Pinnallisuus

Minulla on paineita ulkonäöstäni ja pidän hyvää ulkonäköäni yllä pakkomielteisesti. Kaikki tämä johtuu tästä pinnallisesta maailmasta. Haluan näyttää hyvältä muiden silmissä. Joka puolella kuvaillaan ja näytetään minkä näköinen pitäisi olla, eli ehdottomasti laiha. Terveyslehdessä kirjoitetaan, miten kiloja saa helposti pudotettua tai että miten saat itsesi rantakuntoon.

Kliseiseksi asti on toistettu, että vihanneksia kannattaa syödä ja kaksi litraa päivässä pitää juoda vettä. Mallit ovat laihoja kuin luudanvarret. Kaikki ympärillä tapahtuva laihuuden ihannointi saa minut masentumaan.

Vaikka olen laiha, niin silti löydän itsestäni jotain vikaa. Pitää näyttää täydelliseltä. Tiedän, että minun ei tarvitse pinnallisesta maailmasta välittää, mutta on vaikeaa olla välittämättä. Lihavia syrjitään ja haukutaan lyttyyn.

Eikö kuitenkin pääasia ole, että voi hyvin ilman sairauksia? ihmiset laihduttavat silloin, kun muut eivät pidä siitä tai omasta tahdosta tai sitten molemmista.

Yleisesti lihavuutta pidetään rumana. kuitenkin kaikki on kiinni omasta tunnosta ja siitä, että ei välitä pinnallisesta maailmasta. Minä valitettavasti välitän ja nostan hattua niille, jotka eivät välitä.
5686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vähän outoo tekstii tänne palstalle?!...

???

Äänestä
  • EI OLLENKAAN "OUTOO TEXTII" TÄLLE PALSTALLE, VAAN IHAN AIHEESEEN LÄHEISESTI LIITTYVÄÄ. Olen samaa mieltä laihuuden ihannoinnista. Ei tarvitse kuin mennä vaatekauppaan, varsinkin naisten-nuorten naisten osastolle, kun saa ihmetellä, että minkämuotoisia me naiset olemmekaan. Entäs nykyiset kengät. Ihan hirveitä. Vain Eccolla taitaa olla kengät, joilla voi kävelläkkin.
    hmm.....

    Äänestä

  • kerrottu ja nähtyä kirjoitti:

    EI OLLENKAAN "OUTOO TEXTII" TÄLLE PALSTALLE, VAAN IHAN AIHEESEEN LÄHEISESTI LIITTYVÄÄ. Olen samaa mieltä laihuuden ihannoinnista. Ei tarvitse kuin mennä vaatekauppaan, varsinkin naisten-nuorten naisten osastolle, kun saa ihmetellä, että minkämuotoisia me naiset olemmekaan. Entäs nykyiset kengät. Ihan hirveitä. Vain Eccolla taitaa olla kengät, joilla voi kävelläkkin.
    hmm.....

    otin tuon tekstin sillee että kun hän on itse laiha niin hän on niin hyvä ja välittää itsestään, ja lihavat olis huonoja kun ei välittäis, tai jotain... Musta toi teksti sopis paremmin tonne syömishäiriö-palstalle... Että sillee...

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    No, nyt ymmärrän. Meilläkin työpaikalla nuoret hoikat naiset tuskailevat "painonsa kanssa ", kun ovat ehkä viikonloppuna lihoneet 100 grammaa
    Mie olen taas lihonut 10 kg kuudessa vuodessa, jotta smmosta. Jos joku toinen onistuu laihtumaan, kylläpä saa osakseen kateellisia katseita ! Tämä ei ainakaan motivoi, nimittäin laihojen painonvahtiminen ja vielä ääneen puhuminen kuinka he ovat syöneet HIRVEÄN PALJON ! Valetta. Itsepetosta. Kun tarkemmin kyselee, niin se lihavampi työkaveri olikin syönyt OIKEAN lounaan kaikkine höystöineen ja tämä hoikka, vain kalapalan ja salaatin ja hänelläkin "ihan ähky." Tekis mieli oikaista! Kyllä ottaa pannuun moiset täydellisyydentavoittelijat (vieläpä , ah niin mukavan,miesystävän pakottamina)

    Äänestä

laihuutta pidetään kauniina? Minä olen nähnyt vain sellaisia missä sopusuhtaisia pidetään kauniina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

[][][] kirjoitti:

Minulla on paineita ulkonäöstäni ja pidän hyvää ulkonäköäni yllä pakkomielteisesti. Kaikki tämä johtuu tästä pinnallisesta maailmasta. Haluan näyttää hyvältä muiden silmissä. Joka puolella kuvaillaan ja näytetään minkä näköinen pitäisi olla, eli ehdottomasti laiha. Terveyslehdessä kirjoitetaan, miten kiloja saa helposti pudotettua tai että miten saat itsesi rantakuntoon.

Kliseiseksi asti on toistettu, että vihanneksia kannattaa syödä ja kaksi litraa päivässä pitää juoda vettä. Mallit ovat laihoja kuin luudanvarret. Kaikki ympärillä tapahtuva laihuuden ihannointi saa minut masentumaan.

Vaikka olen laiha, niin silti löydän itsestäni jotain vikaa. Pitää näyttää täydelliseltä. Tiedän, että minun ei tarvitse pinnallisesta maailmasta välittää, mutta on vaikeaa olla välittämättä. Lihavia syrjitään ja haukutaan lyttyyn.

Eikö kuitenkin pääasia ole, että voi hyvin ilman sairauksia? ihmiset laihduttavat silloin, kun muut eivät pidä siitä tai omasta tahdosta tai sitten molemmista.

Yleisesti lihavuutta pidetään rumana. kuitenkin kaikki on kiinni omasta tunnosta ja siitä, että ei välitä pinnallisesta maailmasta. Minä valitettavasti välitän ja nostan hattua niille, jotka eivät välitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu