Miesystäväni on ollut kanssani 4 vuotta. Erosimme kesän alussa ja palasimme loppukesästä yhteen... Ilman kummempaa draamaa. Erossa olo aikana tosin draamaa oli, molemmilla kumppaneita ja meidän välillä riitaa.
Nyt suhde sujunut hyvinkin seesteisesti, KUNNES. Minut raiskattiin.. kerroin tästä toki miehelleni, eka itkettyäni päivän. Vihasin itseäni ja vihasin kaikkea. Uskoiduin arasta asiasta miehelleni ja ihmettelin onko normaali reaktio tällainen. Hän suuttuu kun pyydän häntä tulemaan kotiini lohduttamaan ja puhumaan asiasta. Kuulemma aina tarvitsen apua johonkin ja hänellä on omakin elämä.. Vetää syyksi kaiken mahdollisen jos olen pyytänyt katsomaan lastamme joskus jos on ollut migreeniä tai olen ollut kipeä. Hänen mielestään VAADIN AINA APUA enkä pärjää yksin. Tästä asiasta hän tuli minulle huutamaan ja paskomaan kämppääni, samalla kun minä yritin toipua tapahtuneesta, saada itkun loppumaan ja jonkun tolkun asioihin.(lapsi tilanteessa mukana) Onko ihan normaalia käytöstä? Pyysi tätä jälkeen päin kyllä anteeksi. Sitten seuraavana päivänä tuli tilanne, että hän ilmoitti tylysti viestillä että jää omaan kotiinsa yöksi (emme asu vielä yhdessä vaikka palasimme yhteen) johon minä vastaan että olisin halunnut hänet tänne viereeni, kun on edelleen asian tiimoilta hyvin paska olla. Hän vetosi siihen ettei jaksa kävellä 200m luokseni kun on niiiin väsynyt (kello oli 21.20) sitten löi luurit kiinni, eikä vastaa.
Onko tuo normaalia tai oikeutettua käytöstä tuollaisessa tilanteessa kun oikeasti ihminen tarvitsee apua ja tukea läheiseltä ihmiseltä ? Onko oikeutettua vedota jokaiseen avun pyyntöön, ja väittää että olen päävikainen kun pyydän apua ja tukea, kun minut on raiskattu...
Itse en järjellä tätä ymmärrä ja rupesin oikeasti miettimään onko vika minussa. Kiitos jos saan mielipiteitänne.
Nyt suhde sujunut hyvinkin seesteisesti, KUNNES. Minut raiskattiin.. kerroin tästä toki miehelleni, eka itkettyäni päivän. Vihasin itseäni ja vihasin kaikkea. Uskoiduin arasta asiasta miehelleni ja ihmettelin onko normaali reaktio tällainen. Hän suuttuu kun pyydän häntä tulemaan kotiini lohduttamaan ja puhumaan asiasta. Kuulemma aina tarvitsen apua johonkin ja hänellä on omakin elämä.. Vetää syyksi kaiken mahdollisen jos olen pyytänyt katsomaan lastamme joskus jos on ollut migreeniä tai olen ollut kipeä. Hänen mielestään VAADIN AINA APUA enkä pärjää yksin. Tästä asiasta hän tuli minulle huutamaan ja paskomaan kämppääni, samalla kun minä yritin toipua tapahtuneesta, saada itkun loppumaan ja jonkun tolkun asioihin.(lapsi tilanteessa mukana) Onko ihan normaalia käytöstä? Pyysi tätä jälkeen päin kyllä anteeksi. Sitten seuraavana päivänä tuli tilanne, että hän ilmoitti tylysti viestillä että jää omaan kotiinsa yöksi (emme asu vielä yhdessä vaikka palasimme yhteen) johon minä vastaan että olisin halunnut hänet tänne viereeni, kun on edelleen asian tiimoilta hyvin paska olla. Hän vetosi siihen ettei jaksa kävellä 200m luokseni kun on niiiin väsynyt (kello oli 21.20) sitten löi luurit kiinni, eikä vastaa.
Onko tuo normaalia tai oikeutettua käytöstä tuollaisessa tilanteessa kun oikeasti ihminen tarvitsee apua ja tukea läheiseltä ihmiseltä ? Onko oikeutettua vedota jokaiseen avun pyyntöön, ja väittää että olen päävikainen kun pyydän apua ja tukea, kun minut on raiskattu...
Itse en järjellä tätä ymmärrä ja rupesin oikeasti miettimään onko vika minussa. Kiitos jos saan mielipiteitänne.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse asiassa ei mielestäni ole normaalia.
Ehkä hän on säikähtänyt asiaa ja ei osaa katsoa sitä oikealta kantilta.
Purkaa turhautumistaan sinuun.
Toisaalta, ottaa nyt aina miehistä selvää. Itse kun olin sinkkuna, minut huumattiin ja raiskattiin. Pidin kaiken sisälläni ja vasta kun aloin seurustella ja ahistuin silloisen mieheni kosketuksesta, piti kertoa mistä se johtui.
Exäni totesi, että entä sitten, se on ollutta mennyttä, mitä sitä enää vatvot..
Mutta jotenkin tuntuu uskomattomalta että tässä tilanteessa ei mies ymmärrä kuinka pahalta voi tuntua ? Tuossa sinunkin tilanteessa, aika törkeesti mielestäni sanottu.. Mutta toki asiat menee niin että aika korjaa haavoja ehkä parhaiten.. tässä meidän tapauksessa aikaa on kulunut kolme päivää, joten nytkö pitäisi jo olla sinut asian kanssa? Mies jotenkin olettaa että yhden yön nukkui vieressä ja silitteli, ja se oli silllä selvä. Voi kumpa asiat menisikin niin...
Ei tietenkään pidä olla sinut, ei se niin vain käy.
Ei käynyt itsellänikään ja se muistuu aina vappuna mieleen.. Nykyinen mieheni tietää ja ymmärtää. Vieläkin saattaa ahdistus iskeä enkä kestä kosketuksia.
Ehkei miehesi osaa asennoitua katsomaan asiaa kantiltasi ja siksi ajattelee, että no kyllä se nyt siitä meni ohi kun silittelee vähän. Kuulostaa ihan siltä ettei hän osaa ottaa huoltasi tosissaan ja kuvittelee sen olevan turhaa hössötystä.
Miehet ei vaan yksinkertaisesti ymmärrä mitä raiskaus tekee naiselle. Olen eläissäni tavannut yhden miehen joka oikeasti halveksuu raiskaajia ja toivoo heille kunnon tuomioita. Esimerkiksi mies jonka kanssa nyt seurustelen ei varmasti antaisi mitään huomiota koko asialle. Varmaan syyttäisi minua että avasin haarani jollekin tuntemattomalle. Miehet ei vaan tajua. Miehille se on vain seksiä jonkun vieraan kanssa.
Ite en vois jatkaa seurustelua tuollaisen miehen kanssa, jos minut olisi raiskattu ja suhtautuminen olisi tuollaista.
Aika vakavaa, jos mies ei tajua lohduttaa traumaattisen tapahtuman keskellä.
Siis, teitkö raiskauksesta rikosilmoituksen vai itkitkö vain päivän ja jatkoit elämää??? Juu, ei todellakaan normaalia.
Paskamaista että miehes suhtautuu noin huonosti asiaan, mutta sinulla on vastuu hakeutua terapiaan keskustellaaksesi raiskauksesta, koska se jättää jäljet sinuun. Miehesi ei ole terapeuttisi ja ymmärrän jos joka päivä nostaa asian aina esille "keskustellaakseen" siitä niin se alkaa turhauttamaan. Ammattiauttajat on sitä varten. Ymmärrystä miehelläsi tosin pitäisi olla ja empatiaa.
En ymmärrä ihmisten kommentteja.
Raiskaus ei ole koskaan hyvä asia ja jos sinut on todella raiskattu, niin sinun tulisi puhua siitä jonkun kanssa, MUTTA EI MIEHESI KANSSA. Ymmärrän että sinulla on paha olla, mutta vaikka kuinka haluaisimme ajatella mustavalkoisesti että miehen pitäisi kuunnella ja ymmärtää ja tukea, ei asiat mene niin.
Ajattele nyt, millainen kolahdus se on miehellesi? Joku on raiskannut sinut, joku on satuttanut ihmistä jota hän rakastaa, mitä se tekee miehelle ja hänen ajatuksilleensa? Sinä olet toki uhri ja sinä todellakin tarvitset apua, mutta et ole kuitenkaan ainoa johon se sattuu.
Raiskaus ei ole kuitenkaan mikään pieni juttu, minkä voi purkaa puolisolleen kuin se olisi vain joku yksi huono päivä elämässä, monissa tapauksissa suhde kaatuu eroon, kun oma puoliso ei kestä sitä ajatusta raiskaudesta tai edes siitä mainitsemista. Ja minusta ei edes ole oikein kaataa kokonaan sitä asiaa puolison harteille, vaan sinun kuuluisi mennä juttelemaan jonkun ammattiihmisen kanssa.
Meillä kaikilla on omanlaiset tavat reagoida asioihin ja kaikki eivät ole täydellisiä ja osaa lohduttaa sinua täydellisesti asian suhteen. Jotkut vetäytyvät päiväkausiksi omiin oloihinsa, toiset taas suhtautuvat kuten miehesi, suuttuvat, kun he eivät osaa käsitellä asiaa.
Itseäni kuitenkin kiinnostaa se, että miten sinut raiskattiin? Voisin yrittää auttaa tilanteen ymmärtämisessä ja sen kanssa, miten yrittää se myös kertoa miehelle.
Raiskaus minun mielestä kun oon pahin rikos minkä toiselle ihmiselle voi tehdä, varsinkin naiselle. Kun itse mietin, niin mielummin tulisin puukotetuksi ja kantaisin sitä arpea missä tahansa kehossani, kun että olisin raiskauksen uhri.