eli mitä tauko käytännös tarkoittaa? tarkottaak se suomeks eroa?
tauko
menettänyt
5184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mun kohdalla ainenkin. Otettiin pari viikkoa sitten tauko ja nyt sitten ollaan erottu. Mies ei halua olla minuun missään yhteyksissä, välttelee vaan kaikin konstein.
Olen ihan paskana ja ymmälläni.
Luulen, että hän suostui taukoon vaan, koska ei kehdannut jättää minua kertarytinällä.
Kuulostaa raa`alta, mutta näin se varmasti on. Nyt vaan eteenpäin elämässä!
Tauko tarkoittaa taukoa, eli ettei olla toisen elämässä, mutta palataan uudelleenarvioimaan tilannetta myöhemmin sen mukaan onko tullut ikävä, tunteet vaihdelleet, suuttumukset lientyneet, rakkaus joko lopahtanut tai vain kasvanut tauon aikana.
Tauon aikana ei seurustella toisten kanssa, ollaan silti varattuja, koska ei ole erottu, mutta ei käytännössä seurustella kumppaninkaan kanssa. Muuten muiden kanssa ollaan normaalisti.
Minulle tauko tarkoittaa kummankin osapuolen mietintäaikaa, miten tästä eteenpäin? Samalla se tarkoittaa koetusta, tunteiden paremmin ymmärrystä. Jopa epävarmuuden poistamista.
Joskus tilanne tarvitsee vain tauon. Itselle (ja rakkaallekin) helpottaen, teenkö oikein...
Yleensä tauko on vain pehmeämpi lasku eroon. Toinen ei uskalla lopettaa suhdetta suoraan ja siksi ehdottaa taukoa.
Yleensä taukoa ehdottavalla on jo uusi ihastus olemassa ja tapailee häntä täysillä "tauon" aikana. Väittää tietysti, ettei ole ketään muuta.