kiltti tyttöystävä

olemme 4v seurustellut pari molemmat lähes viiskymppisiä asumme erillään meillä ei ole ollut kummallakaan pitempiä suhteita ennen tätä.
johtuu varmaan molemmilla että olemme yksin lapsuuden traumoista .
yksi niistä oli että olin liian kiltti mies (toisten vietävissä) jonka ymmärsin noin 10v stten.
mielestäni olen päässyt aika hyvin liiallisesta kiltteydestä eroon .

meidän parisuhteen iso ongelma on että tyttöystäväni kilteys vielä pahempana
kuin itsellä aikoinaan .
karkeasti sanottuna hän tavallaan päivystää että saa auttaa muita myös rahallisesti ja koti on aina avoin ja on valmis muiden seuraksi ei päätä menoistaan itse.
päivystyksellä tarkoitan sitä että vaikka on omia hommia paljon kesken ja joskus yhdessäkin suunniteltu niin jos joku pyytää niin hän on valmis auttamaan (ja kiltillehän pyytäjiä riittää)
huomaan saman minkä itsellä aikoinaan että kun tulee liikaa tekemistä tulee myös henkistä pahoinvointia.

olen yrittänyt puhua monesti mutta riitahan siitä syntyy olen huomannut hän ei uskalla käsitellä asiaa.
TUNTUU PAHALTA KUN RAKASTAMANI IHMINEN VOI PAHOIN KILTEYTENSÄ TAKIA ja ei voi nauttia elämästään omana itsenään.
11649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei muuta kun kissa reilusti pöydälle ja puhu asiat asioina. olen itsekin joskus törmännyt moiseen. Liika sinisilmäisyys ja se että ei osaa sanoa "ei" todellakin on este onnelliselle parisuhteelle - TODELLAKIN. Tätä eivät ehkä ymmärrä ne ihmiset jotka eivät ole moiseen törmänneet.

Äänestä

Yleensä liiallinen kiltteys johtuu huonosta itsetunnosta. sitä yrittää miellyttää kaikkia eikä uskalla sanoa ei jottei vaan kukaan suutu.

Juttele hänen kanssaan ja sano, että jotain pitää tehdä, jotta suhdetta voi jatkaa.

Äänestä

Kirja "Irti lähisriippuvuudesta" voisi auttaa, sen luettuaan hän ehkä ymmärtää itseään uudella tavalla. Kirj. Melody Beattie.
Apuja on mm. kun yhdessä matkustalle niin kauas, ettei sieltä voi sännätä hoitamaan pikkuserkun kissoja jne. Jos varaa on, vuokratkaa tai ostakaa mökki, vaikkapa pikkuinenkin, tunnin ajon päästä ja menette sinne yhdessä viikonlopuiksi. Lääkärin määräys, siis vieroitushoitoa auttamaan hurahtaneelle.
Muista itsekin pitää omasta kunnostasi huolta, tee terveen itsekkäästi asioita vain siksi että itse nautit siitä. Näytä hänelle tervettä esimerkkiä.

Äänestä

Kyllähän se niin on, että yksinäinen kuitenkin niissä auttamissaankin ihmisten kanssa on ihmissuhteessa. Toiset tarvii apua, toiset pystyy tai joutuu sitä antaan. Ei tää elämä ole reilua senkään suhteen, jos sä sitä odotat ei sellasta ole kukaan luvannut. Yleensä on se, jolla on aikaa ja mahdollisuuksia oikeasti on pakkokin auttaa. Jos lopettaisi auttamisen, siinä aika moni ihmissuhde ja ihminen kärsisi vaikka se miten olisi muuten. Ehkä se auttakin saa itselleen jotakin. Yksinäistä ei auteta juuri koskaan, että ehkä hän ymmärtää sen merkityksen, mikä oikealla avulla voi joskus olla.
Lisäksi siinä vaihtoehtotunteena on se syyllisyys, kun tietää, et joku tarvii apua, eikä ole oikeasti sitä syytä kieltäytyä tai joutuisi valehtelemaan tai olemaan epärehellinen. Taas on joulu tulossa esimerkiksi. Sitä joko hakeutuu jouluksi töihin, tai lähtee sukulaisten nurkkiin tiskailemaan kun ei kehtaa laakereillakaan levätä. Siihen vaan jotenkin tottuu, eikä sitä kyseenalaista. Olisko sinkulla oikeus olla ihan vaan relasti, kun ympärillä asiat leviää käsiin. Olisi, mutta käytännössä mulla ainakaan ei ole ollut.

Parisuhteessa on paljon helpompaa. Aina voi vedota johonkin, että toiselle ei sovi, tai oli yhteisiä menoja. Ei todellakaan tarvitse selitellä jos haluaa olla joulun rauhassa, ei onnistu vaikka sinkulta.

Katsos kun on vaan niin, et se sinkku ei ole sitoutunut, niinkuin monet muut. Ongelmana teilläkin on varmasti se, että kun ette ole sitoutuneet tekään kunnolla, niin hänellä ei ole edes sinua siinä välissä olla kiltti muille. Jos olis edes niin, että hän voisi mm sun kanssa jutella, että pilaako viikonloppunsa auttamalla muita tai kysymällä että oliko teillä jotain suunnitelmia siihe, niin sullakin vois olla asiaan sanomista. Ilmeisetsi teidän suhde ei silti ole sellainen, että hän kokisi suhteen olevan elämässään se lähtökohta mistä lähteä harkitsemaankaan muiden auttamista.
Toinen vaihtoehto voi olla sekin, et hän ei voi luottaa sinunkaan apuun. Eli tavallaan tekee muille apua, sillä, että tietää sinkkuna joutuvansa enemmän tai vähemmän joskus pakosta turvautumaan niihin ihmisiin, ketä auttaa, vaikkei saisikaan murto-osaakaan tekemästään takaisin. Aika tyypillinen tilanne se on.

Itsekin olen lähtenyt vaikka keskellä yötä auttamaan ihmisiä. Aika karvasta se on silti tajuta, että he ei tosiaan auta sitten vastavuoroisesti, vaikka kuinka lupailisivat mitä.

Äänestä
  • auttaminehan kuuluu meille kaikille tositilaanteessa huom.kaikille
    mutta pitää muistaa että meissä ihmisissä paljon jotka käyttävät kilttejä ihmisiä tietoisesti hyväksi ja osa tiedostamattaan.
    ei voi olla oikein että toinen tekee kovasti töitä ja toinen viihtyy paremmin vapaalla (terveitä molemmat) niin vapaalla viihtyvää pitää työtätekevän auttaa sosiaalijärjestelmän lisäksi.
    sehän vasta auttaakin autettavaa jos saa autettavan tajuaan että voi itse auttaa itseään.

    myös henkisellä puolella ei ihminen voi hyvin jos on toisten vietävissä
    (ei tarvitse olla rahasta kysymys)

    oli sitten kysymys sinkuista tai parisuhteessa olevista ihmisillä pitää olla
    tervettä itsekyyttä jotta voi hyvin.

    Äänestä

Aiheesta poiketen..
Mistä löytyy vessa?

Äänestä

Tyttöystäväsi saa auttamisesta iloa.

Äänestä

Et voi pakottaa tyttöystävääsi tuhmenemaan.
Hänen on vaikea muuttaa perusluonnettaan.

Mutta ettekö voisi olla YHDESSÄ kilttejä?
Voisitko auttaa häntä silloin, kun hän toimii jonkun hyväksi. Tekisitte yhdessä näitä hyviä tekoja?

Jospa siinä yhteisessä auttamisessa onkin teidän parisuhteen juju?
Jos tyttöystävälläsi on liikaa tekemistä, niin ota osa tuosta taakasta ja eikös se ole yhdessä mukava puuhata.
Tätä tietä ja tätä kautta hyväksymällä tyttöystävän kiltteys, voit antaa hänelle voimia sanoa joskus ei.

Ehkä tyttöystäväsi juuri on kiltteydessä OMA ITSENSÄ!
Tässä maailmassa on niin paljon pahoja ihmisiä, että on kiva jos näitä kilttejäkin löytyy.

Äänestä

Joo hän on kiltti, mutta kaikille muille paitsi Sinulle!
Ota se huomioon, äläkä anna oman kiltteytesi hämätä.
sulla on oikeus myös ihan oikeutetusti suuttua siitä, jos tyttöystäväsi jättää sut nallina kalliolle seisomaan ja lähtee sovituista menoistanne heti kun puhelin soi. Nyt sä lähestyt asiaa kuten kiltti ihminen: Sua sattuu kun toinen voi huonosti. Sensijaan jos olisit itseäsi arvostava, sanoisit sille luikerolle että tää perkeleen peli ei vetele!


Sulla on oikeus myös hetkellsesti suuttua, jos olette sopineet ja pyydät ettei ottaisi esim puheluita sinä aikana, jos hän edes vastailee puhelimeen ja pulputtaa sinne sun aikanas, vaikka olette sopineet muuta.
Toki sun on annettava hänen valita, jos hän toistuvasti valitsee KAIKKI MUUT PAITSI sinut tärkeämmäksi, niin kunnioita sitä valintaa ja anna ämmän olla.

Äänestä

Muijas on sosku. Ei tuo ole kiltti vaan antelias. Kiltillä tarkoitetaan että kohtelee toista ihmistä niin kuin itseään haluaa kohdella. Toisin sanoen ei hauku vaikka toinen olis läski ja ruma.

Äänestä

Ei taida aloittaja enää lueskella ketjua, mutta kirja "Kiltteydestä kipeät" on kirjoitettu naisystävästäsi juuri. Onneksi on toipunut kiltti tälle kiltille vanhalle tytölle tukihenkilönä ja järjen äänenä. Yks päivä hän tajuaa kuin salamaniskusta että näinhän nämä asiat just on. Ja alkaa toipua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


entinen kiltti kirjoitti:

olemme 4v seurustellut pari molemmat lähes viiskymppisiä asumme erillään meillä ei ole ollut kummallakaan pitempiä suhteita ennen tätä.
johtuu varmaan molemmilla että olemme yksin lapsuuden traumoista .
yksi niistä oli että olin liian kiltti mies (toisten vietävissä) jonka ymmärsin noin 10v stten.
mielestäni olen päässyt aika hyvin liiallisesta kiltteydestä eroon .

meidän parisuhteen iso ongelma on että tyttöystäväni kilteys vielä pahempana
kuin itsellä aikoinaan .
karkeasti sanottuna hän tavallaan päivystää että saa auttaa muita myös rahallisesti ja koti on aina avoin ja on valmis muiden seuraksi ei päätä menoistaan itse.
päivystyksellä tarkoitan sitä että vaikka on omia hommia paljon kesken ja joskus yhdessäkin suunniteltu niin jos joku pyytää niin hän on valmis auttamaan (ja kiltillehän pyytäjiä riittää)
huomaan saman minkä itsellä aikoinaan että kun tulee liikaa tekemistä tulee myös henkistä pahoinvointia.

olen yrittänyt puhua monesti mutta riitahan siitä syntyy olen huomannut hän ei uskalla käsitellä asiaa.
TUNTUU PAHALTA KUN RAKASTAMANI IHMINEN VOI PAHOIN KILTEYTENSÄ TAKIA ja ei voi nauttia elämästään omana itsenään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu