Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske määräsi Oulun kihlakunnansyyttäjän nostamaan syytteen seksuaalirikosjutussa.
Miestä epäiltiin pakottamisesta sukupuoliyhteyteen, mutta kihlakunnansyyttäjä jätti syytteen nostamatta riittävän näytön puuttumisen vuoksi.
Jutussa oli näyttönä epäillyn uhrin kertomus sekä lääkärinlausunto.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä arvioi toisin ja teetti jutussa lisätutkintaa.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä piti asianomistajan kertomusta uskottavampana kuin epäillyn tekijän. Väkivaltaista pakottamista sukupuoliyhteyteen tuki myös lääkärinlausunto. Apulaisvaltakunnansyyttäjä korosti, että syytteen nostamiselle olisi ollut perusteet ilman lisätutkintaakin. "
Mitä sanotte tästä?
Itse olen onnellinen siitä, että naisiakin jo kuullaan tuollaisissa todella pahoissa rikoksissa.
Itsemääräämisoikeus omasta kehostaan on naisilla!
Ja oikeus ajatella omilla aivoillaan!
###
"Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske
13
116
Vastaukset
- jocus*
Mitäpä maallikko osaisi sanoa lakimiesten päätöksistä muuta, kuin että heillä on enemmän tietoa asiasta tai ainakin paremmat edellytykset arvioida tapahtumien kulkua. Hieman mielipiteeltä tuo perustelu kuulostaa, mutta näissä tapauksissa todistajia on harvoin läsnä. Useimmiten syytöksissä on varmaankin perää, mutta ei aina, eikä tuomioita voida julistaa tilastojen perusteella. Ihmistä kohdellaan syyttömänä, ellei rikoksesta ole näyttöä.
- the._man
Vaikka Kalske onkin mielestäni vähintään varttihullu, niin tuossa hän toimi oikein.
jocus*
Kuuntelepa Erkki Aurejärven mielipide lakimiesten ja tuomarien ammattitadosta.
http://www.youtube.com/watch?v=3JBvztl-9Gg Tämä pitää nyt käsittää oikein:
Vastentahtoinen yhdyntä aiheuttaa aikasti pahoja limakalvovammoja, molemmille osapuolille.
Jos mies yleensä kehtaa mennä Lääkäriin valittamaan että nainen vaati väkisin, niin tuloksena on tuubi rasvaa, turha siinä on selittää että kyllä minä miehenä tiedän milloin se makiaa on.
Nainen kun menee, on tarvittaessa seurauksena myöskin tuubi rasvaa, mutta tarvittaessa myöskin rikosoikeuteen kelpaava lääkärinlausunto.
Useasti riippuu lasten ja lapsilisien määrästä, taustalla suhde uuteen mieheen, ja ruokkojen tasosta.
Joskus myös syynä voi olla naimisissa olevan kännisen hairahdus.
Kyllä minä, rikas lakimies jos oisin, muikistelisin salaa, ja murisisin syvältä seksuaalirikolliselle. Kummalle sitten? No sille joka on maksuMIES.
H.- jocus*
Kuuntelin tuon Aurejärven haastattelun jo silloin kun se tuli tv:stä. Samaa mieltä olen siviilioikeusjutuista: ne ratkeavat sattumanvaraisesti ja usein sen hyväksi, jolla on parempi tai tunnetumpi asianajaja.
Kalskeen toimia emme voi arvioida, kun emme näe osapuolien kertomuksia. Voimme vain luottaa siihen, että hänellä ovat meitä paremmat edellytykset tehdä oikea ratkaisu. Tuomiosta taasen päättävät aivan muut elimet edellä kuvaamieni länsimaisten oikeusperiaatteiden mukaisesti.- the._man
Minun luottamukseni oikeuslaitokseen on mennyt ajat sitten. Emmehän me niitä juttuja voikaan arvioida, koska kaikkia tietoja ei ole saatavilla, mutta kovin hakusessa tuntuu olevan oikeuslaitoksessakin sekä laintuntemus, että oikeudenmukaisuus.
- bessie*
the._man kirjoitti:

Ei kai nyt sentään aivan noin huonolla tolalla ole asiat.
Mieleeni on jäänyt jo lapsuudessani kuulemani keskustelu. Muutama mies, yksi heistä oli isäni, keskusteli suomalaisten hingusta ja tarmokkuudesta riidellä käräjillä jopa vuosikymmeniä asioista, joista luulusi sovun ja hyvän kompromissin löytyvän hyvinkin helposti.
Että ehkäpä joskus näillä riitapukareilla, ainakin toisella, on hakusessa oikeudenmukaisuus, kohtuus ja sovitteluhalu. - the._man
bessie* kirjoitti:
Ei kai nyt sentään aivan noin huonolla tolalla ole asiat.
Mieleeni on jäänyt jo lapsuudessani kuulemani keskustelu. Muutama mies, yksi heistä oli isäni, keskusteli suomalaisten hingusta ja tarmokkuudesta riidellä käräjillä jopa vuosikymmeniä asioista, joista luulusi sovun ja hyvän kompromissin löytyvän hyvinkin helposti.
