Ei kivaa...

Mulla on sellainen tilanne, että...
Oon seurustellut poikaystäväni kanssa nyt kuukauden ja vähän päälle, nyt moni teistä varmasti ajattelee, että ´vasta´ noin vähän aikaa mutta minulle se on jo paljon kuitenkin. Niin siis vaikka poikaystäväni tykkää minusta, omien sanojensa mukaan paljonkin, ja minä tykkään kyllä hänestä myöskin, MUTTA silti minusta tuntuu, että jotain kuitenkin puuttuu. Sitä jotain.. Jotenkin en vain ole täydellisesti onnellinen poikaystäväni kanssa ja se tuntuu pahalta. Mielestäni seurustelu on sitä, että ollaan mahdollisimman paljon aikaa yhdessä ja vietetään aikaa yhdessä, mennään ja tullaan, ollaan. Ollaan onnellisia. Ja esimerkiksi nytkin kun juhannus on tulossa, hän aikoo viettää juhannuksen muualla, kuin minun kanssani!!! Mielestäni seurustelu ei ole sitä, että tulee vaan yöksi ja sekin sitten siin että on tulossa joka yöksi, ja vieläpä vain nukkumaan. Aamulle sitten taas aikaisin lähtee ja tähän tyyliin.. Tylsää!
On inhottavaa olla vain sidoksissa. Mielestäni seurustelun pitäisi olla mahtavaa, ihanaa MOLEMMILLE!!! Seurustellessa pitäisi tuntea olevansa onnellinen, koko ajan! :) Ei vain seurustelun alussa, vaan jatkossakin, onnen ei pitäisi loppua ensimmäiseen viikkoon. Onnen pitäisi jatkua, MOLEMMILLA! Ei vain toisella. Se on tietenkin vain mun mielipide.
Jos tätä nyt edes kukaan jaksoi lukea, niin kiva! Jos olisi mahdollista saada jotain kommenttia..
3803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siis ymmärsinkö oikein tulee illalla, asutko yksin vai vanhempien luona ja lähtee aamulla, mihin lähtee, töihinkö? Ei seurustelu aina tarkoita sitä, että ollaan kaiken aikaa yhdessä, molemmilla on omat juttunsa ja menonsa. Juhannus on kyllä sellainen, että silloin ollaan yhdessä, jos se on mahdollista. Mihinkä poikakaveris menee, etkö vois mennä mukaan.

Äänestä

Tyttö hyvä, sinähän vaikutat ihan takertujalta. Ei seurustelu tarkoita sitä, että unohdetaan omat kaverit ja aletaan viettämään seurustelukumppanin kanssa kaikki mahdollinen aika yhdessä. On ihan ymmärrettävää, että poikaystäväsi haluaa viettää juhannuksen omien kavereidensa kanssa, eikä kuukausi sitten tapaaman tytön kanssa. Olette tapaileet toisianne vasta kuukauden, oletko varma edes että kyse on seurustelusta? Ettei vielä pelkästä tapailusta?

Äänestä

"Mielestäni seurustelu ei ole sitä, että tulee vaan yöksi ja sekin sitten siin että on tulossa joka yöksi, ja vieläpä vain nukkumaan. Aamulle sitten taas aikaisin lähtee ja tähän tyyliin.."
Oikeessa oot, mä kyllä ihmettelesin miks vaan yöks ja en ensinnäkään suostuis olemaan vaan yöpaikka tms.?????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Kyllästynyt tähän tilantee... kirjoitti:

Mulla on sellainen tilanne, että...
Oon seurustellut poikaystäväni kanssa nyt kuukauden ja vähän päälle, nyt moni teistä varmasti ajattelee, että ´vasta´ noin vähän aikaa mutta minulle se on jo paljon kuitenkin. Niin siis vaikka poikaystäväni tykkää minusta, omien sanojensa mukaan paljonkin, ja minä tykkään kyllä hänestä myöskin, MUTTA silti minusta tuntuu, että jotain kuitenkin puuttuu. Sitä jotain.. Jotenkin en vain ole täydellisesti onnellinen poikaystäväni kanssa ja se tuntuu pahalta. Mielestäni seurustelu on sitä, että ollaan mahdollisimman paljon aikaa yhdessä ja vietetään aikaa yhdessä, mennään ja tullaan, ollaan. Ollaan onnellisia. Ja esimerkiksi nytkin kun juhannus on tulossa, hän aikoo viettää juhannuksen muualla, kuin minun kanssani!!! Mielestäni seurustelu ei ole sitä, että tulee vaan yöksi ja sekin sitten siin että on tulossa joka yöksi, ja vieläpä vain nukkumaan. Aamulle sitten taas aikaisin lähtee ja tähän tyyliin.. Tylsää!
On inhottavaa olla vain sidoksissa. Mielestäni seurustelun pitäisi olla mahtavaa, ihanaa MOLEMMILLE!!! Seurustellessa pitäisi tuntea olevansa onnellinen, koko ajan! :) Ei vain seurustelun alussa, vaan jatkossakin, onnen ei pitäisi loppua ensimmäiseen viikkoon. Onnen pitäisi jatkua, MOLEMMILLA! Ei vain toisella. Se on tietenkin vain mun mielipide.
Jos tätä nyt edes kukaan jaksoi lukea, niin kiva! Jos olisi mahdollista saada jotain kommenttia..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu