Minä huomasin suhteen alussa merkkejä että poikaystäväni on kuin kylmä kivi jos pitäisi jotain empaattisuutta edes yrittää näyttää. Kun eka kerran itkin hän katsoi minua vaan eikä edes halannut. Ei ikinä pysty puhumaan. Ei edes kirjoita koska hän myönsi että hänhän voi itsekseen päässään kaikki asiat käydä läpi ja ei tarvitse minulle puhua, SIIS MITÄ IHMETTÄ? Olen yrittänyt nätisti, ilkeästi ja kaikin keinoin että hän ymmärtää että asioista pitää pystyä puhumaan koska minä en hänen tapaansa voi asioita lakaista maton alle. Suututtaa niin pirkuleesti hänen käytöksensä. Tällä hetkellä elämme kaukosuhteessa ja hän itse omalla typerällä välinpitämättömällä käytöksellään tekee tästä todella vaikeaa. Niin vaikeaa että mietin jo jaksanko enää. En halua muuta kuin asiallista keskustelua niistä asioista mistä on pakko asioitten selvittämiseksi keskustella, mutta en saa edes tätä. Ja haluan että hän vannoo rakkauttaan joka ikinen päivä koska sitä minä ansaitsen. Kerroin hänelle eilen kuinka olen yksinäinen ja hän vain sanoi että onhan minulla meidän koira. Voi helvetti, teki mieli heittää puhelin seinään. Ei hän halua koskaan saada minua paremmalle päälle tai lohduttaa. Kylmä kuin kivi! Ja koska minun täytyy odottaa hänen päätöstään, että haluaako hän muuttaa samaan kaupunkiin kanssani hän käyttää tilannetta todella törkeästi hyväkseen. Oikein keljuilee sillä että kun hänellä on tämä päätösvalta. Minä tein tämän hänelle. Muutin ilman mitään miettimistä hänen kaupunkiinsa ja antoin rakkauden kuljettaa. Nyt inhoan itseäni kun antoin mennä. Hän ei laita mitään painoarvoa mitä minä tein suhteemme eteen. Voi kun voisin vain aamulla herätä muistamatta yhtään mitään kolmeen vuoteen tapahtuneita asioita. Mistä minä tämän ihmeen saan?!
Kylmä
jasaatna
2151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No hei, olet jo suhteen alussa huomannut poikaystävässäsi kannaltasi ikävän luonteenpiirteen - miksi siis edes jatkoit suhdetta? Ehkä olit sinisilmäinen ja kuvittelit rakkauden muuttavan poikaystävän empaattisemmaksi ym - mutta valitettavasti ei se niin mene. Tiettyjä piirteitä itsessään ihminen voi tosissaan yrittämällä muuttaa - opetella esim siistimmäksi tai ymmärtämään, että toiselle aikataulussa pysyminen on tärkeämpää kuin itselle - mutta jos on alunperin empatiakyvyttömäksi "syntynyt", ei sille voi mitään.
Exässäni oli hivenen tuota piirrettä - onneksi vain hivenen eli ei haitannut sinänsä paljon tahtia, kunhan muistin olla odottamatta liikoja. Anoppi oli sitten taas naiseksi ihan "huippu" - täysin "kivi"! Mutta ei hänestä enempää...
Anyway, meitä on tosiaan moneen junaan - etkä voi toista muuttaa tai saada häntä edes ymmärtämään, että odotat häneltä toisenlaista käytöstä. Tai ehkä saat ymmärtämään, mutta hän osaa "käsitellä" asiaa eteenpäin, kun on aina käyttäytynyt tietyllä tavalla. Sinun on tehtävä päätös - sen sijaan, että odotat, josko poikaystäväsi muuttuisi... Joko toteat, että pystyt elämään hänen kanssaan hänen empatiakyvyttömyydestään huolimatta tai sitten päätät suhteen tähän ja asian loppuun työstettyäsi alat katsoa eteenpäin.
miksi haluat epätoivoisesti roikkua miehessä kiinni, mitä tuollaisesta suhteesta saat? Kuten edellnen kirjoittaja sanoo, kyse on luonteenpiirteestä joka ei juurikaan muutu. Miksi Sinun pitäisi kohtuuttomasti jaksaa.
Suhteenne ei liene toiminut kannaltasi pätkääkään tuon kolmen vuoden aikana, eli mistä tuo suhteeton ylioptimistisuutesi? Edellä veikataan nuoruuden sinisilmäisyyttäsi, ja oletettavaa on, että miehesi luonteella ei kyllä vannota edes vähemmän ikuista rakkautta joka ikinen päivä. Valitettavasti on niin, että Sinun on jaksettava tehdä kylmät (!) johtopäätöksesi tilanteesta, selkärankaa se kyllä vaatii, mutta hyvinkin kasvattavaa lopulta. Opit käyttämään päätösvaltaa myös itse, sellainen kyky nykymaailmassa on vain hyväksi sitten kuitenkin.