Kommunistille taiteiljaeläke 52-vuotiaana.

Tavallinen suomalainen duunari saa tehdä raskasta ruumiillista työtä 63-vuotiaaksi asti, ennen kuin pääsee eläkkeelle. Kommunistilauluja laulamalla voi kuitenkin päästä veronmaksajien kustantamalle taiteilijaeläkkeelle jo 52-vuotiaana.

Liisa Tavi oli suosittu kommunistilaulaja 1980-luvun alkuvuosina. Hän oli nuori nainen, joka soitti akustista kitaraa ja lauloi, mutta hän ei tehnyt juuri lainkaan omia lauluja, vaan kopioi muiden, mm. Pelle Miljoonan ja Kollaa kestää-yhtyeen lauluja. Uransa hän aloitti kommunistiyhtye Agit Propissa 1976.

Liisa Tavi sai taiteilijaeläkkeen vain 52-vuotiaana. Miksi? Kenen toimesta? Miksi yhteiskunnanvastaista kommunismia ylistävä entinen Agit Prop-yhtyeen laulaja saa valtiolta taiteiljaeläkkeen vain 52-vuotiaana? Kuka kantaa täyden vastuun tästä vääryydestä?
- - -

"Laulaja-lauluntekijä Liisa Tavin komeita tulkintoja ovat mm. Elämälle kiitos, Jäähyväiset aseille ja Äiti mun on paha olla.

Joensuussa varttunut Liisa Tavi (s. 1956) liittyi Agit-Prop-kvartettiin vuonna 1976. Soolouransa hän aloitti vuonna 1979.

Leimallista Tavin tuotannolle on ollut 60-luvun folk-liikkeestä periytyvä kantaaottava humanismi. Hän on tulkinnut suomeksi mm. Violeta Parran, Phil Ochsin ja Joni Mitchellin lauluja.

Parran sävellys Elämälle kiitos on Tavin tunnetuimpia kappaleita. Hän levytti 1970- ja 80-luvuilla myös monia uuden aallon lauluntekijöiden lauluja.

Jäähyväiset aseille on peräisin Kollaa Kestää -yhtyeeltä. Yhteistyössä Pelle Miljoonan kanssa syntyivät Lasta ei saa tukuttaa ja Äiti mun on paha olla. Liisa Tavi sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 2008."
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=99&t=633&a=6651

http://fi.wikipedia.org/wiki/Liisa_Tavi

Elämälle kiitos, sain siltä paljon! Sain paljon rahaa ja taiteilijaeläkkeen...
28349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

PÖYRISTYTTÄVÄÄ!

Äänestä
  • PÖ Pö... pö...YR IST.... Pö... pö...YT TÄVÄÄPÖ Pö... pö...YR IST.... Pö... pö...YT TÄVÄÄ!

    Äänestä

Miten kommunisti voi saada eläkettä kun edustaa luokattomuutta?

Äänestä
  • Kommunistien luokittelemassa luokkayhteiskunnassa luokaton laulajakin voi edustaa työväenluokkaa.

    Äänestä

= AGITaatio PROPaganda.

Äänestä
  • AGITaatio PRGITaOPaganda, aatiGITaoganda, aatio ganda, aaGITatio

    Äänestä

  • GITa aoe kirjoitti:

    AGITaatio PRGITaOPaganda, aatiGITaoganda, aatio ganda, aaGITatio

    Hörpötipötipöts!

    Äänestä

Sosialistetn neuvostotasavaltojen liitossa, eläkeikä oli 53 vuotta. Arvaappa mikä se on Venäjällä.

Äänestä
  • Venäläismies kuulemma elää tilastojen mukaan keskimäärin 42-vuotiaaksi (tieto 1990-luvulta), joten kai se eläkeikä on sitten siinä kieppeillä?

    Aloitus ei kuitenkaan käsitellyt venäläisten eläkeikää, vaan suomalaisen kommunistilaulajan palkitsemista yhteiskunnalle vihamielisistä vallankumouslauluistaan.

