Pettääkö mieheni

Aloimme seurustelemaan mieheni kanssa kesän alussa ja muutimme juuri yhteen. Suhteemme alkuaikoina mies oli ihanan huomaavainen ja avoin. Nykyään en välillä ymmärrä, mikä miestäni vaivaa. Hän ei enää puhu minulle niin avoimesti kuin ennen, välillä tuntuu, että hän pitää minut erillään kaikesta, kavereistaan, suvustaan, töistään... Hän myös käyttäytyy erilailla, en saa häneltä oikeastaan mitään huomiota ja ihmetyttää, kun hän oli se, joka pyysi minua muuttamaan luokseen mutta ei kuitenkaan näyttänyt olevan asiasta yhtä innoissaan kuin minä. Hän on nyt lähtenyt aikaisemmin töihin kuin ennen ja tulee välillä töistä myöhemmin kuin ennen. Esim. eilisestä olimme sopineet, että hän tulee töistä suoraan kotiin ja kun häntä ei kuulunut, soitin hänelle ja hän sanoi pääsevänsä lähtemään töistä vasta kohta ja kuulosti muutenkin oudolta. Työtunteihin hän kuitenkin merkitsi normaalin työajan ja hänen kotimatkansa kesti yli tunnin vaikka yleensä se kestää puolisen tuntia. Hän myös poistelee puhelimestaan jatkuvasti puhelutietoja. Hän myös menee mieluummin kavereiden kanssa viikonloppuisin kun minun ja hän sopii kaiken kavereidensa kanssa kysymättä minulta mitään. Nyt mietin, että onko hänellä joku toinen... Hän itse väittää kaiken johtuvan stressistä ja kieltää pettäneensä. Tai sitten hän ei rakasta minua ja ole tosissaan kanssani... Kokemuksia kenelläkään samankaltaisesta?
5280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

IHAN SELVÄ HUORIPUKKI. Ei muuta kun etsit itsellesi uuden.

Äänestä

Nääh, tuo on normaal. Miehet ei aina tajua, mitä tarkottaa asua jonkun kanssa. Silloin se toinen on siinä tosiaan joka päivä ja toisen kamat tulee sinne "sotkemaan" ja joutuu joustamaan ja muuttamaan omia tapoja. Miehellesi on iskenyt nyt pieni kriisi, jota ei itse ehkä edes tiedosta, mutta se purkautuu juuri korostamalla omaa itsenäisyyttä. Älä painosta liikaa ja älä ole huolissasi, tuo menee ohi aikanaan. Yritä elää omaa elämääsi yhtä itsenäisenä kuin miehesi. Hän tajuaa jossain vaiheessa, että haluaa sisällyttää sinut elämäänstä uhrauksista huolimatta :)

Äänestä
  • Toivon todellakin epäilyjeni olevan turhia ja asian olevan noin, harmittaa vaan kun tuntuu ettei hän ota minua tosissaan tai mukaan mihinkään... ihan kuin olisin jotenkin tiellä vaan...

    Äänestä

Mitä jos muuttaisit takaisin omillesi? Aika nopealta toiminnalta tuntuu, että kesän alussa aletaan seurustella ja nyt jo asutaan yhdessä.
- En toki kiellä sitä, etteikö joillain nopea tahti voisi toimia, mutta harvemmin?

Ehkä miehesi on tajunnut nyt, että yhteen muuttamista ei olisi pitänyt ehdottaa vielä tässä vaiheessa, muttei uskalla ottaa asiaa esille. Joten ehkä hän tuolla dissaavalla käytöksellään yrittää saada sut itse tajuamaan tilanteen. Miehet...

Ilmeisesti vietitte enemmän aikaa (laadukasta sellaista) yhdessä, kun asuitte erillänne? Nyt miehesi voikin kokea, että tehän olette "24/7" yhdessä, kun kerta asutte saman katon alla. Joten halu saada sitä omaa aikaa on aika suuri.

En heti lähtisi veikkaamaan kolmannen osapuolen mukana oloa, vaikkakin kertomasi muutokset voisivatkin sellaiseen viitata. On helppoa lähteä epäilemään omaa riittävyyttään. Ootko kokeillut sanoa ihan suoraan miltä nykyinen tilanne susta näyttää? Käännä asia toisinpäin, pistä hänet miettimään millaisia ajatuksia hänessä heräisi, mikäli sinä toimisit noin.

Äänestä

Ootko varma, että juuri mies pyysi sua muuttamaan luokseen (yhteen) vai tyrkytitkö omaa ideaasi? Aika naiivia ja lapsellista muuttaa yhteen parin kuukauden seurustelun jälkeen. Itse olen ollut parisuhteessa yli 2vuotta ja muutamme nyt vasta yhteen, vaikka vähän aikaa sitten ajattelin, että on vieläkin liian aikaista! Mutta jos mies tosiaan pyysi sua ja halusi muuttoa itse, niin hän käyttää sua hyväkseen (kustannukset pienenee,hetken huuma

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hihhi89 kirjoitti:

Aloimme seurustelemaan mieheni kanssa kesän alussa ja muutimme juuri yhteen. Suhteemme alkuaikoina mies oli ihanan huomaavainen ja avoin. Nykyään en välillä ymmärrä, mikä miestäni vaivaa. Hän ei enää puhu minulle niin avoimesti kuin ennen, välillä tuntuu, että hän pitää minut erillään kaikesta, kavereistaan, suvustaan, töistään... Hän myös käyttäytyy erilailla, en saa häneltä oikeastaan mitään huomiota ja ihmetyttää, kun hän oli se, joka pyysi minua muuttamaan luokseen mutta ei kuitenkaan näyttänyt olevan asiasta yhtä innoissaan kuin minä. Hän on nyt lähtenyt aikaisemmin töihin kuin ennen ja tulee välillä töistä myöhemmin kuin ennen. Esim. eilisestä olimme sopineet, että hän tulee töistä suoraan kotiin ja kun häntä ei kuulunut, soitin hänelle ja hän sanoi pääsevänsä lähtemään töistä vasta kohta ja kuulosti muutenkin oudolta. Työtunteihin hän kuitenkin merkitsi normaalin työajan ja hänen kotimatkansa kesti yli tunnin vaikka yleensä se kestää puolisen tuntia. Hän myös poistelee puhelimestaan jatkuvasti puhelutietoja. Hän myös menee mieluummin kavereiden kanssa viikonloppuisin kun minun ja hän sopii kaiken kavereidensa kanssa kysymättä minulta mitään. Nyt mietin, että onko hänellä joku toinen... Hän itse väittää kaiken johtuvan stressistä ja kieltää pettäneensä. Tai sitten hän ei rakasta minua ja ole tosissaan kanssani... Kokemuksia kenelläkään samankaltaisesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu