Minulla on sellainen tunne, että seurustelukumppanini haluaisi lopettaa suhteemme. Hänen käytöksensä ei ole sama kuin ennen - ei enää soittele, ei ole kovin innokas tapaamaan, vastaa melko kylmäkiskoisesti tekstiviesteihini yms. Lopun fiilis kieltämättä on.
Suurin pelkoni on, että hän vain lopettaa yhteydenpidon mitään selityksiä antamatta (ei olisi ensimmäinen kerta kun minulle kävisi näin). Eli nyt minua kalvaa tämä epätietoisuus mitä tuleman pitää. Viime viikonloppuna olin ihan palasina, kun vain odotin ja odotin hänen soittoaan, ja kuvittelin mielessäni sitä kaikkein pahinta. Vaikka olin päättänyt, etten soita hänelle (minä olen ollut se, joka viime aikoina olen ottanut yhteyttä ja ajattelin, että nyt on hänen vuoronsa) soitin lopulta hänelle kun fiilis oli niin kaamea. Puhelimessa hän oli kyllä ihan normaalin oloinen.
Mitä mieltä olette - pitäisikö minun seuraavan kerran kun soitellaan tai nähdään kysyä häneltä suoraan, haluaako hän lopettaa? Vai voiko joku pahastua sellaisesta suorasta kysymyksestä? En millän jaksaisi vain odottaa ja katsoa ajan kanssa mitä tapahtuu, vaan haluaisin tietää totuuden jo nyt!
Suurin pelkoni on, että hän vain lopettaa yhteydenpidon mitään selityksiä antamatta (ei olisi ensimmäinen kerta kun minulle kävisi näin). Eli nyt minua kalvaa tämä epätietoisuus mitä tuleman pitää. Viime viikonloppuna olin ihan palasina, kun vain odotin ja odotin hänen soittoaan, ja kuvittelin mielessäni sitä kaikkein pahinta. Vaikka olin päättänyt, etten soita hänelle (minä olen ollut se, joka viime aikoina olen ottanut yhteyttä ja ajattelin, että nyt on hänen vuoronsa) soitin lopulta hänelle kun fiilis oli niin kaamea. Puhelimessa hän oli kyllä ihan normaalin oloinen.
Mitä mieltä olette - pitäisikö minun seuraavan kerran kun soitellaan tai nähdään kysyä häneltä suoraan, haluaako hän lopettaa? Vai voiko joku pahastua sellaisesta suorasta kysymyksestä? En millän jaksaisi vain odottaa ja katsoa ajan kanssa mitä tapahtuu, vaan haluaisin tietää totuuden jo nyt!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kauanko olette olleet yhdessä?
En halua pelotella, mutta oma suhteeni päättyi juuri samanlaiseen tilanteeseen. Ei enää soittoja tai muitakaan yhteydenottoja. Minä olin se, joka piti huolen yhteydenpidosta. Lopulta selvisi, että kuvioissa oli toinen. Mutta nää jutut on kaikki niii-iin erilaisia. Sun tarinas voi olla ihan toisenlainen...
Kuulostaa valitettavasti pahaenteiseltä.. Itse huomasin suhteen viilenemisen ensimmäistä kertaa, kun joka iltaiset hyvän yön toivotukset jäivät tulematta. Emme siis asuneet yhdessä.
Tämän jälkeen pikku hiljaa muut menot rupesivat käymään tärkeämmiksi kuin meidän tapaamisemme. Pian kelpasin ainoastaan urheiluseuraksi. Kaveriksi tekemiseen, jota hän olisi tehnyt joka tapauksessa.
Minusta asioista täytyy puhua suoraan. Jos joku ei tuollaista kysymystä kestä, ei hän kestä tulevaisudessakaan keskustella asioista, jotka ovat parisuhteen kannalta tärkeitä. Älä turhaan pitkitä kysymistä. On hermoja raastavaa miettiä jatkuvasti, mitä toinen ajattelee. Turhaan näännytät sillä itsesi.
Voihan olla, että kumppaniasi vaivaa jokin muu asia, hän on muuten vaan väsynyt tms. Sekin selviää puhumalla.
Paljon kiitoksia vastauksistanne! Olemme tunteneet noin vuoden, aluksi ystävinä, kesästä lähtien rakastavaisina. Sen tiedän, että kumppanini on kovin väsynyt (työ-, terveys- ja ihmissuhdeongelmia). Saattaa olla, että huoleni on aiheeton, mutta minunkin jotkut suhteet ovat päättyneet juuri tällä tavalla, hiipumalla.
Olen miettinyt asiaa ja tullut ihan samaan tulokseen kuin sinä, "Pitää puhua". Perusedellyts suhteen onnistumiselle on minustakin se, että kaikesta pitää voida puhua avoimesti. Jos jokin asia painaa mieltä (niin kuin nyt mulla), niin se pitää voida selvittää.
Aionkin seuravalla kerralla kun tavataan ottaa asia puheeksi, mahdollisimman hienotunteisesti totta kai. Siinä tulee samalla testatuksi pystyykö kumppanini puhumaan suoraan ajatuksistaan ja tunteistaan (olen kyllä ollut huomaavinani, että se on hänelle vaikeaa). Ehkä tällainen keskustelu lähentää meitä. Tai sitten se onkin se viimeinen niitti, mutta tuleepahan ainakin jokin ratkaisu tilanteeseen.
Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta :)!
Minun kumppanini ei ollut kykeneväinen keskusteluun, vaan koki sen painostavana ja ahdistavana, vaikka rakentavaan sävyyn yritin asioista keskustella. Lopputulema oli siis ero. Toivottavasti teillä kyse olisi jostain muusta kuin tunteiden hiipumisesta.
Tosiasia kuitenkin on, että jos tällaisessa asiassa klikkaa heti alkumetreillä, ei tulevaisuuskaan kovin valoisalta näytä. Elämä kun on täynnä kaikenlaista puhuttavaa. Mieluista ja epämiellyttävää :).
Tsemppiä keskusteluun!
Täysin samanlainen tilanne mullakin! Kun sitten kysäisin että mikäs tää meiän juttu on niin vastasi että tarvitsee omaa tilaa mutta pitää musta. Kauhean etäinen oli joten ehdotin että jos pitäisi olla vaan kavereita. Nyt myöhemmin selvisi että oli mustasukkainen (vaikka ei sille mitään aihetta pitäis olla) ja luulen että tästä sitten johtui niin etäinen käytös. Kohta tulee takaisin suomeen niin katsoo sitten jos tästä vielä tulisi jotain.
Pahoin pelkään että niinkuin ehkä tässä mun tilanteessa niin mahollisesti myös sun tilanteessa tunteet ovat vaa alkaneet hiipua.. Mutta toivottavasti näin ei kuitenkaan ole.
Hyvä, että sinun tilanteesi luultavasti selviää pian.
En ole vieläkään puhunut kumppanini kanssa, vaikka aikaisemmin niin vakaasti päätin. Jokin vaisto sisälläni sanoo, että jos alan puhua tällaisista tunne-elämän asioista, niin hän saattaa loukkaantua ja häipyä lopullisesti elämästäni.
Mutta minua alkaa todellakin masentaa se, etten ikinä saa häneltä mitään hellyydenosoituksia, kun taas minä annan niitä hänelle useinkin. Esimerkiksi minä sanon usein kaipaavani häntä, mutta hän ei ole ikinä sellaista kaipuuta minua kohtaan ilmaissut (ehkä kerran, mutta siitä on kauan). Lisäksi minä olen nykyään melkein aina se, joka soitan. Eli pahaenteiseltä tämä kuulostaa ainakin omiin korviini.
Sen tiedän, että hän on saanut pahasti siipeensä edellisessä suhteessaan, eikä pysty luottamaan toiseen. Voisiko se olla syy tähän kaikkeen? Tai sitten en yksinkertaisesti ole sellainen ihminen, johon hän voisi ihastua ja rakastua.
En vain tiedä miten kauan jaksan yksin ylläpitää tällaista suhdetta, jossa en saa vastakaikua millekään lämpimälle tunteelle. Itse olisin valmis vaikka rakastumaan tähän ihmiseen, mutta olen tähän asti aina lyönyt jarrut päälle kun olen huomannut, että tunteeni ovat yksipuoliset.
Nyt taas ajattelin katsoa, miten kauan siihen menee, että hän soittaa minulle oma-aloitteisesti. Jos ei enää soita, niin sittenhän asia on selvä - hän ei voisi minusta vähemmän välittää. Mutta en varmaan malta olla soittamatta hänelle, kun tarpeeksi aikaa on kulunut ilman että olen kuullut hänestä mitään... koska minä kaipaan.
Voi. Ymmärrän tuskasi ja tunteesi. Mutta mitäs teet jos mies ei näe tarpeelliseksi ottaa yhteyttä. Ehdota hänelle yhteistä tekemistä. Pelkkä puhelimessa puhuminen alkaa helposti kyllästyttämään.
Tehkää jotain yhdessä ja voit miettiä omia tunteitasikin, ja sitä onko mies kaikinensa sellainen, jonka haluaisit jakamaan elämääsi.
Jos miestä ei muutaman ehdotuksen jälkeen kiinnosta tehdä asioita sinun kanssasi, niin anna olla ja yritä unohtaa. Koska jos toinen välittää toisesta, hän haluaa viettää yhteistä aikaa ja tehdä asioita yhdessä, ja varmasti löytää tilaa sille. Ja sillä mitä enemmän haikailet vastavuorotonta välittämistä, sitä enemmän sinua koskee.