16 vuotiaana aloin seurustelemaan erään miehen kanssa. Saimme muutaman lapsen, menimme naimisiin. Koko parisuhteen ajan sain kuulla kuinka ruma olen tms..lisäksi koin väkivaltaa sekä yleensäkin elämää hullun kanssa. Hän saattoi kymmeneen minuuttiin muuttua iloisesta miehestä psykopaatiksi jota sitten pakenin. Opin pelkäämään miestäni ja väheksymään itseäni. Tunsin monesti, että olen ansainnut kaiken sen paskan mitä sain itselleni. Vieraisiin lähdin, koska sen pienen hetken tunsin olevani haluttu ja hyväksytty. Silloisessa liitossa seksi merkitsi mieheni kanssa vain sitä, että hän hyväksyisi minut silloin ja lisäksi sain mitä halusin (esim. olin ostanut uuden paidan, jos annoin persettä, sain pitää paidan. Jos en antanut, hän repi sen). Tavallaan sain siis hyväksynnän tuon kautta. Opin myös, että jos annoin (persettä) hän ei hakannut minua tai lemmikkiämme.
Nyt olemme siis eronneet jo. Jätin hänet joitakin vuosia sitten. Ero oli vaikea. Jouduin hakemaan lähestymiskiellon.
Mutta nyt nykyisyyteen.
Olen ollut nykyisen mieheni kanssa jo n. kolme vuotta. Hän ei ole koskaan minua lyönyt, pettänyt, väheksynyt. Hän kehuu minua. Rakastamme toisiamme.
Mutta ongelma olen minä.
Minä en vain voi hyväksyä itseäni. En voi ymmärtää sitä, miksi tämä mieheni muka oikeasti minua rakastaa. Maailma on täynnä kauniita naisia, joten en ymmärrä, miksi hän ei heitä haluaisi. Vedän aivan älyttömiä pultteja tästä. Olen säälittävä.
En näe itsessäni mitään hyvää, enkä kaunista. Minä saan kuulla olevani kaunis ja hoikka, mutta en usko sitä. En vain voi.
Mä olen niin epävarma itsestäni. Haluaisin niin muuttua, mutta en tiedä miten se voi enää onnistua. Mieheni on monesti minulle suuttunut siitä, että miten minulla voi olla niinkin huono itsetunto.
Olen yrittänyt selittää, että ex mieheni talloi sen niin matalaksi aikoinaan, mutta tuntuu, että mieheni ei jaksa enää uskoa sitä.
Pelkään oikeasti, että tämä itsetunto ongelmani koituu vielä kohtaloksi.
Haluaisin olla yhtä itsevarma kuin muutkin. Mutta ei. Mä haen aina hyväksyntää. Kaikille haluan olla kiltti. Jotkut sanoisi sinisilmäiseksi.
Ehkä minä siksi nykyään olen niin "yli seksuaalinen", koska haen sillä mieheltäni hyväksyntää(?), mutta se ei taas käy järkeen sen mukaan, koska mieheni ei ole niinkään halukas. Paremminkin tuntuu siltä, että hän ahdistuu jatkuvasta vonkaamisestani.
Kuvittelen myös seksin aikana, että mieheni nai toista naista. Joskus itse ajattelen exääni, että "joudun siksi panemaan tässä, että hän hyväksyisi tai hän kuvitteellisesti maksaisi minulle tästä". Joskus taas ajattelen, että joku spurku tms vastaava ällötys nai mua. Erittäin harvoin voin ajatella " nyt minä rakastelen rakastamani miehen kanssa." Vaikea selittää. Ja minä siis todellakin inhoan sitä ihmistä. Vanha suola EI janota.
Toisaalta en ymmärrä, miksi hakisin hyväksyntää, koska nykyinen mieheni ei ole ikinä kyseenalaistanut minua.
Mä olen vain niin hukassa. Miten voisin kohottaa itsetuntoani? Ajattelin, että aloitan kirjaamalla huonot ja hyvät puolet itsestäni. Ja sen jälkeen alan miettimään joka ikistä lauseketta. Voi olla kovin huono- voittoinen kirjotelma. Mutta jotain on yritettevä.
Älkää te käsittäkö tekstiäni väärin. Kirjoitan tämän kiireessä. Olisi pitänyt paneutua kunnon ajalla tähän.
Nyt olemme siis eronneet jo. Jätin hänet joitakin vuosia sitten. Ero oli vaikea. Jouduin hakemaan lähestymiskiellon.
Mutta nyt nykyisyyteen.
Olen ollut nykyisen mieheni kanssa jo n. kolme vuotta. Hän ei ole koskaan minua lyönyt, pettänyt, väheksynyt. Hän kehuu minua. Rakastamme toisiamme.
Mutta ongelma olen minä.
Minä en vain voi hyväksyä itseäni. En voi ymmärtää sitä, miksi tämä mieheni muka oikeasti minua rakastaa. Maailma on täynnä kauniita naisia, joten en ymmärrä, miksi hän ei heitä haluaisi. Vedän aivan älyttömiä pultteja tästä. Olen säälittävä.
En näe itsessäni mitään hyvää, enkä kaunista. Minä saan kuulla olevani kaunis ja hoikka, mutta en usko sitä. En vain voi.
Mä olen niin epävarma itsestäni. Haluaisin niin muuttua, mutta en tiedä miten se voi enää onnistua. Mieheni on monesti minulle suuttunut siitä, että miten minulla voi olla niinkin huono itsetunto.
Olen yrittänyt selittää, että ex mieheni talloi sen niin matalaksi aikoinaan, mutta tuntuu, että mieheni ei jaksa enää uskoa sitä.
Pelkään oikeasti, että tämä itsetunto ongelmani koituu vielä kohtaloksi.
Haluaisin olla yhtä itsevarma kuin muutkin. Mutta ei. Mä haen aina hyväksyntää. Kaikille haluan olla kiltti. Jotkut sanoisi sinisilmäiseksi.
Ehkä minä siksi nykyään olen niin "yli seksuaalinen", koska haen sillä mieheltäni hyväksyntää(?), mutta se ei taas käy järkeen sen mukaan, koska mieheni ei ole niinkään halukas. Paremminkin tuntuu siltä, että hän ahdistuu jatkuvasta vonkaamisestani.
Kuvittelen myös seksin aikana, että mieheni nai toista naista. Joskus itse ajattelen exääni, että "joudun siksi panemaan tässä, että hän hyväksyisi tai hän kuvitteellisesti maksaisi minulle tästä". Joskus taas ajattelen, että joku spurku tms vastaava ällötys nai mua. Erittäin harvoin voin ajatella " nyt minä rakastelen rakastamani miehen kanssa." Vaikea selittää. Ja minä siis todellakin inhoan sitä ihmistä. Vanha suola EI janota.
Toisaalta en ymmärrä, miksi hakisin hyväksyntää, koska nykyinen mieheni ei ole ikinä kyseenalaistanut minua.
Mä olen vain niin hukassa. Miten voisin kohottaa itsetuntoani? Ajattelin, että aloitan kirjaamalla huonot ja hyvät puolet itsestäni. Ja sen jälkeen alan miettimään joka ikistä lauseketta. Voi olla kovin huono- voittoinen kirjotelma. Mutta jotain on yritettevä.
Älkää te käsittäkö tekstiäni väärin. Kirjoitan tämän kiireessä. Olisi pitänyt paneutua kunnon ajalla tähän.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minusta tuntuu, että kohdallasi kaikki alkoi mennä pieleen jo ennenkuin tapasit ensimmäisen miehesi. Ei ihan tavallinen tyttö ala 16 vuotiaana seurustelemaan ja tee muutamaa lasta. Aloita asioiden purkaminen omasta isäsuhteestasi ja hanki apua.
Sinä tarvitset ammattiapua itsetunto-ongelmiisi, ne ovat mittavat. Et rakasta itseäsi, et hyväksy itseäsi, et tiedä omia rajojasi. SInulla on myös ylikiltteys ongelma. Se tarkoittaa sitä, että pyrit olemaan kaikille kiltti, mutta omaa itseäsi kohtaan olet tuhma.
Haluaisin tietää millainen on ollut lapsuutesi ja nuoruutesi lapsuudenkotisi? Varmaankin traumaattinen, sillä myös seksuaalisuutesi kehitys ei kulkenut ihan normaalikäyrää. 16-vuotiaana solmittu suhde psykopaatin kanssa, lapset ja nyt perinjuurin vahingolliset seksifantasiat ovat aivan käsittämättömiä.
