Ihmisarvon loukkaus

Uskon, että kohtalotoveita on useita. Toivon kuulevani myös sinun tarinan.
Olen tavallinen 28-vuotias nainen. Minun 10 vuotta vanhempi sisar on aina arvostellut tekemisiäni. Hän haluaa aina sanoa viimeisen sanan. Olen auttanut häntä ja hänen puolisoa monessa käytännön asioissa: muutossa, lasten hoidossa, juhlien järjestämisessä vilpittömästi. Vaikka olen tehnyt hyvää, olen saanut paskat niskaan aina heidän tilaisuuden tultaessa. Viimeinen pisara oli hetki sitten jolloin sain sellaiset haukut, jossa ajettiin koko ihmisarvoni alas ja toivotettiin hyvää syksyn jatkoa.
Sisareni mielestä asioihini puuttuminen on välittämistä. Onneksi itse olen ymmärtänyt, että taustalla on vahvuuteen sairastuminen.
Miten tällaisen ihmissuhteen pystyy lopettamaan? (vaikka on kysymys sisaruksesta)
Kannattaako sen lopettaa hiljaa vai äänekkäästi?
Ymmärtääkö tuollainen ihminen koskaa/jossain vaiheessa omaa käytöstään?
6236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Muuta puhelin ja osoite saliseksi kun muutatu seuraavan kerran ja älä ilmoita niistä kenellekkkään. Laitappa lasku niistä kerroista kun olet ollut auttamassa kun iana haukutaan el ilasten hoitos 50€ tunti ja sitä rataa ja ota siskoltais luulot pois niin hyvä tulee. Seuraavan kerran kun pyytävät apua niin lupaudu ja perut asian 15 minuuttia enne kun pitäsii olla auttamassa niin hyvä tulee.

Äänestä

Jokin syy täytyy systerillä olla jos tulee niinsanotusta p:tä niskaan. Jos sä teet pelkkää hyvää ja hän vaan lantaa heittää, niin yhtälö ei toimi. Jätät jotain kertomatta. Ja onko niin että et saa siskoltasi mitään hyvää takaisin koskaan? Nämä on näitä juttuja, täällä itketään että muut ovat sikoja, itse ei olla tehty mitään ikävää. Ja vahvuuteen sairastuminen tarkoittaa yleensä sitä että kannetaan vastuuta muittenkin puolesta ja koitetaan selvitä yksin. Ei kait se sitä tarkota että muita kiusataan ja neuvotaan. Että pikkasen menee sun diagnoosis metsään!

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus.

    Äänestä

Ihan ok kirjoitus tuon linkin takana, tosin ei kaikkia vahvuuteen sairastuneita voi noin äärimmäisesti määrittää. Eiköhän esim useimmista monilapsisista perheistä löydy noita liian kilttejä vastuunkantaja lapsia (varsinkin aikaisemmista sukupolvista) kuin myös alkoholisti-, mielenterveyspotilaiden perheistä. Nämä ihmiset ovat joutuneet roolinsa tahtomattaan ja tätä näkökulmaa olisi voinut tuoda enemmän esiin.
Voisin sanoa itsekin kärsiväni vahvan roolista. En ole sitä itse halunnut, elämä on sen viitan harteilleni asettanut. Muut sitä ovat minulle hokeneet, olen aina tilaisuuden tullen koittanut sanoutua siitä roolista irti. Minkä teet jos muut haluavat sinut sellaisena nähdä. Itse koen että lähimmäiseni ovat itsekkäitä. Vaikka minkä vastoinkäymisen kohtaan he ajattelevat tuo kestää yksin, se on vahva. Eipä tarvitse silloin apuaan ja lohdutusta tarjota.
Oma vammani on se että koitan pärjätä yksin. En oikein tunnista itsessäni sitä että olisin tyrkyttämässäapuani ja neuvojani muille. Tietysti pyydettäessä autan mielelläni.
Aloittajalle, mieti miksi sisaresi on sairastunut vahvuuteen. Kai voit yrittää ymmärtää häntä. Juttele hänen kanssaan. Jos olet perheessänne se joka on päässyt vähemmällä ja saanut paremmat eväät elämälle, niin kait voit tukea toista? Sinula näyttää olevan tarve päästä siskostasi eroon. Se on mielestäni helppo ja tyhmä tie. Voimia sinulle toimia kypsästi ja viisaasti.

Äänestä

Jos lopettaa, niin minusta kannattaa lopettaa hiljaisesti niin, että vain jollain syyllä kieltäytyy kaikista ylimääräisistä tapaamisista (hätätapauksissahan sitä nyt tietysti auttaa ketä tahansa). Voi vain hiljaa naurahtaa, että minä olen vanhemmiten ruvennut tykkäämään omissa oloissani olemisesta. Mistään ei kannata sitten provosoitua, vaan jos rupeaa tulemaan epäasiallisuuksia, niin voi sanoa, että täytyykin ruveta laittamaan ruokaa, sano terveisiä, tms. Kyllä se viesti menee perille, kun ei enää nähdä ja puhelutkin jää harvoiksi, kun ei itse soittele ja jättää vastaamattakin kun siltä tuntuu. Ei sitten myöskään pidä selitellä mitään tekemisiään eikä myöskään kertoa niistä, vaan lopettaa sellaiset jutut alkuunsa. Jutelkoon sisko vain omista asioistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Energian siirto kirjoitti:

Uskon, että kohtalotoveita on useita. Toivon kuulevani myös sinun tarinan.
Olen tavallinen 28-vuotias nainen. Minun 10 vuotta vanhempi sisar on aina arvostellut tekemisiäni. Hän haluaa aina sanoa viimeisen sanan. Olen auttanut häntä ja hänen puolisoa monessa käytännön asioissa: muutossa, lasten hoidossa, juhlien järjestämisessä vilpittömästi. Vaikka olen tehnyt hyvää, olen saanut paskat niskaan aina heidän tilaisuuden tultaessa. Viimeinen pisara oli hetki sitten jolloin sain sellaiset haukut, jossa ajettiin koko ihmisarvoni alas ja toivotettiin hyvää syksyn jatkoa.
Sisareni mielestä asioihini puuttuminen on välittämistä. Onneksi itse olen ymmärtänyt, että taustalla on vahvuuteen sairastuminen.
Miten tällaisen ihmissuhteen pystyy lopettamaan? (vaikka on kysymys sisaruksesta)
Kannattaako sen lopettaa hiljaa vai äänekkäästi?
Ymmärtääkö tuollainen ihminen koskaa/jossain vaiheessa omaa käytöstään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu