Ainoiden oikeiden tulkitsijoiden vastenmielisyys

Toisinaan poikkeuksellisen rasittavaa kaikkien näiden eri uskovaisten julkea hengellinen ylimielisyys ja "oikesaa oleminen", toistensa ja lähimmäistensä tuomarointi.

Viimepeleissä samaa sakkia kaikki eri uskonnolliset yhteisöt ominen "ainoine oikeine tulkintoineen". Julkeita ja ylimielisiä itsensä korottajia ja toisten kanssaihmisten tuomareita. Poikkeuksellisen vastenmieleistä.

En lainkaan ihmettele, että joistakin voi tulla poikkeuksellisen voimakkaita kaiken vähänkin uskonnollisuuteen liittyvän hyvin syviä inhoajia.

Tähän kun lisää vaikkapa valtakirkkojen sotien siunaukset ja toisten kanssauskovaistensa rajan toisella puolella lahtaamiset nationalismin nimissä, niin ei voi kun oksettaa tuo karkea, pohjaton kaksinaismoraali ja tekopyhyys.

Joskus toivoisin, että kaikki uskovaiset suuntauksistaan riippumatta sulkisivat turpansa ja painokoneensa vaikkapa vuodeksi ja lakkaisivat tuomaroitsemasta lähimmäisiään ja toisiaan. Voisi puhdistaa ilmaa tehokkaasti.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Käsitteenä "uskonnollinen narsismi" avaa hyvin kyseisen taudin kuvaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


3 + 9 kirjoitti:

Toisinaan poikkeuksellisen rasittavaa kaikkien näiden eri uskovaisten julkea hengellinen ylimielisyys ja "oikesaa oleminen", toistensa ja lähimmäistensä tuomarointi.

Viimepeleissä samaa sakkia kaikki eri uskonnolliset yhteisöt ominen "ainoine oikeine tulkintoineen". Julkeita ja ylimielisiä itsensä korottajia ja toisten kanssaihmisten tuomareita. Poikkeuksellisen vastenmieleistä.

En lainkaan ihmettele, että joistakin voi tulla poikkeuksellisen voimakkaita kaiken vähänkin uskonnollisuuteen liittyvän hyvin syviä inhoajia.

Tähän kun lisää vaikkapa valtakirkkojen sotien siunaukset ja toisten kanssauskovaistensa rajan toisella puolella lahtaamiset nationalismin nimissä, niin ei voi kun oksettaa tuo karkea, pohjaton kaksinaismoraali ja tekopyhyys.

Joskus toivoisin, että kaikki uskovaiset suuntauksistaan riippumatta sulkisivat turpansa ja painokoneensa vaikkapa vuodeksi ja lakkaisivat tuomaroitsemasta lähimmäisiään ja toisiaan. Voisi puhdistaa ilmaa tehokkaasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu