Vaimo petti

Vaimoni oli intiimissä suhteessa perhetuttaviemme miehen kanssa. Asia tuli minulle tietooni tämän miehen vaimon ilmoittaessa minulle asiasta. Vaimoni tunnusti ja kertoi minulle kaiken tapahtuneen. Suhde on nyt vaimoni mukaan päättynyt ja hän katuu valtavasti tekemäänsä. Olen aina pitänyt vaimoani ehdottoman luotettavana ja uskollisena avioliitollemme. Olen itse täysin musertunut. Itse rakastan vaimoani ja en haluaisi erota. Miten tästä eteenpäin, miten saan kerättyä luottamukseni vaimoani kohtaan takaisin? Mitä pitäisi tehdä, jotta avioliittomme kestäisi vielä eteenpäin?
2375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hankalaa se on ja vie aikaa että luottamuksen saa korjattua. En osaa vieläkään sanoa pystynkö 100% luottamaan ja vieraissa käynnistä on aikaa kohta kaksi vuotta. Pystyn kuitenkin elämään asian kanssa niin että se käy mielessä vain harvoin ja silloinkaan en jää sitä sen enempää pohtimaan.

Äänestä

Hei
Jotain toivoa on, jos on tunnustanut ja pystynyt keskustelemaan. Saattaa olla, että onnistutte. Toivon sitä!
Minulla oli tilanne, jossa puoliso kielsi kaiken ja leimasi minut henkisesti sairaaksi. Ennen eroa tajusi, että tiesin pettämisen olevan totta. Olisi halunnut takaisin. Nyt on toinen, muttei hyvä. Rakkaus jäi siihen nilkkiin.
Rakenna suhdettasi, jos itse rakastat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sirpaleita kirjoitti:

Vaimoni oli intiimissä suhteessa perhetuttaviemme miehen kanssa. Asia tuli minulle tietooni tämän miehen vaimon ilmoittaessa minulle asiasta. Vaimoni tunnusti ja kertoi minulle kaiken tapahtuneen. Suhde on nyt vaimoni mukaan päättynyt ja hän katuu valtavasti tekemäänsä. Olen aina pitänyt vaimoani ehdottoman luotettavana ja uskollisena avioliitollemme. Olen itse täysin musertunut. Itse rakastan vaimoani ja en haluaisi erota. Miten tästä eteenpäin, miten saan kerättyä luottamukseni vaimoani kohtaan takaisin? Mitä pitäisi tehdä, jotta avioliittomme kestäisi vielä eteenpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu