Otan esimerkin muutaman päivän takaa...
Ensinnäkin, minulla lainassa olevassa pakettiautossa ilmeni kaikenlaista pikkuvikaa, tiukassa aikataulussa jouduimme vielä hakemaan öljyäkin koska se oli vähissä, sitten hukkasin viimeiset rahani (40 e) jotka kiireessä olin työntänyt liian huolimattomasti taskuun. Oma tavarankuljetus joka piti tehdä ennen muuttokeikkaa peruuntui koska eräs vastuuttomasti toiminut henkilö ei ollut hoitanut omaa osuuttaan, joten jouduin ennen muuttokeikalle lähtöä purkamaan juuri lastaamastani autosta tavarani takaisin varastoon. Tässä vaiheessa oma mielentilani oli vielä ok ja asioiden harmittavuudesta huolimatta sisimpäni iloitsi Kristuksen hyvyydestä, vaikka mukana oleva uskova ystäväni kiroili ja paasasi ihmisten vastuuttomuudesta kun eivät hoida asioitaan. Ärsyynnyin ystäväni käytöksestä mutta ristin kautta sain ymmärrystä suhtautua häneen pitkämielisesti. Tosiasiassa hänen käyttäymisensä harmitti minua paljon enemmän kuin esim. rahan kadottaminen tai sen yhden henkilön vastuuttomuus.
Minua harmitti että kun olisimme voineet yhdessä ylistää Herraa, säilyttää huumonrintajumme vaikeuksien keskellä ja Herran armossa siunata kohtaamiamme ihmisiä ja suhtautua heihin rakkaudella, rohkaisten toisiamme Jumalan hyvyyteen vaikeuksissa, niin nyt tämä mahdollisuus menetettiin. Oli vaikea kestää tilanne että ystävä, jonka kanssa olisi voinut suhtautua asioihin kristillisesti, ei ollutkaan samalla aaltopituudella. No, kaikesta huolimatta halusin itse pysyttäytyä Kristuksen armossa vapaana lähimmäisten solvaamisesta ja tappiomielialasta.
Sitten mokasin. Kerrostalon rapun eteen oli pysäköity auto, niin ettemme saaneet ajettua pakettiautoa siihen, jonka vuoksi tavaroiden kantaminen hankaloitui. Tavaroiden kuljettaminen hissillä aiheutti tietenkin sen että hissi oli jonkin aikaa varattuna, ja kohta portaista tuli humalassa oleva romanimies, joka alkoi läksyttää meitä hissin käytöstä. Hänen mielestään meidän olisi pitänyt kuljettaa tavarat portaita, niin että ihmiset kuten hän, jolla on talossa osake ja joka niin ollen maksaa myös hissin käytöstä, saisivat käyttää hissiään.
Huomasin että ystäväni alkoi hiiltyä, ja en tiedä kumpi minua ärsytti enemmän, romanimiehen käytös vai ystäväni hiiltyminen. Ystäväni hiiltyminen luultavasti - minusta näytti että hän alkoi suorastaan kihistä kiukusta, ja hänen reagointinsa vaikutti jo minuunkin. Maltoin mieleni, en viitsinyt lähteä riitelemään talon asukkaan kanssa, sanoin vain asiallisesti että kyllä asia on niin että hänen on helpompi kävellä viidennestä kerroksesta kuin meidän kantaa tavarat seitsemänteen kerrokseen, ja jatkoimme tavaroiden lastaamista seuraavaa hissikuljetusta varten. Mutta siinä tein virheen etten nyt kääntynyt Kristuksen puoleen ja ammentanut Hänen rakkauttaan vaan turvasin omaan mielenmalttiini.
Katsoin olkapääni yli kun mies meni naisystävänsä kanssa rapun edessä olevalle autolle, nainen istui kuskin paikalle ja mies tarttui pelkääjänpuoleisen oven kahvaan. Silloin käännyin ja sanoin miehelle muutaman valitun sanan... En kiukkuisesti, vaan asialliseen sävyyn todeten:
- Sitä paitsi, teidän autonne on sakkopaikalla ja olisimme voineet soittaa asiasta poliisille, eihän tässä pysty kunnolla muuttamaankaan, kun olette parkkeeranneet rapun eteen.
Siitäkös vasta soppa syntyikin! Hetken kuluttua mies oli jo naamani edessä uhittelemassa, puristeli käsiään nyrkkiin, kertoi hallitsevansa koko kulmakuntaa, jne. En perääntynyt vaan jatkoin edelleenkin, nyt jo kiivaampaan sävyyn, että kyllä se on ihme, kuinka jollakin on otsaa valittaa hissin käytöstä jos itse ei noudata alkeellisiakaan järjestyssääntöjä. Tilanteen jatkuessa mies viittä vaille lyömäaikeissa (seuraavana päivänä kuulin hänen halkaisseen kallon eräältä henkilöltä läheisessä baarissa) alkoi uhkailla: mun ei tarvitse kuin soittaa yksi puhelu ja bandidosin jätkät on paikalla.
Tähän minä: - Joo, soita vaan bandidosit paikalle hissinkäytön tähden, arvaa nauravatko.
Tilanteen mentyä rauhoituin mutta mieleni ei ollut hyvä. Vasta useita tunteja tapahtuman jälkeen koin sisimpäni täysin vapautuvan tilanteen tuomasta levottomuudesta, kiukkuisuudesta ja ilkeistä ajatuksista miestä kohtaan. Olin Herran edessä ja ymmärsin uhitteluni lapsellisuuden... Viimeisen kommenttini miehelle olin selvästikin sanonut vain päästäkseni tilanteessa voitolle ja osoittaakseni hänen käyttäytymisensä naurettavuuden eli nolatakseni hänet, vaikka minun olisi pitänyt ymmärtää ettei miestä, varsinkaan romanimiestä tule loukata ja halventaa toisten edessä. Käyttäytymiseni ei todellakaan ilmentänyt Kristuksen kutsuvaa rakkautta!
Olen päättänyt että kun seuraavan kerran näen henkilön pyydän häneltä anteeksi typerää käytöstäni. Merkittävää ei ole pyytääkö hän anteeksi käytöstään. Se on hänen asiansa eikä ole minun vastuullani, mutta vastuullani on pyytää anteeksi oma törppöyteni ja kiihkoiluni.
Ensinnäkin, minulla lainassa olevassa pakettiautossa ilmeni kaikenlaista pikkuvikaa, tiukassa aikataulussa jouduimme vielä hakemaan öljyäkin koska se oli vähissä, sitten hukkasin viimeiset rahani (40 e) jotka kiireessä olin työntänyt liian huolimattomasti taskuun. Oma tavarankuljetus joka piti tehdä ennen muuttokeikkaa peruuntui koska eräs vastuuttomasti toiminut henkilö ei ollut hoitanut omaa osuuttaan, joten jouduin ennen muuttokeikalle lähtöä purkamaan juuri lastaamastani autosta tavarani takaisin varastoon. Tässä vaiheessa oma mielentilani oli vielä ok ja asioiden harmittavuudesta huolimatta sisimpäni iloitsi Kristuksen hyvyydestä, vaikka mukana oleva uskova ystäväni kiroili ja paasasi ihmisten vastuuttomuudesta kun eivät hoida asioitaan. Ärsyynnyin ystäväni käytöksestä mutta ristin kautta sain ymmärrystä suhtautua häneen pitkämielisesti. Tosiasiassa hänen käyttäymisensä harmitti minua paljon enemmän kuin esim. rahan kadottaminen tai sen yhden henkilön vastuuttomuus.
Minua harmitti että kun olisimme voineet yhdessä ylistää Herraa, säilyttää huumonrintajumme vaikeuksien keskellä ja Herran armossa siunata kohtaamiamme ihmisiä ja suhtautua heihin rakkaudella, rohkaisten toisiamme Jumalan hyvyyteen vaikeuksissa, niin nyt tämä mahdollisuus menetettiin. Oli vaikea kestää tilanne että ystävä, jonka kanssa olisi voinut suhtautua asioihin kristillisesti, ei ollutkaan samalla aaltopituudella. No, kaikesta huolimatta halusin itse pysyttäytyä Kristuksen armossa vapaana lähimmäisten solvaamisesta ja tappiomielialasta.
Sitten mokasin. Kerrostalon rapun eteen oli pysäköity auto, niin ettemme saaneet ajettua pakettiautoa siihen, jonka vuoksi tavaroiden kantaminen hankaloitui. Tavaroiden kuljettaminen hissillä aiheutti tietenkin sen että hissi oli jonkin aikaa varattuna, ja kohta portaista tuli humalassa oleva romanimies, joka alkoi läksyttää meitä hissin käytöstä. Hänen mielestään meidän olisi pitänyt kuljettaa tavarat portaita, niin että ihmiset kuten hän, jolla on talossa osake ja joka niin ollen maksaa myös hissin käytöstä, saisivat käyttää hissiään.
Huomasin että ystäväni alkoi hiiltyä, ja en tiedä kumpi minua ärsytti enemmän, romanimiehen käytös vai ystäväni hiiltyminen. Ystäväni hiiltyminen luultavasti - minusta näytti että hän alkoi suorastaan kihistä kiukusta, ja hänen reagointinsa vaikutti jo minuunkin. Maltoin mieleni, en viitsinyt lähteä riitelemään talon asukkaan kanssa, sanoin vain asiallisesti että kyllä asia on niin että hänen on helpompi kävellä viidennestä kerroksesta kuin meidän kantaa tavarat seitsemänteen kerrokseen, ja jatkoimme tavaroiden lastaamista seuraavaa hissikuljetusta varten. Mutta siinä tein virheen etten nyt kääntynyt Kristuksen puoleen ja ammentanut Hänen rakkauttaan vaan turvasin omaan mielenmalttiini.
Katsoin olkapääni yli kun mies meni naisystävänsä kanssa rapun edessä olevalle autolle, nainen istui kuskin paikalle ja mies tarttui pelkääjänpuoleisen oven kahvaan. Silloin käännyin ja sanoin miehelle muutaman valitun sanan... En kiukkuisesti, vaan asialliseen sävyyn todeten:
- Sitä paitsi, teidän autonne on sakkopaikalla ja olisimme voineet soittaa asiasta poliisille, eihän tässä pysty kunnolla muuttamaankaan, kun olette parkkeeranneet rapun eteen.
Siitäkös vasta soppa syntyikin! Hetken kuluttua mies oli jo naamani edessä uhittelemassa, puristeli käsiään nyrkkiin, kertoi hallitsevansa koko kulmakuntaa, jne. En perääntynyt vaan jatkoin edelleenkin, nyt jo kiivaampaan sävyyn, että kyllä se on ihme, kuinka jollakin on otsaa valittaa hissin käytöstä jos itse ei noudata alkeellisiakaan järjestyssääntöjä. Tilanteen jatkuessa mies viittä vaille lyömäaikeissa (seuraavana päivänä kuulin hänen halkaisseen kallon eräältä henkilöltä läheisessä baarissa) alkoi uhkailla: mun ei tarvitse kuin soittaa yksi puhelu ja bandidosin jätkät on paikalla.
Tähän minä: - Joo, soita vaan bandidosit paikalle hissinkäytön tähden, arvaa nauravatko.
Tilanteen mentyä rauhoituin mutta mieleni ei ollut hyvä. Vasta useita tunteja tapahtuman jälkeen koin sisimpäni täysin vapautuvan tilanteen tuomasta levottomuudesta, kiukkuisuudesta ja ilkeistä ajatuksista miestä kohtaan. Olin Herran edessä ja ymmärsin uhitteluni lapsellisuuden... Viimeisen kommenttini miehelle olin selvästikin sanonut vain päästäkseni tilanteessa voitolle ja osoittaakseni hänen käyttäytymisensä naurettavuuden eli nolatakseni hänet, vaikka minun olisi pitänyt ymmärtää ettei miestä, varsinkaan romanimiestä tule loukata ja halventaa toisten edessä. Käyttäytymiseni ei todellakaan ilmentänyt Kristuksen kutsuvaa rakkautta!
