Olen keski-ikäinen mies. Olen joten kuten seurustellut toistakymmentä vuotta (huh) minua pari vuotta iäkkäämmän naisen kanssa. Ensimmäinen vuosi oli OK. suht kiihkeää toimintaa niinkuin tällaisissa yleensäkin. Morsian on suht älykäs, kova puhumaan (ja huutamaan joskus) ja varmaan joitekin mielestä ihan hyvän näköinenkin. Paitsi että alussa meillä oli jotenkin toimiva suhde, myös yhdessä oli ( tai tällä muijalla) liiketoimintaa, jota minä tuin ilmaiseksi ja takasin aika ison lainan. Sitten, kun yritys muhsahti nurin, meikä joutu maksaan lainan pankille. Jälestäpäin kuulin, että tää muija oli maksellut mm. asuntolainansa korkoja mun takaamalla liikelainalla. Siinä vaiheessa loppu seksihalut tätä tytsyä kohtaan. pari kertaa ollaan yritetty olla sängyssä suht laihoin tuloksin. Meillä on kuitenkin eräänlainen ystävyyssuhde. Käyn häntä auittamassa, kuskaan autollani kauppaan ym. kun hän on meikäläistä varattomampi, joskaan itsekään en ole kovin hyvissä varoissa. Jututkin on kuivunut melko vähiin vuosien varrella. Koskaan ei olla kimpassa asuttu. Meikä kun käy tämän tytsyn luona parisen kertaa viikossa, katsellaan telkkaria ja juodaan kuppi kahvia, ja suunnilleen tunnin jälkeen mulla alkaa jo olla kiire ovesta ulos. Muija haluais ihan ilmiselvästi multa enemmän erotiikkaa kuin nyt (= pari pusua ja halausta joskus), mutta kun mua ei yksinkertasesti haluta tää lyyli yhtään; ainoastaan hän on kiva ja "turvallisen tuntuinen" halattava. Tää muija taitaa olla aika tavalla yksinäisempi kuin minä; mulla tota juttu-, ym. kaveria kun riittää vaikka kuinka. MUlla on ollu koko tänä aikana muutama lyhyt jonkinlainen suhde, jotka ovat loppuneet milloin mistäkin syystä(=olisi partneri halunnut enemmän yhteistä, mutta kun mulla ei taas oikein ollut mahdollisuutta, kun on tää "laiha perussuhde" Erotiikasta seneverran, että tässä aiemmin luulin, että mulla ei enää pelaa noi jutut, mutta kun mutten kanssa tuntuis pelaavan, mutta tämän perussuhteen kanssa ei. Tää lyyli pitää mua kaikesta huolimatta käsittääkseni ihan oikeana miesystävänään, vaikka yhteiselomme on kuvatunlaista. Kuskaan kauppaan ja tuttavien luo kylään häntä, lainaan rahaa, enkä muista tai kehtaa aina pyytää takaisin, ostan kaupasta ruokaa, kahvia ym. hänelle (tässä suhteessa taidan olla liiankin höveli, varsinkin kun joskus on huono omatunto, kun olen esim. käynyt muhinoimassa naapurin lyyliä tms.), vien hänen roskikset mennessäni pihan perälle. Jotenkin hän on varsin ovela syyllistämään meikäläistä jostain omasta epäonnistumisestaan, pyörittelee asioita, ja sitten heikkona hetkenä tulee luvattua kaikenlaista. Mulla on tässä suhteessa olo kuin lieassa. Elämä tuntuu menevän ohi. Mitään kunnollista ei tapahdu, mutta jotenkin haluan auttaa "heikkoa" vähän niinkuin säälistä, vaikka minusta hän on henkisesti minua vahvempi, vaikka ei välttämättä terveempi. Yleensä hänen seura tuntuu masentavan minua, ja kun on masentunut, ei jaksa kuin edetä samalla tavalla eteenpäin.
Mitä hittoa mä teen?
Kuka tässä kusettaa ja ketä?
Mä olen yrittäny välillä kulkea pitkin, enkä vastaa puhelimeen ja antanut lopuksi mitäänsanomattomia selityksiä, missä olen ollut, mutta tää kelpaa tälle lyylille ihan sellaisenaan. Kait pääasia on, että käyn välillä passamassa ja jeesaamassa häntä tai mitä hän minusta haluaa teidän mielestä?
Se, että suhde on jatkunut toistakymmentä vuotta ei kait kuitenkaan ole sinänsä mikään itseisarvo. Kyllä mä tän lyylin kanssa tykkään joskus jutella, kun on mm. kuitenkin joitakin yhteisiä ystäviä ym. mutta siinä se sitten taitaa olla. Erilaisia luonteita ollaan. Jotenkin olenkin tuumaillut, että tällainen laiha suhde pysyy pystyssä sen takia, kun siinä ei ole oikein mitään kunnolla yhteistä...
t. Jaska
Mitä hittoa mä teen?
Kuka tässä kusettaa ja ketä?
Mä olen yrittäny välillä kulkea pitkin, enkä vastaa puhelimeen ja antanut lopuksi mitäänsanomattomia selityksiä, missä olen ollut, mutta tää kelpaa tälle lyylille ihan sellaisenaan. Kait pääasia on, että käyn välillä passamassa ja jeesaamassa häntä tai mitä hän minusta haluaa teidän mielestä?
Se, että suhde on jatkunut toistakymmentä vuotta ei kait kuitenkaan ole sinänsä mikään itseisarvo. Kyllä mä tän lyylin kanssa tykkään joskus jutella, kun on mm. kuitenkin joitakin yhteisiä ystäviä ym. mutta siinä se sitten taitaa olla. Erilaisia luonteita ollaan. Jotenkin olenkin tuumaillut, että tällainen laiha suhde pysyy pystyssä sen takia, kun siinä ei ole oikein mitään kunnolla yhteistä...
t. Jaska
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vai ei se teidän 'hyötysuhde' toimi enää kuin yhteen suuntaan. Eipä siis ihme, että tunnet olevasi turhautunut ja hyväksikäytetty.
Jos et kerran tunne sitä naista kohtaan mitään muuta kuin myötätuntoa ja sääliä, niin etkö voisi rajata suhteesi häneen puhtaaksi ystävyydeksi ja sanoa sen ääneen hänellekin.
Ystävänä voisit jelpata häntä aina silloin kun haluat, mutta muuten etsisit elämääsi uuden ihmisen, jonka kanssa voisit elää kunnon täyspainoista parisuhde-elämää.
Eli halua vaihteeksi jotakin itsellesikin ja lähde etsimään sitä aktiivisesti muualta. Älä anna ystäväsi rajoittaa sinua elämästä omaa elämääsi. Ei sinun tarvitse kantaa vastuuta hänen toimeentulostaankaan, hän on aikuinen ihminen ja vain tottunut hyväksikäyttämään sinua, kun olet kerran aina ollut saatavilla.
Pidähän puolesi ja aseta ystävyydellekin selkeät rajat.
Jos sua ei haluta se nainen enää, tuskin siis rakastatkaan? miks sitte et lähe uusille poluille? voittehan silti olla ystäviä vaikka seurustelisistte tahoillanne.mutta tietty ne vähaisetki pusut ja halit täytys unohtaa ja rahallinen apukin.se ei olisi enää oikein.kerroit että hän ei ehkä ole henkisesti tervein ihminen.auttaa voit silloin tukemalla ja kannustamalla häntä eteenpäin.mutta älä tuhlaa aikaasi elää....