Laitoin jo avioliittopalstalle, mutta laitanpa tännekkin:
Pelissä on säännöt
Minusta tuntuu, että nykyajan avioliitoissa on ymmärretty väärin joitain perusasioita. Aviopuolisoiden ja perheiden tulisi viettää paljon aikaa ihan vaan keskenään, ilman ketään ulkopuolista tahoa, tai tukipilaria. Tällä tavalla avioparit oppivat paremmin tuntemaan toisensa ja aivan kuin hitsautuvat yhteen. En voi ymmärtää sellaista tyyliä, jossa molemmat, tai toinen menee omia polkujaan, eikä kahdenkeskistä aikaa vietetä lainkaan. Ei suhdetta ole tarkoitettu tällaiseksi, että heti alusta lähtien aloitetaan erilleen kasvaminen. Sitten ihmetellään, kun tulee avioeroja ja erinäisiä hankaluuksia liitoissa, kun tuskin tunnetaan enää, eikä osta olla aloillaan / asettua. Toimiva ja kestävä liitto tulee siitä, että sen eteen tehdään työtä ja nähdään vaivaa. Ollaan yhdessä, tehdään asioita yhdessä, opitaan rakastamaan rutiineja ja pidetään niistä pääsääntöisesti myös kiinni. Aviopuolison tulisi olla se kaikkein tärkein henkilö, jonka kanssa on hyvä olla, jonka seura ei ahdista, joka kuuntelee, ymmärtää, tietää, tuntee, näkee, elää mukana ja seisoo rinnalla. Aviopari tulisi olla paras ystävä, työtoveri, läheisin ihminen maailmassa ja tietenkin kaikkein rakkain. Näitä asioita kannattaa vaalia ja näihin kannattaa pyrkiä, jos haluaa säilyttää avioliittonsa toimivana / kasassa. Olen ihmetellyt monesti sitä, että vasta avioituneet parit ja nekin, joilla on jo perhettä jatkavat elämäänsä kuin sinkut. Mennään jatkuvasti yksin ja täytetään elämä erilaisilla aktiviteeteillä, kuten harrastuksilla(kavereiden kanssa), ystävien kanssa hillumisella (saunaillat ym.), kaveri kyläilyillä(yhdessä), tai vieraiden vastaanottamisella, unohtamatta tietenkään työmuotoja, palavereita ym. juttuja.
Joskus tuntuu siltä, että ei edes osata olla enää yhdessä, vaan siihen täytyy saada aina ulkopuolista seuraa(vieraita, kyläilyjä), tai siten mennä viiletetään ties missä. Tämä tuntuu siksikin käsittämättömältä, että parisuhde on vasta alkanut ja luulisi, että parit ovat vielä aika kiinni toisiinsa, eli rakkauden tulisi yhdistää. Jos jompikumpi pareista haluaa viettää mieluummin aikaa parhaan ystävän kanssa kuin oman puolison seurassa, on minun diagnoosini siitä se, että jotain on pahasti pielessä. Minä ainakin vietän aikaa vaimon kanssa sata kertaa ennemmin kuin yhdenkään ystäväni kanssa ja jos ystävä kaipaa minua enemmän kuin puolisoaan, on hänellä silloin ongelmia liitossaan. Kertokaa minulle, että mikä on sellainen suhde, joka ei velvoita millään tavalla, tai pidä sisällään sääntöjä? Ihan sama, mistä suhteesta puhutaan, on se siten ystävyys, perhe, työ, tai vaikkapa pankkisuhde, pitää se sisällään yhteiset pelisäännöt ja velvoitteet, muuten se ei ole suhde lainkaan. Nykyään kun katsoo avioliittoja ja tapoja hoitaa / kantaa vastuuta perheestä, niin ei voi kuin ihmetellä. Ei ole olemassa enää yhteisiä sääntöjä ja velvoitteita, vaan molemmat saavat tehdä suunnilleen sitä, mitä itse haluavat. Eletään kyllä liitossa, mutta ei täytetä suhteen ehtoja, vaan kyse on jostain ihmeen vapaasta / vastuuttomasta säätämisestä, joka valitettavan usein päättyy eroon. Kriiseissä sitten pohditaan, että mikä meni pieleen ja tartutaan pieniin yksityiskohtiin / lillukanvarsiin, kun pitäisi huomata, että kaikki perustavaa laatua olevat asiat on kokonaan unohdettu. Avioliitto on suuri siunaus, mutta ellemme toimi tiettyjen ehtojen / edellytysten mukaan liitossa, voi se myöhemmin muuttua kiroukseksi, kun aletaan jakelemaan lusikoita ja revitään perhe hajalle.
Kopioin toiselta foorumilta, oli niin hyvä lausunto!
Pelissä on säännöt
Minusta tuntuu, että nykyajan avioliitoissa on ymmärretty väärin joitain perusasioita. Aviopuolisoiden ja perheiden tulisi viettää paljon aikaa ihan vaan keskenään, ilman ketään ulkopuolista tahoa, tai tukipilaria. Tällä tavalla avioparit oppivat paremmin tuntemaan toisensa ja aivan kuin hitsautuvat yhteen. En voi ymmärtää sellaista tyyliä, jossa molemmat, tai toinen menee omia polkujaan, eikä kahdenkeskistä aikaa vietetä lainkaan. Ei suhdetta ole tarkoitettu tällaiseksi, että heti alusta lähtien aloitetaan erilleen kasvaminen. Sitten ihmetellään, kun tulee avioeroja ja erinäisiä hankaluuksia liitoissa, kun tuskin tunnetaan enää, eikä osta olla aloillaan / asettua. Toimiva ja kestävä liitto tulee siitä, että sen eteen tehdään työtä ja nähdään vaivaa. Ollaan yhdessä, tehdään asioita yhdessä, opitaan rakastamaan rutiineja ja pidetään niistä pääsääntöisesti myös kiinni. Aviopuolison tulisi olla se kaikkein tärkein henkilö, jonka kanssa on hyvä olla, jonka seura ei ahdista, joka kuuntelee, ymmärtää, tietää, tuntee, näkee, elää mukana ja seisoo rinnalla. Aviopari tulisi olla paras ystävä, työtoveri, läheisin ihminen maailmassa ja tietenkin kaikkein rakkain. Näitä asioita kannattaa vaalia ja näihin kannattaa pyrkiä, jos haluaa säilyttää avioliittonsa toimivana / kasassa. Olen ihmetellyt monesti sitä, että vasta avioituneet parit ja nekin, joilla on jo perhettä jatkavat elämäänsä kuin sinkut. Mennään jatkuvasti yksin ja täytetään elämä erilaisilla aktiviteeteillä, kuten harrastuksilla(kavereiden kanssa), ystävien kanssa hillumisella (saunaillat ym.), kaveri kyläilyillä(yhdessä), tai vieraiden vastaanottamisella, unohtamatta tietenkään työmuotoja, palavereita ym. juttuja.
Joskus tuntuu siltä, että ei edes osata olla enää yhdessä, vaan siihen täytyy saada aina ulkopuolista seuraa(vieraita, kyläilyjä), tai siten mennä viiletetään ties missä. Tämä tuntuu siksikin käsittämättömältä, että parisuhde on vasta alkanut ja luulisi, että parit ovat vielä aika kiinni toisiinsa, eli rakkauden tulisi yhdistää. Jos jompikumpi pareista haluaa viettää mieluummin aikaa parhaan ystävän kanssa kuin oman puolison seurassa, on minun diagnoosini siitä se, että jotain on pahasti pielessä. Minä ainakin vietän aikaa vaimon kanssa sata kertaa ennemmin kuin yhdenkään ystäväni kanssa ja jos ystävä kaipaa minua enemmän kuin puolisoaan, on hänellä silloin ongelmia liitossaan. Kertokaa minulle, että mikä on sellainen suhde, joka ei velvoita millään tavalla, tai pidä sisällään sääntöjä? Ihan sama, mistä suhteesta puhutaan, on se siten ystävyys, perhe, työ, tai vaikkapa pankkisuhde, pitää se sisällään yhteiset pelisäännöt ja velvoitteet, muuten se ei ole suhde lainkaan. Nykyään kun katsoo avioliittoja ja tapoja hoitaa / kantaa vastuuta perheestä, niin ei voi kuin ihmetellä. Ei ole olemassa enää yhteisiä sääntöjä ja velvoitteita, vaan molemmat saavat tehdä suunnilleen sitä, mitä itse haluavat. Eletään kyllä liitossa, mutta ei täytetä suhteen ehtoja, vaan kyse on jostain ihmeen vapaasta / vastuuttomasta säätämisestä, joka valitettavan usein päättyy eroon. Kriiseissä sitten pohditaan, että mikä meni pieleen ja tartutaan pieniin yksityiskohtiin / lillukanvarsiin, kun pitäisi huomata, että kaikki perustavaa laatua olevat asiat on kokonaan unohdettu. Avioliitto on suuri siunaus, mutta ellemme toimi tiettyjen ehtojen / edellytysten mukaan liitossa, voi se myöhemmin muuttua kiroukseksi, kun aletaan jakelemaan lusikoita ja revitään perhe hajalle.
Kopioin toiselta foorumilta, oli niin hyvä lausunto!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen täysin ja vilpittömästi samaa mieltä kanssasi! :)
niinpä, todella hyvä kirjoitus, olen kirjoittajan kanssa täsmälleen samaa mieltä, kunpa vain meitä olisi enemmän, jotka ymmärtävät asian.
Niin, kaipa se maailma on muuttumassa. Tuntuu että kaikki on nykyisin sopivaa ja että kaikkeen pitäisi suhtautua liberaalisti ja ymmärtäen.
Minä en ymmärrä.
samaa mieltä
Samaa mieltä olevat kaikki yksinäisiä eronneita "vahvoja naisia", vaan kun ei tullut aikaisemmin mieleen..???? Puhaltakaa pajukkoon luuskat.... mies on mies kilttinäkin.
Ihan hyviä pointteja, mutta jokuhan tässä mättää. Nimittäin se, että niillä jotka kököttävät kahdestaan neljän seinän sisällä on liikaa aikaa pohtia muiden elämää kun omassa ei tapahdu oikeastaan mitään.... ;-)
Hyviä pointteja. Mielestäni pitää kuitenkin löytää tasapaino, eikä muita sosiaalisia suhteita saa kokonaan unohtaa. Liiallinen suhteeseen linnottautuminen aiheuttaa pitkällä aikavälillä sen, että suhde arkipäiväistyy, hyvistä puolista tulee itsestäänselvyyksiä ja epäkohdat nousevat liian merkitseviksi.
Komppaan Daddya. Pitää olla hyvä suhde puolisoon, mutta molemmilla on hyvä olla muitakin hyviä ystäviä, jotka tuovat tiettyä ihmissuhteiden tasapainoa elämään.
Kohtuus kaikessa, niinhän se sanonta kuuluu. Olen samaa mieltä ettei parisuhde kestä jos ei olla yhtään yhdessä. Silloin sama olla "vapaassa" suhteessa, jossa ei tarvi mihinkään välttämättä sitoutua. Kärjistän.
Parisuhteessa on kyse kahdesta ihmisestä, kummankin tahdosta ja yhdessä tehdyistä kompromisseista. Sitä ei tarvi hyväksyä kaikkea, mitä toinen päähänsä keksii. Tasavertaisuus on myös osa parisuhdetta, koska ei se tyrannisointikaan toimi.
Jos tahtoo kaiken menevän oman tahdon mukaan, niin miksi olla kumppanin kanssa jolla on oma tahto?
Linkitin tän ex miehelleni hän kun on pohtinut mikä meni vikaan :)
ja eiköhän äijä vastannu et eihän tossa ole mitään järkee :D