No moikkelis moi vaan kaikille :p
Minua on ahdistanut todella paljon lähiaikoina, elämäni on ollut aikamoisessa myllerryksessä, ja nyt olen päätynyt siihen suurimpaan ongelmaan, että tulevaisuuteni on täysin avoin, enkä edes tiedä mitä haluaisin tai olisin edes kykenevä tekemään.
Luulen että tämä pelkotila ajaa minut pysymään mahdollisesti epäterveessä ihmissuhteessakin, koska en tiedä mitä tulevaisuus tuo ja pidän vain kiinni jostain. En haluaisi olla yksinäinen ja tulevaisuudeton.. Jos minulla olisi jokin elmänä suunnitelma, voisin paremmin joustaa muissa asioissa. Kaikki ei tuntuisi niin pahalta koko ajan.
Olen 26-vuotias, ammattikouluttamaton iltalukio-opiskelija.. Tuloni saan sossusta ja KELAsta. Olen miettinyt, että paras keino minulle juuri nyt voisi olla työelämään tutustuminen, jos saisin itselleni samalla tavalla paikan, mutta en tiedä yhtään mistä edes hakisin, en ole koskaan asiaa miettinyt, enkä oikeastaan tiennyt että edes saan miettiä.
Sain tiedon elokuvavuokraamotyöstä, joka sai minut itseasiassa innostumaankin hieman, en siis ole kovinkaan rahan perässä, vaan olisi mukava tehdä jotain mukavaa työtä. En saanut paikkaa, mutta innostus lisääntyi kuitenkin hieman. Sitten mietin jotain kahvilassa työskentelyä, se vaatii varmankin hygieniapassin, jota ei ole kuiteknaan mahdotonta saada.
Tämänlaisia töitä en kuitenkaan voi luultavasti koko elämääni tehdä.
Olen lukiossa kympin oppilas filosofiassa, ja historia tulee perässä ysinä. Muut aineet, kuten matikka ja sellainen, en ole niitä kursseja käynyt pitkään aikaan ja luottamus on jotenkin nollassa niiden suhteen, ne ahdistaa..
Haluaisin vain keskustelua ja ehdotuksia erinäisistä työpaikoista, jotka ovat mukavia, ei stressaavia, ja kuitenkin haluaisin olla varmaankin töissä ihmisten parissa.. Missä ei käy ääliöitä? ...
Mitä tämän ikäinen voi enää edes ajatella saavuttavansa..? Yliopistoa olen miettinyt, jos tästä lukiosta ensin selviän kunnialla loppuun..
Kiitos mahdollisista avunannoista, tämä jumittaa elämääni pahemman kerran, ja toivottavasti tämän kautta saisin suuntaa. Työvoimatoimiston ammatinvalintapalveluissa olen joskus käynyt mutta ei siellä oikein saanut mitään suuntaa mihinkään, mielummin juttelen ihmisten kanssa oikeista kokemuksista ja niin pois päin tämän kautta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.