Hei!
Tapasin neljä vuotta sitten miehen, jonka kanssa kaikki meni aluksi hyvin, mutta sitten tuli kriisejä kriisin perään. välillä asuimme erillään jolloin minulla oli vipinää toisten kanssa.(nämä tiedossa miehelläni). Saimme kaksi lasta , jotka nyt sijoitettuna kotoa pois, kun sairastuin kilpirauhasen liikatoimintaan. Se toi mukanaan laajan oireiston, josta kärsi minun lisäkseni koko perhe. saatoin saada raivareita, ja olin levoton, tämän vuoksi sos.toimi katsoi ettei lasten ole hyvä kotona kunnes asiat normalisoituu. Ja olihan meillä niitä parisuhde ongelmia kans joista lapset kärsi. Lasten lähdön jälkeen käytimme paljon alkoholia. nyt olemme olleet kuivilla vasta kolmisen viikkoa. meillä on muutenkin kaikki asiat taas reilassa ja lapset pääsevät mahdollisesti jo jouluksi kotia.(Saamme toki tavata heitä). Aloitin atk-kurssin, jossa ihastuin yhteen mieheen. (ihastus ei tiedä tunteistani mitään), mutta miehelleni kerroin. tarvin aikaa miettiä asioita mutta totta puhuakseni en tiedä yhtään mitä tehdä. Ja haluan painottaa et parisuhteessa on kaikki paremmin kuin koskaan. haluaisin muilta kuulla miten te tekisitte omassa asemassanne, jos tällainen tulisi vastaan, ja onko muita joille on käynyt näin, ja miten olette toimineet. Olen ihan ymmälläni enkä tiedä mitä tekisin. Unohdin mainita, että olemme olleet naimisissa reilu kaksi vuotta. toivon pikaista yhteyden ottoa.
Terveisin: 24-vuotias nainen

Vastaukset 1
Vanhimmat
Laita ensin omat asiasi kuntoon. Ihastuminen on huomattavasti helpompaa kuin ryhtyä äidiksi lapsillesi, joten mieti haluatko kasvaa ihmisenä vaiko pomppia miehestä mieheen. Kun tajuat, mikä on sinulle ja lapsillesi oikein osaat sen jälkeen ihastua myös oikeisiin ihmisiin. Nyt tilanteesi on liian hajalla ja kuka tahansa kivalta tuntuva mies saa sydämesi läpättämään. Muista, ettei kukaan vie sinua valkealla ratsulla onnelaan. Muutakin elämää on nimittäin sen miehen lisäksi.