Kuulin pubissa 60-luvun eteerisen, folkhenkisen hippibiisin. Olen kuullut sen ennenkin, vuosia sitten. Tunnusomaista biisille on, että säkeistöjen lopussa mieslaulaja venyttää ääntään 5-10 sekuntia, nostaa sitä samalla falsettiin päin, edelleen hönöttää ääntä nenäänsä ja kierrättää sitä vielä karheasti suussakin. Melkoista venyttelyä siis, ja nimenomaan laulun osien lopussa. Tuo kirjoittamani ei enää kuulosta eteeriseltä ollenkaan, mutta näin se zipale kuiteski menee. Oliskohan Donovania?
Donovanko?
Hippyshake
0124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.