Krishnan ja Arjuunan tarinasta - eräs näkökulma

Monet ovat tutustuneet Krishnan ja Arjuunan dialogiin.

Keskustelu käytiin taivasmaailmassa, jota sanotaan mm. neljänneksi dhyanaksi. Myös deevachaniksi tai Elysiumin kentiksi.

Krishna tolkutti Arjuunalla koko ajan Minä olen sitä ja Minä olen tätä. Minä, Minä ja Minä.

Miksi Krishna tolkutti Arjuunalle Minä-Minää? Arjuunalle piti saada Persoona aikaiseksi. Ei maallinen itsekäs persoona, vaan taivaallinen epäitsekäs Persoona. Isolla P-kirjaimella.

Arjuuna oli saavuttanut fyysisen maailman ulkoreunan, missä Kaiken Lähde voitiin aavistaa. Ei olla, vaan aavistaa. Se olisi ollut umpikuja, jos Arjuuna olisi jäänyt tuohon mitäänsanomattomaan avaruuteen. Kuin avaruudeksi.

Arjuuna-avaruudelle tuli saada Kirkkaus sisään, Valo. Valoinen Avaruus. Sellaiseksi hän tuli, valoisaksi avaruudeksi.

Valon voi ymmärtää olemalla Persoonallisuus. Olemalla ei-mitään, on hankalampaa ymmärtää: On se myös niin mahdollista ymmärtää, mutta se on erilaisen elämänmuodon tie, kuin ihmisen. Ihmisen tie on persoonallisuuden tie.

Persoonallisuuden (itsenäisyyden) ja Avaruuden yhdistämisestä oli kyse.

Arjuuna ei ollut ihminen nykyisessä merkityksessä. Hän tuli ihmiseksi, kun hän alkoi ajattelemaan Itse itsenäisesti ja samalla myös valaistui. Tarina on vertauskuvallinen ja samalla viittaa oikeasti tapahtuneeseen.

Saduissa on monesti perää.
089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kokija kirjoitti:

Monet ovat tutustuneet Krishnan ja Arjuunan dialogiin.

Keskustelu käytiin taivasmaailmassa, jota sanotaan mm. neljänneksi dhyanaksi. Myös deevachaniksi tai Elysiumin kentiksi.

Krishna tolkutti Arjuunalla koko ajan Minä olen sitä ja Minä olen tätä. Minä, Minä ja Minä.

Miksi Krishna tolkutti Arjuunalle Minä-Minää? Arjuunalle piti saada Persoona aikaiseksi. Ei maallinen itsekäs persoona, vaan taivaallinen epäitsekäs Persoona. Isolla P-kirjaimella.

Arjuuna oli saavuttanut fyysisen maailman ulkoreunan, missä Kaiken Lähde voitiin aavistaa. Ei olla, vaan aavistaa. Se olisi ollut umpikuja, jos Arjuuna olisi jäänyt tuohon mitäänsanomattomaan avaruuteen. Kuin avaruudeksi.

Arjuuna-avaruudelle tuli saada Kirkkaus sisään, Valo. Valoinen Avaruus. Sellaiseksi hän tuli, valoisaksi avaruudeksi.

Valon voi ymmärtää olemalla Persoonallisuus. Olemalla ei-mitään, on hankalampaa ymmärtää: On se myös niin mahdollista ymmärtää, mutta se on erilaisen elämänmuodon tie, kuin ihmisen. Ihmisen tie on persoonallisuuden tie.

Persoonallisuuden (itsenäisyyden) ja Avaruuden yhdistämisestä oli kyse.

Arjuuna ei ollut ihminen nykyisessä merkityksessä. Hän tuli ihmiseksi, kun hän alkoi ajattelemaan Itse itsenäisesti ja samalla myös valaistui. Tarina on vertauskuvallinen ja samalla viittaa oikeasti tapahtuneeseen.

Saduissa on monesti perää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu