Pv:lla týöskentelee useita eri henkilöstöryhmiä, on siviilit, opistoupseerit, upseerit ja muita. Parikymmentä vuotta olen ollut työssä näissä laitoksissa eri puolilla Suomea. Siviilien työn vähättely ja merkityksettömäksi tekeminen on monien varsinkin ns. vanhojen opistoupseerien päätehtävänä. Vanhanmallin ou:t ovat kouluttaneet itsensä noin 1,5 vuotta kestävällä kurssilla ja ovat sen jälkeen erittäin päteviä omasta mielestään hommaan kuin hommaan. Itse olen kouluttautunut ennen työelämää korkeakoulututkinnolla ja täydentänyt sitä erilaisilla tutkinnoilla vuosien varrella. Töitäni vähätellään, annetaan työtehtäviä puutteellisilla (tai tarkoituksella suodatetuilla)tiedoilla varustettuina, sanotaan vain että hoida homma. Palkka-asioissa ei edes kannata mennä kyselemään palkankorotuksia, työhän on niin yksinkertaista ja helppoa. Helppoahan se on kun sen osaa ja saa asiat luistamaan. Henkilöstöpuolen ou:t antavat väärää tietoa eduista tai eivät anna sitä ollenkaan jos joskus sattuisi olemaan saamapuolella. Ihmetyttää valtavasti miten ihmiset suhtautuvat pv:n toimintaan niin sokeasti eivätkä näe syvemmälle. Muutaman kerran vuodessa pidetään juhlapuheita joissa suureen ääneen toitotetaan kuinka tärkeä voimavara henkilöstö, tottahan se on mutta jo seuraavana työpäivänä ääni on muuttunut kellossa, alkaa taas sama juoniminen, panettelu ja vähättely. Tee työtä jolla on tarkoitus ? Olen isänmaallinen, rehellinen ja ahkera ihminen mutta vastaavsti työnantajakin voisi olla tasapuolinen, reilu, rehellinen ja avoin. Valtava kampanja meni mediassa vasta-aikoihin, siinä annettu kuva on näin kokeneen silmissä valheellinen ja väärä. Harkitkaa työnhakua pv:lle tarkkaan.
puolustusvoimillakin tapahtuu
kärsinyt
41025
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minäkin kannan korteni kekoon ja palautan pika pikaa 11 kuukauden TURHALLA reissulla hankkimani sotilaspassin. Saavat sitten ottaa Natosta niin paljon mallia kuin jaksavat.
Varmaan myös henkilöstön johtamismalliin löytyy fiksummat keinot:) Pääsevät pätevät ja fiksut oikeuksiinsa:)
ollut jo yli neljä vuotta siviilihommissa PV:ssä. Täysin ummikkona menin suoraan duuniin ja paras työnantaja mitä on ollut oman työurani aikana (36 v). Oman alan koulutuksessa tuetaan, oman alan kirjallisuus hankitaan, työkaverit reiluja. Enpä voisi valittaa...
katkera, mutta kuitenkin....
Hyvä kärsinyt,
Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan....
Ja muista: vain teurastamolla saa kärsiä....
Olen toiminut aktiivisesti eri maanpuolustusjärjestöissä melkein kymmenen vuoden ajan ja oppinut siinä sivussa tuntemaan Puolustusvoimien toimintakulttuuria ja kantahenkilökunnan ajattelutapaa. Isänmaallisena ihmisenä joudun valitettavasti myöntämään, että havaintoni ovat melko samanlaisia kuin nimimerkin ”kärsinyt”. Eräs nyt jo eläkkeelle jäänyt opistoupseeri totesikin Puolustusvoimien olevan päältä komea, mutta sisältä musta kuin savusaunan.
Asiaa voisi lähteä tarkastelemaan vaikka siitä, miten kantahenkilökuntaan kuuluvaksi valikoidutaan ja kasvetaan. Otetaan esimerkiksi nuori 19-vuotias ylioppilas. Hän ei ole ollut välttämättä koskaan kesätöissä ja hänen monessa suhteessa hän on vielä hyvin kokematon ja hänen maailmankuvansa on vielä kehitymässä.
Varusmiehenä ollessaan esimerkkimme menee peruskoulutuskauden jälkeen AUK:uun, jossa hänelle kerrotaan hänen olevan ikäluokkansa parhaimmistoa. Tätä toistetaan joka välissä, mutta samalla itse koulutus perustuu siihen, että au-oppilaasta hiillostetaan koko ajan ja hänen tekemisistään etsitään virheitä. Vaikka asiat tekisi kuinka hyvin, on palkintona ainoastaan ylempiarvoisten vittuilua. Sama jatkuu RUK:ssa sillä erotuksella, että siellä korostetaan vielä enemmän sitä, kuinka pieneen eliittiryhmään varusmiehemme kuuluu.
Johtajakauden koittaessa esimerkkimme on jo sisäistänyt, että johtajana pärjäämisen perusedellytys on itseään alempien polkeminen. Esimerkkimme päättää valita sotilasuran ja hänellä on edessään uusi ”alokasaika” kun hänet koulutetaan upseeriksi. Kadettikoulussa tapahtuva simputus on eräs tabu, josta tiedetään, mutta ei juuri puhuta.
Ammattiin valmistuessaan esimerkkimme on ehdollistunut johtamiskulttuuriin, jossa kantahenkilökunta pitää itseään lähes erehtymättömänä ja jossa eteneminen perustuu itseään alempien sortamiseen. Valmistumisen jälkeen entisistä kurssikavereista tulee kilpailijoita, joiden urakehitystä kadehditaan. Nuorella upseerilla ei ole varaa asua muualla kuin varuskunta-alueella, joten hän laitostuu vielä entisestään kun vapaa-aikanakin ympärillä pyörii vain muita kantapeikkoja.
Lopputuloksena on ilmiö, jota kutsun ”kadettien ammattitaudiksi”, mutta jota tapaa melko usein myös opistoupseereista. Sen perustunnusmerkkejä ovat hyvin rajoittunut maailmakuva, rajaton usko omaan itseen sekä kykenemättömyys sietää erilaisuutta. Osa paranee taudista iän ja elämänkokemuksen myötä, mutta joitain tauti vaivaa vielä eläkkeelläkin.
Jos olen oikein ymmärtänyt, niin poliisiksi ei pääse ”suoraan koulunpenkiltä”, vaan ammattiin edellytetään työkokemusta. Samaa voisi edellyttää myös upseeriksi pyrkiville. Jo puoli vuotta ”oikeissa töissä” ennen uralle lähtöä voisi antaa hyvän lähtökohdan sotilasuralle. Parhaat kouluttajat, jotka olen tavanneet ovatkin joko kouluttautuneet ensin johonkin ihan toiseen ammattiin tai sitten heillä on ollut muutoin sellaista henkistä pääomaa, joka on erottanut heidät edukseen muista.
Olen kuullut melko ilkeitä huhuja siitä, miksi Suomen ensimmäinen naispuolinen kadettiupseeri jätti Puolustusvoimat melko pian valmistumisensa jälkeen. Työpaikkakiusaamista tapahtuu varmasti Puolustusvoimissa, mutta siitä ei puhuta.
Onneksi en itse vallinnut sotilasuraa.