Olen päättänyt että kun seuraavan kerran näen henkilön pyydän häneltä anteeksi typerää käytöstäni. Merkittävää ei ole pyytääkö hän anteeksi käytöstään. Se on hänen asiansa eikä ole minun vastuullani, mutta vastuullani on pyytää anteeksi oma törppöyteni ja kiihkoiluni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No niin, tässä oli kyse maallisista asioista mutta siirretäänpä esimerkki hengellisiin kysymyksiin, oppikiistoihin jne.
Kuinka usein olemme kristittyinä käyttäytyneet samalla mentaliteetilla esim. evankelioimistilanteessa, kun joku käskee meidän työntää jeesuksemme p-reikään? Olemme ehkä menettäneet malttimme ja läksyttäneet henkilöä että hyvää matkaa helvettiin sitten vain? Tai oppikiistoissa. Esimerkiksi kastekysymyksessä? On solvattu toisella tavalla ajattelevaa kristittyä ja käytetty jos minkälaisia törkeitä sanankäänteitä.
Mistä silloin on kyse? PYHIEN ASIOIDEN PUOLUSTAMISESTA? Kyse on yksinkertaisesti siitä, että MINUA - ihmisen loukkaantunut ego! - vastaan on noustu, MINUA on solvattu! Kyse on siitä, että on vaikea kestää että joku näin perustavanlaatuisissa asioissa ajattelee eri tavalla kuin minä.
Mutta naamioimme lihallisen käyttäytymisemme totuuden rakkaudeksi ja pyhien asioiden puolustamiseksi.
Defenssiivisesti käyttäytyvä henkilö ei edes huomaa itsepetostaan, ylikorostunutta minänsä loukkaamattomuuden suojaamista, herkkähipiäisyyttään. Sumeilematta hän laittaa käyttäytymisensä toisen osapuolen syyksi, ja saattaa vielä mielessään jatkaa parjaamista vaikka tilanne on mennyt ohi. Näin hän pönkittää omaa itsevarmuuttaan ja asenteellisuuttaan, kasvattaen itsessään kiihkeää oikeassaolemisen tunnetta: "minä olen se oikea ja hengellinen totuuden pasuuna, joka vastustajia säikkymättä osoittan kuinka asiat todella on" -mentaliteettia.
Jos olemme rehellisiä ja avoimia Herran edessä Hän aivan varmasti johtaa meitä parannukseen, murtumiseen ja uudistukseen. Ristin kautta.
Mutta voi meitä, jos kieltäydymme kuulemasta Herran ääntä. Sitten voimme tosiaankin kiillottaa hurskasta sädekehää kun meitä "uskon tähden" vainotaan, vaikka tosiasia on, ettei meitä vainotakaan uskon tähden, vaan ikävä kyllä oman änkyrämielen ja lihallisen kiihkoilun tähden.
Herra johtakoon parannukseen ja Kristuskeskeiseen murtumiseen, ettemme olisi Hänelle häpeäksi!
Yhdestä asiasta Herra minua jälleen muistutti rakkaasti mutta vakavasti. Kuinka tärkeää onkaan heti aamulla alistua riippuvaisuussuhteeseen Kristuksesta. Hiljentyen ja ammentaen Hänen rakkauttaan, odottavalla ja kuuntelevalla mielellä, niin että löytää uskossa asenteen jonka voi sitten säilyttää päivän mittaan tulevissa, äkillisissäkin tilanteissa. Väittäisin että tämän asian - rukousyhteyden - laiminlyöminen on pääsyy lankeemuksiimme, ainakin minun kohdallani on ollut niin. Seuraukset laiminlyönnistä joudumme itse kantamaan.
* Aloituksia samasta aiheesta:
Änkyräkristillisyyttä(kö)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10205827
"kristillistä ääriliikehdintää"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10205846
Olisit teepotta johdattanut mustilaisen uskon asioiden pariin ja varsinkin Jeesuksen luokse niin olisi mielensä rauhoittanut.
Ja sanonut vielä että Luther sanoi vähän ennen kuolemaansa....me olemme kerjäläisiä?
ps. tunnetko salaisen agentin nimeltä jaikal?
Pitäisiköhän teapotin laittaa kyltti rintaan tai ryntäille kuinka sen nyt sanoisin ja jossa kyltissä olisi luettavana: olen upottamalla kastettu tämän kerrostalon ainoa kuningas.
Vai laittaa päähänsä, potta?