Alushame

minkälaisen hameen kanssa kuulisi käyttää alushametta.
Käytättekö itse alushametta?
3722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käytän alushametta kaikenlaisten hameitten kanssa.

Äänestä

Olen juuri harkitsemassa alushameen ostoa, kun tuli hankittua kotelomekko, ja kun laittaa sukkahousut, niin voipi käydä niin että mekko tarttuu kiinni sukkiksiin eikä laskeudu kauniisti kun nousee seisomaan istuttuaan jonkin aikaan.
Alushame hyvin sileä ja liukaspintainen.

Aikuisena naisena laittaisin alushameen aina jos päällyshame on ohut tai jotenkin läpikuultava - tosin semmoista hametta en edes hankkisi.

Äänestä

Itse käytän alushametta jos hame tai mekko on vuoriton ja siksi voisi takertua vaikkapa sukkahousuihin rumasti. Tällainen tilanne tulee harvoin eteen, omistan vain yhden vuorittoman puolihameen jonka kanssa tarvitsee puolialushametta. Omistan muutaman ohuesta kankaasta tehdyn puolihameen, mutta ne laskeutuvat hyvin materiaalista johtuen ilman alushamettakin. Olen joskus hankkinut täysalushameen, mutta on jäänyt käyttämättä kun kaikissa kotelomekoissani on vuori.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuori nainen kirjoitti:

minkälaisen hameen kanssa kuulisi käyttää alushametta.
Käytättekö itse alushametta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu