Minusta tuntuu, että näissä viesteissä sisällöt on aika yksipuoleisia. Omasta tilanteestani johtuen halusin vain sanoa Sinulle petetty nainen, että jos kuitenkin, kaiken sen arjen ja tuskan alla vielä mielestäsi rakastat miestäsi ja sinusta olis kiva, jos asiat voisivat jotenkin vielä olla elettävissä niin... vaikka kuinka klisee: Asioita, ehkä kannattaa selvittää, eikä ainakaan toimia täältä saatujen nimettömien suositusten ja tuomioiden mukaan. Vaikka kaikki nuo huudot ja kivien heittelyt tuovatkin hyvänmielen monelle loukatulle, jonka sydän huutaa oikeutta.
Olen itsekin tehnyt paljon pahaa maailmassa ja päätynyt satuttamaan sitä / niitä ihmisiä, joita vannoin aikoinaan suojelevani vaikka hengelläni maailman loppuun asti.
Joskus sieltä taustalta, siis miehesi taustalta saattaa löytyä paljon sellaista wanhaa shittiä, johon vois olla hyvä puuttua. Omalta osalta voin sanoa, että vaikka koko muu yhteiskunta ja media olis huutanut mulle, että mikä parisuhteessa on oikein ja mikä väärin, niin se malli mitä minä olin saanut kotoa ja omat vanhempani omasta kotoaan negatoi kaiken "maalaisjärjen" asiasta.
Ennen pohjalle tippumista minä olin vilpittömästi siinä uskossa, että parisuhde ja avioliitto on sellainen, että siihen kuuluvat tämänkaltaiset vaikeudet ja seikkailut. JA että vaikka ne olivat mielestäni "vähän niinkuin kiellettyjä", niin silti hyvä avioliitto kestää ne, joten olen vapaa seikkailemaan.
Nythän tuon tiedän, että näin ei ollut. Lääkärit ja terapeutit ovat ihan hyvin osoittaneet suuntia sen suhteen, että mitä kannattaisi omassa elämässäni ja ajatusmaailmassani katsoa ja on ollut aika rankkaa nyt yksin ollessa huomata, kuinka vääristynyt minun maailmani on ollut. Ja että tuon vääristymän takia tai perusteella olen tehnyt asioita, jotka ovat osaltani johtaneet siihen, että olen menettänyt kaiken sen, mikä teki elämästä minulle elämisen arvoisen.
Tiedän, että malli ei päde jokaiseen yksilöön, mutta minulla on varmuus siitä mitä itse haluaisin elämältäni. Seksi pitäisi olla mauste elämässä, ei koko elämä. Nyt elämäni sujuu selibaatissa kaivaten omaa rakastani ja elämäni valoa, jonka kanssa vietin elämäni ihanimmat sekunnit ja vuodet. Kaipaan elämättä jäänyttä elämää ja syntymättömäksi jääneitä lapsia, joiden tuloa kovasti odotimme. Kaipaan suunnattomasti sitä ihanaa tyttöä, jonka kanssa aikoinaan rakastuimme ja opettelimme yhdessä elämistä molemmille ensimmäistä kertaa.
Ja kaikki menetykset siksi, että minun maailmani on ollut väärä ja hän oli katsomukseltaan se terve puolisko. Suunnattoman paljon sain silti häntä aikoinaan syyllistettyä, kun hän ei suostunut elämään niin kuin minä pidin oikeana vääristyneessä maailmassa. En vaan tullut huomanneeksi kuka oli oikeassa ja kuka väärässä.
Näillä palstoilla kuulee niin kovin usein sitä, että "kerran pettää, pettää aina". Varmaan tuo lause pitää 100% paikkansa, jos mies ei itse asioita mieti. Jos hetken huuma ja kiihko painaa vaakakupissa enemmän, kuin kaikki se mitä tuon seurauksena voi menettää, niin miksipä olisi uskollinen? Oma tilanteeni vaan vaati sen menetyksen, ennen kuin huomasin mikä elämässä on oikeasti tärkeää.
Sitäkö pettävät miehet haluavat elämältään? Sittenkö olisimme turvassa ja kaikki olisi hyvin, kun saisimme seksiä turvallisesti niin paljon kuin haluaisimme? Kaikki muut kokemukset, leffassa käynnit, kävelyt, kuutamot, tappelut ja arki kotisohvalla kannattaa jättää kokematta, kunhan on tarpeeksi seksiä? Ei mulle ainakaan. Haluan ihan "normi"-elämän itselleni, jossa todellinen sisältö löytyy sieltä mistä sen minun mielestä pitääkin, rakkaudesta, arjesta ja elämästä.
Uskollisena pysyminen voi onnistua jonku aikaa sen takia, että haluaa olla toiselle mieliksi tai uskollinen tai ei halua satuttaa rakastaan. Mutta se ei ole kestävä syy, jos muutoin on vielä kaipaa kaikkea sitä ihanaa mitä toinen suhde voi tuoda, jännitystä, syntiä, pornoa jne. ja jos arjessa kestämisen ohella mieli halajaa koko ajan seikkailemaan. Ihan sama kuin alkoholisteilla, kun sitten tulee kuitenkin otettua pikkujouluissa lasi viiniä tai tiukka napanderi, koska "eihän siitä nyt ole haittaa tai ei sitä kukaan huomaa".
Lopettaminen onnistuu vain, jos on itse päättänyt, että "Vi**u, MINÄ EN HALUA elää tällaista elämää!!!"
Minä en halua elää elämää, jossa 55-vuotiaana sinkkuna löydän itseni piehtaroimassa jonkun 22v. tytön kanssa vain siksi, että just sillä hetkellä "se vaan tuntui niin kielletyltä ja kiihottavalta".
Ja miten sitten itse ymmärrän lääkärin tuella asioita nyt? Lyhyesti sanottuna lapsuudessa minulle on tapahtunut paljon pahoja asioita, joita olen itse pitänyt normaalina ja jokaiseen perheeseen kuuluvana asiana. Silloin on mennyt minun käsitys "normaalista" sekaisin. Ja vaikka olen mielestäni siis elänyt minun käsitysten mukaista "normaalia" elämää, niin silti olen alitajuisesti tiennyt, että kaikki ei ole hyvin. Siitä on seurannut masennus, jota ei ole löydetty, saati hoidettu ja joka on vaan näkynyt jatkuvana "paskana olona" omasta itsestä ja elämästä. Ja tuohon masennukseen on haettu lääkettä niillä keinoin, joita olin kotonani todistanut. Ja hauskaahan se oli. Ei ollut seikkaillessa paha olo, päinvastoin.
Mutta oliko se niin mahtavaa, että kaikki tämä kannatti? Onpa tyhmä kysymys. Ainoa kultareuna, mitä asiasta ja menetyksistä löydän on se, että koko tämä ajatusprosessi olis jäänyt läpi käymättä, jos tätä kriisiä ei olisi syntynyt. Kun kolahtaa pohjaan pahemman kerran, niin on pakko miettiä.
Mutta mikään kultareuna ei riitä poistamaan sitä tuskaa, joka muutti minulle kämppikseksi samalla oven avauksella, kun rakkaus muutti pois.
Häpeä, syyllisyys ja tuska omasta käytöksestä ja katkeruus omasta historiasta ovat kamalia asioita päivittäin mietittäväksi, varsinkin kun ne saavat kaverikseen synkkiäkin ajatuksia, jotka ovat minulle olleet aikaisemmin täysin vieraita ja mahdottomia.
Rakastan Sinua T
t: P
Olen itsekin tehnyt paljon pahaa maailmassa ja päätynyt satuttamaan sitä / niitä ihmisiä, joita vannoin aikoinaan suojelevani vaikka hengelläni maailman loppuun asti.
Joskus sieltä taustalta, siis miehesi taustalta saattaa löytyä paljon sellaista wanhaa shittiä, johon vois olla hyvä puuttua. Omalta osalta voin sanoa, että vaikka koko muu yhteiskunta ja media olis huutanut mulle, että mikä parisuhteessa on oikein ja mikä väärin, niin se malli mitä minä olin saanut kotoa ja omat vanhempani omasta kotoaan negatoi kaiken "maalaisjärjen" asiasta.
Ennen pohjalle tippumista minä olin vilpittömästi siinä uskossa, että parisuhde ja avioliitto on sellainen, että siihen kuuluvat tämänkaltaiset vaikeudet ja seikkailut. JA että vaikka ne olivat mielestäni "vähän niinkuin kiellettyjä", niin silti hyvä avioliitto kestää ne, joten olen vapaa seikkailemaan.
Nythän tuon tiedän, että näin ei ollut. Lääkärit ja terapeutit ovat ihan hyvin osoittaneet suuntia sen suhteen, että mitä kannattaisi omassa elämässäni ja ajatusmaailmassani katsoa ja on ollut aika rankkaa nyt yksin ollessa huomata, kuinka vääristynyt minun maailmani on ollut. Ja että tuon vääristymän takia tai perusteella olen tehnyt asioita, jotka ovat osaltani johtaneet siihen, että olen menettänyt kaiken sen, mikä teki elämästä minulle elämisen arvoisen.
Tiedän, että malli ei päde jokaiseen yksilöön, mutta minulla on varmuus siitä mitä itse haluaisin elämältäni. Seksi pitäisi olla mauste elämässä, ei koko elämä. Nyt elämäni sujuu selibaatissa kaivaten omaa rakastani ja elämäni valoa, jonka kanssa vietin elämäni ihanimmat sekunnit ja vuodet. Kaipaan elämättä jäänyttä elämää ja syntymättömäksi jääneitä lapsia, joiden tuloa kovasti odotimme. Kaipaan suunnattomasti sitä ihanaa tyttöä, jonka kanssa aikoinaan rakastuimme ja opettelimme yhdessä elämistä molemmille ensimmäistä kertaa.
Ja kaikki menetykset siksi, että minun maailmani on ollut väärä ja hän oli katsomukseltaan se terve puolisko. Suunnattoman paljon sain silti häntä aikoinaan syyllistettyä, kun hän ei suostunut elämään niin kuin minä pidin oikeana vääristyneessä maailmassa. En vaan tullut huomanneeksi kuka oli oikeassa ja kuka väärässä.
Näillä palstoilla kuulee niin kovin usein sitä, että "kerran pettää, pettää aina". Varmaan tuo lause pitää 100% paikkansa, jos mies ei itse asioita mieti. Jos hetken huuma ja kiihko painaa vaakakupissa enemmän, kuin kaikki se mitä tuon seurauksena voi menettää, niin miksipä olisi uskollinen? Oma tilanteeni vaan vaati sen menetyksen, ennen kuin huomasin mikä elämässä on oikeasti tärkeää.
Sitäkö pettävät miehet haluavat elämältään? Sittenkö olisimme turvassa ja kaikki olisi hyvin, kun saisimme seksiä turvallisesti niin paljon kuin haluaisimme? Kaikki muut kokemukset, leffassa käynnit, kävelyt, kuutamot, tappelut ja arki kotisohvalla kannattaa jättää kokematta, kunhan on tarpeeksi seksiä? Ei mulle ainakaan. Haluan ihan "normi"-elämän itselleni, jossa todellinen sisältö löytyy sieltä mistä sen minun mielestä pitääkin, rakkaudesta, arjesta ja elämästä.
Uskollisena pysyminen voi onnistua jonku aikaa sen takia, että haluaa olla toiselle mieliksi tai uskollinen tai ei halua satuttaa rakastaan. Mutta se ei ole kestävä syy, jos muutoin on vielä kaipaa kaikkea sitä ihanaa mitä toinen suhde voi tuoda, jännitystä, syntiä, pornoa jne. ja jos arjessa kestämisen ohella mieli halajaa koko ajan seikkailemaan. Ihan sama kuin alkoholisteilla, kun sitten tulee kuitenkin otettua pikkujouluissa lasi viiniä tai tiukka napanderi, koska "eihän siitä nyt ole haittaa tai ei sitä kukaan huomaa".
Lopettaminen onnistuu vain, jos on itse päättänyt, että "Vi**u, MINÄ EN HALUA elää tällaista elämää!!!"
Minä en halua elää elämää, jossa 55-vuotiaana sinkkuna löydän itseni piehtaroimassa jonkun 22v. tytön kanssa vain siksi, että just sillä hetkellä "se vaan tuntui niin kielletyltä ja kiihottavalta".
Ja miten sitten itse ymmärrän lääkärin tuella asioita nyt? Lyhyesti sanottuna lapsuudessa minulle on tapahtunut paljon pahoja asioita, joita olen itse pitänyt normaalina ja jokaiseen perheeseen kuuluvana asiana. Silloin on mennyt minun käsitys "normaalista" sekaisin. Ja vaikka olen mielestäni siis elänyt minun käsitysten mukaista "normaalia" elämää, niin silti olen alitajuisesti tiennyt, että kaikki ei ole hyvin. Siitä on seurannut masennus, jota ei ole löydetty, saati hoidettu ja joka on vaan näkynyt jatkuvana "paskana olona" omasta itsestä ja elämästä. Ja tuohon masennukseen on haettu lääkettä niillä keinoin, joita olin kotonani todistanut. Ja hauskaahan se oli. Ei ollut seikkaillessa paha olo, päinvastoin.
Mutta oliko se niin mahtavaa, että kaikki tämä kannatti? Onpa tyhmä kysymys. Ainoa kultareuna, mitä asiasta ja menetyksistä löydän on se, että koko tämä ajatusprosessi olis jäänyt läpi käymättä, jos tätä kriisiä ei olisi syntynyt. Kun kolahtaa pohjaan pahemman kerran, niin on pakko miettiä.
Mutta mikään kultareuna ei riitä poistamaan sitä tuskaa, joka muutti minulle kämppikseksi samalla oven avauksella, kun rakkaus muutti pois.
Häpeä, syyllisyys ja tuska omasta käytöksestä ja katkeruus omasta historiasta ovat kamalia asioita päivittäin mietittäväksi, varsinkin kun ne saavat kaverikseen synkkiäkin ajatuksia, jotka ovat minulle olleet aikaisemmin täysin vieraita ja mahdottomia.
Rakastan Sinua T
t: P
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kiitos hyvästä ja rehellisestä kirjoituksesta! On se harmi, että ihminen viisastuu vasta sitten, kun menettää rakkaimpansa. Itse olen syyllistynyt samoihin virheisiin kuin sinäkin.
Olipa syvällinen, pohdiskeleva ja opettavainen kirjoitus! Melkein tuli tippa silmään...
Olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisten pitäisi puolisonsa pettämistä harkitessaan, ennen tuumasta toimeen ryhtymistä todellakin pistää asiat vaakakuppiin ja miettiä tarkkaan mitä elämältään haluaa, myös sen mikä voi olla teon hintana, eikä sokeasti vaan juosta OMIA himojaan tyydyttämässä. En kylläkään ole itse "joutunut" kokemaan asiaa konkreettisesti, en siis ole tullut petetyksi, enkä itsekään ole sille tielle lähtenyt. Mielen vieressä asia on kyllä joskus käynyt, mutta asiaa vähänkin enemmän ajateltuani olen tullut siihen tulokseen, etten voisi sitä koskaan miehelleni tehdä! Vaakakupissa on liikaa arvokkaita asioita, joita en mistään hinnasta halua menettää. Sitä paitsi seksi vieraiden miesten kanssa ei kiinnosta, kun asiaa ajattelee tarkemmin... tutun ja turvallisen ihmisen kanssa se on mielestäni jotain sellaista, mitä ei voi sanoin kuvata... eikä määrä korvaa laatua.
Kirjoituksestasi huomaa, että rakastat edelleenkin syvästi vaimoasi/tyttöystävääsi.
Toivotan sinulle kaunista kesää, jaksamista ja sitä että saisit kaiken vielä järjestykseen...
uskoton mies, kun noin järkeviä puhut, entäpä jos mieheni kieltäytyy kaikesta yhteisestä kanssani lukuunottamatta seksiä, lapsia meillä on, mutta hellyyttä ei koskaan, enkä totta vieköön edes tiedä, mitä on rakkauskaan, liekö koskaan tietänytkään, ensimmäinen lapsemmekin oli vahinko, jonka takia menimme naimisiin lopulta, mies vaati kylläkin aborttia, mutta itse en pystynyt sellaiseen nuorena, eli onko sinusta normaalia mieheltä käyttäytyä noin, seksi sillon tällön riittää, mutta muuten olen hälle aivan huonekalun veroinen otus tässä perheessämme, miten tällanen ajatusmaailma häneltä korjataan, olen yrittänyt yli 20 v, mutta tulosta ei tuu ja minä en enää jaksa.
Kaunis kirjoitus, joka laittoi myös minut, petetyn ajattelemaan. Mieheni teki myös kaiken pahan, mitä saattoi kuvitella; petti, valehteli, oli välinpitämätön ja ajattelematon, rillutteli pitkin kaupunkia kuin poikamies konsanaan... Minä odotin kotona, itkin, yritin puhua ja selvittää asioita, uhkailin erolla ja vaikka millä... Mikään ei muuttanut miestä, ei hyvä, eikä paha. Aina hän kuitenkin väitti rakastavansa minua enemmän kuin mitään.
Lopulta saimme tilanteesta tarpeeksemme ja päädyimme sopuratkaisuna eroon. Tuona aikana mies sai rauhassa pohtia samoja kysymyksiä kuin sinä nyt ja minä keräilin itsetuntoni rippeitä. Lopulta mies murtui, pyysi itkien minua tapaamaan hänet edes vielä yhden kerran, että kysymys on elämästä ja mielenrauhasta... Miehessä oli tapahtunut niin suuri muutos, että saatoin uskoa hänen todella päättäneen, mitä hän elämältä haluaa. Ja hän halusi minut. Vain minut.
Siitä lähtien (about puoli vuotta) kaikki on ollut ihmeellisen ihanaa. Saimme puhuttua vanhat kaunat pois, selvitettyä ongelmamme ja nyt on tyyntä. Rakastamme enemmän kuin koskaan ja vannoutunut avioliitonvastustajani on muuttunut häistä innostuneeksi sulhaseksi.
Hän kertoi minulle hyvin pitkälti samat asiat kuin sinä kirjoituksessasi ja koska minun puoleltani rakkautta oli vielä jäljellä, halusin antaa murtuneelle miehelle toisen mahdollisuuden. Rehellisyytesi sulattamana soisin vaimosi/tyttöystäväsi myös antavan sen sinulle.
Virheitä saa tehdä, mutta niitä ei saa toistaa.
Kiitos sinulle toivoa herättävästä kirjoituksesta.
olen vahvasti sitä mieltä, että kaikki aina kannattaa selvittää. Tuomiot ja kivittelyt unohtaa. Sellaista en oikein ymmärrä. Jos mieheni olisi uskoton niin en mitenkään saisi hyvää mieltä siitä, että minä itse tai joku parjaisi häntä.
Tuo viestisi oli rohkaiseva ja jotenkin lohtua antava...On hienoa huomata että löytyy myös miehiä joilla on arvot kohdallaan- vaikkakin sinä löysit ne liian myöhään...
Onnea elämään- toivottavasti löydät toisen elämän valon, jota voit kohdella paremmin kuin edellistä:)...
Ja päin vastoin.
On ihan omaa syytäsi, että olet siinä, missä olet nyt. Jos olet minun mieheni, se jota rakastin, jota palvoin, jonka puolesta olisin tehnyt mitä tahansa silloinkin, kun hän peuhasi jonkun 22-vuotiaan tytön sängyssä, niin haluan sanoa sinulle, että haista vittu.
Minä vihaan sinua, vihaan jokaista tekoasi, olet pyyhkinyt olemattomiin, mitätöinyt, kaikki ne hyvät muistot, olet tuhonnut minut. Koskaan, milloinkaan en tule enää luottamaan miehiin, en koskaan tule enää siksi saamaan rakkautta.
Häpeä. ja tapa vaikka itsesi, et ole elämän arvoinen.
Meillä on siis Petetyn Naisen (jonka mies en ole, vaan tod. näk. vähän eri ikäluokkaa) kanssa aika samanlainen käsitys minusta. Ihan samoja ajatuksia, samanlaisia ratkaisumalleja jne. Niinku sanoin ensimmäisessä viestissäni, niin ymmärrän hyvin, että kaikki nuo huudot ja kivien heittelyt tuovatkin hyvänmielen monelle loukatulle, jonka sydän huutaa oikeutta. Jos viestisi on se, että niin makaa, kuin petaa, niin siinäkin olemme samaa mieltä. Varmasti olen jokaisen tuskani omalla käytökselläni ansainnut, siitä ei ole epäselvyyttä. Mutta ei se silti hyvältä tunnu.
Yritin vain kirjoituksellani sanoa, että maailma ei aina ole niin mustavalkoinen. Toivon vilpittömästi, että miehesi olisi todella kirjoituksen ansaitseva, itsestään ja muista välittämätön sika, joka edelleen porskuttaa samallalailla, miettimättä tekonsa syitä ja seurauksia, tai muille aiheutettua mielipahaa. Että hänkin ajattelisi samoin, että "hyvä että pääsin akasta eroon". Jos näin on, niin silloinhan tilanne on varsin tutun tavallinen, sellainen kun syntyy ja pysyy yllä, jos asioita ei mieti ennen eikä jälkeen ollenkaan. Ja molemmat osapuolet saavat elää elämänsä onnettomina loppuun asti sen tuskan kanssa mitä sisälle on syntynyt ja joka jää kokonaan käsittelemättä. Molemmilla osapuolilla jää toisen osapuolen mahdollinen tuska näkemättä ja kokematta ja silloin ihminen on "vapaa" ajattelemaan, että toinen, minulle aikaisemmin elämän tärkein ihminen olikin pohjimmiltaan vain ja ainoastaan paha, jonka tarkoituksena oli pahimmalla mahdollisella tavalla loukata minua. Onko tuo nyt sitten kovin armelias tila missä olla? Onko vaan pakko hyväksyä, että miehet on sikoja, KAIKKI! Tuossa tilanteessa olet mieskäsityksesi kanssa hyvin pitkälti samoilla linjoilla, kuin "Jamppa" omassa kirjoituksessaan.
Niinkuin joku sanoi, virheitä saa tehdä, mutta niitä ei saa toistaa, vaan niistä pitää oppia. Minusta tuo on hyvä noin, tai että "on jalo taito vihata syntiä, mutta rakastaa syntistä" tai että teot voi tuomita, mutta ei ihmistä. Näitä minulle ovat useat ammatti- ja amtööriauttajat yrittäneet painaa tajuntaani viime viikkojen aikoina, kun olen hakenut vastauksia omaan käytökseeni.
Jos petetyn reaktio on näin kova, niin onko mahdollista, että sillekin löytyy taustaa jostain aikaisemmasta kokemuksesta hylkäämisestä, pettymyksistä esim. lapsena tai nuoruudessa. Onko omassa lapsuuden kodissa ollut uskottomuutta yms. uskomatonta shittiä, niinkuin minula? Eikö petetty kiellä kokonaan oman arvonsa ajattelemalla, että tuo "ukko onkin vain kusettanut, eikä se ole minua koskaan rakastanut"? Minulla on onneksi se ylellisyys, että tiedän kohdallani tuollaiset sanat valheiksi. Valitetttavasti en vaan voi vaikuttaa siihen miten minun rakkaani ajattelee.
Jos rakkaus on ollut tervettä ja aitoa MOLEMPIEN osapuolten toimesta, niin eikö silti kannattaisi yrittää selvittää ja ymmärtää mistä ihmisen tekemiset ovat johtuneet ja miten hän itse niihin suhtautuu, ottaako hän tilanteen vakavasti, vai onko hän tyytyväinen seikkailijan elämään ja haluaa jatkaa entistä elämää "luomakunnan kuninkaana"?
Maailma on täynnä harmaan sävyjä. En pidä siitä itsekään ja olisihan se ihanaa, jos olisi olemassa maailma, jossa ihmisillä ei olisi menneisyyttä tms. seikkoja jotka vaikuttavat käytökseen ja tekevät jokaisesta sellaisia kuin he ovat... vai olisiko?
Petetty nainen, en tarvitse kehoitustasi hävetä. Teen sitä joka päivä ja joka hetki ja olen sitä tappamistakin miettinyt, viimeksi eilen, eli sekään ideasi ei ole ihan tuore. En todellakaan koe, että elämäni olisi tälle hetkellä elämisen arvoinen, aivan kuten sanot. Kaikki tämä siksi, että olen joutunut nyt kohtaamaan rajusti sen, minkälainen olen ollut, miettimään sitä kuka oikeastaan edes olen ja mitä minusta jää jäljelle tämän alkaneen prosessin myötä.
Pahimmalta tuntuu se, että tulee elämäni vaikeimmalla hetkellä hylätyksi tärkeimmän ihmisen toimesta, mutta OMASTA syystäni. Mulla on ihan sellainen olo, niinkuin olisin humalaspäissäni vahingossa tappanut rakkaan puolisoni, ikävä on melkein yhtä suuri, kuin oma syyllisyys tapahtuneista.
Suomeksi sanoen, olen nyt joutunut toteamaan, minulle tärkeimmät asiat ja ihmiset menettäneenä, että mitäpä en antaisi, että saisin käännettyä kelloa takaisin, että saisin mahdollisuuden tällä ymmärryksellä nähdä asioita niin kuin ne oikeasti olivat. Kaikessa pateettisuudessani nyt itken yksin ja ”fantasioin” kaikesta siitä läheisyydestä, lämmöstä ja hellyydestä, jota meidän suhteessamme oli. Näen öisin unia, jossa vain istumme sylikkäin, toisistamme kiinni pitäen nenät vastakkain. Ja aamulla herään toteamaan, että kaikki se minulla oli, jos olisin sen vain suostunut näkemään ja en olisi sitä uhrannut.
Tuntuu todella pahalta myöntää nyt itselleni, että jossain määrin, ainakin minun tilassani, onnen näkee vasta kun sen menettää.
Olen rakkaalleni melkein kateellinen, että hän saisi turvaa ajatella minusta pahatsi, että hän saisi rauhaa ajatuksesta, että olen paha, enkä häntä rakastanut. Minulla ei tuota vapautta ole, vaan rakastan maailman ihaninta tyttöä edelleen ja hän ei ole tehnyt minua kohtaan mitään väärin. Siksi minun oloni on, kuin hän olisi yllättäen kuollut. Ilman mitään muuta selitystä, kuin oma käytökseni, hän on yht'äkkiä häipynyt elämästäni ja voin vain katsoa peiliin. Mutta minun ei onneksi tarvi kyseenalaistaa kaikkea sitä ihanaa, mitä minun elämässä on ollut ja kuinka paljon minä olen OMAN rakkaani kanssa yhteisestä elämästä nauttinut ja häntä rakastanut. Minun rakkaus häntä kohtaan on edelleen ehjänä minun sisälläni.
Rakastan Sinua T
t: P
tapa saada säälipisteitä. Mutta miehen näkökulmasta uskomatonta paskaa tämä kirjoituksesi"Mutta minun ei onneksi tarvi kyseenalaistaa kaikkea sitä ihanaa, mitä minun elämässä on ollut ja kuinka paljon minä olen OMAN rakkaani kanssa yhteisestä elämästä nauttinut ja häntä rakastanut. Minun rakkaus häntä kohtaan on edelleen ehjänä minun sisälläni."
Itsesäälin vallassa olevan, pettämisestä kiinni jääneen ja nyt sitä katuvan kirjoitusta. Hemmetti. Maailmassa on pyöreät kaksi ja puoli miljardia naista. Valitse sieltä uusi ja lakkaa itkemästä yhden perään.