Rap artisti DMX Suomeen joulukuussa!

Crimz

Maailman suosituimpiin rap-muusikoihin lukeutuva DMX saapuu konsertoimaanvSuomeen ensimmäistä kertaa joulukuussa. DMX nähdään Helsingissä 12. joulukuuta legendaarisella Tavastialla, jossa vastaavia rap-keikkoja nähdään harvoin. Liput DMX:n konserttiin maksavat 39 euroa, ja ne tulevat myyntiin maanantaina 7. marraskuuta Tiketissä sekä osoitteessa www.rle.fi.

Newyorkilaisen DMX:n (oik. Earl Simmons) artistinimi on kunnianosoitus Oberheim DMX -rumpukoneelle, jota hän käytti tuottaessaan musiikkitaustoja 1980-luvulla. Myös nimellä Dark Man X tunnettu DMX kasvoi monen muun rap-artistin tavoin tehden pikkurötöksiä jengeissä. Rap-musiikki antoikin DMX:lle keinon päästä pois kaduilta.

DMX nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 1997, kun hänen singlensä Get At Me Dog myi kultaa pian julkaisunsa jälkeen. Miehen debyyttialbumi valloitti Billboard 200 -listan ykkössijan ja vielä samana vuonna kakkosalbumi Flesh of My Flesh, Blood of My Blood myi nelinkertaisesti platinaa. Myös seuraavat kolme DMX-albumia menivät suoraan listaykkösiksi USA:ssa.

DMX on tehnyt yhteistyötä mm. Jay Z:n kanssa ja hän on auttanut myös Jadakissiä, sekä naisräppäri Evea heidän uriensa alkuvaiheessa. DMX on nähty myös lukuisissa elokuvarooleissa, kuten Steven Seagalin kanssa Exit Wounds ?elokuvassa sekä Jet Leen ja Aliyahin tähdittämässä Romeo Must Die -hittileffassa vuonna 2000.

DMX on saanut useita rangaistuksia päihteiden vuoksi. Viime vuonna hänet pidätettiin Arizonassa keikkansa yhteydessä ehdonalaisen rikkomisesta, ja mies joutui vuodeksi vankilaan. Vapauduttuaan vuoden 2011 heinäkuussa hän alkoi työstää uutta albumia yhdessä tuottajansa Swizz Beatsin kanssa. Albumin on määrä ilmestyä vielä tämän vuoden joulukuussa, joten suurella todennäköisyydellä uusia kappaleita kuullaan myös Tavastian keikalla.

Hiljattain DMX esiintyi myös BET Hiphop Awards -gaalassa jossa hän onnistui villitsemään hiphop -maailman kärkinimistä koostuvan yleisönsä.

Konserttiliput maksavat ennakkoon ostettuina 39 euroa toimituskulut ja ovelta 45 euroa, mikäli lippuja on jäljellä. Konserttiliput tulevat myyntiin Tiketissä (www.tiketti.fi) ja osoitteessa (www.rle.fi) maanantaina 7. marraskuuta. Ostorajoitus: 5 lippua / asiakas. Keikan ikäraja on K18.

http://www.facebook.com/event.php?eid=301540453189305

2

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • We_right_here

      Tänne ois mahtava päästä! Saa nyt nähdä pääseekö täältä pohjoisesta sinne isolle kylälle

    • Crimz

      RL Concerts / Tiedote 22.11.2011

      Rap artisti DMX:n Suomen keikka peruuntuu.

      Alunperin 12. joulukuuta Tavastialle kaavailtu keikka peruuntuu artistin
      Euroopan kiertueen siirtymisen johdosta. Uutta keikkapäivämäärää ei
      toistaiseksi ole Suomeen sovittu, joten lippurahat voi lunastaa takaisin
      Tiketistä.

      Lisätietoja osoitteesta www.rle.fi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      172
      4980
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1585
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1583
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1441
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1233
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      46
      1010
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      178
      889
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe