Paranemisen esteenä ahdistus painonnoususta

Lisäys:

Sitten kun tässä on se, että tuntuu, että auttamishaluiset ihmiset ovat salaliitossa. Kysyin paniikissa, että lihonko jos vähennän liikuntaa ja mulle sanottiin että "painonnostohan tässä on tarkoituksena". En halua, en halua, en halua...:(

Painonnousu ja lihominen on kaks eri asiaa. Painonnousussa sun kroppa hakee sille normaalin painon, jossa sun on hyvä olla ja jossa sun pää toimii normaalisti. Eikä kyse oo nyt siitä, että saat 20 kiloa itsees takas. Ei se paino edes nouse niin paljon. Pystyt ajattelemaan selkeemmin vaan, eikä se painonnousu tuu läskinä.

Aluks keho totta kai reagoi ja se sua pelottava rasvakudos syntyy. Mut kun kestät sen vaiheen, se rasvakudos muuttuu lihakseksi hetken päästä. Tulos on se, että se "löllö" sun kropassa katoaa ja oot ulkonäöltä entistä hoikempi ja timmimpi :) hiukset on kauniit, iho on kaunis ja mieli kirkas. Suurin duuni on saada omaan päähän mahtumaan se, että ei tarvi olla alipainossa ollakseen laiha. Se on vaikeeta, mut se on loogista. Normaalipainossa sun ei tarvi panikoida painon heilahteluista, koska sellasia harvemmin tulee. Sun keho alipainotilassa totta kai imee kaiken saamansa nesteen paniikissa, jolloin paino nousee...

Anoreksia teettää suurimman osan ajatuksista, se on ihan totta. Eikä sun tarvi edes nostaa paljoa.
Takaan, että luut näkyy edelleen. Säilyt hoikkana, kuulet kommenttia, eikä se vaatekoko tosiaan muutu yhtään minnekään. Kukaan ei ala sulle kommentoimaan varmasti mitään ikävää, koska ei se oikeesti näy. Itekin kuulin aikanaan vaan, että "sä näytät erityisen hyvältä" ja "mitä sun hiuksille on tapahtunu?" Olen yhä laiha, mut hiukset kasvaa taas ja kasvot loistaa :D yhä oon se, jolle tuputetaan se santsikakkupala ja huolehditaan että voivoi. Anoreksia jää sinne taustalle, mut sen kosketus pitää kyllä huolen siitä, ettei sulta kontrolli lähde. Opit vaan kesyttää sen mörön paremmin, eikä se sanele sun elämää :)

Kertokaa tietty muut jos on erilaisii kokemuksii, mut omalla kohdalla kävi näin.

Kaikkee hyvää

Kiitos sinulle Igotmylifeback, oikeasti. Ja lämpimästi.
Minä taistelen itsekin murrosvaiheessa (34/157 ja ikää häpeällisesti jo 29), nyt haluan voittaa, mutta se on niin niin niin niin vaikeaa!! Pistäkää tsemppiä, kertokaa, lohduttakaa, potkikaa, mitä vain :)!!! Me "idioottivaiheessa" olevat tarvitsemme sitä todella!

Ei mitään kiittämistä, musta on vaan mahtavaa jos pystyin auttamaan jotakuta teistä :)

Alottajalle se, että et tosiaan oo niin vakavassa alipainossa kuin muut kirjoittaneet, joten voit miettiä sen painonnoston olevan heille vielä vaikeampaa, koska pitää nostaa enemmän. Muuten mä en mitätöi kenenkään pelkoja tietenkää :D

Toivotan tsemppiä ja paljonpaljon rohkeutta teille kaikille! Paranemiseen liittyy tosi pelottavia asioita, mut kun ne uskaltaa kohdata, tulee tilalle korvaukseks uskomattoman ihania asioita. Turvotus häviää, painonnousun myötä osa teidän peloista lievenee, koska anoreksiaa vastaan taistelee fyysinen tervehtyminen. Onneks te vaikutatte haluavan paranemista. Hyvä. Ei elämä oo elämisen arvosta, jos juoksee sitä samaa oravanpyörää ihan läkähdyksissä koko loppuelämän. Olen nuorempi kuin esimerkiksi sinä "-Skyte", mutta ei musta sun tarvi hävetä. Anoreksia ei oo sun vika. Ota vaan tässä vaiheessa rohkea askel, sulla on vielä kaikki mahdollisuudet :)

"vieläyksmahis", rohkee veto toi vaaka! Itse tein vaa´n kanssa niin, että annoin patterit poikaystävälle. Monta kertaa huusin, itkin, riehuin ja anelin antamaan ne takaisin, mut ei antanut. Onneksi.
Paraneminen on pieniä valintoja. Alottakaa niistä, mitkä tuntuu helpoimmilta. Syökää enemmän, edes sitä mitä pystytte. Hakekaa ammattiapua. Hakeutukaa sosiaalisiin tilanteisiin syömään kuten "vieläyksmahis" teki, antakaa itsellenne jotain hyvää. Jos pystytte, heittäkää vaaka kokonaan pois. Haastakaa itsenne. Jos tulee takapakkeja, voi yrittää uudelleen.

Paino on vaan lukuja, ihan tosissaan :) Muistakaa, että kymmenen kilon sisällä esimerkiksi ei vaatekoko tms. muutu, jos ei läskiliho sitä. Painohan on eri juttu. Harva anrektikko koskaan lihoo edes normaalipainon ylärajoille, vaan säilyy hyvin hoikkana. Liikkuvat vaan saa sitä lihasta ja näyttää terveemmältä. Pelkäätte siis oikeesti _turhaan_.

Teille normaalipaino voi tarkottaa lihavaa naista, mut kyse on teidän valinnoista. Voitte olla normaalipainosia, urheilullisia, hoikkia ja terveitä. Mä oon sitä lajia nykyään :) Tuntuu ihanalta juosta portaat ylös, ilman et sydän takoo rinnassa ja pyörryttää. Se voima on paljon enemmän ku anoreksia koskaan pysty antaa.

Elämä voi olla niin paljon muutakin kun vaaka, mittanauha ja syömiskellonajat. Muistakaa, lainaus eräästä biisistä:
"You should know, you´re not on your own.
These secrets are walls that keep us around.
I don´t know when but I know now,
we can make it through somehow."

Mutta entäs kun paranemisen esteenä on se, että HALUAIS syödä, HALUAIS oppia syömään. HALUAIS TOSISSAAN parantua, mutt kun yrittää syödä edes pienen palan jotain muuta kuin mihin on anoreksian aikana oppinut ja tottunut, niin vatsakivut on niin valtavat ettei voi muuta kuin maata kippurassa ja itkeä ääneen!
Mulle käy just niin! Olen yrittänyt mutta en uskalla enää. Yleensä isompia tuskia kestää kaksi päivää, maha valtava pallo, täynnä ilmaa. Valtavan tuskalliset krampit. Sen jälkeen monta päivää kamalat ilmavaivat, turvotus ja mahakivut edelleen muttei niin kovat. Siis kun palaan normaaliin ruokavaliooni. Mulla on korkea kipukynnys enkä valita taatusti turhasta mutta ne kivut on todella kovat! Sitten osittain ummetus välillä ripuli. Nestettä jaloissa naamassa sormissa ja tietysti mahassa hirveästi mikä lisää ahdistusta kun tunnen lihoneeni kymmenen kiloa ja tietysti vähennän heti syömistä!
Siis en uskalla syödä kuin just sitä mitä viimeset 5-6 vuotta olen syönyt. Joskus turpoan siitä huolimatta mutten tuossa määrin. Olen puhunut tästä lääkärille ja terapeutille mutta ne vaan että joo se johtuu siitä ja tästä ja plää plää mutta mulle on yks hailee mistä se johtuu! Haluan tietää mitä TEHDÄ!?
Ei tule kuuloonkaan että syön vaan ja sitten makaan tuskissa päiväkausia!
Olen antamassa periksi. En voi enää parantua. Kaikki on pilalla, olen pilannut kaiken ja nyt saan maksaa siitä :-(
Siis te jotka voitte, jotka ette ole tässä paskasuossa vielä korvia myöten, lopettakaa ajoissa! Tämä ei ole elämää, minäkään en jaksa enää kauaa.

Ja lisään tuohon että olen 167 cm ja paino joku 38, en tiedä varmaksi kun tää turvotus on niin kauhee! Että onko tuo "matala" paino jotenkin yhteydessä siihen että on vaikeempi tottua enää syömiseen?
Ja olisiko ketään joka olisi kokenut tämän ja tietäsi mistä puhun? Ja mitä olette tehneet ja onko auttanut? Olen kokeillut maitohappobakteerivalmisteita ei auta mitään. :-( En haluaisi vielä kuolla mutta näin en jaksa elää enää. Olen täysin umpikujassa. Joko annan anoreksian tappaa tai teen sen itse, ihan totta!!!!
Ja siis lääkärille olen puhunut, rav.suunnittelijaa mulla ei ole eikä kuulemma tarvita (?) sanoi lääkäri. Minulla on avohoidossa hyvä terapeutti jota tapaan 2xviikossa. Ja muuta neuvoa en saa kuin seltyksiä miksi saan vatsavaivoja ja miten kroppa reagoi, mutta ei se mua auta! Ei ne kivut sillä katoa että tiedän syyn, tarvitsen neuvoa MITÄ TEHDÄ!!!??? Vai eikö ole siis enää toivoa? :-(

Ja vielä uudelleen kiitosta IgotMylifeBackille! Tuntuu niin hyvältä saada kommenttia sellaiselta, joka on kokenut tämän karmeuden ja tehnyt upean suoritumisen selviämisessä. Olen suorastaan lukenut edes takaisin vastaustasi
, autoit minua sillä todella. Vielä kun pääsisi näistä LIIKKUMISEEN ja rutiineihin liittyvistä pakkoajatuksista, edes yksi kerrallaan!

Tsemppiä meille kaikille!!!

Mikä on tilanteesi? Toivottavasti paranemaan päin olet päässyt :)