Äh, eikö kiinnosta??

Voihan pentele että kierrän ku kissa kuumaa puuroa yhtä mielenkiintoista nuorta miestä mutta en vaan saa mitään siinä ihmisessä aikaan! :D Ok, en ole yrittänyt kunnolla "iskeä", ja aina ollaan oltu opiskelupaikassa selvin päin että siellä nähdään...En oo viinaan mänevää sorttia..

Tää mies on sinkku (meillä on yhteinen tutun tuttu joka kertoi mutta emme siis tunne ollenkaan tän miehen kanssa entuudestaan), vasta muuttanut kaupunkiin. Ja varsin kovasti kuulostaa minun tyyppiseltäni, on liikunnallinen mutta hiljainen. Minun ulkonäössäni ei ole niin mitään vikaa (:D uskallan tuon sanoa!) ja olen mukava ja huumoriveikko.
Jutustelen ja hymyilen kaikille, hänellekin moikkaan koulun käytävällä, ja hän moikkaa takaisin eikä muuta. Joskus hän saattaa minua vilkaista mutta harvemmin, minusta tuntuu. MITÄÄN keskustelua en ole saanut aikaan vaikka olen yrittänyt. :D En tiedä onko hän hiljaisuudestaan johtuen ujo vai mistä kiikastaa.Tuossa tilanteessa aiemmin miehet on edes hymyilleet, katsoneet silmiin, ehkä vähän hämmentyneet, heittäneet jonkun jutun takaisin. Tai edes moikanneet oma-aloitteisesti myöhemmin.

NNNGH miksei voi saada mitään vastakaikua että lähestyäkö enemmän vaiko eikö!! :D Miksei sitä vaan kiinnosta! En nyt kehtaisi vielä mennä suoraan ehdottamaan kahvilareissua kun joudun häntä kuitenkin koulussa näkemään jatkuvasti. Eikä siitä varmaan mitään tulisi jos hän ei juttele mulle. Muttakun silti se on niin kiinnostava pakkaus!
211496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

1. Et voi tietää mitä mieltä hän on ulkonäöstäsi. Jotkut miehet voivat pitää sinua maailman upeimpana naisena ja jotkut toiset taas eivät näe sinussa mitään erityistä. Mutta oletetaampa että ulkonäkösi on kunnossa.

2. Ehkä hän ei pidä luonteestasi. Se mikä pätee ulkonäköön pätee myös luonteeseen, eri miehet pitävät erilaisista persoonista. Mutta oletetaampa että myös luonteesi on kunnossa.

3. Saattaa olla että hän kokee saman opiskelupaikan seurustelun esteenä. Itsekkin pitäisin hieman outona jos seurustelisin jonkun saman koulun oppilaan kanssa.

Siinä oli ensimmäiset asiat mitä juolahti mieleen. Jos haluat niin voidaan pohdiskella lisääkin.

Äänestä
  • Jos, jos ja vielä kerran jos, tai ainakin ehkä, niin se yleensä menee...

    Tuo kuulostaa aika tyypilliseltä. Sen sijaan, että tehtäisiin aloitteita tai edes annettaisiin pieni vinkkejä siitä omasta kiinnostuksesta, sen sijaan aletaan ensimmäisenä märehtiä, mikä minussa on vikana tai en varmaan kelpaa sen ja sen vuoksi. Hoh hoijaa...

    Kuulostaa vähän samanlaiselta, jos urheilija löisi hanskat tiskiin heti kisan alussa periaatteella "ei sitä kisaa tule kuitenkaan voitettua, paskaakos tässä".

    Kyllä se vain on niin, että liika etukäteen murehtiminen ja katteettomat oletukset eli ns. "tieto" lisäävät tuskaa...

    Äänestä

Itsekin olen hiljanen ja urheilullinen. Harva nainen pitää ulkonäköään virheettömänä. Eli sun on pakko olla ok näköinen. Ennen en pystynyt katsomaan ketään silmiin, koska olin urheillut vasta vähän motivaationani menneisyyden kiusatuksi tuleminen. Nyt puntti on tuottanut tulosta, enkä pelkää enää muita. Kukapa kahtoo pahalla, jos nainen tulee juttelemaan tai pyytämään kahville. Itse pystyn nyt nauramaan kaikille asioille, ja se on tehnyt minusta positiivisemman ihmisen. Jos menen juttelemaan naiselle joka tyrmää minut heti kättelyssä, pystyn sanomaan, että luontees ei ookkaan kohallaan. Käy joskus "läpällä" kysymässä sitä kahville kun fiilis on hyvä. Jos se suostuu niin kaikki jees, mutta jos se välttelee sitä tilannetta, niin se on vaan tosi ujo.

Äänestä

Argh! Hei, jos kerran sä oot fiksu ja mukava nainen ja sulla on kiikarissa joku mies, joka sattuu vielä oleen SINKKU, niin johan nyt on vääryys jollet kysy sitä ulos! Turha kelailla mitään "miksei sitä kiinnosta?" juttuja. Se on pelkkää arvuuttelua ja koitat vaan kaivaa syitä, jotta sun ei tarttis voittaa ittees ja kysyä sitä deiteille, eiks nii?

Jollei se halua lähtee ulos niin mitä sitten? Eipä tartte enää arvailla. Eikä kysyminen tarkoita, että oisit korvias myöten rakastunut. En tiiä kuinka vanha oot, mutta puhuit opiskelupaikasta, joten et ehkä enää ala-asteella oo. Siellä tuollaisesta kysymisestä ois voinu tulla isokin juttu, mut tuohan on ihan normaalia nyt vanhempana. Ihmiskunta ois sukupuutossa, jollei kukaan koskaan kysyis ketään treffeille. Sä oot siis omalta osaltas vastuussa koko lajin säilymisestä. Älä nyt, hemmetti, petä meitä 7 mirjardia muuta ihmistä! :)

Nyt, siis just NYT, etsit sen puhelinnumeron ja lähetät tekstarin, tai sitten hoidat homman vaikka facebookissa, ja sanot suurin piirtein näin: "Moikka! Oon sua nyt jonkin aikaa katsellu tuolla koulun käytävillä ja tullut siihen tulokseen, et oot muuten aikas söpö :) Miten ois, lähtisiks joku päivä kahville?"

Jollei rohkeus meinaa riittää, niin mietippä tulevaa talvee. Jos nyt kysyt sitä ulos, niin saatatte parin kuukauden päästä kävellä käsi kädessä kinosten keskellä ja pysähtyä johonkin kivaan kahvilaan lämmitteleen glögimukin ääreen. Jollet kysy, juot glögis yksin satavarmasti. Tee se siis just NYT, sillä huomenna joku toinen tyttö on saattanut viedä sun ihastukses!

Äänestä

Miksi miehen pitäisi ottaa se häpeän riski, että pyytää sinua kahvilareissulle, jos kerran mies ei sinun mielestäsi ole sen arvoinen, että sinä ottaisit vastaavan riskin? Ihme logiikka.

Äänestä

Jos mä flirttailisin jatkuvasti jollekin kiinnostavalle miehelle, hymyilisin, yrittäisin jutella, moikkaisin alituiseen enkä saisi mitään vastakaikua, niin tuskin kysyisin myöskään kahville. Se tossa ap.lla taitaa olla pointti. Jos tässä vaiheessa mies ei osoita kiinnostumisen merkkejä niin eikö se meinaa aika varmoja pakkeja treffikutsua esitettäessä?

Äänestä
  • Jos mies on ujo tai ei muuten vain osaa tulkita naisen kiinnostuksen merkkejä niin siinä tapauksessa ei päde "Jos tässä vaiheessa mies ei osoita kiinnostumisen merkkejä niin eikö se meinaa aika varmoja pakkeja treffikutsua esitettäessä".

    Äänestä

  • uyujhhjhj kirjoitti:

    Jos mies on ujo tai ei muuten vain osaa tulkita naisen kiinnostuksen merkkejä niin siinä tapauksessa ei päde "Jos tässä vaiheessa mies ei osoita kiinnostumisen merkkejä niin eikö se meinaa aika varmoja pakkeja treffikutsua esitettäessä".

    Näin on. Mies voi olla ujo tai hänellä voi olla normaalia huonompi itsetunto, jolloin hän ei osaa yhdistää viivoja. Jättämättä kysymättä voi menettää hyvän miehen!

    Äänestä

Itse olen ollut ujo mies nuorempana (nyt jo onneksi onnellisesti naimisissa...) ja olen vasta jälkikäteen tajunnut monta tilannetta joissa naiset ovat olleet minusta kiinnostuneita mutta en ole vain sitä itse tajunnut. Nyt jälkikäteen tuntuu tosi tyhmältä että en ole huomannut mitään sillä osa tapauksista on ollut jälkikäteen tosi ilmiselviä. Mutta kukaan ei vain koskaan ihan suoraan pyytänyt treffeille enkä minä uskonut että he olisivat oikeasti minusta kiinnistuneita joten en sitten itsekään tehnyt aloitetta...Nyt kyllä harmittaa sillä olisi noita voinut tulla monia mukavia hetkiä.

Joten tee siis aloite. Mies voi olla oikeasti kiinnostunut kun vain väännät hänelle rautalangasta että sinäkin olet...

Äänestä

- "en ole yrittänyt kunnolla "iskeä""

Jos aloitat vaikka tuosta.

"Jutustelen ja hymyilen kaikille, hänellekin moikkaan"
"miksei voi saada mitään vastakaikua että lähestyäkö enemmän vaiko eikö!! "

Vastakaikua mille? Moikkaamiselle? Hänhän moikkaa takaisin ja vilkaisee takaisin. Sä hymyilet kaikille, miksi se tarkoittaisi hänen kohdallaan että nyt olet juuri hänestä kiinnostunut.

"¨En nyt kehtaisi vielä mennä suoraan ehdottamaan kahvilareissua"

Kuole köyhänä ja yksin.

Äänestä

Hei ketjun aloittaja! Mikä tilanne? Teiks asialle mitään ja jos teit, miten meni?

Äänestä

Heippa...

En ole oikeasti uskaltanut ruveta ehdottamaan mitään kahvittelureissua, koska tyyppi vaikuttaa niin kylmältä ja melkein tympeältä minua kohtaan. Alkaahan se kiinnostus itsellä vähän hiipumaan.. :/ Harmi...

Mutta siis jos itse moikkaan, katson ja hymyilen, niin monesti hän saattaa kääntää katseensa kokonaan pois. Silleen että "oho onpa hieno seinä, en huomaa sinua". :D Toisinaan taas vilkaisee hyvinkin kiinnostuneena. Usein katselee ihan muuanne. Mää luovutan... Jos ei sitten jotain ihmettä tapahdu. :)

Kyllä kiinnostunut mies yleensä katselee minua takaisin ja hymyilee edes, tai vaikuttaa mukavammalta. Kun naisista puhutaan joskus sillä "jääprinsessa" -termillä ni voisin kyllä käyttää samaa tuosta miehestä tässä tilanteessa :D

Äänestä

Moni ujompi saattaa käyttäytyä kuvailemallasi tavalla, joten omasta mielestäni sinun kannattaisi kysyä kiinnostuksen kohteelta suoraan hyvällä itseluottamuksella. Eihän sitä tosiaan tiedä, minkälaisen aarteen saatat päästää hyppysistäsi! Onnea tilanteeseen! :) Missä päin maata vaikutat?

Äänestä

Niin, saattaahan se tietysti olla että hän on vaan todella ujo... Katsotaan mihin tämä tästä kehittyy vai kehittyykö mihinkään :)

Joensuusta olen...

Äänestä
  • varmaan ei kehity yhtään mihinkään jos et ota ohjia käsiisi..
    ja kysy kyseistä miestä leffaan tai kahville..
    enää ei olla millään keskiajalla nyt eletään 2000 lukua jo
    ja nyt on ihan okei että nainenkin tekee aloitteita..

    Äänestä

  • ja syy sille miks tuo kyseinen mies ei tee itse alotetta on se että hän ei ole
    tajunnut sinun hienovaraisia vihjeitä siitä että aloitteen teko käy.

    joten hän pelkää tehdä aloitteen koska luulee että antaisit
    tylyt pakit.

    Äänestä

  • jos on todella NOIN ujo, niin jos vaikka kun saat hänet kahville lähtemään, niin jatko ei tule tuskin olemaan sen helpompaa...
    Ja toisaalta ujotkin kyllä osaavat antaa hieman merkkejä kiinnostuksesta takaisin ja tuossa sinun se on kyllä aikas pientä.. Haluatko olla aina vetovastuussa...?

    Äänestä

Näinpä, sitä olen miettinyt itsekin... Arvostan kuitenki miehessä semmosta positiivisuutta mikä näkyy myös ulospäin, reippautta ja mukavaa luonnetta, ja vaikka on ujo ihminen niin sellainen kyllä oikeasti näkyy!
Tunnen montakin ääriujoa ihmistä jotka antavat silti itsestään ihan tolkuttoman mukavan kuvan, ihan vaan hymyilemällä nätisti kun tervehditään, juttelemalla takaisin jos jutellaan, sen vaan "tuntee" jos ihmistä on mukava lähestyä.

Pointtihan on se että en edes tiedä onko tämä kaveri ujo omassa kaveriporukassaan tms, että onko hän vaan tarkoituksella tyly ettei huomaa minua. :) En meinaa että se olisi jotenkin väärin, ei kaikkien tarvi huomata minua :D
Mutta kun vaikutetaan kuitenkin taustoiltamme ja olemukseltamme tosi paljon toisiamme ja olen yleensä ollut se tytteli kenen kanssa ihmiset poikkeuksetta tulee edes joten kuten juttuun... ja rupattelee mielellään kanssani. Ja huomioin myös hiljaisemmat opiskeluporukoissa enkä asetu kenenkään yläpuolelle. Niin en usko että hänellä voisi olla mitään minua vastaan ihan noin periaatteesta. :D

Äänestä

:DDD

hah hah....maaninen psykoosipotilas päästetty vastoin ylilääkärin selkeää ohjetta taas tietokoneen ääreen. Suusta syljetyt lääkkeetkin taitaa löytyä potilaan patjan alta..

Äänestä

Aloittajalle... Facebook on hyvä väline tutustua jos ei kehtaa kahville ihan suoraan pyytää. Pyydä kaveriksi (jos ei ole jo) ja aloita keskustelu joku kerta siellä. Juttele niitä näitä ja siinä kohtaa jo varmaan huomaat miehen reaktioista ja vastauksista kiinnostaako häntä yhtään... esim. esittääkö vastakysymyksiä tms. Sit jos juttu luistaa hyvin niin kysäiset että nähtäiskö joku päivä!

Äänestä

Vaikuttaa mielenkiintoiselta tapaukselta :D Onko aloittajalla uusia tilannetietoja? Missä mahdollisesti näkisitte kahden kesken, jotta saisitte hänelle/sinulle paineetonta keskustelua aikaan? Oletko jo kokeillut edellisen kommentin neuvoa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


herää pahvi :D kirjoitti:

Voihan pentele että kierrän ku kissa kuumaa puuroa yhtä mielenkiintoista nuorta miestä mutta en vaan saa mitään siinä ihmisessä aikaan! :D Ok, en ole yrittänyt kunnolla "iskeä", ja aina ollaan oltu opiskelupaikassa selvin päin että siellä nähdään...En oo viinaan mänevää sorttia..

Tää mies on sinkku (meillä on yhteinen tutun tuttu joka kertoi mutta emme siis tunne ollenkaan tän miehen kanssa entuudestaan), vasta muuttanut kaupunkiin. Ja varsin kovasti kuulostaa minun tyyppiseltäni, on liikunnallinen mutta hiljainen. Minun ulkonäössäni ei ole niin mitään vikaa (:D uskallan tuon sanoa!) ja olen mukava ja huumoriveikko.
Jutustelen ja hymyilen kaikille, hänellekin moikkaan koulun käytävällä, ja hän moikkaa takaisin eikä muuta. Joskus hän saattaa minua vilkaista mutta harvemmin, minusta tuntuu. MITÄÄN keskustelua en ole saanut aikaan vaikka olen yrittänyt. :D En tiedä onko hän hiljaisuudestaan johtuen ujo vai mistä kiikastaa.Tuossa tilanteessa aiemmin miehet on edes hymyilleet, katsoneet silmiin, ehkä vähän hämmentyneet, heittäneet jonkun jutun takaisin. Tai edes moikanneet oma-aloitteisesti myöhemmin.

NNNGH miksei voi saada mitään vastakaikua että lähestyäkö enemmän vaiko eikö!! :D Miksei sitä vaan kiinnosta! En nyt kehtaisi vielä mennä suoraan ehdottamaan kahvilareissua kun joudun häntä kuitenkin koulussa näkemään jatkuvasti. Eikä siitä varmaan mitään tulisi jos hän ei juttele mulle. Muttakun silti se on niin kiinnostava pakkaus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu