moro
kirjoitampas minäkin tänne tarinani, koska jostain olisi saatava vastauksia/tuntemuksia.
eli olen mies ja tapasin naisen noin 8v sitten, meillä meni tosi hyvin ja tämä nainen muutti luokseni toiselle paikkakunnalle.
ajan myötä saimme kaksi lasta ja minä tein jopa kolmea työtä yhtäaikaa jotta hän pystyi kotona hoitamaan lapsia, tosin hänelläkin oli mahdollisuus etsiä töitä.
suhteessamme ei ollut pettämisiä kummankaan puolelta ja kaikki tuntui menevän hyvin, reissattiin paljon.
no nyt hän päättikin että suhde saa loppua ja muutti takaisin paikkakunnalle josta aikoinaan lähti ja vei lapset mukanaan.
kaipaan lapsiani paljon ja en voi olla niiden kanssa niin paljon kuin haluaisin, yhdessäolon aikaan puolisoni aina sanoikin minulle että olen ja leikin ihan liikaa lasteni kanssa, tuo sanonta oli kyllä ihmeellinen sillä rakastan lapsiani niin valtavasti.
olen sellainen että teen kaiken toisen puolesta jotta toisella olisi hyvä olla, mutta sekään ei riittänyt, väkivaltaa ei ole koskaan ollut suhteessa eikä alkoholia.
no nyt ollaan erillään ja en oikein tiedä miten tästä eteenpäin rakentaisi tuota loppu elämää, hankala suunitella kvälimatka lapsiin on pitkä ja töistäkään en voi itseäni irtisanoa.
onko kenelläkään vastaavaa tilannetta ja miten olette asian selvittäneet.

Vastaukset 4
Vanhimmat
No sulla on oikeus viettää lasten kanssa puolet ajasta =yhteishuoltajuus, joten siitä sitten ipanat sulle pariks viikoks kuusta. Riippuu ihan kuinka kauas muu perhe muutti, jotta onko tämä mahdollista. Olenpa huomannut, että vanhemmat asuvat usein aika lähekkäin toisiaan, jos on lapsia, eli muksuilla on lyhyt matka kumman tahansa tykö :)
Yritä järjestää lasten tapaamiset, vaikka välimatkaa ja muuta työhankaluutta. Tämä on vain järjestelykysymys. Lasten takia on tärkeää myös, että yhteys säilyy mahdollisimman tiiviinä. Voitko ajatella muuttaa lähemmäksi lapsiasi, etsiä sieltä työtä? Voitko vapaa-aikana ottaa vaikka hotellihuoneen tavataksesi lapsiasi? Lapsetkin kaipaavat sinua, joten ala järjestellä asioita. Älä tuijota sivuseikkoja, vaan toimi niin, että asia järjestyy. Sinulla on kurja tilanne, mutta jonkin ratkaisun varmaan keksit tavataksesi lapsiasi, ja heilläkin on oikeus isäänsä. Et kerro mitään siitä, onko teillä vanhemmilla riitaa ja siksi myös vaikeaa järjestää tapaamisia, vai onko kaikki periaatteessa sovittu teidän kesken?
terve
meillä välit on todella hyvät, ei se siitä ole kiinni, mutta tuota välimatkaa vaan on vajaa 400km ja lapset on niin pieniä 3 ja 5 että ovat kovasti kiini äidissä.
se mikä harmittaa kun en saa olla heidän kanssa kokoajan, herätä heidän vierestä.
toki kaikki on itsestä paljon kiini miten jaksaa tuota välimatkaa ajaa, ja tietenkin ei se ajaminen ilmaista ole, mutta raha on nyt sivuseikka, pääasia on omat pojat.
täytyy vaan antaa tuon ajan kulua ja odotella että asiat järjestyy,
lapseni ovat minulle niin tärkeitä että en osaa ajatella mitään muuta kuin että miten saan olla heidän luonaan.
Kannattais vähän katsoa myös peiliin ja todeta tosiasiat.Täällä on hyvä kertoa se "oma" tarina mutta kuka tietää sen toisen puolen siitä??? Kuulostaa siltä että haet vain itsellese hyväksyntää kun sinut on jätetty....mistähän syystä? Asioilla kun on tapana olla toinenki osapuoli ja hänen näkemys.....Haetko jonkin laista sääliä naisilta tuolla kirjoituksellasi....järki käteen ja asiat sellaisena niinkun ne aikuisten oikeesti on!!!!