    Äänestä

  • Varavaraanі kirjoitti:

    Venäläismies kuulemma elää tilastojen mukaan keskimäärin 42-vuotiaaksi (tieto 1990-luvulta), joten kai se eläkeikä on sitten siinä kieppeillä?

    Aloitus ei kuitenkaan käsitellyt venäläisten eläkeikää, vaan suomalaisen kommunistilaulajan palkitsemista yhteiskunnalle vihamielisistä vallankumouslauluistaan.

    Aloitus eiPÖ Pö... pö...YR IST.... Pö... pö...YT TÄVÄÄPÖ Pö... pö...YR IST.... Pö... pö...YT TÄVÄÄ! kuitenkaan käsitellyt PÖ Pö... pö...YR IST.... Pö... pö...YT TÄVÄÄPÖ Pö... pö...YR IST.... Pö... pö...YT TÄVÄÄ! , vaan suomalaisen kommunistilaulajan PÖ Pö... pö...YR IST.... Pö... pö...YT TÄVÄÄPÖ Pö... pö...YR IST.... Pö... pö...YT TÄVÄÄ! kunnalle vihamielisistä

    Äänestä

  • Varavaraanі kirjoitti:

    Venäläismies kuulemma elää tilastojen mukaan keskimäärin 42-vuotiaaksi (tieto 1990-luvulta), joten kai se eläkeikä on sitten siinä kieppeillä?

    Aloitus ei kuitenkaan käsitellyt venäläisten eläkeikää, vaan suomalaisen kommunistilaulajan palkitsemista yhteiskunnalle vihamielisistä vallankumouslauluistaan.

    "Elämälle kiitos, sain siltä paljon!"
    "yhteiskunnalle vihamielisistä vallankumouslauluistaan. " = Siinä on tosi vihamieliset sanat. Olisi pitänyt olla: Kuolemalle kiitos, sait siitä kaiken.

    Äänestä

  • Hhahahahaaaa! kirjoitti:

    "Elämälle kiitos, sain siltä paljon!"
    "yhteiskunnalle vihamielisistä vallankumouslauluistaan. " = Siinä on tosi vihamieliset sanat. Olisi pitänyt olla: Kuolemalle kiitos, sait siitä kaiken.

    http://www.youtube.com/watch?v=P40NENvXjJE

    Äänestä

Onpas viha "vääräuskoisia" kohtaan mennyt kovaksi tällä palstalla. Tehän olette kuin talibanit.

Äänestä

Siinä nyt on kyllä mukana psyykkisetkin syyt ja kertoime ja pluspisteet. Ei se muuten eläkkeelle ois päässy.

Äänestä

Tavallinen duunari vaan ei tee mitään merkittävää ei veronmaksun osalta eikä auttaakseen yhteiskuntaa taiteen kehittämisen osalta. Liisa Tavi ehkä taiteellaan teki. Että siten röykeää herjata.

Äänestä

Jäähyväiset aseille, todella hieno kappale! Se kertoo hirveistä Amerikan aseista, etenkin euro-ohjuksista joita sotahullu jenkkipressa Reagan tahtoi Eurooppaan tuoda. Onneksi Tavi tiesi ja kannatti Neuvostoliiton rauhanohjuksia!

Äänestä
  • " kannatti Neuvostoliiton rauhanohjuksia!"

    Kuinka ja missä kannatti? Ne sodan ylistykset on jääneet minulta kuulematta. Auta nyt vähän, vaikka koitan itsekkin hakea.

    Äänestä

Että minä inhosin tuota akkaa silloin ennen...

Äänestä
  • että te homot vihaatte naisia.

    Äänestä

  • No, sevää on kirjoitti:

    että te homot vihaatte naisia.

    sinulle tuskin on "sevää" mikään kun et selvää päivää näe.

    Kommariakkoja vihaa kyllä kaikki ja varsinkin heterot. Kommariakat ovat aina rumia.

    Äänestä

  • Antivainolainen kirjoitti:

    sinulle tuskin on "sevää" mikään kun et selvää päivää näe.

