Jos ihminen ei vihaa itseään ei voi olla

lapsi, niinkuin Jeesus opetti ja myös ristinsä kantoi vaikka tahtoikin itsessään kärsimysmaljan ohi menemistä juomatta, kuitenkin rakasti enemmän taivaallista Isää, joka tarjosi maljan juodakseen ja siten sen joi ja häpeän kantoi ja kutsuu myös meidät opetuslapsinaan maljamme juomaan ja ristimme kantamaan, eikä ole maailmallista eikä ihmisille mieluista vaan hengellistä ja Jumalan pelkomme tähden myös rukouksemme kuullaan kun tahdomme kuuliaisina vaeltaa maailman ja synnin voittaen Jeesuksen veressä ja vedessä ja Hengessä.

Älkäämme eksykö!
321341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

"Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään." (Johannes 12:24)

"Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni." (Luukas 14:26-27)

Kuinka nämä sitten tulisi ymmärtää, kun meidän tulee myös rakastaa lähimäisimme niinkuin itseämme?

Pystymmekö samalla sekä rakastamaan ja vihaamaan vai vaihteleeko nämä tahtotilat eri asioiden suhteen eri tilanteissa elämässämme?

Raamatussa on opetettu ja nähdään myös Jeesuksessa tämä mielenkiintoinen terminologia näissä rakkaus-viha -asioissa.

Oletko tutkinut tai miten ymmärrät nämä?

Äänestä
  • Näissä pitää perehtyä kontekstiin.

    "Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään." (Johannes 12:25)"

    Oltiin tilanteessa, jossa Jeesus tiesi tulleensa tiensä päähän maailmassa. Juuri äskettäin hänet oli voideltu hautaamista varten, ja nyt kreikkalaiset pakanat olivat tulleet juhlille tavatakseen Jeesuksen. Merkit olivat täyttyneet, ja Jeesus sanoi järkyttyneenä em. sanat itsestään ja seuraajistaan. Kyse ei ole itsensä eikä toisten vihaamisesta, vaan tehtävän täyttämisestä maailmassa olematta rakastunut sen anteihin.

    "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni." (Luukas 14:26-27)

    Tämän ymmärtää paremmin Matteuksen luvusta 10, jossa Jeesus ennustaa oman nimensä tulevan aiheuttamaan vihaa jopa oman perheen kesken. Meille se merkitsee, että kun tulemme uskoon ja kohtaamme vastustusta oman perheen taholta, tulee olla uskollinen Herralle, vaikka se tietäisi sitä että perhe hylkää. Se on oman elämän vihaamista ja ristin kantamista, kantaa häpeä ja hylkääminen, jos sitä muu perhe vaatii. Vihaaminen tarkoittaa tässä maailmallisuuden vihaamista, jota ei-uskoon tullut perhe edustaa, ei vihaamista heitä itseään henkilöinä. Ellei aiheudu vainoa, pitää jäädä perheen pariin ja rukoilla ja kertoa heille Jeesuksesta, eläen Jumalan tahdon mukaisesti siellä kaikkien keskellä, todistuksena heille.
    Muualla Raamatussa sanotaan, että joka ei pidä huolta omasta perheestään, on uskotontakin pahempi.

    Valitettavasti on lahkoja, jotka ovat käsittäneet tämän Raamatun kohdan niin, että uskovan itsensä pitää heti lähteä kodistaan ja perheestään, vaikka mitään ristiriitaa ei olisikaan tullut.

    Äänestä

  • UPDATE_8870977 kirjoitti:

    Näissä pitää perehtyä kontekstiin.

    ymmärtänyt, Jumalan siunausta vaelluksessasi Jeesuksessa. Rakastetaan Herraa ja pannaan toivomme armoonsa, joka meitä kasvattaa hyvän hedelmän tuottamiseen.

    Äänestä

  • asiakokonaisuudesta otettuja sanontoja = lukee raamattua niinkuin piru (666: ihmisen luku, mielenvikainen) - kuten on tapana sanoa

    osa noista on tuomaan evankelitumista jotka on hajotettuna raamatussa

    Äänestä

Lähimmäisten rakastaminen tarkoittaa sitä, että haluamme tehdä heille Jumalan tahdon mukaisia asioita. Lähimmäisen vihaaminen tarkoittaa sitä, että emme halua tehdä heille Jumalan tahdon vastaisia asioita.

Esimerkit. Haluamme puhua heille totta. Todellista rakkautta.

Esimerkki2 lähimmäisen vihaamisesta. Emme mielistele lähimpiämme enää puhumalla heille mielinkielin valheellisia asioita. Emmekä tee enää asioita miellyttääksemme toisia vastoin omaa omaatuntoamme. Emme tee asioita että saisimme lähimmäistemme hyväksynnän niiden kautta. Olemme siis rehellisiä. Toden puhuminen loukkaa useimmiten. Mutta sekin on rakkautta vaikka se saattaa sattuakin.

Äänestä
  • vaikka myös saamme vihata Jumalan tahdon vastaisia omassa huonossa mielenlaadussamme, kun Jumalan totuus osoittaa meille armoaan totuudessaan eli valkeudessaan.

    > Lähimmäisten rakastaminen tarkoittaa sitä, että haluamme tehdä heille Jumalan tahdon mukaisia asioita.

    Amen, hallelujah!

    > Lähimmäisen vihaaminen tarkoittaa sitä, että emme halua tehdä heille Jumalan tahdon vastaisia asioita.

    Ei näin, vaan lähimmäisen vihaaminen tarkoitaa sitä, että jos on valittava Jumalan tahto tai lähimmäisten tahto, niin valitsemme Jumalan tahdon.

    "Lähimmäisen rakastaminen (ei: vihaaminen) tarkoittaa sitä, että emme halua tehdä heille Jumalan tahdon vastaisia asioita."

    Todellisuudessa siten valitsemalla Jumalan hyvä tahto elämässämme, niin rakastamme myös lähimmäisiämme ja itseämme, vaikka lihan mielelle se ei olekaan mieleen. Lähimmäisen vihaaminen liittyy siis lihan mielen mukaisen vihaamiseen, sillä jos lähimmäinen yhtyy Jumalan tahdon mukaiseen, niin voidaan rakastaa sekä Jumalaa ja lähimmäistä tai omaa tahtoa. Näinhän Jeesuskin tahtoi kantaa ristinsä ja tehdä Isän tahdon, kun kärsimysmaljaa tarjottiin juotavaksi. Kannatti Jeesuksen rukoilla ja valvoa, että täytti kaikessa Isän tahdon ja Jumalanpelkonsa tähden rukouksensa kuultiin ja vastattiin.

    > Haluamme puhua heille totta. Todellista rakkautta.

    Aamen.

    > Emme mielistele lähimpiämme enää puhumalla heille mielinkielin valheellisia asioita. Emmekä tee enää asioita miellyttääksemme toisia vastoin omaa omaatuntoamme. Emme tee asioita että saisimme lähimmäistemme hyväksynnän niiden kautta. Olemme siis rehellisiä. Toden puhuminen loukkaa useimmiten. Mutta sekin on rakkautta vaikka se saattaa sattuakin.

    Tietysti nämäkin on lähimmäisen rakastamista.

    Lähimmäisen vihaaminen liittyy aina sen Jumalan tahdon vastustamiseen, ja siksi emme voi yhtyä valheisiin ja valheellisiin todistuksiin itsestämme tai Jeesuksesta tai mistään muustakaan. Tietysti tarvitsemme Jumalan suurta armoa ja pyhitystä totuudessä, siksi tarvitsemme parannuksen eli vanhurskautumsien mielenlaadussa Jumalan tahdon tuntemiseen ja Herran Hengen voiman sen tekemiseen.

    Jumalan runsasta armoa ja rauhaa ja vanhurskautta ja pyhitystä Jeesuksen nimessä sinulle Jumalalle otollinen.

    Äänestä

Katso lasta syvälle silmiin. Vihaako hän?

Katso lasta syvälle silmiin. Lapsi vain tahtoo rakastaa.

Mistä viha on sitten peräisin?

Maailma eli me opetamme lapsemme vihaamaan.
Me olemme itse viha kun kannamme vihaa sisällämme ajatuksissamme ja uskomuksissamme. Kun vihaamme itseämme, vihaamme toisia. Kun vihaamme toisia, vihaamme itseämme.

Viha luo lisää vihaa. Vain rakkaus voi voittaa vihan. Vain rakkaus parantaa....lopulta vihankin.

Rakasta itseäsi, niin voit rakastaa toisia. Rakastat toisia, ja rakastat itseäsi.

Tämä on lopulta ihan simppeliä. Kun ei ole kuin yksi.
Me olemme yhtä. Älä ruoki vihaa. Ruoki rakkautta ja opit muistamaan kuka todella olet. Sisimpäsi on puhdasta kultaa, puhdasta rakkautta. Jätä viha ja pelko niin muistat mitä sisälläsi koko ajan on ollut, Jumalan valtakunta. Sinne ei kuulu minkäänlainen viha eikä pelko.

Rakkaus on puhdasta, rakkaus on valo, rakkaus on kirkkautta, Jumala on tätä kaikkea ja me olemme myös osa Jumalaa. Vain ihminen muistamattomuuttaan kärsii kun kantaa vihaa ja pelkoa mukanaan. Tästä kaikesta voi vapautua ja astua taivaaseen jo nyt. Taivas on tarkoitus luoda maan päälle. Se ei voi tapahtua jos opetamme lapsillemme vihaa ja pelkoa suhteessa itseemme, suhteessa toisiimme ja suhteessa Jumalaan ja Elämään. Me emme luo rauhaa vihasta ja pelosta vaan rakkaudesta.

Olemme kaikki yhtä rakkaudessa. Vain rakkaus voi meidät pelastaa vihasta ja pelosta. Ole rakkaus, mitä oletkin ja olet aina ollut ja tulet aina olemaan. Sillä olet rakkaudesta ja palaat rakkauteen etkä todellisuudessa ole koskaan sieltä pois lähtenytkään.

Olet rakkaus. Muista ja opi tuntemaan oma rakkautesi. Se on tie Jumalan valtakuntaan.

Äänestä
  • > Katso lasta syvälle silmiin. Vihaako hän?

    Ei pelkästään viha ole syntiä vaan samoin valheiden rakastaminen, samoin maailman ja Mammonan rakastaminen ei ole Jumalasta vaan maailmasta ja lihan mielestä.

    Pyrit vetoamaan voimakkaasti tunteisiin, mutta Jumala tahtoo totuuttta salatuimpaan saakka, ja kyse on tahdosta eikä tunteista. Hengellinen ihminen tahtoo pysyä totuudessa kaikessa eikä tahdo hyväksyä valheita mistään eikä siten myöskään vääriä todistuksia antaa mistään eikä kenestäkään.

    Kyse on tahdosta enemmän kuin tunteesta hengellisessä ihmisessä! Sielullisuus vetoaa tunteisiin, sillä näin pystytään valheellisesti perustelemaan hyväksynnät Jumalan tahdon vastaisillekin, sillä eihän toisille tehdä vääryyttä homoudessa, mutta sensijaan ihminen halventaa omaa ruumistaan hyväksymällä sellainen kauhistus Jumalan kuvaksi luodussa ihmisen elämässä, vaikka Jumala tahtoo pyhittää vanhurskaudellaan. Homouden synti on Jumalaa kohtaan, koska ihminen halveksii silloin sitä kunniallisuutta ja pyhyyttä, johon Jumala kutsuu ihmisiä eläessään kuvakseen luotuna ihmisenä.

    Toivon että ymmärrät mitä tarkoitan. Paha tahtoo halventaa ihmisiä sitomalla heidät homoudessa Jumalan tahdon vastaiseen, sillä niin tehdessään pystyy halveksimaan Luojaa, sillä ihminen on Luojansa kuva, ja Luoja tahtoo siksi kuviltaan kunniallista ja hyvää elämää, niin ettei Pahalla olisi mitään mahdollisuutta syyttää Jumalaa, kuten homouden harjoittaja halveksii tietämättään Luojaansa, sillä on kauhistus Jumalan edessä ja Paha siihen siksi on niin mielistynyt ja pitää esillä valheitaan, etteivät he ketään ihmistä vastaan tee syntiä. Rakastetaan Jumalaa tekemällä tahtoaan ja vaelletaan sen arvon mukaan, jonka Jumala on meille antanut kuvikseen luotuaan, niin että voimme rakastaa Jumalaamme ja kaikessa kiittää ja kunnioittaa myös lähimmäisiämme Jumalan kuviksi luotuina, näin myös homojen osalta. Jumala tahtoo heidän pääsevät eroon Pahan syntikahleesta ja siihen on Jumalan armoliiton mahdollisuus Jeesuksessa, amen.

    Äänestä

  • Rakastetaan kaikkia lähimmäisiämme Jumalan tahdon ja vanhurskaan mielenlaadun mukaan, niin myös Jumala voi mielistyä rakkauteemme.

    Vihataan kaikkea Jumalan tahdon vastaista, niin myös Jumala mielistyy vanhurskaaseen mielenlaatuumme.

    Jos Jumalan tahdon mukaisella mielenlaadulla noita esittämiäsi lukee, niin voi yhtyä lähes kaikkeen, mutta jos ihminen ei tahdo vastaanottaa koko Jumalan antamaa totuutta ja armoa ja vanhurskautta ja pyhitystä Raamatun ja Jeesuksen Hengen ja elävän veden kautta, niin tarkemmin asioita käsitellessä voi ymmärtää, että samasta asiasta syntyy täysin erilainen näkemys, mikä on lähimmäisen rakastamista ja mikä vihaamista.

    Jos joku valehtelee homoutta harjoittavalle, että hänen ei tarvitse tehdä parannusta kelvatakseen Jumalalle päästäkseen taivaaseen, niin hän todellisuudessa vihaa tuota onnetonta sielua, joka on sidottu syntiin eli Jumalan tahdon vastaiseen homouteen.

    Jos joku kertoo tuolle onnettomalle homouden orjuudessa elävälle, että Jumala tahtoo hänet siitä parantaa ja vapauttaa, niin tämä totisesti rakasta tuota ilman parannusta kadotukseen menevää, ja näin kertomalla rakkaudellisesti totuuden voi myös saada aikaan tuossa henkilössä parannuksen halun ja Jumalan armon ja totuuden ja vapautuksen kaipuun, niin että hänen sielunsa voi päästä Jeesuskessa kaidalle tielle ja hän vapautua homouden synnistä vanhurskaaseen ja pyhään elämään, jolloin Paha ei voi syyttää enää Jumalaa tämän ihmisen synneistä ja myös joutuu Paha menettämään otteensa tämän synnin harjoittajan orjuuttavasta kahleesta. Näin myös Jumalan valtakunta on vaikuttanut suurta hyvää tämän onnelliseksi nimetyn ja entisen onnettoman elämässä.

    Ymmärrät varmaan nämä, mistä kirjoitin. Minä tahdon rakastaa myös homouden synneissä eläviä, entä sinä, ja oleellinen kysymys kuuluu: "tahdotko heidän tekevän Jumalan tahdon mukaisen parannuksen?" vai opettaisitko, että heidän ei tarvitse tehdä parannusta voidakseen olla Jumalalle otollisia ja myös ettei mitään kadotusta olekaan eikä syntiäkään?

    Äänestä

  • Isä Jumala tahtoo kaikille lapsille Jeesuksen kautta annettavan hyvän hengellisen ja totuudellisen ja armollisen ja hyvän elämän, amen.

    Jeesus opettaa lapsenkaltaisesta nöyryydestä ja niistä lupauksista, jotka seuraavat ja tulevat tällaisten maailman taholta halvennettujen lasten kautta annettujen ensisijaisesti heidän omaan elämäänsä, sillä tätä maailmaa hallitsevat tämän maailman herrat ja jumalat ja hallitsijat ja johtajat, jotka eivät ole välttämättä pystyneet nöyrtymään lapsenkaltaiseen mielenlaatuun Jumalan edessä, sillä niin tehdessään eivät olisi voineet noustakkaan arvostetuiksi ihmisten edessä.

    Jeesus opetti selvästi että mikä tässä maailmassa on arvostettua, ei ole sitä välttämättä Isän Jumalan edessä, samoin myös Isän lupauksen lapset ovat tässä maailmassa niinkuin ei mitään, sillä täällä Paha hallitsee ja omiaan nostaa eksyttämään ja harhaanjohtamaan, niinkuin ihmiset rakastavat pimeyttä ja ahneutta ja valheita, vaikka osaavatkin myös hienosti mielistellä ja vaijeta, jottei heidän tietämyksensä näistä tärkeistä ja arvokkaista ja loppujen lopuksi ainoasta tärkeästä asiasta esille tulisi: Jeesuksen risti ja verensä ja ruumiinsa ja valtakuntansa ja kuninkuutensa ja tuomionsa ja antamansa lunastus anoville ja nöyrtyville ja kiittäville sielujensa pelastukseksi.

    Tiestysti vasta tulevaisuudessa nähdään miten nämä menee tässä maailmassa jossa kaikki koetellaan ja akanat jyvistä erotellaan. Portot pääsevät ennen fariseuksia Jumalan valtakuntaan, ja samoin rikkaan on mahdoton päästä, jos ei osoita, että rakastaa enemmän Jumalaa kuin Mammonaa, näin myös sinne kootaan nimenomaan ne, jotka eivät itsessään ole mitään vaan tahtovat vastaanottaa Jumalan valtakunnan osallisuuden sieluilleen lohdutukseksi ja elämäksi ja pelastukseksi, amen.

    Äänestä

  • Jumalan kuvasta kirjoitti:

    > Katso lasta syvälle silmiin. Vihaako hän?

    Ei pelkästään viha ole syntiä vaan samoin valheiden rakastaminen, samoin maailman ja Mammonan rakastaminen ei ole Jumalasta vaan maailmasta ja lihan mielestä.

    Pyrit vetoamaan voimakkaasti tunteisiin, mutta Jumala tahtoo totuuttta salatuimpaan saakka, ja kyse on tahdosta eikä tunteista. Hengellinen ihminen tahtoo pysyä totuudessa kaikessa eikä tahdo hyväksyä valheita mistään eikä siten myöskään vääriä todistuksia antaa mistään eikä kenestäkään.

    Kyse on tahdosta enemmän kuin tunteesta hengellisessä ihmisessä! Sielullisuus vetoaa tunteisiin, sillä näin pystytään valheellisesti perustelemaan hyväksynnät Jumalan tahdon vastaisillekin, sillä eihän toisille tehdä vääryyttä homoudessa, mutta sensijaan ihminen halventaa omaa ruumistaan hyväksymällä sellainen kauhistus Jumalan kuvaksi luodussa ihmisen elämässä, vaikka Jumala tahtoo pyhittää vanhurskaudellaan. Homouden synti on Jumalaa kohtaan, koska ihminen halveksii silloin sitä kunniallisuutta ja pyhyyttä, johon Jumala kutsuu ihmisiä eläessään kuvakseen luotuna ihmisenä.

    Toivon että ymmärrät mitä tarkoitan. Paha tahtoo halventaa ihmisiä sitomalla heidät homoudessa Jumalan tahdon vastaiseen, sillä niin tehdessään pystyy halveksimaan Luojaa, sillä ihminen on Luojansa kuva, ja Luoja tahtoo siksi kuviltaan kunniallista ja hyvää elämää, niin ettei Pahalla olisi mitään mahdollisuutta syyttää Jumalaa, kuten homouden harjoittaja halveksii tietämättään Luojaansa, sillä on kauhistus Jumalan edessä ja Paha siihen siksi on niin mielistynyt ja pitää esillä valheitaan, etteivät he ketään ihmistä vastaan tee syntiä. Rakastetaan Jumalaa tekemällä tahtoaan ja vaelletaan sen arvon mukaan, jonka Jumala on meille antanut kuvikseen luotuaan, niin että voimme rakastaa Jumalaamme ja kaikessa kiittää ja kunnioittaa myös lähimmäisiämme Jumalan kuviksi luotuina, näin myös homojen osalta. Jumala tahtoo heidän pääsevät eroon Pahan syntikahleesta ja siihen on Jumalan armoliiton mahdollisuus Jeesuksessa, amen.

    "Ei pelkästään viha ole syntiä vaan samoin valheiden rakastaminen, samoin maailman ja Mammonan rakastaminen ei ole Jumalasta vaan maailmasta ja lihan mielestä."

    Minulle lapsi osaa kertoa totuuden paremmin kuin sinun vihasi ja pelkosi maailmaa kohtaan. Jumalan valtakunta on lasten kaltainen. Olisi ehkä sinunkin aika tutkia tätä viisautta syvemmällä tasolla ja voit alkaa tiedostaa mitä tällä lauseella todella tarkoitetaan eikä vain tahtoa pahaa toisille omien uskomusten kautta, jotka eivät ole rakkaudesta vaan omasta vihasta ja pelosta (erillisyyden harhasta).

    Et ole ilmeisestikään oikein tiedostanut omaa tahtomistasi muuta kuin sen kautta mitä sinulle on opetettu asiasta uskontosi kautta. Tahtomisen takanakin on aina tunne/energia. Joko tahdot rakkaudesta tai tahdot pelosta (johon myös viha kuuluu). Kukaan ei vain tahdo ilman että sen tahtomisen takana on jokin syvä uskomus, tunne ja energia. Tutki itseäsi niin voit oppia jotain uutta, jotain mitä uskontosi ei opeta eikä tahdo opettaa, koska sekin pelkää oman olemisensa loppumista.

    Ei minun tarvitse pyrkiä vetoomaan mihinkään tunteisiin, sillä jokaisella on tunteet ilman minun pyrkimystänikin. Kun vain uskaltaa tutkia omaa itseään vähän syvemmältä niin huomaa ja tiedostaa omat uskomukset, joihin liittyy voimakkaasti myös tunne. Ihminen on täynnä uskomuksia, jotka herättävät tunteita. Näin on tarkoituskin, jotta voi kasvaa aina vaan suurempaan rakkauden olemukseen ja rakkauden tunteeseen. Tunne on erittäin tärkeä opettaja, kun vain uskaltaa alkaa kuuntelemaan omia tunteitaan eikä tukahduttaa niitä.

    Uskonnot opettavat ihmistä tahtomaan kuten se tahtoo. Se ei opeta ihmistä kuuntelemaan omaa tunnettaan, omaa johdatustaan, omaa sisäistä ääntään. Tässä uskonnot ovat hyvin taitavia manipuloijia ja heillä on suuri valta ihmisistä. Sinä olet selvästi langennut tähän kuoppaan, mutta sieltäkin unesta on mahdollista herätä suurempaan ymmärrykseen ja muistamiseen siitä kuka todella on.

    Mielenkiintoista on, että otit esille homouden. Itse en sanallakaan maininnut asiasta, mutta sinulla se tuntuu olevan kovinkin pinnalla kun pompahtaa esille näin yllättäen. Varmasti on vaikeaa elää vihan kanssa ja se aiheuttaa kärsimystä eniten kantajalle itselleen. Näin syyn ja seurauksen laki toimii. Se energia mitä lähetät maailmalle ja mitä olet, sillä energialla luot ja sitä energiaa vedät puoleesi. Viha ja pelko ovat voimakkaita energioita luomaan lisää vihaa ja lisää pelkoa.

    Siunausta Sinulle.

    Äänestä

  • Olen minä kirjoitti:

    sinut ymmärtämään paremmin näitä Raamatusta nousevia asioita kohtaan, toki tahdon myös itse niitä paremmin ymmärtää, mutta käsitellessäni tiettyä aihepiiriä, niin sinun tulee ymmärtää minusta, että en silloin pyri tuomaan kokonaiskuvaa Jeesuksen opetuksesta.

    Olet aivan oikeassa lapsenkaltaisuuden merkityksestä Jumalan valtakunnassa, mutta en käsitellyt sitä sen pohjalta vaan noiden Jeesuksen opetuksien pohjalta, jotka alkuviestissä käsittelivät noita viha -termejä, vaikka tietysti myös rakkaus on sen vastakohta ja huomattavasti tärkeämpi ja enemmän esilläpidetty, kuten rakkaus on tienä ylivertainen ja paras ja tärkein. Jos sitä alkaisi laajemmin esittää, niin menisi liian laajaksi.

    Juuri siksi älä ymmärrä, että minä tunnetilassani ketään ihmistä vihaisin, sillä sekin on syntiä, enkä todellakaan vihaa edes tarvitse kokea ketään kohtaan, ja kiitos Isälle Jumalalle, ei minun tarvitse juurikaan edes vihastuakaan kehenkään.

    Toki en myöskään voi hyväksyä niitä sinun kommenttejasi, joita en voi pitää totuudellisina. Näissä niistä ei ole yleisesti, vaikka minun suhteen koen, että et tunne minua kovinkaan hyvin tuntemukseltani taikka uskonnoltani, toki en sitä uskonnoksi koe itse alkuunkaan, koska se on suhde Isään Jumalaan ja Jeesukseen ja Pyhään Henkeen.

    En ole alkuunkaan uskonnollinen, vaikka koen että Isä on joskus siitä minua hiukan opettanut, mutta ei sen enempää soimannut. Toiset kyllä voivat ulkoa päin kokea sen niin, mutta johtuu nähdäkseni siitä, että eivät koe niitä Jumalan sanoja Raamatusta alkuunkaan samoin elävinä kuten minä itse. Minulle ne ovat Henki ja Elämä ja Totuus, eikä vain pelkkiä sanoja tai fraaseja.

    En ole alkuunkaan uskonnollisesta taustasta oman lapsuuden perheeni puolesta, toki luin rippikoulun jälkeen Uuden Testamentin ja uskoin sen täysin niin että jotkut lähimmäiseni loukkaantuivatkin puheisiini, kun noudatin Jeesuksen opetusta, koska eivät ymmärtäneet niiden edes olleen Jeesuksen opetusta. Näin se on myös täällä osittain, enkä jälleen tarkoita erityisesti sinua. Isosiskoni tahtoo muistaa minua uskonnollisella hömpällä ja toki myös esimerkiksi tuolla ´keskusteluja Jumalan kanssa´ DVD:llä, mutta ei ole uudestisyntynyt, eikä voi alkuunkaan ymmärtää sydämen uskon suhdetta Jeesukseen, koska hänellä itsellään ei sitä ole.

    Ajattelen ihan oikeasti tuntevani itseni suhteellisen hyvin, sillä olen saanut jo aika pitkään vaeltaa uudestisyntyneenä Isässä Jumalassa, ja on kyllä osoittanut asiat aivan totuudellisesti ja armollisesti. Tuossa homoudessa ei ollut mitään henkilökohtaista vaan toin sen esille totuudessa pysymisen tärkeyden suhteen lähimmäisiämme kohtaan ja myös Jumalan tahdon suhteen näissä viha-rakkaus asioissa, koska kuvastaa hyvin sitä inhimillisen humanismin ja Jumalan vanhurskauden suhdetta tähän asiaan, vaikka ei henkilökohtaisesti olekaan koskettava.

    Isän Jumalan siunausta sinulle Jeesuksen nimessä ja Totuuden Hengessä kaikkeen elämääsi.

    Äänestä

  • piru (666: ihmisen luku, mielisairas) jos opettaa lapsen piruksi eli syntiseksi (mielenvikaiseksi, rikolliseksi, alempiarvoiseksi) = elukaksi, kaapista voi tulla ulos mitä tähansa, pedofiili, raiskaaja, murhaaja, joukkomurhaaja j. n. e.

    Uskontunnustuksen mukaan sen opettamassa opissa "ei ole järkeä, ei ole ymmärrystä, ei kykene noudattamaan lakia" = psykatriassa määritelty "vaarallinen itselle ja/tai muille" = 666.

    joissakin lahkoissa pedofiliaa esiintyy jo alaiksisissä,eli alle 18 -vuotiaat raiskaavat (nuorimmat 14-15 vuotiaita) nuorimpia perheen jäseniä tai sukulaisten lapsia

    Äänestä

  • tiedoxi kirjoitti:

    piru (666: ihmisen luku, mielisairas) jos opettaa lapsen piruksi eli syntiseksi (mielenvikaiseksi, rikolliseksi, alempiarvoiseksi) = elukaksi, kaapista voi tulla ulos mitä tähansa, pedofiili, raiskaaja, murhaaja, joukkomurhaaja j. n. e.

    Uskontunnustuksen mukaan sen opettamassa opissa "ei ole järkeä, ei ole ymmärrystä, ei kykene noudattamaan lakia" = psykatriassa määritelty "vaarallinen itselle ja/tai muille" = 666.

    joissakin lahkoissa pedofiliaa esiintyy jo alaiksisissä,eli alle 18 -vuotiaat raiskaavat (nuorimmat 14-15 vuotiaita) nuorimpia perheen jäseniä tai sukulaisten lapsia

    henkilö joka muuttuu 666:seksi on menettänyt sielunsa ja käyttäytyy pahemmin kuin minkään eläin maan päällä

    ulkomaalaisten mielisairaitten rasistien lait ja opit joilla ei ole minkäänlaista yhteyttä Jumalaan ja Jeesukseen ovat menneet perille, ja ihminen on muuttunut itselle ja/tai toisille vaaralliseksi

    "Vaarallisin on opetuksesta vastuussa oleva viran haltija, koska hän voi opettaa väärin tuhansia ja saada aikaan joukkopsykoosin" (vapaasti käännettynä, USA)

    Äänestä

  • Parannuksesta! kirjoitti:

    Rakastetaan kaikkia lähimmäisiämme Jumalan tahdon ja vanhurskaan mielenlaadun mukaan, niin myös Jumala voi mielistyä rakkauteemme.

    Vihataan kaikkea Jumalan tahdon vastaista, niin myös Jumala mielistyy vanhurskaaseen mielenlaatuumme.

    Jos Jumalan tahdon mukaisella mielenlaadulla noita esittämiäsi lukee, niin voi yhtyä lähes kaikkeen, mutta jos ihminen ei tahdo vastaanottaa koko Jumalan antamaa totuutta ja armoa ja vanhurskautta ja pyhitystä Raamatun ja Jeesuksen Hengen ja elävän veden kautta, niin tarkemmin asioita käsitellessä voi ymmärtää, että samasta asiasta syntyy täysin erilainen näkemys, mikä on lähimmäisen rakastamista ja mikä vihaamista.

    Jos joku valehtelee homoutta harjoittavalle, että hänen ei tarvitse tehdä parannusta kelvatakseen Jumalalle päästäkseen taivaaseen, niin hän todellisuudessa vihaa tuota onnetonta sielua, joka on sidottu syntiin eli Jumalan tahdon vastaiseen homouteen.

    Jos joku kertoo tuolle onnettomalle homouden orjuudessa elävälle, että Jumala tahtoo hänet siitä parantaa ja vapauttaa, niin tämä totisesti rakasta tuota ilman parannusta kadotukseen menevää, ja näin kertomalla rakkaudellisesti totuuden voi myös saada aikaan tuossa henkilössä parannuksen halun ja Jumalan armon ja totuuden ja vapautuksen kaipuun, niin että hänen sielunsa voi päästä Jeesuskessa kaidalle tielle ja hän vapautua homouden synnistä vanhurskaaseen ja pyhään elämään, jolloin Paha ei voi syyttää enää Jumalaa tämän ihmisen synneistä ja myös joutuu Paha menettämään otteensa tämän synnin harjoittajan orjuuttavasta kahleesta. Näin myös Jumalan valtakunta on vaikuttanut suurta hyvää tämän onnelliseksi nimetyn ja entisen onnettoman elämässä.

    Ymmärrät varmaan nämä, mistä kirjoitin. Minä tahdon rakastaa myös homouden synneissä eläviä, entä sinä, ja oleellinen kysymys kuuluu: "tahdotko heidän tekevän Jumalan tahdon mukaisen parannuksen?" vai opettaisitko, että heidän ei tarvitse tehdä parannusta voidakseen olla Jumalalle otollisia ja myös ettei mitään kadotusta olekaan eikä syntiäkään?

    "Jos Jumalan tahdon mukaisella mielenlaadulla noita esittämiäsi lukee, niin voi yhtyä lähes kaikkeen, mutta jos ihminen ei tahdo vastaanottaa koko Jumalan antamaa totuutta ja armoa ja vanhurskautta ja pyhitystä Raamatun ja Jeesuksen Hengen ja elävän veden kautta, niin tarkemmin asioita käsitellessä voi ymmärtää, että samasta asiasta syntyy täysin erilainen näkemys, mikä on lähimmäisen rakastamista ja mikä vihaamista."

    Mitä tiedät alkuaineista, miten ja miksi ne sulavat? (Pietarin kirje) Alkuaineet ja miten ne sulavat, ovat Luojan luomia. Mitä on painovoima, ja painottomuus, ja mitä tapahtuu kun geenien telemerit lyhenee tai pitenee? Nekin on Jumala luonut. Kerro meille Jumalan totuus niistä. kerro meille miten Jumala loi maailman, kaikkia planeetat avaruudessa. Me haluamme viisastua Jumalan totuudessa.

    Noudata Jumalan lakia sanantarkasti, ja Jeesuksen oppeja sanantarkasti, ja Suomen "maan jonka Jumala on antanut" perustuslakia sanantarkasti, ne pelastavat sinut uskonnoilta.

    Äänestä

Totisesti, Jeesus on minun herrani, eikä minulta mitään puutu.Siinä Jumalan ja taivastenvaltakunnan etsinnän totuus.

Äänestä
  • Kunnia ja kiitos Isälle Jumalalle Jeesuken nimessä ja Totuuden Hengessä, amen!

    Ole siunattu Jeesuksessa ja todistuksessa ja Pyhä Henki sinulle runsaasti suokoon kaikkea hyvää sekä hengellisesti että elämässä muutoinkin, niin että voit kokea sitä Herran hyvyyttä, jota suo jokaiselle anovalle ja kestävyyttä ja iloa ja rauhaa ja vanhurskautta.

    Tahdon iloita kanssasi todistuksestasi ja ennenkaikkea taivaassa siitä iloitaan, sillä Jumala rakastaa jokaista, joka tahtoo totuuessa vaeltaa ja Jeesukseen turvata ja nimessään kiittää ja kunniottaa Jumalaa Isänään ja muutoinkin.

    Rukoillaan ja valvotaan toistemme ja kaikkien pyhien puolesta anoen niitä hyviä asioita, joita Jeesus Mestarina on itse opettanut omilla sanoillaan ja samoin myös opetuslastensa kautta.

    Äänestä

  • sillä parannuksen tehtyäsi, Jeesus tahtoo sinulle niistä opettaa, lue Raamatusta ja ano Pyhän Hengen opetusta.

    Herran tahto on että jokainen parannuksen tehnyt ottaa kasteen vedessä ja myös lupaus Jeesuksen antamasta Pyhän Hengen kasteesta liittyy opetuslapseuteensa ja kastekuuliaisuuteen ja on suuri ja tärkeä armolahja, ja sitä myös seuraavat armolahja tai Herran opettamat merkit.

    Kasteen vedessä voivat antaa Herran Jeesuksen opetuslapset ja Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä joko suoraan taivaasta tai sitten opetuslastensa käsien kautta. Myös minä voisin sinut kastaa, mutta en netissä. Paikkakunnallasi on varmasti Jeesuksen opetuslapsia, jotka voivat sinut kastaa vedessä, samoin Pyhän Hengen kastetta kannattaa anoa myös yhdessä, samoin näissä kaikissa kannattaa rukoilla Jeesuksen johdatusta ja tekee sen sillä on tahtonsa mukaista.

    Isän Jumalan siunausta Jeesuksen nimessä.

    Äänestä

  • Herran Jeesuksen opetuslapsena, kun tunnustat uskosi Jeesukseen, niin sinun nimesi on kirjoitettu Jeesuksen elämänkirjaan taivaassa, sillä on tunnustanut myös sinut Isän enkelien edessä, amen.

    Tämä on todella jokaisen ihmisen elämän merkitys, että voimme syntyä Jeesuksen antamasta elävästä vedestä ja vaikuttaa sydämissämme uskon ja samoin antaa anoville Pyhän Hengen voiman tunnustaa hänet Herraksi ja Jumalan Pojaksi ihmisten edessä. Tämän tehtyään myös ristin ryöväri pääsi Mestarin vierelle ristiinnaulittuna Paratiisiin vielä samana iltana ruumiillisesti kuoltuaan Herransa vieressä.

    Joka uskoo Jeesukseen ja tunnustaa hänet suullaan ja pysyy armoliitossaan ei ikinä kuole vaan saa elää Jeesuksessa eli Iankaikkisessa Elämässä, amen. Hallelujah!

    Ilo Herrassa Jeesuksessa on väkevyytemme, amen!

    Äänestä

  • Tutki kasteista kirjoitti:

    sillä parannuksen tehtyäsi, Jeesus tahtoo sinulle niistä opettaa, lue Raamatusta ja ano Pyhän Hengen opetusta.

    Herran tahto on että jokainen parannuksen tehnyt ottaa kasteen vedessä ja myös lupaus Jeesuksen antamasta Pyhän Hengen kasteesta liittyy opetuslapseuteensa ja kastekuuliaisuuteen ja on suuri ja tärkeä armolahja, ja sitä myös seuraavat armolahja tai Herran opettamat merkit.

    Kasteen vedessä voivat antaa Herran Jeesuksen opetuslapset ja Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä joko suoraan taivaasta tai sitten opetuslastensa käsien kautta. Myös minä voisin sinut kastaa, mutta en netissä. Paikkakunnallasi on varmasti Jeesuksen opetuslapsia, jotka voivat sinut kastaa vedessä, samoin Pyhän Hengen kastetta kannattaa anoa myös yhdessä, samoin näissä kaikissa kannattaa rukoilla Jeesuksen johdatusta ja tekee sen sillä on tahtonsa mukaista.

    Isän Jumalan siunausta Jeesuksen nimessä.

    "Herran tahto on että jokainen parannuksen tehnyt ottaa kasteen vedessä ja myös lupaus Jeesuksen antamasta Pyhän Hengen kasteesta liittyy opetuslapseuteensa ja kastekuuliaisuuteen ja on suuri ja tärkeä armolahja, ja sitä myös seuraavat armolahja tai Herran opettamat merkit."

    Ainut oikea luojan luoma kaste on naisen kohdussa. Kaikki muut kasteet ovat pakanallisia. Noudata Jumalan lakia sanantarkasti, ja Jeesuksen oppeja sanantarkasti, ja Suomen perustuslakia sanantarkasti, ne pelastavat sinut uskonnoilta.

    Äänestä

  • Ole siunattu kirjoitti:

    Herran Jeesuksen opetuslapsena, kun tunnustat uskosi Jeesukseen, niin sinun nimesi on kirjoitettu Jeesuksen elämänkirjaan taivaassa, sillä on tunnustanut myös sinut Isän enkelien edessä, amen.

    Tämä on todella jokaisen ihmisen elämän merkitys, että voimme syntyä Jeesuksen antamasta elävästä vedestä ja vaikuttaa sydämissämme uskon ja samoin antaa anoville Pyhän Hengen voiman tunnustaa hänet Herraksi ja Jumalan Pojaksi ihmisten edessä. Tämän tehtyään myös ristin ryöväri pääsi Mestarin vierelle ristiinnaulittuna Paratiisiin vielä samana iltana ruumiillisesti kuoltuaan Herransa vieressä.

    Joka uskoo Jeesukseen ja tunnustaa hänet suullaan ja pysyy armoliitossaan ei ikinä kuole vaan saa elää Jeesuksessa eli Iankaikkisessa Elämässä, amen. Hallelujah!

    Ilo Herrassa Jeesuksessa on väkevyytemme, amen!

    "Herran Jeesuksen opetuslapsena, kun tunnustat uskosi Jeesukseen, niin sinun nimesi on kirjoitettu Jeesuksen elämänkirjaan taivaassa, sillä on tunnustanut myös sinut Isän enkelien edessä, amen."

    Minä noudatan Jeesuksen oppeja sanantarkasti, ja Jumalan lakia sanantarkasti niinkuin Jeesus opetaa, ja Suomen "maan jonka Jumala on antanut" perustuslakia sanantarkasti, enkä ketään tai mitään muuta. Minun ei edes tarvitse kuunnella sinua.

    Äänestä

  • Hallelujah! kirjoitti:

    Kunnia ja kiitos Isälle Jumalalle Jeesuken nimessä ja Totuuden Hengessä, amen!

    Ole siunattu Jeesuksessa ja todistuksessa ja Pyhä Henki sinulle runsaasti suokoon kaikkea hyvää sekä hengellisesti että elämässä muutoinkin, niin että voit kokea sitä Herran hyvyyttä, jota suo jokaiselle anovalle ja kestävyyttä ja iloa ja rauhaa ja vanhurskautta.

    Tahdon iloita kanssasi todistuksestasi ja ennenkaikkea taivaassa siitä iloitaan, sillä Jumala rakastaa jokaista, joka tahtoo totuuessa vaeltaa ja Jeesukseen turvata ja nimessään kiittää ja kunniottaa Jumalaa Isänään ja muutoinkin.

    Rukoillaan ja valvotaan toistemme ja kaikkien pyhien puolesta anoen niitä hyviä asioita, joita Jeesus Mestarina on itse opettanut omilla sanoillaan ja samoin myös opetuslastensa kautta.

    "Tahdon iloita kanssasi todistuksestasi ja ennenkaikkea taivaassa siitä iloitaan, sillä Jumala rakastaa jokaista, joka tahtoo totuuessa vaeltaa ja Jeesukseen turvata ja nimessään kiittää ja kunniottaa Jumalaa Isänään ja muutoinkin."

    Suuret kiitokset. Minä noudatan Jeesuksen oppeja sanantarkasti, ja Jumalan lakia sanantarkasti niinkuin Jeesus opettaa, ja Suomen "maan jonka Jumala on antanut" perustuslakia sanantarkasti, enkä ketään tai mitään muuta. Näin minä olen yhtä mieltä Jumalan, Jeesuksen ja jokaisen tervejärkisen suomalaisen kanssa.

    Äänestä

  • Tutki kasteista kirjoitti:

    sillä parannuksen tehtyäsi, Jeesus tahtoo sinulle niistä opettaa, lue Raamatusta ja ano Pyhän Hengen opetusta.

    Herran tahto on että jokainen parannuksen tehnyt ottaa kasteen vedessä ja myös lupaus Jeesuksen antamasta Pyhän Hengen kasteesta liittyy opetuslapseuteensa ja kastekuuliaisuuteen ja on suuri ja tärkeä armolahja, ja sitä myös seuraavat armolahja tai Herran opettamat merkit.

    Kasteen vedessä voivat antaa Herran Jeesuksen opetuslapset ja Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä joko suoraan taivaasta tai sitten opetuslastensa käsien kautta. Myös minä voisin sinut kastaa, mutta en netissä. Paikkakunnallasi on varmasti Jeesuksen opetuslapsia, jotka voivat sinut kastaa vedessä, samoin Pyhän Hengen kastetta kannattaa anoa myös yhdessä, samoin näissä kaikissa kannattaa rukoilla Jeesuksen johdatusta ja tekee sen sillä on tahtonsa mukaista.

    Isän Jumalan siunausta Jeesuksen nimessä.

    "Paikkakunnallasi on varmasti Jeesuksen opetuslapsia, jotka voivat sinut kastaa vedessä, samoin Pyhän Hengen kastetta kannattaa anoa myös yhdessä, samoin näissä kaikissa kannattaa rukoilla Jeesuksen johdatusta ja tekee sen sillä on tahtonsa mukaista."

    Kasteesi on ulkokuoren pesemistä. Normaali ihminen tekee sitä jokainen päivä. Ainut oikea luojan luoma kaste on naisen kohdussa. Kaikki muut kasteet ovat pakanallisia. Noudata Jumalan lakia sanantarkasti, ja Jeesuksen oppeja sanantarkasti, ja Suomen perustuslakia sanantarkasti, ne pelastavat sinut uskonnoilta.

    Äänestä

"vihatkaa valheita (ihmisestä) ja rakastakaa totuutta (Jumalasta ja myös ihmisestä, joka esille tuo Jumalan tahdon mukaista totuutta).

Tärkeää myös ymmärtää että vaikka valheet ovat ihmisestä, niin niiden takana on tämän maailman pimeyden ruhtinas ja valheen isä eli tuo Paratiisin kavala Käärme, joka vihaa Jumalaa ja Jeesusta ja totuutta, koska hänet on jo tuomittu Tulijärveen eli Helvettiin. Samoin tahtoo siksi mukanaan viedä jokaisen ihmisen, joka arvokkaana Jumalan kuvana ja tämän luomakunnan kruununa voi päästä Jumalan Paratiisiin takaisin, josta karkotettiin.

Jumala ja Jeesus hyvänä tahtovat pelastaa jokaisen ihmisen, ja samoin Paha valheineen tahtoo hukuttaa jokaisen ihmisen, niin ettei ihmiset etsisi Jumalan valtakuntaa ja vanhurskautta, tai jos etsivät eivät sitä löytäisi Jeesuksessa ja Vapahtajan antamassa elävässä vedessä eli Pyhässä Hengessä, tai jos sen löytävät, eivät siinä pysyisi vaan pois lankeasivat epäuskon tottelemattomuuteen tai ihmistekoiseen uskonnollisuuteen tai maailman haluihin tai ahdinkoon.

Jeesus antaa kaiken tarvittavan elämässämme, kunhan vain tahdomme vastaanottaa ja pysyä armoliitossaan ja totuudessaan myös ihmisestä ja maailmasta ja Pahasta, samoin Jumalan valtakunnasta, sillä tärkeää on ymmärtää mitkä ovat Jumalasta ja mitkä valheen isästä. Koko Raamattu ja Ilmestyskirja kertoo Jumalasta ja valtakunnasta ja Herran päivästä, ja tärkeää on pysyä armoliitossa valkeudessa ja ymmärtää ne hyvät opetukset jotka on meille annettu pyhissä kirjoituksissa.

Monta on koetusta, mutta kaikista saamme jalon voiton kiittäen ja turvaten Isään Jeesuksen nimessä, sillä Herra on hyvä ja antaa jokaiselle anovalle, amen. Hallelujah!

Rukoillaan ja valvotaan ja katsotaan ettei kukaan meitä eksytä! Pysytään Raamatun ilmoituksessa ja anotaan ja kiitetään Pyhässä Hengessä Jumalan armoa ja totuutta ja siunausta.

Äänestä

opetus näistä on jokaisen opetuslapsen helppo ymmärtää eläessään tässä maailmassa.

Äänestä

"ja kutsuu myös meidät opetuslapsinaan maljamme juomaan ja ristimme kantamaan"

niin ei lue raamatusta, olet kekeinyt tuon omasta päästäsi

Matt. 26:29
Ja minä sanon teille: tästedes MINÄ EN JUO tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

Mark. 14:25
Totisesti minä sanon teille: MINÄ EN JUO juo enää viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena Jumalan valtakunnassa."

Luuk. 22:18
Sillä minä sanon teille: tästedes MINÄ EN JUO viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee."

Äänestä
  • Jeesus EI JUO, ja niin en minäkään. Piste.

    Äänestä

  • Hullut ulkomaalaiset ovat opettavat väärin -että viini on jeesuksen verta ja leipä on jeesuksen lihaa ja yhdistää jeesukseen. Jeeuksen mukaan viini on viiniä ja leipä on leipää taivasten valtakunnassa, ei yhtään mitää muuta.

    Äänestä

  • peeveli kirjoitti:

    Jeesus EI JUO, ja niin en minäkään. Piste.

    "Ruotsista tulleen "sivistyneen" uskonnon tunnustuksen (ihmisille annettu tunnustus) mukaan sen opeissa "ei ole järkeä", "ei ole ymmärrystä", "ei kykene noudatamaan (ihmisille säädettyä) lakia", on psykatriassa määritelty "vaarallinen itselle ja/tai muille". Uskonto opettaa mielenvikaiseksi ja tietämättömäksi, ja mielenvikaisuuksia ja tietämättömyyttä kun opettaa sukupolvelta toiselle, suku tulee mielenvikaisemmaksi sukupolvesta toiseen = kaapista voi tulla ulos mitä tahansa mikä on vaarallinen itselle ja/tai muille, k e lapsiraiskaaja/petofiili.

    Lapsista etsitään "mahdollista joukkomurhaajaa" unia, ajatuksia ja sanoja tulkitsemalla ja toimitetaan tarkkailuun ja pakkohoitoon (vasten suomen perustuslain perusoikeuksia). Tuo "mahdollista" on uskontoon yhdistettyä vainoharhaisuutta ja näennäistiedettä.

    Samaan aikaan uskonnoissa ja uskonlahkoissa lasten fyysinen ja psyykkinen pahoinpielty lisääntyy, pedofilia kukoistaa. Nuorimmat uhrit ovat olleet 4-5 vuotiaita (Iltalehti), ja nykyään uskonnon/lahkon alaikaiset lapset raiskaavat nuorempia lapsia. Lapsiraiskaaja joka todisteiden valossa on vaarallinen itselle ja/tai muille, sen sijaan hänet tuomitaan mielenvikaisina pakkohoitoon, "ripittäytyy oikeudessa" vapaalle jalalle, ja uhri(t) ei saa minkäänlaista korvausta - muutaman tonnin korvauksen tuoteusta psyykkisestä helvetistä."

    (Iltalehti)

    "Että ei opeta sanantarkasti Jumalan sanan/lain/10 käskyn mukaisesti, on Jumalan julkista pilkkaamista.

    Että ei opeta sanantarkasti Jeesuksen oppien mukaisesti, joka on vahvistanut Jumalan lain, on Jeesuksen julkista pilkkaamista.

    Että ei sanantarkasti opeta Suomen perustuslain perusoikeuksien mukaisesti, joka kumpuaa edellisistä, on Suomen, Suomen kansan, jeesuksen ja jumalan julkista pilkkaamista." (Uusi Suomi)

    Äänestä

  • peeveli kirjoitti:

    Hullut ulkomaalaiset ovat opettavat väärin -että viini on jeesuksen verta ja leipä on jeesuksen lihaa ja yhdistää jeesukseen. Jeeuksen mukaan viini on viiniä ja leipä on leipää taivasten valtakunnassa, ei yhtään mitää muuta.

    ano hyvää Jeesuksen nimessä ja Hengessä, sillä se on myös sinua varten valmistettu!

    Äänestä

  • cut&paste kirjoitti:

    "Ruotsista tulleen "sivistyneen" uskonnon tunnustuksen (ihmisille annettu tunnustus) mukaan sen opeissa "ei ole järkeä", "ei ole ymmärrystä", "ei kykene noudatamaan (ihmisille säädettyä) lakia", on psykatriassa määritelty "vaarallinen itselle ja/tai muille". Uskonto opettaa mielenvikaiseksi ja tietämättömäksi, ja mielenvikaisuuksia ja tietämättömyyttä kun opettaa sukupolvelta toiselle, suku tulee mielenvikaisemmaksi sukupolvesta toiseen = kaapista voi tulla ulos mitä tahansa mikä on vaarallinen itselle ja/tai muille, k e lapsiraiskaaja/petofiili.

    Lapsista etsitään "mahdollista joukkomurhaajaa" unia, ajatuksia ja sanoja tulkitsemalla ja toimitetaan tarkkailuun ja pakkohoitoon (vasten suomen perustuslain perusoikeuksia). Tuo "mahdollista" on uskontoon yhdistettyä vainoharhaisuutta ja näennäistiedettä.

    Samaan aikaan uskonnoissa ja uskonlahkoissa lasten fyysinen ja psyykkinen pahoinpielty lisääntyy, pedofilia kukoistaa. Nuorimmat uhrit ovat olleet 4-5 vuotiaita (Iltalehti), ja nykyään uskonnon/lahkon alaikaiset lapset raiskaavat nuorempia lapsia. Lapsiraiskaaja joka todisteiden valossa on vaarallinen itselle ja/tai muille, sen sijaan hänet tuomitaan mielenvikaisina pakkohoitoon, "ripittäytyy oikeudessa" vapaalle jalalle, ja uhri(t) ei saa minkäänlaista korvausta - muutaman tonnin korvauksen tuoteusta psyykkisestä helvetistä."

    (Iltalehti)

    "Että ei opeta sanantarkasti Jumalan sanan/lain/10 käskyn mukaisesti, on Jumalan julkista pilkkaamista.

    Että ei opeta sanantarkasti Jeesuksen oppien mukaisesti, joka on vahvistanut Jumalan lain, on Jeesuksen julkista pilkkaamista.

    Että ei sanantarkasti opeta Suomen perustuslain perusoikeuksien mukaisesti, joka kumpuaa edellisistä, on Suomen, Suomen kansan, jeesuksen ja jumalan julkista pilkkaamista." (Uusi Suomi)

    vastustatko vain pelkästään sen tähden, että se on ihmisluontoon sopivaa ylpeälle. Anna nöyryyden itsessäsi saada aikaan hyvää hedelmää ja siten ylpeys myös väistyy taka-alalle ja jopa meren syvyydestä ei sitä kannata edes kenenkään pyrkiä onkimaan takaisin, ja on myös vain ihmisluonnon kapinaa Isää Jumalaa ja Poikaa Jeesusta ja Pyhää Henkeä vastaan, amen.

    Herra Jeesus on hyvä, ja sinäkin rakas kanssamatkaaja voit vastaanottaa Jumalan armon ja totuuden, samoin kaiken sen hyvän hengellisen jonka suo sinullekin niinkuin kaikille hyväänsa anoville ja huonon suosiolla poispaneville, amen. Hallelujah!

    Herra Jeesus on hyvä, amen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jeesuksen opetus- kirjoitti:

lapsi, niinkuin Jeesus opetti ja myös ristinsä kantoi vaikka tahtoikin itsessään kärsimysmaljan ohi menemistä juomatta, kuitenkin rakasti enemmän taivaallista Isää, joka tarjosi maljan juodakseen ja siten sen joi ja häpeän kantoi ja kutsuu myös meidät opetuslapsinaan maljamme juomaan ja ristimme kantamaan, eikä ole maailmallista eikä ihmisille mieluista vaan hengellistä ja Jumalan pelkomme tähden myös rukouksemme kuullaan kun tahdomme kuuliaisina vaeltaa maailman ja synnin voittaen Jeesuksen veressä ja vedessä ja Hengessä.

Älkäämme eksykö!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu