Onko ehdotettu

kyllähän ero päärös tehdään yksin eikä siihen pitäisi voida kenenkään vakuttaa,näin minä ainakin tein.
ja tämä perustuu siihen että tekemänsä päätöksen kanssa pitää voida myös elää ja ottaa vastuu siitä:)
itse erosi miehen juopottelun vuoksi pari vuotta sitten ja katunut en ole ,on ihanaa ko ei tarvitse käytää tyhjään energiaa miettiessä miten se vaikuttaa minuun ja lapseen,
ennen eroa olin tosi väsynyt ja masentunut, nyt käyn mielelläni töissä ja asioita joita teen ,nautin niistä ei tartte enää miettiä miten tässä käy,otin itse vastuuni omasta elämästä ja lapsen.
entisestä ei vain tullut enää mitään .
ja ne biletykset eipä tuonne baariin viitsi vääntyä sitä kun on katsellut toisen juopottelua riittävän kauan niin eipä sitä humalaisten örvellystä ennään viitsi kuunnella,varsinkaan nyt kun ei ole ennään pakko :)
joten ihanaa joulun odotusta vain kaikille;)

Meillä isännän menojalkaa alkoi polttelemaan tasan tarkkaan, kun kolmas lapsi syntyi. Yhdessä oli oltu kahdeksan vuotta, ennen lasten tekoa.
Luuli, että toisen tunsi ja hyvin.
Järkytys oli kova, kun en tuntunutkaan riittävän, ymmärrystä en saanut pienten lasten äitinä ja jäin yksin sen arjen kanssa.
Kun edes yritin miehen kotona ollessa sanoa, että asioista pitää puhua, ovi kävi ja mies meni.
Jos koetin puhelimella tavoitella, sammutti puhelimen.
Sitten aamuyöstä konkoili kännissä petiin, sammui ja minä itkin yksinäni.
No, en halunnut kokea yksinhuoltajan elämää, vaan kovetin tunteeni ja se on ollut se ainoa keino selvitä ilman riitoja.

Erota en halunnut lasten ollessa pieniä, kun olin ympärilläni nähnyt monet erot, lasten hädän ja sen, että ne uudetkaan liitot eivät pysyneet kasassa.
Lasten isäpuolet vaihtuivat tiuhaan tahtiin ja lopulta lapsetkaan eivät välittäneet, kuka äitiä milloinkin pani, niinkuin eräs lapseni ystävä asian kerran ilmaisi ironisesti meillä viikonlopun vietettyään.

Joten liitossa kitkuttelin ja löysin paljon muuta sisältöä elämääni, aloitin mm.uuden ammatin opiskelun nuorimman mentyä kouluun ja se vei ajatukset muualle.
No, miehen biletykset vähenivät ja nykyään kun menee, en edes herää hänen koteuduttuaan, ei kiinnosta enää. Kunhan ei tule minua sorkkimaan kännipäissään, saa elää omaa elämäänsä niinkuin haluaa.
En rakasta häntä, ja se on ollut tosi helpottava tunne. Nyt hän ei voi enää loukata minua.

Olemme kuitenkin kavereita, jotka nussii. Rakasteluun kuuluu tunteet, mutta ne ovat kuolleet, joten meillä vaan pannaan tarpeeseen.
Vähän niinkuin jotkut hakee sieltä baarista sen panokaverin yöksi.
Onhan hänessä toki hyvätkin puolet, eihän tuo baareissa istuminen ole kuin yksi huono puoli hänessä.
Itse en ole baari-ihminen, enkä tiennyt kyllä hänenkään olevan, mutta se puoli tulikin esiin sitten vasta, kun mies ei kestänyt lasten metelöintiä ja miestään tarvitsevaa vaimoa kotona, minkäs teet.

Rakkaus kuuluu nuoruuteen ja nuorilla on virtaa ja halua kokea sen hyvät ja huonot puolet, nimittäin ne huonotkin puolet siihen tunteeseen kuuluu!
Itse olen helpottunut, että olen nyt rauhassa tuollaiselta sydäntä särkevältä tunteelta miehen ja naisen välillä ja kehenkään mieheen en aiokkaan enää ikinä rakastua. Ei ollut sen arvoista.
Se riittää, että rakastan lapsiani, rakastan vanhempiani ja ihanaa koiraani, joka on se uskollinen kumppanini, joka ei jätä joka lohduttaa.

En tiedä, miten sitten, kun nuorinkin lähtee, sen näkee sitten, erotaanko.
Mielessäni on kyllä mielenkiintoinen uusi työpaikka toisella paikkakunnalla, joka viehättää, joten voi olla, että siitä tulee se kynnyskysymys sitten..
Miehet saa silti pysyä minulle vain kavereina, aina.