Taloushallinnon palveluja tuottava jyväskyläläisyhtiö irtisanoi työntekijänsä laittomasti,
arvioi Keski-Suomen käräjäoikeus ja velvoitti yhtiön korvauksiin.
Yhtiö määrättiin korvaamaan perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä kahdeksan kuukauden
palkkaa, runsaat 22 000 euroa, sekä työntekijän 11 000 euron oikeudenkäyntikulut.
Yhtiö irtisanoi palveluksessaan kymmenen vuotta työskennelleen henkilön 2009. Perusteeksi ilmoitettiin työntekoedellytysten vähentyminen, asiakkaiden menettäminen toisille, asiakastyytyväisyyden laskeminen ja kehittämistehtävien puutteellisuus.
Oikeus katsoi osasyynä henkilön sairastumiseen olleen liiallisen työmäärän, minkä vuoksi yhtiön olisi pitänyt olla erityisen hienovarainen ja huolellinen suunnitellessaan henkilön työhön palaamista. Työkyvyttömyys ei ole pysyvää, ja oikeuden mukaan työkyky olisikin ilmeisesti
palautunut, jos asiat olisi järjestetty toisella tavalla. Muistakaan irtisanomisperusteista oikeus ei löytänyt näyttöä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.