    Kommariakkoja vihaa kyllä kaikki ja varsinkin heterot. Kommariakat ovat aina rumia.

    Kommarinaiset ovat yleisen havainnon mukaan yleensä ylipainoisia ja laiskansorttisia sekä luonteeltaan ylimielisiä ja kovaäänisiä kaikentietäjiä siis mahdollisimman epämielyttävänoloisia poloisia.

    Äänestä

  • Antivainolainen kirjoitti:

    sinulle tuskin on "sevää" mikään kun et selvää päivää näe.

    Kommariakkoja vihaa kyllä kaikki ja varsinkin heterot. Kommariakat ovat aina rumia.

    No, sevää on
    että te homot vihaatte naisia.

    "sinulle tuskin on "sevää" mikään kun et selvää päivää näe."

    Minä näen varsin hyvin, toisin on ystäväsi timon laita.

    Äänestä

yrjöt tulee!

Äänestä

Onkos Frankin Reijo saanut vastaavaa ...tuossa hän puhuu ja laulaa vanhalla videolla Tapanilan työväentalolla.

Äänestä

  • mikään taitelija ollut, eikä ole. Sairaalta näytti jo 30 vuotta sitten.

    Äänestä

Taiteilijaeläkkeellä yleensä taiteen tekeminen jatkuu, ei sen saamiseksi tarvita mitään taiteen tekemistä haittaavaa sairautta. Niin, että turha valitus pois ja köyhät kyykkyyn.

Äänestä

ON OIKEASTI PIPI PÄÄ.

osaa saa siitä eläkkeen, osa ei.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Varavaraanі kirjoitti:

Tavallinen suomalainen duunari saa tehdä raskasta ruumiillista työtä 63-vuotiaaksi asti, ennen kuin pääsee eläkkeelle. Kommunistilauluja laulamalla voi kuitenkin päästä veronmaksajien kustantamalle taiteilijaeläkkeelle jo 52-vuotiaana.

Liisa Tavi oli suosittu kommunistilaulaja 1980-luvun alkuvuosina. Hän oli nuori nainen, joka soitti akustista kitaraa ja lauloi, mutta hän ei tehnyt juuri lainkaan omia lauluja, vaan kopioi muiden, mm. Pelle Miljoonan ja Kollaa kestää-yhtyeen lauluja. Uransa hän aloitti kommunistiyhtye Agit Propissa 1976.

Liisa Tavi sai taiteilijaeläkkeen vain 52-vuotiaana. Miksi? Kenen toimesta? Miksi yhteiskunnanvastaista kommunismia ylistävä entinen Agit Prop-yhtyeen laulaja saa valtiolta taiteiljaeläkkeen vain 52-vuotiaana? Kuka kantaa täyden vastuun tästä vääryydestä?
- - -

"Laulaja-lauluntekijä Liisa Tavin komeita tulkintoja ovat mm. Elämälle kiitos, Jäähyväiset aseille ja Äiti mun on paha olla.

Joensuussa varttunut Liisa Tavi (s. 1956) liittyi Agit-Prop-kvartettiin vuonna 1976. Soolouransa hän aloitti vuonna 1979.

Leimallista Tavin tuotannolle on ollut 60-luvun folk-liikkeestä periytyvä kantaaottava humanismi. Hän on tulkinnut suomeksi mm. Violeta Parran, Phil Ochsin ja Joni Mitchellin lauluja.

Parran sävellys Elämälle kiitos on Tavin tunnetuimpia kappaleita. Hän levytti 1970- ja 80-luvuilla myös monia uuden aallon lauluntekijöiden lauluja.

Jäähyväiset aseille on peräisin Kollaa Kestää -yhtyeeltä. Yhteistyössä Pelle Miljoonan kanssa syntyivät Lasta ei saa tukuttaa ja Äiti mun on paha olla. Liisa Tavi sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 2008."
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=99&t=633&a=6651

http://fi.wikipedia.org/wiki/Liisa_Tavi

Elämälle kiitos, sain siltä paljon! Sain paljon rahaa ja taiteilijaeläkkeen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu