Eli kuten otsikko kertoo, parisuhteessani on ollut alusta asti vahvaa mustasukkaisuutta. Olen ollut jo vuosia naiseni kanssa yhdessä, mutta mustasukkaisuus ei ota laantuakseen. En ole missään vaiheessa tehnyt kenenkään ulkopuolisen kanssa yhtään mitään. En oikeastaan edes liiku juurikaan itsekseni tai esim. baarissa vain jätkäporukalla.
Siltikin minulta on "kielletty" kaikki naispuoleiset kaverit. Niitä ei yksinkertaisesti saa olla. En myöskään saa puhua vieraille naisille muutoin kuin pakollisissa tilanteissa, esimerkiksi kassalla asioidessani tai muussa vastaavassa tilanteessa. Nyt hän ilmoitti myös, että niille työkavereilleni, jotka ovat naisia, ei saa puhua mistään muusta kuin pakollisista työasioista. Vapaa-ajan asioista puhuminen on kiellettyä. Tilanne on kuitenkin siinä mielessä parempi kuin suhteen alussa, jolloin en olisi saanut edes olla töissä sellaisessa paikassa, jossa olisin ollut pääasiassa naispuoleisten työkavereiden kanssa.
Tällainen käytös tuntuu mielestäni oudolta ja tuo itselleni paineita, kun joudun miettimään, että saankohan sanoa työkaverilleni tätä tai tätä asiaa. Ja jos sanon jotain muuta tyttöystäväni tietämättä, tuntuu siltä kuin olisin pettänyt hänen luottamuksensa. Itselläni on tätä hiukan hankala käsitellä, koska itse en ole ollenkaan mustasukkainen ihminen. Olen kuitenkin yrittänyt asiasta puhua, mutta omalta osaltani tuloksetta (nainen voittaa aina ;). Aiheesta ei synny muuta kuin riitelyä.
Onko tämä sitten liiallista mustasukkaisuutta? Onko kellään muulla kokemuksia vastaavasta tilanteesta ja kuinka silloin toimia?
Siltikin minulta on "kielletty" kaikki naispuoleiset kaverit. Niitä ei yksinkertaisesti saa olla. En myöskään saa puhua vieraille naisille muutoin kuin pakollisissa tilanteissa, esimerkiksi kassalla asioidessani tai muussa vastaavassa tilanteessa. Nyt hän ilmoitti myös, että niille työkavereilleni, jotka ovat naisia, ei saa puhua mistään muusta kuin pakollisista työasioista. Vapaa-ajan asioista puhuminen on kiellettyä. Tilanne on kuitenkin siinä mielessä parempi kuin suhteen alussa, jolloin en olisi saanut edes olla töissä sellaisessa paikassa, jossa olisin ollut pääasiassa naispuoleisten työkavereiden kanssa.
Tällainen käytös tuntuu mielestäni oudolta ja tuo itselleni paineita, kun joudun miettimään, että saankohan sanoa työkaverilleni tätä tai tätä asiaa. Ja jos sanon jotain muuta tyttöystäväni tietämättä, tuntuu siltä kuin olisin pettänyt hänen luottamuksensa. Itselläni on tätä hiukan hankala käsitellä, koska itse en ole ollenkaan mustasukkainen ihminen. Olen kuitenkin yrittänyt asiasta puhua, mutta omalta osaltani tuloksetta (nainen voittaa aina ;). Aiheesta ei synny muuta kuin riitelyä.
Onko tämä sitten liiallista mustasukkaisuutta? Onko kellään muulla kokemuksia vastaavasta tilanteesta ja kuinka silloin toimia?
Vastaukset 10
Vanhimmat
minusta siinä ei ole mitään väärää mulla on mieheni kans just sama tilanne
etkä sä siinä mitään menetä jos sulla ei ole naispuolisa ystäviä
Mikä ylläolevaan tilanteeseen johti? Kumman päätös oli, että miehelläsi on vain tietynlaisia kavereita? Entäs saako miehesi mennä töihin minne haluaa tai jutella naispuoleisille työkavereille?
itsekin olen mustasukkainen nainen ja tuntuu että kun on ollut jo vuosia yhdessä niin voisi olla enemmänkin syytä mustasukkailla, kun pelkään että hän lopulta kyllästyy ja menetän hänet. Onneksi miehellä ei ole naispuolisia kavereita muita kuin työkaverit ja naispuoleiset sukulaiset. Säästyn siltä tuskalta että pää olisi aina täynnä kysymyksiä ja räjähdyspisteessä. Työasioista ei puhuta kotona sen yksityiskohtaisemmin kuin miten rankka päivä ollut tms. työhön liittyvistä kyllä mutta en halua kuulla kenen kanssa on höpisty ja mitä, kun viatonta lörpöttelyä se on, ainakin toivon niin ja haluan kätkeä mustasukkaisuudenmörköäni aina kun tuntuu pahalta etten turhaan tuota pahaa mieltä toisellekin. Tämä nykymedia saa paljon aikaan mustasukkaisuuden tunnetta, mm. kertomalla kaikenmaailman tilastoja työpaikkaromansseista, pettämisistä sun muista jotka jää kytemään sitten päähän joskus tahtomatta. Sitä viljellään kaikkialla! Sitten jotkut mustasukkaiset lukee niitä pettämisjuttuja ja mitä olevinaan kaikkien miesten päässä liikkuu, netti täynnä ahdistavaa tekstiä.
Silloin on ollut kyllä hyvin ahdistava olo itselläni kun joskus esim. työmatkalla ollessaan mieheen ei saanutkaan yhteyttä vaikka kello lähenteli aamuyötä, ei ilmoitellut oliko päässyt perille pitkän matkan jälkeen vaikka sanoi ilmoittelevansa ja oli sanonut pysyvänsä hotellihuoneessaan ja ottavansa yhteyttä, vaan menikin juopottelemaan(ei hänen tapaistaan) kun joku oli hakenut mukaansa, eikä suostunut silloin puhumaan puhelimessa tai edes tekstaamaan vaikka yleensä se on ok. Olin ihan paniikissa että mitä sielä tapahtuu, kun toinen ei edes suostu kertomaan, kuiskasi vaan luuriin kerran että ei voi puhua kun on kaljalla. Joskus myös juhlissa joku vanha tuttu(en tiedä tarkemmin enkä uskaltanut kysyä kuka se oli, ei kuitenkaan sukua) änki miehen viereen juttelemaan ja mies tuntui jokseenkin vaivautuneelta kun vaihtoivat kuulumisia. Vaivautunut olin minäkin. Purin hammasta yhteen ja olin hiljaa. Tämä on ihan karsea tunne, se nakertaa sisältä, se tuntuu joskus poltteena rinnassa, henki ei kulje. Sitä tietää että ei toista voi omistaa ja pitäisi vaan luottaa itseensä ja toiseen, mutta silti tuolla pään sisällä joku mörkö sanoo että nyt se pettää nyt se pettää. Vaan ei, en ole ikinä sanonut ääneen miehelle epäilyistäni enkä ole kieltänyt tms. mitään, silti se näkyy välillä käytöksestäni kun välillä pidättelen kiukkua ja olen niin äärettömän ahdistunut ja surullinen. Ainoa mikä helpottaa edes vähän, on kun pidän itsestäni huolta ja yritän ajatella järjellä, että jos joskus jäisin yksin, niin pärjäisin kyllä hyvin lopulta. Ettei tuo mies ole koko elämä. Elämään voi sisältöä etsiä vaikka väkisin muualta asioista joita pitää tärkeinä. Joskus mietin kyllä vakavissani että ehkä olisi parempi olla yksin ja pyöriskellä näiden ihmetunteidensa kanssa yksiksikseen. Mies vaan tuntuu myös niin kiinni olevan minussa.
Kai tämä ei yksipuolista mustasukkaisuutta ole, tuntuu hänkin saavan hieman oireita jos ilmestyy joku hänelle vieras mies vaikka työ/opiskeluaisoissa tms. facebookiinkaan en kehtaa laittaa miespuolisia tuttuja ettei tarvitsisi selitellä kuka kukakin on. Vertaa itseään filmitähtimiehiin. Ja pitää tietää missä liikun.,, taitaa tässä suhteessa olla sittenkin kaksi mustasukkaista. Vaan nuo mustasukkaisuusjutut tulevat vain sillointällöin, muuten on hyvä parisuhde kokonaisuudessaan.
"Joskus myös juhlissa joku vanha tuttu(en tiedä tarkemmin enkä uskaltanut kysyä kuka se oli, ei kuitenkaan sukua) änki miehen viereen juttelemaan ja mies tuntui jokseenkin vaivautuneelta kun vaihtoivat kuulumisia. Vaivautunut olin minäkin. Purin hammasta yhteen ja olin hiljaa."
Itse myös (ihan kauniina, selkeä uhka :D) naisena en voi sietää tällaisia hiljaisena murjottavia tyttöystäviä/puolisoita kun normaalisti juttelee jonkun tutun miehen kanssa. Huomaa kuinka miestä vähän hävettää oman muijan käytös joka on siis epäkohteliasta. Ei kaikki vanhat tuttavat tai puolitutut tai työkaverit "änkeä viereen" vikittelemään juuri sitä teidän miestänne. Sosiaalisiin tapoihin vain kuuluu että ihmiset keskustelevat ja vaihtavat ajatuksia. Sitten jos ukon vierestä mulkoilee joku epäluuloisen näköinen nainen osallistumatta lainkaan keskusteluun, sitä pitää jotenkin omituisena ja ajattelee että onko joku hätänä. Itsellä kun ei todellakaan käy mielessä että kaikki miehelleni puhuvat yrittävät häntä iskeä. Hassu ajatuskin. Sama pätee omalla kohdalla, jos joku mies mulle juttelee, niin ei kyllä tule mieleen että mitähän se haluaa.
Tuntuu että näiden mustasukkaisten mielessä ei pyöri kuin yksi asia, eli nähdään mies ja nainen vain seksuaalisessa mielessä "potentiaalisina uhkina". Ei normaali-ihminen mieti jokaista vain viehätysvoiman tms. kautta vaan on kiinnostunut toisen ajatuksista, tai voi myös käydä ihan merkityksetöntä small talkia ilman sen kummempia ajatuksia toisesta, mies tai nainen keskustelukumppani, ihan sama.
Mä olin ennen tosi mustasukkanen. Nykyään 7 vuoden jälkeen en enää oikeestaan oo, ei oo mitään syytä. Me ollaan tavallaan sovittu että ne vastakkaista sukupuolta olevat ketkä tunnettiin ennen seurustelua saa pysyä kavereina jos siinä ei tosiaan oo mitään muuta, mutta uusiin ei aleta tutustumaan. Tietysti eri asia on jos on samassa työpaikassa, niin ei tietenkään voi rajata pois uuttakaan. Mutta mulla ei oo yhtäkään läheistä miespuolista ystävää eikä miehelläkään läheisiä naisia, joten ei tarvii mustistella kummankaan. Meillä on muutenki aika selvät säännöt, joita molemmat noudattaa niin kyllä on hyvä olla. Ajan ja sääntöjen mukana mun mustistelut on hävinny.
Joo ei oo normaalia tollanen mustasukkaisuus, sori vaan..
Itte ajattelen, että mies tietää mitä tekee ja jos haluaa jonkun muun mukaan lähteä niin siinäpä sitten lähtee.. Ei toisen tunteita voi itse määrätä..
Itse ajattelen, että tottakai saa olla ystäviä miehinä ja naisina ja keskustella saa mistä tykkää..
Itse olen kans vapaa menemään ja tulemaan miten haluan, ja mieheni on harvoin mustasukkainen mistään..
Mun mielestä parisuhteessa ollessa ei pidä olla kovin läheisiä ystäviä, varsinkaan vastakkaisen sukupuolen edustajia.
Ite oon ollu aina sellainen jolla on ihan muutama hyvä ystävä, en kaipaa mitää suurta määrää ihmisiä ympärilleni, se elämänkumppani riittää hyvin pitkälle muiden sukulaisten ja lasten lisäksi.
Elän sen suhteen aika rauhallista elämää (ilman turhia draamoja), mutta harrastukset on se vastakohta, siellä voi "repäistä" välillä niin on sitä toistakin puolta elämässä.
Oon muutenkin sitä mieltä että elämä on aika pitkälle sellaista miksi sen haluaa tehdä, eli siihen pystyy itse aika paljon vaikuttamaan.
Työkaverit on työkavereita, ei sen kummemmin mitään ystäviä, mutta toimeen on tultava heidän ja asiakkaiden kanssa tietenkin.
Tuo on sairasta. Tottakai sitä voi olla ystäviä toisesta sukupuolesta.
Pitää saada jutella vastakkaisen sukupuolen kanssa esim. töissä jos haluaa.
Pitää olla sen verran itseluottamusta ja luottoa kumppaniin että tietää että se kumppani haluaa olla vain just sun kanssa. Jokainen pystyy pettämään tahtoessaan, vaikka kotona on kuinka mustis puoliso. Jos puoliso haluaa pettää, sillon parisuhde ei ole onnellinen ja sillon pitää miettiä kannattaako sitä jatkaa ylipäänsä!
Samaa mieltä. Sairaalloinen mustasukkaisuus ulottuu kaikille elämänalueille, nakertaa elämästä ilon ja hauskuuden ja lopulta tuhoaa parisuhteen - ja se on sille mustasukkaiselle osapuolelle ihan oikein. Itse olen kerran ollut tuollaisessa kyttäyssuhteessa ja kerta (muutama vuosi tosin sitä jatkui) riitti. Ei koskaan enää.
Jokainen saa jutella kenen kanssa haluaa vapautuneesti ja pelkäämättä (henkinen väkivalta on myös väkivaltaa toisin kuin nämä heikkoitsetuntoiset kyttäävät sekopäät uskovat). Kumppaniaan tulee kunnioittaa sen verran että luottaa tämän arvostelukykyyn ystävien valinnassa. En osaisi kuvitellakaan kertovani miehelleni kenen kanssa saa olla ystävä ja kenen kanssa ei. Myöskään menneisyydestä ei tarvitse jauhaa tuntitolkulla ja udella miten ja kenenkin kanssa on oltu. Kylmät väreet tulee kun mietinkin miten tyhmä sitä on ollut alistuessaan toisen "kun mä vaan rakastan sua niin paljon ja pelkään että haluaisitkin jonkun muun kun olet niin ihana" -paskanjauhantaan.
Mustasukkaisuus ei ole rakkautta, se on sairasta itsekkyyttä ja omistushalua. Piinaamista. Terve luottamus itseen ja toiseen, aito halu antaa toiselle kaikkea hyvää ja positiivista, nähdä toinen onnellisena, se on rakkautta.
"Mustasukkaisuus ei ole rakkautta, se on sairasta itsekkyyttä ja omistushalua."
Tää on niin totta!
Pitää nauttia siitä mitä on, sillä hetkellä kun on. Tuollaisessa mustasukkaisessa suhteessa sitä vaan tukahduttaa toisen, hetken se toimii mutta sitten a) joko toinen on henkisesti murrettu maan rakoon tai b) herää viimein ja ottaa eron viimeisillä voimilla.