Että ehkäpä joskus näillä riitapukareilla, ainakin toisella, on hakusessa oikeudenmukaisuus, kohtuus ja sovitteluhalu.Rikosasiat ovat eri juttu kuin riita-asiat.
- jocus*
bessie* kirjoitti:
Ei kai nyt sentään aivan noin huonolla tolalla ole asiat.
Mieleeni on jäänyt jo lapsuudessani kuulemani keskustelu. Muutama mies, yksi heistä oli isäni, keskusteli suomalaisten hingusta ja tarmokkuudesta riidellä käräjillä jopa vuosikymmeniä asioista, joista luulusi sovun ja hyvän kompromissin löytyvän hyvinkin helposti.
Että ehkäpä joskus näillä riitapukareilla, ainakin toisella, on hakusessa oikeudenmukaisuus, kohtuus ja sovitteluhalu.Mielestäni Aurejärvi jutteli enemmän riita- kuin rikosjutuista. Rikosjuttujen käsittelyä hän piti melko hyvänä. Tuo the._manin linkki kannattaa kyllä kuunnella. Riitajutuista olen samaa mieltä: ne voisi usein ratkaista osapuolten kesken jollakin sovittelumekanuismilla, jos se ei kahden kesken onnistu. Niiden tuomiot voivat olla aika omituisia, ja siitä minullakin on kokemusta. Pienet vääryydet kannattaa aina mieluummin kärsiä kuin viedä oikeuteen.
- jocus*
jocus* kirjoitti:
Mielestäni Aurejärvi jutteli enemmän riita- kuin rikosjutuista. Rikosjuttujen käsittelyä hän piti melko hyvänä. Tuo the._manin linkki kannattaa kyllä kuunnella. Riitajutuista olen samaa mieltä: ne voisi usein ratkaista osapuolten kesken jollakin sovittelumekanuismilla, jos se ei kahden kesken onnistu. Niiden tuomiot voivat olla aika omituisia, ja siitä minullakin on kokemusta. Pienet vääryydet kannattaa aina mieluummin kärsiä kuin viedä oikeuteen.
Lisätään vielä:
Samoin tällä palstalla kannattaa syytökset ja vihjailut jättää noteeraamatta. Fiksut lukijat tuntevat kirjoittajan vainoharhaisuuden ja osaavat asettaa luulottelut omaan arvoonsa. - the._man
jocus* kirjoitti:
Lisätään vielä:
Samoin tällä palstalla kannattaa syytökset ja vihjailut jättää noteeraamatta. Fiksut lukijat tuntevat kirjoittajan vainoharhaisuuden ja osaavat asettaa luulottelut omaan arvoonsa.Jos minua tarkoitat, niin kerroin mielipiteeni Kalskeesta. Ei se ole vainoharhaisuutta, vaan perustuu siihen, mitä tiedän hänen syyttämisistään. Illmanista en viitsi sanoa mitään.
the._man kirjoitti:
Jos minua tarkoitat, niin kerroin mielipiteeni Kalskeesta. Ei se ole vainoharhaisuutta, vaan perustuu siihen, mitä tiedän hänen syyttämisistään. Illmanista en viitsi sanoa mitään.
Parempi olla sanomatta kummastakaan mitään ettei joudu leivättömän pöydän ääreen totuuden julkituomisesta. Suomen ns oikeuslaitoshan on todettu jo vuosia sitten maailman neljänneksi epäluotettavimmaksi. Tilasto oli netissä vaan linkin olen hukannut (kovalevy hajosi).
- the._man
sitroen kirjoitti:
Parempi olla sanomatta kummastakaan mitään ettei joudu leivättömän pöydän ääreen totuuden julkituomisesta. Suomen ns oikeuslaitoshan on todettu jo vuosia sitten maailman neljänneksi epäluotettavimmaksi. Tilasto oli netissä vaan linkin olen hukannut (kovalevy hajosi).
Miksi minä vankilaan joutuisin, kun sanon mitä mieltä noista häiskistä olen? Sanotaan nyt sitten tässä kohtaa Illmanistakin, että hän on mielestäni epäpätevä työhönsä, koska antaa henkilökohtaisen kaunansa näkyä syytepäätöksissään. Tapaus Halla-aho on siitä paljastava esimerkki. Mitä Illmanin herkkänokkaisuus mahtoikaan tulla veronmaksajille maksamaan?
- jocus*
the._man kirjoitti:
Jos minua tarkoitat, niin kerroin mielipiteeni Kalskeesta. Ei se ole vainoharhaisuutta, vaan perustuu siihen, mitä tiedän hänen syyttämisistään. Illmanista en viitsi sanoa mitään.
Lisäykseni ei viitannut sinuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60854
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111813Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla240699- 51691
- 49609
- 57570
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91540- 22536
- 76533
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai43518