Miksi Meillä Ei Anneta Maata Viljelyä Harkitsevalle??

GADDAFI antoi maata ja resursseja niille jotka halusivat viljellä maata, ILMAISEKSI! Libyassa suunnilleen kaikki myös omistavat talonsa ja autonsa.

Meillä pankkiirit määräävät miten maa makaa. Näinollen kaikki on laitettu kalliiden lainojen taakse.

Myös pienen talon rakentaminen on tehty MAHDOTTOMAKSI, kuten eräs Down-Shifting -rouva kertoi TV-ohjelmassa.

Hän joutui tekemään kompromisseja, koska suomen lainsäädäntö yksinkertaisesti EI SALLINUT hänen rakentaa niin pientä, ympäristöystävällistä ja halpaa asuntoa kuin olisi halunnut.

Nyt Gaddafi on murhattu, ja kansainväliset pankkiirit saavat alkaa mellastaa siellä kuin suomessakin.

Nyt loppuu kansalaisista välittäminen Libyassa. Tilalle tulee velkaleka, se on varma. Ja öljytulot suunnataan jatkossa Valkoisen Talon Strategisen Osaston Sotajaostolle, ryöväämään IRAN, esimerkiksi.

Libyan kansa ei tule jatkossa saamaan varoja valtiolta, tästä tulee Al Quida pitämään huolen.

Monta vuosikymmentä USA halusi tuhota Al Quidan "maailman vaarallisimpana järjestönä". Nyt ollaan yhtäkkiä KAMUJA näiden islamistiterroristien kanssa.

Tämä on viimeinen niitti USA:n uskottavuudelle "maailman poliisina". USA on nyt VIRALLISESTI MAAILMAN PAHIN TERRORISTIVALTIO!
22239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Niin taas sitä nähtiin kun seuraa Gaddafi keskusteluja miten ihmiset on aivopesty NATO:n toimesta.
Libyassa oli asiat hyvin ennenkuin NATO ryösti sen valheilla.

Äänestä

Saisko linkkiä tuosta downshift tapauksesta? kiitos

Äänestä
  • Muistaakseni ylen 45 min, löytyisikö ylen areenasta? Pari kolme päivää sitten oli, muistaako joku paremmin?

    Äänestä

  • Spekuloin.. kirjoitti:

    Muistaakseni ylen 45 min, löytyisikö ylen areenasta? Pari kolme päivää sitten oli, muistaako joku paremmin?

    Kyllä sen pienen talon rakennus onnistuu. Joutuu vain maksaa kiinteistöveroa tai pistää renkaat talon alle.

    Äänestä

  • Spekuloin.. kirjoitti:

    Muistaakseni ylen 45 min, löytyisikö ylen areenasta? Pari kolme päivää sitten oli, muistaako joku paremmin?

    Katsomo 19.10 45 min. Perkuleen silverplayer menee hermot sen kans, pitää chromen kautta kattoo ja asentaa joku vammane player siihe, vai oliko jo vakiona.
    Kyllä mettään voi mennä asumaan, rakentaa laittomasti ja naamioi katon maastolla.

    Äänestä

  • Äärivasemmisto ja Gaddaf-fanit vauhdissa taas.Mitähän seuraavaksi? Pohjois-Korea,Venezuela,Iran???

    Äänestä

  • Iskä aurinkoinen... kirjoitti:

    Äärivasemmisto ja Gaddaf-fanit vauhdissa taas.Mitähän seuraavaksi? Pohjois-Korea,Venezuela,Iran???

    Ei tuossa ole mitään järkeä. Kuuba tulee seuraavaksi, kun vaan Fideli ottaa ja kuolee.

    Äänestä

  • aurinkoinen? kirjoitti:

    Ei tuossa ole mitään järkeä. Kuuba tulee seuraavaksi, kun vaan Fideli ottaa ja kuolee.

    No onko missään muissakaan asiaan tavalla tai toisella liittyvissä skenaarioissa mitään järkeä? Sitä paitsi Fidel ei enää johda Kuubaa vaan hänen veljensä johtaa Kuubaa.

    Äänestä

  • Iskä aurinkoinen... kirjoitti:

    Äärivasemmisto ja Gaddaf-fanit vauhdissa taas.Mitähän seuraavaksi? Pohjois-Korea,Venezuela,Iran???

    Kiitos iskä narsisti, vihaat näköjään kansalaisista välittämistä?

    Äänestä

  • Iskä aurinkoinen... kirjoitti:

    No onko missään muissakaan asiaan tavalla tai toisella liittyvissä skenaarioissa mitään järkeä? Sitä paitsi Fidel ei enää johda Kuubaa vaan hänen veljensä johtaa Kuubaa.

    on aina diktaattori, aivan kuten presidenttienkin suhteen..

    Äänestä

Jos Suomessa saisi jokainen tasapuolisesti maata ym. niin NATO tulisi ja ampuisi ne pois.

Äänestä
  • Ei vaan Venäjä ampuisi ne pois mm.lyhyen matkan Iskander-ohjuksillaan.Näitä kyseisiä ohjuksia Venäjä on sijoittanut Suomen itärajan tuntumaan.Ettekös te tästä ole olleet tietoisia?Ja oletteko olleet tietoisia siitä,että suuri ja mahtava Venäjä on eräs Suomen naapurivaltio?

    Äänestä

  • Todennäköisesti. Homma menisi ensiksi uhkailuksi niitä kohtaan jotka uuden lain kirjottivat lahjontaa. Minkä takia natsit pääsee aina vaan valtaan. Siis aina vaan sotia sotien perään. Ehkä ihmisten pitäis lakata ottamasta niit lahjuksia.
    Loppuis tääkin pa-ska jo

    Äänestä

  • loppuis jo..... kirjoitti:

    Todennäköisesti. Homma menisi ensiksi uhkailuksi niitä kohtaan jotka uuden lain kirjottivat lahjontaa. Minkä takia natsit pääsee aina vaan valtaan. Siis aina vaan sotia sotien perään. Ehkä ihmisten pitäis lakata ottamasta niit lahjuksia.
    Loppuis tääkin pa-ska jo

    Tottakai tällainen skeida saadaan loppumaan kun ei enää viitsitä vääntää kaikenlaisia salaliittoteorioita.Näin yksinkertaista se on!

    Äänestä

  • ~~~V~~~ kirjoitti:

    Tottakai tällainen skeida saadaan loppumaan kun ei enää viitsitä vääntää kaikenlaisia salaliittoteorioita.Näin yksinkertaista se on!

    Saadaan toki loppumaan, kunhan lakataan tukemasta rahasysteemiä. Ei se hetkessä tapahdu, mut on se mahdollista. Pulmaksi tulee se, että paha hallitus hengittää niskaan jatkuvasti.

    Äänestä

  • Daadaa... kirjoitti:

    Ei vaan Venäjä ampuisi ne pois mm.lyhyen matkan Iskander-ohjuksillaan.Näitä kyseisiä ohjuksia Venäjä on sijoittanut Suomen itärajan tuntumaan.Ettekös te tästä ole olleet tietoisia?Ja oletteko olleet tietoisia siitä,että suuri ja mahtava Venäjä on eräs Suomen naapurivaltio?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Project_for_the_New_American_Century

    Venäjä varustautuu USA:n NATO:n varalta, kohtahan se on piiritetty, kuten jo monia vuosia sitten suunniteltiinkin.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Zbigniew_Brzezinski

    Äänestä

  • loppuis jo..... kirjoitti:

    Todennäköisesti. Homma menisi ensiksi uhkailuksi niitä kohtaan jotka uuden lain kirjottivat lahjontaa. Minkä takia natsit pääsee aina vaan valtaan. Siis aina vaan sotia sotien perään. Ehkä ihmisten pitäis lakata ottamasta niit lahjuksia.
    Loppuis tääkin pa-ska jo

    >Todennäköisesti. Homma menisi ensiksi uhkailuksi niitä kohtaan jotka uuden lain kirjottivat lahjontaa.

    Mailla ei ole oikeutta itse valita haluamaansa talous ja sosiaalijärjestelmiä, USA kaatoi sellaisen vaatimuksen YK:ssa veto-oikeudellaan 1981.

    > Siis aina vaan sotia sotien perään.

    Sitä sanotaan Pax Americanaksi

    Pax Americana on verrattavissa Rooman valtakunnassa vallinneeseen rauhan aikaan (Pax Romana). Molemmissa tapauksissa rauha tarkoittaa "suhteellista rauhaa", jolloin sotia kyllä käydään, mutta ne ovat verrattain pienimuotoisia eivätkä vaaranna hallitsevan valtion olemassaoloa tai asemaa teollisuuden, kaupankäynnin, maatalouden tai sotilaallisen voiman alueilla.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Pax_Americana

    Äänestä

Gaddafiko ne maat omisti, joita hän jakoi? Ei kai hän muiden maita jaeskellut?

Äänestä
  • Omistajan Libyan valtio?

    Äänestä

Mulla on maan-alainen koti. Täällä kasvatan omat ruokani, on iso kuntosali, magnetttimoottorit tuottaa virtaa loputtomasti ja on monta makuupaikkaa,
mut en kerro missä asun, muuten tulee hallitus ja tuhoo kaikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rahat Rikkaille RY? kirjoitti:

GADDAFI antoi maata ja resursseja niille jotka halusivat viljellä maata, ILMAISEKSI! Libyassa suunnilleen kaikki myös omistavat talonsa ja autonsa.

Meillä pankkiirit määräävät miten maa makaa. Näinollen kaikki on laitettu kalliiden lainojen taakse.

Myös pienen talon rakentaminen on tehty MAHDOTTOMAKSI, kuten eräs Down-Shifting -rouva kertoi TV-ohjelmassa.

Hän joutui tekemään kompromisseja, koska suomen lainsäädäntö yksinkertaisesti EI SALLINUT hänen rakentaa niin pientä, ympäristöystävällistä ja halpaa asuntoa kuin olisi halunnut.

Nyt Gaddafi on murhattu, ja kansainväliset pankkiirit saavat alkaa mellastaa siellä kuin suomessakin.

Nyt loppuu kansalaisista välittäminen Libyassa. Tilalle tulee velkaleka, se on varma. Ja öljytulot suunnataan jatkossa Valkoisen Talon Strategisen Osaston Sotajaostolle, ryöväämään IRAN, esimerkiksi.

Libyan kansa ei tule jatkossa saamaan varoja valtiolta, tästä tulee Al Quida pitämään huolen.

Monta vuosikymmentä USA halusi tuhota Al Quidan "maailman vaarallisimpana järjestönä". Nyt ollaan yhtäkkiä KAMUJA näiden islamistiterroristien kanssa.

Tämä on viimeinen niitti USA:n uskottavuudelle "maailman poliisina". USA on nyt VIRALLISESTI MAAILMAN PAHIN TERRORISTIVALTIO!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu