Krishnan ja Arjuunan tarinasta - eräs näkökulma

Monet ovat tutustuneet Krishnan ja Arjuunan dialogiin.

Keskustelu käytiin taivasmaailmassa, jota sanotaan mm. neljänneksi dhyanaksi. Myös deevachaniksi tai Elysiumin kentiksi.

Krishna tolkutti Arjuunalla koko ajan Minä olen sitä ja Minä olen tätä. Minä, Minä ja Minä.

Miksi Krishna tolkutti Arjuunalle Minä-Minää? Arjuunalle piti saada Persoona aikaiseksi. Ei maallinen itsekäs persoona, vaan taivaallinen epäitsekäs Persoona. Isolla P-kirjaimella.

Arjuuna oli saavuttanut fyysisen maailman ulkoreunan, missä Kaiken Lähde voitiin aavistaa. Ei olla, vaan aavistaa. Se olisi ollut umpikuja, jos Arjuuna olisi jäänyt tuohon mitäänsanomattomaan avaruuteen. Kuin avaruudeksi.

Arjuuna-avaruudelle tuli saada Kirkkaus sisään, Valo. Valoinen Avaruus. Sellaiseksi hän tuli, valoisaksi avaruudeksi.

Valon voi ymmärtää olemalla Persoonallisuus. Olemalla ei-mitään, on hankalampaa ymmärtää: On se myös niin mahdollista ymmärtää, mutta se on erilaisen elämänmuodon tie, kuin ihmisen. Ihmisen tie on persoonallisuuden tie.

Persoonallisuuden (itsenäisyyden) ja Avaruuden yhdistämisestä oli kyse.

Arjuuna ei ollut ihminen nykyisessä merkityksessä. Hän tuli ihmiseksi, kun hän alkoi ajattelemaan Itse itsenäisesti ja samalla myös valaistui. Tarina on vertauskuvallinen ja samalla viittaa oikeasti tapahtuneeseen.

Saduissa on monesti perää.