Mies ilman kavereita

Piti aloittaa tässä uusi keskustelu tästä aiheesta, kun tästä asiasta oli jo aikaisemmin puhetta tossa eräässä Älyn haamun aloittamassa keskustelussa, jonka palstan ylläpito oli sitten jostain syystä täältä poistanut, vaikka keskustelu oli siinä suht asiallista. Eli kysyisin sitä, että miten tällä palstalla ihmiset suhtautuvat sellaisia miehiä kohtaan, joilla ei ole yhtään kavereita elämässään?

Onko se teidän mielestä heti huono asia, jos miehellä (erityisesti nuorella) ei ole yhtään kavereita elämässään? Ajatteletteko heti niin, että tossa kyseisessä miehessä täytyy olla jotain pahasti vialla, jos hänellä ei ole ketään kavereita?

Entä osaako kukaan ajatella asiaa siitä näkökulmasta, että mitä jos tohon miehen kaverittomuuteen onkin jotain muita syitä kun pahat viat (mm. alkoholismi, mielenterveysongelmat, väkivaltaisuus ym), kuten vaikka yksinkertaisesti se, että kyseinen mies ei vaikka ole vaan törmänny missään saman kaltaisiin ihmisiin. Tai jos monien potentiaalisten kavereiden elämäntilanne onkin aivan erilainen, kuten ovat selvästi vanhempia, perheellisiä ja on omat menot ja omat kaverit, ettei heistä sitten löydykään kavereita, vaikka samoja mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia olisikin.

Mulle itselleni on ehdoteltu täällä kaikenlaisia juttuja, joiden kautta voisin uusiin ihmisiin tutustua, kuten mm. baarit, eurosinkkujen tapahtumat, eri harrastukset ym. vastaavaa. Voisin tietysti joskus jotain aikani kuluksi kokeilla, mutta sitten kun mulla olisi tässä kuitenkin yksi eritäin paha juttu esteenä. Eli sellainen juttu, kun pelottaa kovasti jo etukäteen se asia, että jos nyt joskus pääsen jotain kautta uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin tutustumaan, niin mitä he oikein ajattelisivat mun yksinäisyydestä ja siitä mun kaverittomuudesta?

Eli miten selittää ja perustella heille se asia, että miksi mulla ei ole ketään kavereita elämässäni? Aika harvoilla ihmisillä on tällaista taakkaa kannettavanaan ja just sen takia monien voi olla tosi vaikea tällaista ymmärtää.

Monet varmasti sanovat mulle nyt sitä, että ei siitä kaverittomuudesta kannata heti tai koskaan mitään kertoa ja tämän mä tiedän muutenkin, sillä en varmasti koskaan edes haluaisi tollaista häpeää itsestäni kellekkään paljastaa. Mutta kuitenkin on vaan mahdollista, että tollainen asia saattaisi joskus paljastua tai tulla esille, jos/kun tulisi puhe kavereista ja uudet kaverit haluaisi vaikka tavata mun kavereitani. Sitten olisi inhottava tilanne edessä, kun ei olisi ketään kavereita, joille voisi näitä uusia kavereita esitellä.

Tollaisen asian jälkeen olisi hyvin mahdollista, että ne uusien potentiaalisten kavereiden mielenkiinto mua kohtaan lopahtaisi heidän osaltaan välittömästi, jos/kun he alkaisivat miettiä heti sitä, että mikä mussa oikein on vialla kun mulla ei ketään kavereita elämässäni ole.

Olisi kiva kuulla asiallisia mielipiteitä tästä asiasta, niin miesten kun myös naisten mielipiteitä.

35

783

    Vastaukset 35

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdgasdg

      Sampo jauhaa taas ikuista pas-kaa...

      • Sun ei sitten tarvii tätä palstaa lukea, jos mun aiheet sua kiinnosta, joten tiedä se!! Mä kirjoitan tänne just silloin kun mä itse haluan ja sulta tai keneltäkään muultakaan mä en tule ikinä siihen mitään lupia kyselemään, joten ihan vaan sulle se tiedoksi!!

    • puhutaanMitäPuhutaan

      Ei se varmaan silloin haittaa jos mies on hyvännäköinen. Semmoinen lonely rider -tyylinen pahapoika.

      Mutta koska yksin oleva mies on todennäköisesti sosiaalisesti syrjäytynyt nörtti, niin haittaahan se.

      • "Ei se varmaan silloin haittaa jos mies on hyvännäköinen. Semmoinen lonely rider -tyylinen pahapoika. "

        Mä onneksi monien harmiksi petän suuresti kaikki heidän odotukset sen suhteen, mitä he musta aina täällä luulevat ja kivenkovaan todeksi väittävät. Kuten mm. sellaista, että mä olisin joku pienikokoinen, laiha ruipelo/ylipainoinen ja sellainen etten muka panostaisi ollenkaan ulkonäkööni. mahtaisi monia tän palstan idioottikirjoittajia vit*t'aa, kun he tietäisivät tai näkisivät mun pukeutuvan muodikkaasti ja käyttävän päivittäin hiusgeelejä ja partavesiä. Ylimääräisiä kiloja ei onneksi ole kroppaan kertynyt ja lihastakin löytyy, kun on tullut tota punttisalireeniä harrastettua jo teini-ikäisestä lähtien.

        "Mutta koska yksin oleva mies on todennäköisesti sosiaalisesti syrjäytynyt nörtti, niin haittaahan se. "

        Mä en ole mikään sosiaalisesti syrjäytynyt nörtti, sillä päällepäin musta ei kukaan edes uskoisi ulkoisesti sitä, että olen niin yksinäinen. Eikä asia tulisi välttämättä kenenkään tietoon edes mun kanssa jutellessa, sillä reaalimaailmassa kun mä en avaudu koskaan näistä murheistani samalla tavalla kun mitä tällä palstalla.

    • Kuvakirja-arvonta

      Aika monenlaisten ihmisten kanssa tulee juttuun vaikka olisi suht. ujo. Ei kaverius edellytä että pitää olla täysin samanlainen. Yksi tai kaksi yhteistä ominaisuutta/kiinnostusta saattaa riittää. Eli sanoisin että "ei ole koskaan kohdannut samanlaista/henkistä" on pelkkä tekosyy.

      Kyllä DF:n kirjoituksista jo tiedetään että sulla on jonkin asteisia mielenterveysongelmia. Tuon asian täydellinen kieltäminen vain vahvistaa sitä. Itsekin tunnustan että minulla on kaikenlaisia pelkoja ja neurooseja, mutta kun olen myöntänyt tämän itselleni ja jatkuvasti näitä asioita käsittelen ja yritän kehittyä, niin pystyn kuitenkin elämään suht. normaalisti. On todella vaikea uskoa että mies jolla ei ole KOSKAAN ollut kavereita ei olisi jollain tapaa mielenterveysongelmainen, oli nämä ongelmat sitten fobioita, neurooseja tms. Omien ongelmiensa kieltäminen vain pahentaa niitä.

      Sinulla DarkFear on sosiaalisten tilanteiden pelko sekä helvet*n huono itsetunto ja näistä johtuen kaikenlaisia harhaluuloja ja oletuksia jotka eivät vastaa todellisuutta. On totta että yksinäisiin ihmisiin suhtaudutaan eri tavalla. Sosiaalimaailmassa on tiettyjä säännönmukaisuuksia, mutta sinä liioittelet omassa pelokkaassa mielessäsi näitä asioita etkä suostu myöntämään että sinussa itsessäsi olisi kehittämisen varaa. Se että tuomitset itsesi ja häpeät yksinäisyyttäsi vain pahentaa asiaa, sillä ihmiset huomaavat että et ole sinut itsesi kanssa ja senkin takia suhtautuvat sinuun eri tavalla kuin muihin. Jos opettelisit hyväksymään itsesi niin muutkin alkaisivat hyväksymään sinut ja saattaisit saada niitä kavereitakin.

      Se että jonkun potentiaalisen kaverin mielenkiinto sinuun lopahtaisi johtuisi todennäköisemmin siitä että tämä kaveri huomaisi miten solmussa olet itsesi kanssa. Yksinäisyys sinällään ei ole ongelma, mutta salailu ja häpeily ovat isompia ongelmia, jotka estävät näitä kaverisuhteita syntymästä.

      Ja nyt tietysti vastaat tähän niillä samoilla jankutuksilla joita olet tänne kirjoittanut jo kymmeniä kertoja. Luulet että jankuttamalla omia käsityksiäsi saat ymmärrystä ja hyväksyntää. Älä jaksa.

      • " Aika monenlaisten ihmisten kanssa tulee juttuun vaikka olisi suht. ujo. Ei kaverius edellytä että pitää olla täysin samanlainen. Yksi tai kaksi yhteistä ominaisuutta/kiinnostusta saattaa riittää. Eli sanoisin että "ei ole koskaan kohdannut samanlaista/henkistä" on pelkkä tekosyy. "

        En nyt tarkoitakaan sitä, että kavereiden kanssa pitäisi olla just täysin samanlaiset harrastukset, mielenkiinnon kohteet ja puheenaiheet. Mutta tietenkin se olisi etuna, jos olisi edes jotain samoja juttuja noista edellä mainituista.

        Hyvin usein ne erilaiset elämäntilanteet ovat se kaikkein suurin este kaveruudelle tai suuremmalle ystävyydelle. Ymmärrät kai sen, että neljäkymppinen perheellinen mies ja vajaa kolmekymppinen sinkkumies ovat elämäntilanteidensa perusteella aika erilaisissa asemissa? Ja aika harvoin he ovat mitään suurempia ystäviä keskenään, vaikka heillä olisikin samoja mielenkiinnon kohteita ja tulisivat muuten erinomaisesti juttuun keskenään.

        On mulla joskus maailmassa ollut kavereita elämässäni, kuten mm. ala-asteen ja vielä yläasteen aikanakin, mutta silloin lapsuudessa ja vielä yläasteiässäkin se kavereiden saaminen oli paljon paljon helpompaa kun nuoruusiässä ja kolmekymppisenä. Tuolloin kouluikäisenä kun ne erilaiset elämäntilanteet eivät ole kaveruuden esteenä samalla tavalla kun mitä aikuisena.

        Kyllä mä voisin itse vaikka hyväksyä sen oman yksinäisyyteni, jos vaan tietäisin sen, ettei se estäisi mua saamasta uusia kavereita.

        "Se että jonkun potentiaalisen kaverin mielenkiinto sinuun lopahtaisi johtuisi todennäköisemmin siitä että tämä kaveri huomaisi miten solmussa olet itsesi kanssa. Yksinäisyys sinällään ei ole ongelma, mutta salailu ja häpeily ovat isompia ongelmia, jotka estävät näitä kaverisuhteita syntymästä. "

        Mä voisin itse ihan hyvin olla sellaisen ihmisen kaveri, joka on niin sanotusti "solmussa" itsensä kanssa, sillä ei mua haittaisi se yhtään, jos kaverilla olisi miten huono itsetunto tahansa tai jos hän häpeäisi itseään jonkun asian takia. Mutta varmasti se johtuu just siitä, että tämän yksinäisyyteni takia mä osaan ymmärtää tällaisia murheita niin hyvin.

        Mutta kuten mä tossa äsken sanoin just siitä, että kyllä mä voisin sen yksinäisyyteni hyväksyä, jos vaan tietäisin sen, ettei se yksinäisyys ja kaverittomuus karkottaisi näitä potentiaalisia kaveriehdokkaita pois mun ympäriltäni.

      • Peruuta Lähetä
        DarkFear kirjoitti:

        " Aika monenlaisten ihmisten kanssa tulee juttuun vaikka olisi suht. ujo. Ei kaverius edellytä että pitää olla täysin samanlainen. Yksi tai kaksi yhteistä ominaisuutta/kiinnostusta saattaa riittää. Eli sanoisin että "ei ole koskaan kohdannut samanlaista/henkistä" on pelkkä tekosyy. "

        "Voisit hyväksyä" jos ja jos, muttet hyväksy kun ja koska.

        Ihmiset suhtautuu suhun sillä tavalla kuin sinä suhtaudut itseesi. Näin se vaan menee.

        Eikä kukaan halua olla mikään tukihenkilö tuntemattomalle tyypille. Kavereiden ongelmia kyllä suvaitaan ja tuetaan, mutta se johtuu siitä että ne on jo kavereita. Tuntematon ihminen jolla on selvästi kaikenlaisia ongelmia on liian raskas tapaus tutustuttavaksi, jos on muitakin vaihtoehtoja. Tällaisia tapauksia varten on ammattiauttajat. Ei kukaan halua olla ilmainen terapeutti kenellekään tuntemattomalle tyypille.

      • Dickson
        DarkFear kirjoitti:

        " Aika monenlaisten ihmisten kanssa tulee juttuun vaikka olisi suht. ujo. Ei kaverius edellytä että pitää olla täysin samanlainen. Yksi tai kaksi yhteistä ominaisuutta/kiinnostusta saattaa riittää. Eli sanoisin että "ei ole koskaan kohdannut samanlaista/henkistä" on pelkkä tekosyy. "

        En nyt tarkoitakaan sitä, että kavereiden kanssa pitäisi olla just täysin samanlaiset harrastukset, mielenkiinnon kohteet ja puheenaiheet. Mutta tietenkin se olisi etuna, jos olisi edes jotain samoja juttuja noista edellä mainituista.

        Hyvin usein ne erilaiset elämäntilanteet ovat se kaikkein suurin este kaveruudelle tai suuremmalle ystävyydelle. Ymmärrät kai sen, että neljäkymppinen perheellinen mies ja vajaa kolmekymppinen sinkkumies ovat elämäntilanteidensa perusteella aika erilaisissa asemissa? Ja aika harvoin he ovat mitään suurempia ystäviä keskenään, vaikka heillä olisikin samoja mielenkiinnon kohteita ja tulisivat muuten erinomaisesti juttuun keskenään.

        On mulla joskus maailmassa ollut kavereita elämässäni, kuten mm. ala-asteen ja vielä yläasteen aikanakin, mutta silloin lapsuudessa ja vielä yläasteiässäkin se kavereiden saaminen oli paljon paljon helpompaa kun nuoruusiässä ja kolmekymppisenä. Tuolloin kouluikäisenä kun ne erilaiset elämäntilanteet eivät ole kaveruuden esteenä samalla tavalla kun mitä aikuisena.

        Kyllä mä voisin itse vaikka hyväksyä sen oman yksinäisyyteni, jos vaan tietäisin sen, ettei se estäisi mua saamasta uusia kavereita.

        "Se että jonkun potentiaalisen kaverin mielenkiinto sinuun lopahtaisi johtuisi todennäköisemmin siitä että tämä kaveri huomaisi miten solmussa olet itsesi kanssa. Yksinäisyys sinällään ei ole ongelma, mutta salailu ja häpeily ovat isompia ongelmia, jotka estävät näitä kaverisuhteita syntymästä. "

        Mä voisin itse ihan hyvin olla sellaisen ihmisen kaveri, joka on niin sanotusti "solmussa" itsensä kanssa, sillä ei mua haittaisi se yhtään, jos kaverilla olisi miten huono itsetunto tahansa tai jos hän häpeäisi itseään jonkun asian takia. Mutta varmasti se johtuu just siitä, että tämän yksinäisyyteni takia mä osaan ymmärtää tällaisia murheita niin hyvin.

        Mutta kuten mä tossa äsken sanoin just siitä, että kyllä mä voisin sen yksinäisyyteni hyväksyä, jos vaan tietäisin sen, ettei se yksinäisyys ja kaverittomuus karkottaisi näitä potentiaalisia kaveriehdokkaita pois mun ympäriltäni.

        "Ymmärrät kai sen, että neljäkymppinen perheellinen mies ja vajaa kolmekymppinen sinkkumies ovat elämäntilanteidensa perusteella aika erilaisissa asemissa?"

        Näistä sun jutuista tulee väistämättä mieleen vain eräs fingerpori:
        http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135243695550.gif

    • Reipas Mies

      Mies toki nyky-yhteiskunnassa SAA olla yhäkin nahkatakkinen loner, mutta sosiaalisesti kyvykäs on syytä olla ja myöskin "jätkä paikallaan" eikä sellainen nurkassa hiljaa pysyvä nyhvö. Nyhvön estyneisyys vastata sosiaalisiin hetkiin saa hänet alempi statukselliseksi yhteisössä ja pian alkaa korppilauma kierrellä nurkissa- uhka syrjäytymisestä on vahva.

      Sillä omalla sosiaalisuudella sä todistat oletko kelpo jätkä vai jotain muuta. Usein se oma aloite ratkaisee. Jos jäät odottamaan muiden tutustumis aloitteita, usein jää "hiljaiseksi hepuksi" jota on todella vaikea muuttaa muuksi.

      Se että kuten, tossa on sanottu, df odotat että estyneisyyteesii tulee joku silittämään päätäsi ja olemaan se bestis "ilman työtä"?

      Suosittelen Sinulle tosi vahvasti Tony Dunderfeltin opusta "avain hyviin henkilökemioihin", siinä on tosi kansantajuisesti nämä sinua vaivaavat asiat tuotu esille. Olen itsekkin sen tarkkaan lukenut ja apuja siitä aikanaan saanut.

      Ps. Ainakaan minulta ei ole koskaan siis koskaan misään uudet tuttavuudet tivanneet ystävä tilannettani, vaikkei siinä pimittämistä olekkaan.

      Believe the supliikki.

      • "Mies toki nyky-yhteiskunnassa SAA olla yhäkin nahkatakkinen loner, mutta sosiaalisesti kyvykäs on syytä olla ja myöskin "jätkä paikallaan" eikä sellainen nurkassa hiljaa pysyvä nyhvö. Nyhvön estyneisyys vastata sosiaalisiin hetkiin saa hänet alempi statukselliseksi yhteisössä ja pian alkaa korppilauma kierrellä nurkissa- uhka syrjäytymisestä on vahva. "

        Kyllä mä osaan ja uskallan jutella ihmisten kanssa vaikka mistä asioista, jos vaan tilaisuus tulee.

        "Se että kuten, tossa on sanottu, df odotat että estyneisyyteesii tulee joku silittämään päätäsi ja olemaan se bestis "ilman työtä"? "

        En nyt varsinaisesti sitä odota, mutta en vaan ole luonteeltani yhtään sellainen persoona, että menisin joka paikassa juttelemaan tuntemattomille ihmisille ja etsimään heistä niitä mahdollisia uusia kavereita. On täysin eri asia tutustua ihmisiin niin sanotusti "luonnollisesti", kun että aloittaisi vaikka jonkun uuden harrastuksen ja menisi siellä saman tien juttelemaan kaikille siihen malliin, kun olisi tuntenut heidät jo pidemmän aikaa.

        Tolla "luonnollisesti" termillä tarkoitin nyt sitä, että jos tutustuu ihmisiin vaikka esim. työn kautta, kouluissa, nettipalstoilla tai harrastuksissa, joita on harrastanut omasta halustaan jo pidemmän aikaa.

        Kiitokset sulle asiallisista kommenteista. Tällaiset vastaukset ovat just niitä asiallisia ja sellaisia, joista mä pidän, vaikka niissä ei mielisteltäisi koko ajan mun olevan oikeassa. Sen sijaan toi tänään klo.22.45 tullut vastaus on just niitä vastauksia, jotka saisivat jäädä kokonaan pois tältä palstalta sen surkean ja asiattoman tasonsa vuoksi!!

      • .....
        DarkFear kirjoitti:

        "Mies toki nyky-yhteiskunnassa SAA olla yhäkin nahkatakkinen loner, mutta sosiaalisesti kyvykäs on syytä olla ja myöskin "jätkä paikallaan" eikä sellainen nurkassa hiljaa pysyvä nyhvö. Nyhvön estyneisyys vastata sosiaalisiin hetkiin saa hänet alempi statukselliseksi yhteisössä ja pian alkaa korppilauma kierrellä nurkissa- uhka syrjäytymisestä on vahva. "

        Kyllä mä osaan ja uskallan jutella ihmisten kanssa vaikka mistä asioista, jos vaan tilaisuus tulee.

        "Se että kuten, tossa on sanottu, df odotat että estyneisyyteesii tulee joku silittämään päätäsi ja olemaan se bestis "ilman työtä"? "

        En nyt varsinaisesti sitä odota, mutta en vaan ole luonteeltani yhtään sellainen persoona, että menisin joka paikassa juttelemaan tuntemattomille ihmisille ja etsimään heistä niitä mahdollisia uusia kavereita. On täysin eri asia tutustua ihmisiin niin sanotusti "luonnollisesti", kun että aloittaisi vaikka jonkun uuden harrastuksen ja menisi siellä saman tien juttelemaan kaikille siihen malliin, kun olisi tuntenut heidät jo pidemmän aikaa.

        Tolla "luonnollisesti" termillä tarkoitin nyt sitä, että jos tutustuu ihmisiin vaikka esim. työn kautta, kouluissa, nettipalstoilla tai harrastuksissa, joita on harrastanut omasta halustaan jo pidemmän aikaa.

        Kiitokset sulle asiallisista kommenteista. Tällaiset vastaukset ovat just niitä asiallisia ja sellaisia, joista mä pidän, vaikka niissä ei mielisteltäisi koko ajan mun olevan oikeassa. Sen sijaan toi tänään klo.22.45 tullut vastaus on just niitä vastauksia, jotka saisivat jäädä kokonaan pois tältä palstalta sen surkean ja asiattoman tasonsa vuoksi!!

        Mikä nyt sitten on "luonnollista". Jos on epäsosiaalinen tyyppi niin sillehän on "luonnollista" olla koko elämänsä yksin ilman että tutustuu keneenkään. Kyllä sosiaalisuutta voi opetella ja itsevarmuutta saa mitä enemmän on tekemisissä ihmisten kanssa ja ennen pitkää sellaiset asiat jotka aiemmin ei syntynyt luonnostaan onkin luonnollista. Se vaan vaatii omaa panostusta.

      • toimhuom

        Kirjan nimi on tarkalleen: Seitsemän avainta hyviin henkilökemiohin"

        Suosittelen itsekin.

    • ...

      oh dog, what done.

    • 18+7

      Ei kannata ruokkia trollia.

    • Sä perkeleen paskapää voit olla taas jälleen kerran hiljaa ja olla lukematta vaikka kokonaan näitä mun kirjoituksia, kun et yhtään mitään musta ja mun elämästäni tiedä! Helppohan sun on aina toisia täällä trolliksi haukkua, kun et ole itse joutunut ikinä kärsimään siitä yksinäisyydestä, kun aina on ollut kavereita joka paikassa! Joten HAISTA paska VAAN!!!

      • ....trtolololol

        Ihme haistattelija. Mistä sinä tiedät onko jollain "aina ollut kavereita joka paikassa"?

      • sir_von_baughen

        Niii,ensin kysyt kommentteja ja sitten kun ei miellytä niin haistattelet kakkaa kuin mikäkin pikku-Ville 5v.
        Jospa nyt vaan keskittyisit vaikka postimerkkeihin taikka juniin,vanhoihin höyryvetureihin mitenkä ne toimi.Ja miksikö näääin;noh,koska sulla tuntuu olevan kaikenlaiset ihmisten kohtaamiset pelottavia tapahtumia missä sut tuomitaan heti sun menneisyyden perusteella.Siihen riittää väärä kysymys esim.baarissa ja ajattelet heti että se tuomitsee sut.
        Jotenka, on kaikkein parasta että ryhdyt tekemään jotain aikaa vievää,pikku näpertelyä joka vie ajatukset muualle vapaa - aikana.
        Ei pahalla mutta nämä alkavat tuntumaan jo todella puuduttavilta ja sitä varten toivoisin että löytäisit jonkun muun intressin kohteen kuin ahdistumisen näistä asioista.

      • sir_von_baughen kirjoitti:

        No kun tällä palstalla ne vastaukset ovat melkein aina pelkkää epäasiallista vittuilua, joten sen vuoksi tollaisille idiooteille saakin haistatella just niin paljon kun itse haluaa. On täällä toki ollut paljon myös asiallisia kommentteja, mutta niihin olenkin vastannut aina asiallisesti takaisin.

        Valitettavasti kun mua ei vaan kiinnosta yhtään mitkään tollaiset pikkunäpertelyt, kun maailmassa on paljon mielenkiintoisempiakin harrastuksia, jotka kuuluvat jo muutenkin mun elämääni, kuten mm. musiikki, levyjen keräily, lukeminen ja urheilun (futis, lätkä) seuraaminen.

        Kaikkein eniten tietenkin olisi apua siitä, jos tältä palstalta löytyisi niitä uusia kavereita, joiden kanssa voisi lähteä sinne laivaristeilylle. Siinä ne murheet häviäisi elämästä kokonaan, kun pääsisi uusien mukavien kavereiden kanssa laivalla Tukholmaan tai Tallinnaan.

    • ...Heh...

      minun ongelma ei ole etten tulisi muiden kanssa toimeen, vaan ongelma on se, että tulen myös aivan hyvin toimeen itsekseni. Asia sen sijaan tuntuu olevan enempi ongelma muille kuin itselle. Myönnän, että yksikiseen oleminen on jo alkanut ajoittain kyllästyttää viime aikoina ja koitankin pikkaisen parantaa tuota kaveritilannetta kunhan tässä kerkiää. Ihmiset jotka uskaltaa antaa madollisuuden ja ottaa kunkin ihmisen oikeasta henkilökohtaisesti tilanteessa selvää ovat harvassa. Miuluummin mennään helpoimman eli ennakkoluulojen mukaan.

    • Armeijakaverit

      Pitää miehellä kavereita olla. Armeijasta niitä saa, aseveljeys yhdistää. Ota oppia sotiemme veteraaneista: "Kaveria ei jätetä!"

      Sivarilusmuilu on syypää kaverittomuuteesi.

      • Mikä säkin perkeleen militaristipaskapää oot siinä toisten "vääriä" valintoja arvostelemaan!! Harmittaa kun piti suorittaa edes toi siviilipalvelus, olisi vaan pitänyt hankkia se vapautus koko asevelvollisuuspaskasta vaikka mielenterveysongelmiin vedoten, niin eipä olisi tarvinnut edes sivaria suorittaa ja olisi voinut käyttää ton sivariajan hyödyllisemmin, kuten vaikka palkkatöissä olemiseen.

        Suoraan sanottuna oot oikein just samanlainen kun ne mun kotiseudun ihmiset! En yhtään ihmettelisi, jos oltaisiin vaikka samalta seudulta kotoisin!

      • ...Heh...

        Olen käynyt Intin. Lainaampa tähän tuon oman lauseeni:
        "Miuluummin mennään helpoimman eli ennakkoluulojen mukaan.".

    • //kommentti

      näin mun kaverit:

      2 meni naimisiin lapsia
      1 tuli hulluksi, ja eristäytyi
      1 yksi vaihtoi sosiaalista "statustaan", ja menneisyyttään ja kaveripiiriään.

      ystävät tulee ja menee, viholliset pysyvät.

    • Jaska'

      Sä et oo selvästikkään vielä kärsinyt elämässäs tarpeeksi kun toisten mielipiteet tuntuu olevan noin hunajaa. Tarpeeks monessa kusessa kun uit elämäs aikana,niin lakkaa vaivaamasta ihmisten mielipiteet kaverittomuuteen, ikisinkkuuteen tai mihin tahansa sun tekemään juttuus tai ominaisuutees.
      Kuka on esimerkiksi oikeutettu arvostelemaan minua ja pitäisikö minun reagoida siihen jotenkin. On mulla perkele tärkeämpiäkin intressejä elämässä.

    • "Onko se teidän mielestä heti huono asia, jos miehellä (erityisesti nuorella) ei ole yhtään kavereita elämässään?"

      Kyllä. Mutta ei, en ajattele sen välttämättä johtuvan siitä, että kyseinen henkilö olisi jollakin tapaa kelvoton kaveriksi, tai että se edes olisi automaattisesti hänen omaa syytään. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, se katkeroittaa ja hiljalleen tuhoaa sisältä. Paraneminen on vaikeaa, eikä välttämättä onnistu ollenkaan.

      Itse olin joskus totaalisen yksin... koulussa kiusattiin koko ajan ja kotona asiat olivat melkein yhtä huonosti. Ei ollut tukea tai mitään elämisen arvoista, oli vain oma tyhjyys ja itseinho, kun kuvitteli kohtelun johtuvan 100%:sti siitä, että olen vain kelvoton otus, jonka ei edes kuuluisi elää. Ne, jotka eivät ole koskaan tässä tilanteessa olleet tukin pystyvät ikinä ymmärtämään, miten synkäksi maailmakuva muuttuu ja miten paljon omaa kuolemaansa toivoo, päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän. Ihmisiä alkaa vihata ja päivittäiset positiivisemmat asiat menettävät merkityksensä. Niin helposti sitä vajoaa ja niin vaikeaa on yrittää elää seuraavakin päivä uskoen tulevaisuuteen...

      Noh, itse löysin sitten erään kohtalotoverin ja meistä tuli erittäin hyvät ystävät. Ymmärrämme toisiamme astetta syvemmällä tasolla ja voimme uskoa toisillemme asioita, joista kukaan muu ei saa koskaan tietää. Jossain vaiheessa sitä kadotti kaiken sairaan raivonsekaisen kiinnostuksensa koulukiusaajiensa murhaamiseen, sillä he eivät enää merkinneet minulle mitään. Myöhemmin koulun jälkeen osa on myös pyydelly anteeksikin, eikä minulla ole enää kaunoja. Ihmiset ovat kaikki siinä iässä idiootteja ja joukossa se tyhmyys tiivistyy.

      "Eli miten selittää ja perustella heille se asia, että miksi mulla ei ole ketään kavereita elämässäni?"

      Ei välttämättä mitenkään. Nämä ihmiset elävät erilaisessa todellisuudessa ja ainoastaan älyttömän pieni osa pystyy tilannettasi kunnolla ymmärtämään. Itse olen myöhemmin tajunnut omien kokemuksieni kautta, että lähes kaikissa ihmisissä on jotain hyvää ja joitan pahaa, eikä ketään pitäisi tuomita liian nopeasti. Kaikille pitäisi antaa mahdollisuus, mitä moni ei kylläkään tee.

      Tulipas taas sekalaista jorinaa... noh, tällaista se tajunnanvirta välillä on. =P

    • n

      Julmia ihmisiä liikenteessä.

      Ei se haittaa, ettei ole kavereita ihmisellä. Sehän kertoo ihmisestä itsestään jo jotain, jos ei halua tutustua ihmiseen vain siksi, ettei hänellä ole isoa kaverilaumaa ja haluaisitko sellaista ihmistä elämääsi, tuskin. Ja kuka tarvitsisi isoa pinnallaista kaverilaumaa ympärilleen. Itse ajattelen, että laatu on tärkeämpi kuin määrä. Älä huoli, kyllä sä vielä joskus löydät ihmisiä. Kaikki me vain ei olla samanlaisia ja löydetä samanhenkisiä ihmisiä ympärillemme niin helposti kuin muut. Ehkä vähän ujoutta tai huonoa tuuria, mutta mitä sillä on väliä. Lippu korkeelle. Yksinäisyys satuttaa, kaikki eivät tiedä sitä ja joiltakin puuttu empatiakykyä samaistua sun tunteisiisi. Niin, halusin vain sanoa, jotain positiivista. Ei me naisetkaan leijonia olla. Ei ystävyttömyys haittaa ollenkaan.

      • DarkFear

        " Julmia ihmisiä liikenteessä. "

        Niin eipä tällä palstalla ole juuri koskaan ketään muita kun näitä julmia, suvaitsemattomia ja suoraan sanottuna kusipäisiä ihmisiä liikkeellä. Heistä oikein toi nimimerkki KikkiHiiri69 oikein kaikista kusipäisin sellaisin!

        Se on kyllä totta, että kavereissa on myös se laatu määrää tärkeämpi. Tuntuu vaan niin vaikealta uskoa yhtään siihen, että voisin koskaan mistään niitä kavereita elämääni löytää, kun ei se ole tähänkään asti onnistunut ja vielä kun tota ikääkin alkaa olemaan jo kolmekymmentä, niin tässä iässä sitä ei enää löydä kavereita samalla tavalla kun joskus parikymppisenä.

        Se on myös täysin totta, että tällä palstalla juuri kellään ihmisillä ei ole minkäänlaista empatiakykyä ja minkäänlaista taitoa samaistua mun ongelmiini. Melkein kaikki täällä kun on vaan just tollaisia suvaitsemattomia, ahdasmielisiä ja vittumaisia kiusantekijöitä, kuten toi eräs kikkihiiri69 tossa erässä mulle suunnatussa vastauksessaan.

        Kiitokset sulle asiallisista ja ymmärtäväisistä kommenteista! Kiva lukea joskus jonkun fiksun ja ymmärtäväisen kirjoittajan tekstejä. Harmi vaan kun tällä palstalla näitä sun kaltaisia ymmärtäväisiä ihmisiä on niin marginaalisen vähän.

      • "Julmia ihmisiä liikenteessä. "

        Ihmiset käyttäytyvät netissä kuin idiootit, koska nimimerkin suojista voi sanoa mitä vain ilman oikeita seuraamuksia - varsinkin moderoimattomilla fooruminpahasilla. En oikein jaksa uskoa, että moni oikeasti ajattelee mitä täällä sanoo, vaan lähinä provoilee minkä kerkeää.

      • Mysterioso Muchos
        enigmatica kirjoitti:

        "Julmia ihmisiä liikenteessä. "

        Ihmiset käyttäytyvät netissä kuin idiootit, koska nimimerkin suojista voi sanoa mitä vain ilman oikeita seuraamuksia - varsinkin moderoimattomilla fooruminpahasilla. En oikein jaksa uskoa, että moni oikeasti ajattelee mitä täällä sanoo, vaan lähinä provoilee minkä kerkeää.

        Olen samaa mieltä. DarkFearin pitäisi kirjoittaa omalla nimellään niin loppuisi tuo trollailu ja ruikutus. Tuskin livenä kehtaisi olla yhtä rasittava, vaikka mistä sitä tietää.

      • .........
        DarkFear kirjoitti:

        " Julmia ihmisiä liikenteessä. "

        Niin eipä tällä palstalla ole juuri koskaan ketään muita kun näitä julmia, suvaitsemattomia ja suoraan sanottuna kusipäisiä ihmisiä liikkeellä. Heistä oikein toi nimimerkki KikkiHiiri69 oikein kaikista kusipäisin sellaisin!

        Se on kyllä totta, että kavereissa on myös se laatu määrää tärkeämpi. Tuntuu vaan niin vaikealta uskoa yhtään siihen, että voisin koskaan mistään niitä kavereita elämääni löytää, kun ei se ole tähänkään asti onnistunut ja vielä kun tota ikääkin alkaa olemaan jo kolmekymmentä, niin tässä iässä sitä ei enää löydä kavereita samalla tavalla kun joskus parikymppisenä.

        Se on myös täysin totta, että tällä palstalla juuri kellään ihmisillä ei ole minkäänlaista empatiakykyä ja minkäänlaista taitoa samaistua mun ongelmiini. Melkein kaikki täällä kun on vaan just tollaisia suvaitsemattomia, ahdasmielisiä ja vittumaisia kiusantekijöitä, kuten toi eräs kikkihiiri69 tossa erässä mulle suunnatussa vastauksessaan.

        Kiitokset sulle asiallisista ja ymmärtäväisistä kommenteista! Kiva lukea joskus jonkun fiksun ja ymmärtäväisen kirjoittajan tekstejä. Harmi vaan kun tällä palstalla näitä sun kaltaisia ymmärtäväisiä ihmisiä on niin marginaalisen vähän.

        Sinä se suvaitsematon olet kun haukut ja syytät aina kaikki muita omista ongelmistasi eikä sinussa itsessäsi ole muka mitään vikaa. Olet tekopyhä paskiainen.

      • ....................
        DarkFear kirjoitti:

        " Julmia ihmisiä liikenteessä. "

        Niin eipä tällä palstalla ole juuri koskaan ketään muita kun näitä julmia, suvaitsemattomia ja suoraan sanottuna kusipäisiä ihmisiä liikkeellä. Heistä oikein toi nimimerkki KikkiHiiri69 oikein kaikista kusipäisin sellaisin!

        Se on kyllä totta, että kavereissa on myös se laatu määrää tärkeämpi. Tuntuu vaan niin vaikealta uskoa yhtään siihen, että voisin koskaan mistään niitä kavereita elämääni löytää, kun ei se ole tähänkään asti onnistunut ja vielä kun tota ikääkin alkaa olemaan jo kolmekymmentä, niin tässä iässä sitä ei enää löydä kavereita samalla tavalla kun joskus parikymppisenä.

        Se on myös täysin totta, että tällä palstalla juuri kellään ihmisillä ei ole minkäänlaista empatiakykyä ja minkäänlaista taitoa samaistua mun ongelmiini. Melkein kaikki täällä kun on vaan just tollaisia suvaitsemattomia, ahdasmielisiä ja vittumaisia kiusantekijöitä, kuten toi eräs kikkihiiri69 tossa erässä mulle suunnatussa vastauksessaan.

        Kiitokset sulle asiallisista ja ymmärtäväisistä kommenteista! Kiva lukea joskus jonkun fiksun ja ymmärtäväisen kirjoittajan tekstejä. Harmi vaan kun tällä palstalla näitä sun kaltaisia ymmärtäväisiä ihmisiä on niin marginaalisen vähän.

        DF pitää fiksuina ja ymmärtäväisinä kommentteja jossa DF:n itsesääliset vainoharhat hyväksytään, mutta kaikki ne USEAT KYMMENET neuvot jota täällä on annettu on ilmeisesti sitten niiden ahdasmielisten ja empatiakyvyttömien kuspäiden antamia.

      • .................... kirjoitti:

        DF pitää fiksuina ja ymmärtäväisinä kommentteja jossa DF:n itsesääliset vainoharhat hyväksytään, mutta kaikki ne USEAT KYMMENET neuvot jota täällä on annettu on ilmeisesti sitten niiden ahdasmielisten ja empatiakyvyttömien kuspäiden antamia.

        Ei se aina ole just niin kun sä luulet! Tossa äsken toi nimimerkki n oli erittäin hyvä ja asiallinen kirjoittaja, valitettavasti kun hänen kaltaisia fiksun oloisia ihmisiä on tällä palstalla aivan liian vähän!

        Mun mielestä ton nimimerkki n:n kirjoituksissa ei ollut mitään sellaista, jossa hän olisi puolustellut ja hyväksynyt jotain mun itsesääliä! Vai onko sulla lukutaidossa jotain vikaa!

      • Enigmoso Muchomoso

        Eli kaipaat vain lohdutusta ja sääliä, muttet ratkaisua ongelmiisi.

      • Älyn haamu = DF
        DarkFear kirjoitti:

        " Julmia ihmisiä liikenteessä. "

        Niin eipä tällä palstalla ole juuri koskaan ketään muita kun näitä julmia, suvaitsemattomia ja suoraan sanottuna kusipäisiä ihmisiä liikkeellä. Heistä oikein toi nimimerkki KikkiHiiri69 oikein kaikista kusipäisin sellaisin!

        Se on kyllä totta, että kavereissa on myös se laatu määrää tärkeämpi. Tuntuu vaan niin vaikealta uskoa yhtään siihen, että voisin koskaan mistään niitä kavereita elämääni löytää, kun ei se ole tähänkään asti onnistunut ja vielä kun tota ikääkin alkaa olemaan jo kolmekymmentä, niin tässä iässä sitä ei enää löydä kavereita samalla tavalla kun joskus parikymppisenä.

        Se on myös täysin totta, että tällä palstalla juuri kellään ihmisillä ei ole minkäänlaista empatiakykyä ja minkäänlaista taitoa samaistua mun ongelmiini. Melkein kaikki täällä kun on vaan just tollaisia suvaitsemattomia, ahdasmielisiä ja vittumaisia kiusantekijöitä, kuten toi eräs kikkihiiri69 tossa erässä mulle suunnatussa vastauksessaan.

        Kiitokset sulle asiallisista ja ymmärtäväisistä kommenteista! Kiva lukea joskus jonkun fiksun ja ymmärtäväisen kirjoittajan tekstejä. Harmi vaan kun tällä palstalla näitä sun kaltaisia ymmärtäväisiä ihmisiä on niin marginaalisen vähän.

        "Se on myös täysin totta, että tällä palstalla juuri kellään ihmisillä ei ole minkäänlaista empatiakykyä ja minkäänlaista taitoa samaistua mun ongelmiini."

        Huomatkaa sanamuodot. Empatiakyky = taito samaistua DF:n ongelmiin. Eli tämän mukaan empatiakyky ei ole taitoa samaistua toisten ihmisten asemaan, vaan nimenomaan DF:n asemaan/ongelmiin. DF on kuin pikkulapsi, joka ei suostu uskomaan että maailma ei pyöri hänen napansa ympärillä, ja kun aistien antamat todisteet ovat ristiriidassa tämän DF:n harhan kanssa, niin hän ei osaa reagoida kuin samalla tavalla kuin pikkulapsi reagoi: kiukuttelemalla ja ruikuttamalla.

    • enoroskapostirobot!

      Hei kaveriton, tämä viestiketju on vuoden takaa, mutta jos satut DarkFear tämän vielä lukemaan, niin olen ihan samaa mieltä, että typeriä kommentteja tulee ja niihin ei kannata edes reagoida. Kaikista typerimpiä on nuo mielenterveyskommentit. Sitä ollaan nykyään ihan hakoteillä tuon mielenterveysasian kanssa yleensäkin. Lääkärit haluaa vaan määrätä lääkkeitä, jotta pääsisivät useammin bailaamaan. Luultavasti ko. kommentoijat ovat menneet siihen vipuun jo itse. Lisäksi, sehän on ihan nykypäivän ongelma, että ihmiset ei edes tiedä mitä on olla kaveri ja ihmisillä ei ole enää oikeita kavereita? Älä yhtään pelkää sitä, että uusiin ihmisiin ja mahdollisiin ystäviin tutustuessa kerrot, että sinulla ei ole valmista ystäväpiiriä. Jos joku sitä hakee, niin taas kyseinen henkilö ei tiedä ystävyydestä mitään. Tai mikä minä olen sanomaan, en vaan ole niitä tyyppejä, jotka haluaa tutustua toisen ihmisen kontakteihin eikä itse ihmiseen. Vähän liian 80-lukulaista...

      Vaikutat fiksulta tyypiltä ja uskoisin kavereita löytyvän sinunlaisellesi jos pystyt pitämään tuollaisten brute-tyyppien kommentit omassa arvossaan. Jotain sellaista olen kuullut, että heikot on julmia. Sitäpaitsi koko kirjoituksesta ei ole huokunut pätkääkään mitään itsesääliä. Asiallinen kirjoitus, mutta internet on mitä on!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      620
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      605
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    9. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    Aihe