Itsetunto-ongelmat ovat erittäin potentiaalisia suhteen tappajia - kokemusta on. Kyllä itsetuntoa varmasti pystyy kohentamaan, mutta se ei tapahdu hetkessä. Se vaatii siis pitkäjänteisyyttä ja hyvää apua. Suosittelen vakavasti harkitsemaan asiantuntijan kanssa jutustelua aiheesta jossain terapiassa tms. Ja luonnollisesti kaikki omaa itsetuntemustasi lisäävät asiat ovat hyvästä. Asiaan liittyen löytyy varmasti myös paljon hyvää kirjallisuutta, kannattaa tutustua. Ja ihan ensimmäiseksi tietysti kannattaa käydä asiaa läpi miehesi kanssa ja pohtia asian taustoja, nykyisyyttä ja tietä eteenpäin.
Kannattaa myös muistaa, että itsetunnosta puhuttaessahan ei kyse ole pelkästään parisuhteestasi, vaan koko elämästäsi. Kannattaa siis todella panostaa tähän.
Sanon asiat ilman kiertelemättä.
Tarvitset ammattiauttajaa.
Tiedän että ongelmani on syvällä. Lapsuudestani sen verran, että isäni petti äitiäni kokoajan ja flirttaili avoimesti ja jahtaili myös. Aina oli suhde johonkin naiseen. En muista niinkään iloisia asioita, lähinnä ne "kohtaukset" kun isäni pieksi äitini. Näin monesti kaiken. Äidin kanssa minulla on läheinen suhde, hän on aina ollut hyvä minulle.
En ole enää tekemissä isäni kanssa. Äitini jätti hänet n. 17vuotta sitten.
Olemme keskustelleet mieheni kanssa paljon tästä asiasta. Juuri tämä minun "ristini" on aiheuttanut kaikki riitamme. Olen varmaan ainoa ihminen maanpäällä, joka saa pienestä, mitättömästä asiasta vedettyä järettömät pultit.
Hyvä esimerkki voisi olla - " Oletpa kaunis nyt". Minä, typerys, vedän sen itseeni, ja ajattelen " Enkö eilen ollut kaunis, miksi sinä nyt niin sanot? Oletko tehnyt jotain pahaa". Tämän takia, en ikinä voi sanoa kellekkään "Kiitos". Vaivaannun vain niin paljon kaikesta kommentista mitä tulee ulkonäköön. Ja pidän sitä joskus myös vittuiluna.
Tämä on järjetöntä. Tiedän sen. Haluaisin niin päästä tästä jotenkin yli. Tää on väärin miestäni kohtaan, ei hän ansaitse tälläistä säälittävää ruikuttajaa. Mutta minä en siis joka päivä aiheuta (heh) kohtausta, vaan keräilen tätä mieleni syövereihin, ja sitten purkaannun..voih.
Voin siis olla kuukausia puhumatta mitään, mutta yksinollessani sitten itken.
Katson yksinollessani netistä seksikkäitä naisia. Ruoskin itseäni. Ajatellen mielessäni, tuollainen minun pitäisi olla. Ja tuollaisen, jokainen mies haluaisi. Jos olisin tuollainen, niin itsetuntonikin olisi parempi.
Netistä googlettelin jotain itsetunnon kohotuksista, mutta tuntui, että kaikki ne tekstit olivat vain nuorille. Jotenkin ne neuvot eivät auttaneet. Kai? Tai jos tämä lähtisi pienistä asioista. Minkälaista kirjallisuutta suosittelette?
Ystäväni tokaisi kerran " Miten sinun näköisellä naisella voi olla noin huono itsetunto"
Osuvaa. En tiedä.
Terapeutille...miten minä sinne? Soitanko vain, ja sanon, että mulla on nyt vähän itsetuntoongelmia..
Ja minä (valitettavasti) ajattelen, että terapiaan menevät ne joilla mielenterveysongelmia (masennus tms). Jotenkin karsastan tuota ajatusta.
jotenkin tuo teksti upposi itseeni. minä olen samanlainen.
viime vuonna lähdin tuntemattoman miehen matkaan sen tarkemmin miettimättä joka paljastui pian psykopaatiksi joka alisti ja haukkui ja huusi päivittäin. itsetuntoni jonka olin juuri saanut kasaan romahti täysin. yritin 2 kertaa jättää hänet mutta hän uhkasi tappaa minut jos teen sen.
suhde kesti kuitenkin vain puoli vuotta. en ole vieläkään toipunut tuosta kokemuksesta täysin.
tämän idiootin jälkeen päädyin suhteeseen joka alussa oli aivan ihanaa. se oli täysin päinvastaista kuin mitä tuon psykopaatin kanssa oli.
pari kuukauden jälkeen aloin pistämään merkille kuinka tämä mies katseli muita naisia, hän ylläpiti pornosivustoja. hän kertoi aina minulle kun näki seksikkään naisen jossain. se sattui. sattui aivan mielettömästi.
viimeinen pisara oli se kun hän sängyssä ollessamme alkoi katselemaan pornoa kännykästään.
lopulta erosimme ja sain kuulla että hän oli ollut koko ajan tyytymätön minuun. en ollut tarpeeksi kaunis, en tarpeeksi hoikka, en tarpeeksi pitkähiuksinen.
tällä hetkellä elämäni luistaa muuten hyvin mutta tämän uuden miehen kanssa on täysin samanlaisia ongelmia kuin sinulla. en millään voi uskoa mitä hän näkee minussa. olen 1,5 vuoden aikana lihonut 25 kg (siis tammikuusta 2010). hän vain jankuttaa että olen hänen elämänsä nainen ja maailman ihanin ja kaunis eikä minussa ole mitään vikaa. en vain käsitä sitä.
suutun hänelle monesti siitä jos hän sanoo että "näytät ihan hyvältä". ihan hyvältä kuulostaa korviini, "noh, tyydyn sinuun kun muutakaan ei ole saatavilla".
Minäkin joudun tunnustamaan, et olen samanlainen. Samat huonot kokemukset pahoista miehistä ja oma itsetunto murskana. Luulin et vain mulla on tälläisiä ongelmia; minäkin katselen netistä kauniita naisia ja sit katson peiliin ja itken katkerasti kun en ole huippumalli silikoneilla :(
Olen kokenut julmuutta ja pelännyt henkeni edestä, kuullut kuinka huono olen. Onneksi pääsin eroon siitä poliisin, avulla. Mutta vaikka nyt olen hyvässä suhteessa, se ei auta, sillä koen itseni todella mitättömäksi.
Tiedän ettei suhde kestä tätä, apua on pakko hakea, ammattiapua.
Hoen itselleni, et olen hyvä ja kaunis ja kelpaan tälläisenä kenelle vaan, miksi siis en itselleni? Tässä näkee sen, mitä henkinen väkivalta aiheuttaa. Ei ole näkyviä ruhjeita, ei poikki menneitä jäseniä ja verta.
Olen sisältä ihan hajalla ja se pilaa elämäni.
Itsetuntoa ei kohoteta lukemalla tekstejä tai hokemalla sanoja, se vaatii tekemistä. Pitää kokeilla rohkeasti uusia asioita, ylittää omia rajoja ja saada siten onnistumisen kokemuksia. Niitä voi hakea liikunnasta, työstä, opiskelusta, vapaaehtoistyöstä, muista harrastuksista... Saavutuksia!
Samalla kun suuntaa tarmonsa vaikkapa vuorikiipeilyyn (tai kotoisammin kalliokiipeilyyn) jää huomattavasti vähemmän aikaa itsensä miettimiseen.
Valitettavasti moni jää mieluummin lukemaan netistä tekstejä ja ihmettelee sitten kun itsetunto ei yhtään kohene. Ei se kohene ellei ala toimia.
Lukemalla, pohtimalla ja keskustelemalla saa aineksia asioiden tiedostamiseen ja ymmärtämiseen. Se on erittäin tärkeää pohjatyötä kokonaisuuden kannalta. Kun pääsee paremmin kiinni siihen, kuka oikeasti on, on myös helpompi rakentaa uutta ja mennä eteenpäin. Tekeminen tukee tätä prosessia.
Onnistumisen ja hyväksytyksi tulemisen kokemukset ovat sinänsä tottakai tärkeitä. Mutta pelkkä suorittaminen ilman ajatustyötä ei kuitenkaan johda mihinkään. Narsistijohtajat korkeilla palleillaan ovat varmasti saaneet paljonkin menestystä, selkääntaputtelua ja onnistumisen kokemuksia, mutta ovat silti sisältä ihmisraunioita. Olennaista on siis se, että oppii oikeasti tuntemaan itsensä ja hahmottamaan yhä paremmin (vääristelemättä) sitä, kuka oikeasti on. Kaiken keskellä on minäkuva, ja se ei muutu ilman ajatustyötä.
Ymmärrä itseäsi, niin ymmärrät muita.