Kreationismin hyvät ja huonot puolet

Ensin huonot puolet.
Kreationismi on päällisin puolin harmiton maailmankatsomus, joka saa aikaan lähinnä huvittuneisuutta. Tällä palstalla vääntäminen tosin tuntuu aiheuttaa eräillä keskustelijoilla päänsärkyä, kun yrittää tuhannennen kerran selittää sattuman ja luonnonvalinnan eroa.

Kansainvälisesti kreationismin suurin ongelma on Yhdysvalloissa. Maassa on huomattava määrä kreationistejä verrattuna muihin länsimaihin ja heillä, uskonnollisella oikeistolla, on todellista valtaa. Kreationismi johtaa biologian keskeisten perusteiden ja lukuisten tieteen haarojen kieltämiseen. Yksi näistä on klimatologia. Tiedekielteisyys ja suoranainen tosiaioiden kieltäminen maailman vakavimman ympäristöomgelman edessä on uhka kokomaailmalle. Yhdysvallat on ensiarvoisen tärkeä maa ilmaston muutoksen torjumisessa. Toinen varsinaisesti kreationismiin liittymätön seikka on lopunaikojen odottaminen oman eliniän aikana, mikä vähentää kiinostusta ympäristön suojeluun. On toki myönnettävä, että Yhdysvaltojen teollisuus on osa ongelmaa ja toisaalta meillä olisi opittavaakin uusiutuvan energian käytössä.

Suomessa olisin lähinnä huolissani kristillisistä kouluista, joita Suomessa on 11.
Ainakin osassa näistä ilmeisesti opetetaan kreationismiä ja evoluutioteoriaa rinnakkain. Sopii arvata kumpaan lapset uskovat. Tämä on ollut ongelma myös joissakin tavallisissa kouluissa, kun opetusohjelma ei ole sopinut opettajan maailmankuvaan. Tällöin evoluutio ja kosmologia on jätetty itsenäisen opiskelun varaan. Näissä tapauksissa lasten oikeus saada perusopetusta ei toteudu. Jos opetuksesta puuttuu oleelisia sisältöjä, jää myös oppivelvollisuus toteutumatta. Näiltä lapsilta ja nuorilta jää oppimatta luonnon ihmeet ja lainalaisuudet ja niitä tutkivan tieteen menetelmät. Heidän elämänsä sulkeutuu ahtaaseen maailmankuvaan.

Hyvät puolet
- Kun näitä keskusteluja seuraa netistä, oppii paljon tieteestä. Olen tätä palstaa seuraamalla saanut valtavan määrän tietoa mm. biologiasta, geologiasta tähtitieteestä ja tietysti evoluutiosta. Kiitos siitä kreationisteille.
- Kreationismi on hyvä vitsi.
456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Täysin moraalia vailla oleva evolutiivinen elämäntapa onkin sitten hyvä vai mitä?

Se on syössyt länsimaat uskomattomasn turmeluksen tielle jonka seuraukset tuovat tuskaa reilusti yli puolelle kaikista ihmisistä avio- ja avoerojen myötä, sekä narkkauksen ja rkollisuuden ja sukupuolitautien ja väkivallantekojen myötä.
Ennen Darwinia oli toisin. 1800- luvun Britanniassa oli vain muutama avioerotapaus vuodessa, voitko uskoa sen? Ja suomessakin avioliiton ulkopuolinen seksi oli jopa niin paheksuttua että siitä sakotettiin vielä v. 1926.

1800- luvulla avorikoksesta tavattu sai ankarat tuomiot, jopa teloitus oli aiemmin Suomen laissa siitä seurauksena osoituksena teon paheksuttavuudesta.

Nykyään laki sallii lähes kaikenlaisen moraalittomuuden. Evolutionisteilla ei ole pääsääntöisesti mitään esim. aviorikosta vastaan koskapa se tavallaan on osa yksilön evoluutioon asiaankuuluvaa pakkoa levittää geenejään laajalle. Siis jokin kuviteltu sisäisen pakon sanelema toimintamalli.
Reilumpaa olisi vailla moraaliakin olevalle toimia siten että yksi suhde kerrallaan, mutta eihän sellainen evomoraaliin sovi koska evomoraalöi periaatteessa jopa suosii moniavioisuutta, sillä silloin geenit leviävät tehokkaasti.

Evokit saattavat pitää tätä kehittämäänsä elämäntapaa haluttavana siihen saakka kun muutaman uusperhekokeilun jälkeen ihmis-suhteet ovat täysin rempallaan eikä suhteet lapsiin ja exiin toimi ja sydänsurut valtaavat mielen. Mutta silloin on myöhäistä katua sitä että alkoi uskoa muinaiseen kreikkalaiseen evoluutio-mytologiaan joka on kaiken lisäksi niin naurettavan epätieteellinen että yliopistoissa on tehty useita aloitteita sen kieltämiseksi.

Äänestä
  • Tietenkään moraaliton elämäntapa ei ole hyvä, mutta kuten sinulle on monesti kerrottukin, moraali on evoluution tulosta, joten meillä kaikilla ON moraali.

    Entäpä sitten uskonnollinen moraali, onko se kivitysteloituksineen päivineen niin kamalan korkeatasoista?
    Uskonnothan olivat kaikki (ja kristinusko etenkin) niin auvoisen lempeitä moraalikäsityksineen, kunnes tuli paha paha paha: joku oivalti evoluution.

    Äänestä

  • Sinun ihanalla 1850-luvun Englannissa, jolloin ei saanut avioeroa, 6-v. lapset teki kaivoksissa ja tehtaissa 12-tuntista työpäivää.

    Työnantajilla oli mm. oikeus ruoskia työntekijöitä, työnteon vauhdittamiseksi.

    Äänestä

a, miksi jatkuvasti yrität selittää että nykymaailman epäkohdat johtuvat evoluutioteoriasta ja evoluutiosta? Vilkaisepa teokraattisesti johdettuihin maihin, esimerkiksi moniin islamilaisiin maihin ja Pohjois-Koreaan. Löydätkö moraalisen oikeutuksen sille miten noissa maissa ns pientä ihmistä kohdellaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Forneus kirjoitti:

Ensin huonot puolet.
Kreationismi on päällisin puolin harmiton maailmankatsomus, joka saa aikaan lähinnä huvittuneisuutta. Tällä palstalla vääntäminen tosin tuntuu aiheuttaa eräillä keskustelijoilla päänsärkyä, kun yrittää tuhannennen kerran selittää sattuman ja luonnonvalinnan eroa.

Kansainvälisesti kreationismin suurin ongelma on Yhdysvalloissa. Maassa on huomattava määrä kreationistejä verrattuna muihin länsimaihin ja heillä, uskonnollisella oikeistolla, on todellista valtaa. Kreationismi johtaa biologian keskeisten perusteiden ja lukuisten tieteen haarojen kieltämiseen. Yksi näistä on klimatologia. Tiedekielteisyys ja suoranainen tosiaioiden kieltäminen maailman vakavimman ympäristöomgelman edessä on uhka kokomaailmalle. Yhdysvallat on ensiarvoisen tärkeä maa ilmaston muutoksen torjumisessa. Toinen varsinaisesti kreationismiin liittymätön seikka on lopunaikojen odottaminen oman eliniän aikana, mikä vähentää kiinostusta ympäristön suojeluun. On toki myönnettävä, että Yhdysvaltojen teollisuus on osa ongelmaa ja toisaalta meillä olisi opittavaakin uusiutuvan energian käytössä.

Suomessa olisin lähinnä huolissani kristillisistä kouluista, joita Suomessa on 11.
Ainakin osassa näistä ilmeisesti opetetaan kreationismiä ja evoluutioteoriaa rinnakkain. Sopii arvata kumpaan lapset uskovat. Tämä on ollut ongelma myös joissakin tavallisissa kouluissa, kun opetusohjelma ei ole sopinut opettajan maailmankuvaan. Tällöin evoluutio ja kosmologia on jätetty itsenäisen opiskelun varaan. Näissä tapauksissa lasten oikeus saada perusopetusta ei toteudu. Jos opetuksesta puuttuu oleelisia sisältöjä, jää myös oppivelvollisuus toteutumatta. Näiltä lapsilta ja nuorilta jää oppimatta luonnon ihmeet ja lainalaisuudet ja niitä tutkivan tieteen menetelmät. Heidän elämänsä sulkeutuu ahtaaseen maailmankuvaan.

Hyvät puolet
- Kun näitä keskusteluja seuraa netistä, oppii paljon tieteestä. Olen tätä palstaa seuraamalla saanut valtavan määrän tietoa mm. biologiasta, geologiasta tähtitieteestä ja tietysti evoluutiosta. Kiitos siitä kreationisteille.
- Kreationismi on hyvä vitsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu