pystynkö muuttumaan?

Mun ja exäni suhde kaatui paljolti mun huonon käyttäytymisen takia. Kun rideltiin, tein aivan hirveitä asioita. Haukuin häntä
esimerkiksi huoraksi, jätin hänet yksin itkemään tai saatoin jopa uhkata väkivallalla. Hänelle tuli tietysti, tai luultavasti, erittäin
turvaton olo kanssani.
Loppujen lopuksi hän jätti mut, mikä oli ihan oikein vaikka minuun sattui. Kohtelin häntä tosi huonosti. Eron jälkeen katsoin "itseäni
peiliin",
ja huomasin olevani hirviö. En halunnut olla tällainen epäsosiaalinen, sanoin jopa ihan mitä tahansa jopa mun rakkaalleni. Jopa
äidille olen vain murjottanut ku hän on soittanut.
Kun huomasin miten olen, otin yhteyttä terapeuttiin. Hän on auttanut paljon, sain tietää miksi käyttäydyion näin ja miten voin
päästä siitä eroon. Olen nyt mun mielestäni puheliaampi ihminen, iloisempi ja avoisempi. Uskallan avautua ihmisille, ja se tuntuu erittäin hyvältä.
Mutta kuitenkin mietin, kun saan uuden rakkaan, tulenko tekemään sitä samaa hänelle, kuin tein exälleni? Enkö tule arvostamaan ja kunnioittaa häntä. Enkö pysty muuttuumaan, vaikka nyt siltä tuntuu? Onhan eri asia miten käyttäydytään vanhempiani ja läheisiäni kanssa kuin tyttöystävän kanssa. Mut kai mä opin jotain pysyvää viime suhteesta. Toivon niin, en todellakaan halua aiheuttaa samaa tulevalle rakkaalle.Mieluummin olen yksin sitten.
5853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei onnistu ellei yritä, ja sinulla tuntuu tahtoa riitävän jos vain jaksat uskoa itseesi onnistut kyllä ja löydät uuden rakkaan ja saat tasapainoisen suhteen.
Kyllähän ihmiset muuttuvat, siis joiltain osin. Elämän kulkeutuessa ketään ei ole samanlainen enää vuosien kuluttua.

Äänestä
  • Olispa mun entinen kans tajunnut miten se mua kohteli.Kyllähän se sano olevansa pahoillaan..Mutta en tiedä, hän on niin itsekäs eikä suostu myöntämään omia virheitään. Kun erosimme hän etsi uuden tytön ja mitä olen kuullut hän kohtelee uutta tyttöä paljon paremmin. Tosin.. kuinka kauan? Mutta hienoa Cache-man että olet miettinyt asioita ja mennyt itseesi! Tsemppiä sulle!

    Äänestä

Nyt ainakin olet tiedostanut omat ongelmasi. Ja terapeutiltakin sait varmaan hyviä "työkaluja", miten toimia ongelmatilanteessa. Silloin kun osaat jo tunnistaa itsessäsi ongelmatilanteet, niin tilanne ei varmaankaa pääsee niin pahaksi kun huomaat jo aikaisessa vaiheessa...ja oman käytöksen muuttaminen olisi helpompaa. Työtä ja itsetutkiskelua se vaatii, mutta kannattaa!

Äänestä
  • kyllä. Se muutos tapahtuu jos sitä itse haluaa.
    Terapeutistakin kyllä varmaan jotain apua on.

    Äänestä

Onneksi olkoon henkisestä kasvustasi.

Itselläni on muutama pidempi parisuhde on takana. Erojen myötä olen oppinut paremmaksi ihmiseksi. Samoja virheitä oppii välttämään. Tosin uusiakin tulee tehtyä ;)

Tietenkin jokainen ihminen voidaan ajaa tilaan, että hän murtuu tai käy käsiksi. Mutta jos tahtoa ja halua riittää, niin monista tavoista ja vioista pääsee eroon.

Lähtökohta on tärkeä. Jos naisystävä avautuu jostain asiasta, niin miettii, mikä saa hänet sanomaan niin, eikä rupea puolustamaan itseään. Näin on mahdollista päästä tilanteeseen, että molemmat osapuolet ymmärtävät toisiaan. Eri asia on taas, saadaanko asiaan ratkaisua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


cache-man kirjoitti:

Mun ja exäni suhde kaatui paljolti mun huonon käyttäytymisen takia. Kun rideltiin, tein aivan hirveitä asioita. Haukuin häntä
esimerkiksi huoraksi, jätin hänet yksin itkemään tai saatoin jopa uhkata väkivallalla. Hänelle tuli tietysti, tai luultavasti, erittäin
turvaton olo kanssani.
Loppujen lopuksi hän jätti mut, mikä oli ihan oikein vaikka minuun sattui. Kohtelin häntä tosi huonosti. Eron jälkeen katsoin "itseäni
peiliin",
ja huomasin olevani hirviö. En halunnut olla tällainen epäsosiaalinen, sanoin jopa ihan mitä tahansa jopa mun rakkaalleni. Jopa
äidille olen vain murjottanut ku hän on soittanut.
Kun huomasin miten olen, otin yhteyttä terapeuttiin. Hän on auttanut paljon, sain tietää miksi käyttäydyion näin ja miten voin
päästä siitä eroon. Olen nyt mun mielestäni puheliaampi ihminen, iloisempi ja avoisempi. Uskallan avautua ihmisille, ja se tuntuu erittäin hyvältä.
Mutta kuitenkin mietin, kun saan uuden rakkaan, tulenko tekemään sitä samaa hänelle, kuin tein exälleni? Enkö tule arvostamaan ja kunnioittaa häntä. Enkö pysty muuttuumaan, vaikka nyt siltä tuntuu? Onhan eri asia miten käyttäydytään vanhempiani ja läheisiäni kanssa kuin tyttöystävän kanssa. Mut kai mä opin jotain pysyvää viime suhteesta. Toivon niin, en todellakaan halua aiheuttaa samaa tulevalle rakkaalle.Mieluummin olen yksin sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu