäntutkimuskeskuksesta toteaa, että jos nuo numerot syötettäisiin tietokoneeseen, saisimme tietää, että jokaisessa lumihiutaleessa on suurempi määrä molekyyliyhdistelmämahdollisuuksia kuin koko maapallon historian aikana on ollut lumihiutaleita.

Tämän lisäksi lumihiutaleiden ympärillä oleva ilma vaikuttaa niiden muotoon. Kuten aikaisemmin mainittiin, kosteus, lämpötila ja ilmanpaine muokkaavat lunta.
Myös ilmavirrat muovailevat sitä. Kaikki nämä neljä tekijää muuttuvat koko ajan. Alas leijaileva lumi voi kulkeutua erilämpöisten ilmamassojen läpi. Tuuli saattaa kuljettaa lunta usean eri lämpötilan kautta, ja kosteuskin vaihtelee sen alaspäin suuntautuvalla matkalla. Koska on epätodennäköistä, että kaksi lumihiutaletta kulkisi samaa tietä maan päälle, jokaisen yksilön pitäisi todellakin olla ainutlaatuinen."
Job 38:
22 Oletko astunut lumen varastohuoneisiin,
tai näetkö myös rakeiden varastohuoneet,
23 niiden jotka olen säästänyt ahdingon ajaksi,
taistelun ja sodan päiväksi?

Äänestä
  • niin siis jehovalla ei ole tekemistä muodon kanssa vaan muotoon vaikuttavat muut tekijät?

    Äänestä

  • liisa kovis kirjoitti:

    niin siis jehovalla ei ole tekemistä muodon kanssa vaan muotoon vaikuttavat muut tekijät?

    Jehova on luonut alkuaineet -vedyn-hapen... H2O....nesteen/vesihöyryn/jään takana on Luoja.....
    kiteet/hiutaleet......????

    Äänestä

Wartsikka 2001 1574 ss9-10

- Muistamme Jumalan kysymyksen: ”Oletko astunut lumen varastohuoneisiin?” Monet pitävät pilviä lumen varastohuoneina.
Voitko kuvitella, että menisit tällaiseen varastohuoneeseen tekemään luetteloa loputtoman erilaisista lumikiteistä ja tutkimaan, miten ne ovat syntyneet?
Eräs luonnontieteen tietosanakirja sanoo: ”Niiden jäätymisytimien luonnetta ja syntyperää, jotka tarvitaan pilvissä olevien pisaroiden jäätymiseen noin 40 asteen pakkasessa, ei vieläkään ymmärretä selvästi.”
(Psalmit 147:16, 17; Jesaja 55:9, 10.)

 Entä sade? Jumala kysyi Jobilta: ”Onko sateella isää, tai kuka synnytti kastepisarat?”
Samassa tietosanakirjassa sanotaan: ”Ilmakehän liikkeet ovat niin monimutkaisia ja ilman kaasu- ja hiukkaskoostumus vaihtelee niin suunnattomasti, että näyttää mahdottomalta luoda yksityiskohtaista, yleispätevää teoriaa tavasta, jolla pilvet ja sade kehittyvät.”

Yksinkertaisemmin sanottuna tiedemiehet ovat esittäneet sateesta seikkaperäisiä teorioita, mutta he eivät pysty tyhjentävästi selittämään sitä.

Siitä huolimatta tiedämme, että elintärkeä sade lankeaa maahan, kastelee sitä, pitää yllä kasveja ja tekee elämän mahdolliseksi ja miellyttäväksi.
-- Etkö olekin samaa mieltä sen johtopäätöksen kanssa, johon apostoli Paavali tuli?
Hän kehotti toisia pitämään näitä ihmeellisiä tekoja todisteena niiden takana olevasta Persoonasta.
Paavali sanoi Jehova Jumalasta:
”Hän ei ole ollut antamatta itsestään todistusta tehdessään hyvää, antaessaan teille sateita taivaasta ja hedelmällisiä aikoja ja täyttäessään sydämenne ruoalla ja hyvällä mielellä.”
(Apostolien teot 14:17; Psalmit 147:8.)

Äänestä

Vielä yksi talven ihme on ......jää.

Pelkkä veden jäätyminen on merkitykseltään tyrmistyttävä ihme.
Minkään fysikaalisen toiminnan lakien mukaan jään ei pitäisi kellua. !

Melkein jokainen aine, olkoonpa se kiinteää, nestemäistä tai kaasua, kutistuu tilavuudeltaan, kun sen lämpötila laskee.
Vesikin noudattaa tätä lakia tarkasti kaasuna ja nesteenäkin 96-prosenttisesti lämpötilan laskiessa kohti jäätymispistettä.

Mutta 4-asteessa tapahtuu jotakin...... Kun jäähtyminen jatkuu, niin vesi kutistumisen sijasta.... laajenee. !!

Jäämolekyylit näyttävät kahlitsevan ilmamolekyylejä, kun jäätyminen kiinteään olomuotoon tapahtuu 0-asteessa ja muodostuu kelluva jää, josta noin yhdeksän kymmenesosaa on ympäröivän veden alla.

Ellei tätä ilmiötä – kelluvan jään ih-met-tä – olisi, maailman meret, järvet ja joet muuttuisivat hitaasti kiinteäksi jääksi ja maapallo menettäisi kipeästi tarvitsemansa vesivarastot.....!!!!

Mutta nyt kun talvi tulee, jää kelluu vesistöjen pinnalla ja muodostaa eristävän kuoren, joka estää alla olevaa vettä jäätymästä edelleen ja suo-je-lee siten siellä olevaa elämää.!!! ;D

Kenelle me olemme kiitollisuudenvelassa näistä talven ihmeistä?
Raamatun psalmista kirjoitti:
”Sinä [Jehova Jumala] määräsit kaikki maan rajat, sinä asetit kesän ja talven.” (Ps. 74:17)
Kiitä siis Jumalaa näistä suurenmoisista talven ihmeistä!

Äänestä
  • Jään tiheys on nestemäistä vettä pienempi, joten on luonnollista, että jää kelluu. Ihan perusfysiikkaa.

    Äänestä

  • Sffsff kirjoitti:

    Jään tiheys on nestemäistä vettä pienempi, joten on luonnollista, että jää kelluu. Ihan perusfysiikkaa.

    Nyt olet tainnut hukata pointin asiasta ja pahasti.

    Äänestä

  • kohinaa... kirjoitti:

    Nyt olet tainnut hukata pointin asiasta ja pahasti.

    Niinkö?

    "Pelkkä veden jäätyminen on merkitykseltään tyrmistyttävä ihme.
    Minkään fysikaalisen toiminnan lakien mukaan jään ei pitäisi kellua. !"

    Jotkin muutkin aineet käyttäytyvät samalla tavalla jäätyessään tai mineralisoituessaan. Ilmiö riippuu kiderakenteen muuttumisesta. Jääkin kutistuu kylmemmissä lämpötiloissa. Ihan perusfysiikkaa.

    Äänestä

  • Sffsff kirjoitti:

    Niinkö?

    "Pelkkä veden jäätyminen on merkitykseltään tyrmistyttävä ihme.
    Minkään fysikaalisen toiminnan lakien mukaan jään ei pitäisi kellua. !"

    Jotkin muutkin aineet käyttäytyvät samalla tavalla jäätyessään tai mineralisoituessaan. Ilmiö riippuu kiderakenteen muuttumisesta. Jääkin kutistuu kylmemmissä lämpötiloissa. Ihan perusfysiikkaa.

    Pointti hukassa edelleenkin.

    Äänestä

Luoja luoma kiderakenteen muutos siis on perustana sille, että vesi säilyy
pallollamme järvissä jäätymättä pohjaan asti,fantastista!

Ellei tätä ilmiötä – kelluvan jään ih-met-tä – olisi, maailman meret, järvet ja joet muuttuisivat hitaasti kiinteäksi jääksi ja maapallo menettäisi kipeästi tarvitsemansa vesivarastot....ja nyt kun talvi tulee, jää kelluu vesistöjen pinnalla ja muodostaa eristävän kuoren, joka estää alla olevaa vettä jäätymästä edelleen ja suo-je-lee siten siellä olevaa elämää.!

Äänestä
  • Kannatta omakotitalolaisten tarkastaa myös ettei hiiret ole nakertaneet putkien eristeitä.....
    piti viime talvena muuttaa evakkoon muualle kun meillä oli niin käynyt ja talon vesiputket jääty..

    ei ole elo ilman vettä hääppöistä,
    on sitten Saharassa tai Suomessa,

    me sentäs saadaan lunta sulattamalla vettä hätätilanteessa ;)

    Äänestä

  • Tulis ny kunnon pakkaset ja
    lampiin jäät ja meikä pääsis pilkille !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


snövitf kirjoitti:

muotoileeko jehova jokaisen lumihiutaleen vai onko tämä jehovasta riippumaton muodostuma?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu